Il Grido (1957) Michelangelo Antonioni kuuluu mielestäni siihen porukkaan, että hänen elokuvansa ovat kauttaaltaan hieman ylipitkiä. Kaipuun punainen hetkikin on kestoltaan vain hieman alle kaksi tuntia, mutta tuntuu pidemmältä. Tämän elokuvan tarinassa, aivan kuten L'Avventurassakin (1960), tapahtuu elokuvan aikana paljon, mutta suuri osa tapahtumista on niin merkityksetöntä ja pitkillä kohtauksilla talletettua että skarppi seuraaminen on ajoittain sietämätöntä. Kaipuun punaisessa hetkessä (tunnetaan myös nimellä Huuto) seurataan Aldoa, työläistä, joka petyttyään naisystäväänsä lähtee seikkailemaan nuoren tyttärensä kanssa. Vaeltelu vaikuttaa hyvin päämäärättömältä ja eteen tulee uusia mahdollisuuksia ja esteitä. Lopulta Aldo huomaa vaeltamisen merkityksettömyyden ja sen, että rakastaa edelleen entistä naisystäväänsä. Elokuva päättyy, kun päähenkilö tekee surullisen ja tunteikkaan paluun kotikyläänsä.
Star Trek - The Motion Picture No tuli sitten tämäkin katsottua. Näköjään leffassa oli painotettu dialogiaan ja enemmän vanhan ajan tyylin kuvakseen, ohjaukseen ja näyttelemiseen. Mielestäni cast on riittävän taitava tähän leffaan. No jaa, ottaen huomioon että tekivät aika monta seasonia jo teeveeseen, joten roolihahmot tulevat kuin luonostaan. Ärsyttävintä vain oli ylipitkät kohtaukset, jossa kuvattiin Enterprisen lentoa avaruudessa jne. Yhtäkin kohtausta kuvattiin minuutti tolkulla kun ENterprise lipuu avaruudessa hiljakseen. Tosin maisemat on näyttävät ehkä 80 luvulla, mutta ei enään mihinkä on tottunut. Ainoa plussaa näissä kohtauksissa on Jerry Goldsmithin musiikki, niinkuin alussa n. 3min musiikki intro. No Kirk pelasti maapallon ja kuinkakohan monta kertaa hän pelastaa vielä maapallon tulevissa leffoissa. Sen näkee sitten ½ (Muuten kolmen hymyn vertainen, mutta paikka paikoin liian puuroa)
Roman Polanski: THE TENANT Polanski itse näyttelee Trelkovsky nimistä arkistovirkailijaa joka muuttaa uuteen vuokra-asuntoon ja heti alusta alkaen jotain näyttää olevan vialla. Naapurit käyttäytyvät oudosti ja asunnon entisen vuokralaisen kohtalo tuntuu myös vainoavan taloa ja sen asukkaita sekä myös Trelkovskya itseään. Tenantissa on kaikki ainekset hyvään trilleriin ja se syöpyykin hyvin päähenkilön mielen sisään ja hulluuteen. Leffa sisäsltää myös muutaman todella hienon kohtauksen kuvauksellisesti mutta jollain tavalla tarina ei ihan niin sujuvasti etene kuin se voisi. Elokuva on ehkä hitusen liian pitkä ja juonta kehitellään hyvin mutta jotenkin kun loppuratkaisu sitten tulee, se tulee hieman yllättäen. Ohjaus ja näytteleminen on vahvaa ja kaikki elokuvan henkilöt ovat mukavalla tavalla jotenkin outoja niinkuin Polanskilta sopii odottaa. Hyvä elokuva The Tenant joka tapauksessa on mutta ei yllä esimerkiksi Rosemary´s Baby:n tasolle. 3+/5 Sydney Lumet: DOG DAY AFTERNOON Tositapahtumiin perustuva kertomus pankkiryöstöstä jossa kaikki menee niin pieleen kuin vain voi mennä. Al Pacino tekee yhden uransa parhaista rooleista Sonny:na joka on ryöstön aivot ja hänen partnerinsa Sal tyytyy lähinnä osoittelemaan pyssyllä panttivankeja ja on valmiina käskystä tappamaan. Kavereilla ei ole kuitenkaan kaikki ihan hallussa ja enpä muista missä elokuvassa olisin kokenut näin suurta sympatiaa pankkiryöstäjuä kohtaan. Kuvioihin sotkeutuu mukaan lähes kaikkea mahdollista vaimoista äitiin ja elokuva irvailee myös onnistuneesti median kustannuksella. Paras pankkiryöstöelokuva mitä on tehty. 4+/5 Joel Coen/Ethan Coen: BLOOD SIMPLE Coenin veljesten esikoisohjaus on kyllä aika täydellisen puhdas tyylinäyte kaksikon kyvyistä. Elokuva ei häviä pätkääkään veljesten myöhemmille mestariteoksille kuten Fargo tai Miller´s Crossing. Elokuvasta paistaa ehkä hieman enemmän läpi ohjaajien esikuvat vaikka selkeästi oma tyyli on jo hallussa tässäkin. Pidin kuitenkin tästä elokuvasta ehkä vielä enemmän kuin heidän myöhemmistä elokuvista. Tarina on itse asiassa aika samantyylinen kuin Fargossa. Baarinomistaja Marty palkkaa punaniskakytän tappamaan vaimonsa ja hänen rakastajansa joka sattuu myös työskentelemään Martylle. Kyttä tekee kuitenkin suunnitelmaan omat muutoksena ja soppa on syntynyt ja kukaan elokuvan henkilöistä ei ole enää kärryillä miten asiat on menny. Tarina on aivan loistava ja pitää otteessaan alusta loppuun. Elokuvan synkkä tunnelma ja rauhallinen ohjaus on aivan omaa luokkaansa. Myös huumoria on seassa sopivasti ja tyylikäästi. Elokuva nojaa hyvin paljon filmnoir-henkeen ja havaittavissa on niin kunnioitusta perinteiseen amerikkalaiseen film-noiriin kuin myös Melvillen tyylisiin ranskalasiin rikostarinoihin. Yksinkertaisesti: Loistava elokuva. 5/5
Boll: Alone in the Dark 1/4 - Elokuva on kuollut. Milius: Conan the Barbarian 1/4 - Myötähäpeällinen ja militantin sovinistinen arjalaisepookki. Fridell: Säg att du älskar mig 1/4 - Hyvät sosiaaliporno- ja sleazearvot. Gilliam: Twelve Monkeys 3/4 - Monitasoinen ajassa ja paikassa liikkuva kertomus pysyy loistavasti kasassa, vaikka tämän pelastaa keskinkertaisuudelta Gilliamin omalaatuinen dystopia jonka olennainen osa on jo Brazilista tuttu anglosaksisen vanhentuneen tekniikan esteettisyyden glorifiointi. Bergman: Smultronstället 4/4 Bava: Terrore nello spazio 2/4 - Alieniin runsaasti vaikuttanut 60-luvun sci-fi -elokuva, joka upeasta värimaailmastaan ja lavastedesignistaan huolimatta ei pysty ylläpitämään tarpeeksi jännitystä. Tarkovsky: Andrey Rublyov 4/4 Boll: BloodRayne 1/4 - Elokuva on kuollut.
The Grudge 2 (Takashi Shimizu, 2006) Kaunan "jenkkiversioiden" kakkososaa ovat jotkut pitäneen heikkona. Maltillisin odotuksin siis vuokrasin leffan tarkasteluun. Tarinaa on amerikkalaistettu ovelin keinoin ja meininki on aavistuksen rennompaa jos moista termiä voi tällaisten elokuvien kanssa käyttää. Kauhu iskee päälle hieman turhan vikkelästi ja jännitysmomentti laukaustaan nopeasti. Positiivista on se, että äänitehoste-säikäyttelyä ei harrasteta juuri lainkaan. Kauhu on tyylikästä vaikka ei paatunutta meikäläistä traumatisoikaan. elokuvassa ei myöskään tehdä mitään erityisen tyhmää vaan pallo pysyy tekijöidensä käsissä. Parikymppisiä näyttelijöitä on pilvin pimein mutta kaikki onnistuvat roolissaan. Ei mitään tajuntaa räjäyttävää tai maailman pelottavinta mutta kyllä tämä tulee alelaarista mukaan korjattua.
Shine - 7 Oscarin ehdokas, vuodelta 1996 ja erittäin ansaittu voitto Geoffrey Rushille. Hänen roolisuorituksensa jaksaa joka katselulla ihmetyttää ja ihastuttaa. Itse elokuva ei sitten olekkaan enää niin täydellinen kuin muistini kertoi. Hieman liian poukkoileva kerronta on perisynti johon elämäkertaelokuvat usein lankeavat ja tähän ansaan Shinekin lankesi. Onneksi tahti laantui, kun Geoffrey Rush astui mukaan. Tästä huolimatta elokuva sai aikaan (taas kerran) sen että kyyneleet valuivat sänkisille poskille ja tällä katselukerralla jopa ihan uusissa kohtauksissa. DVD oli sitten pelkkää paskaa. Kuvasuhde 4:3, vaikka takakansi väittää muuta. Takakansi ilmoittaa elokuvan 2h 12min jossa on noin puolituntia liikaa. Ja kaiken kukkuraksi tekstitys eli omaa elämäänsä, välillä oltiin oikeassa kohdassa oikeilla lauseilla ja välillä ei sitten ollenkaan. A King in New York - No nyt on tämäkin mestari Chaplinin teos nähty ja ikävää kyllä .. olisi saanut jäädä katsomatta. Typeriä juttuja vilisee elokuvassa aivan liikaa (mm. turha plastiikkakirurgi) ja pieninä hetkinä tämä onnistui vain viihdyttämään. Näyttelykin toi mieleen välillä jonkun koulunäytelmän, joka on kovin outoa kun tuntee Chaplinin maineen uusintaottojen kanssa (taisikin olla niin että Englannin kuvaustavat tuottivat ongelmia Chapelle). Elokuva yritti myös liiaksi rautalangasta vääntää sanomaansa, mikä tuntui turhalta toistolta. Paras ja hauskin kohtaus tapahtuikin elokuvan alkumetreillä, kun elokuvateatterissa näytettiin tulevien elokuvien trailereita.
Pervert! Jonathan Yudisin ensimmäinen täyspitkä elokuva koukuttaa katsojan alusta loppuun asti nojatuoliin kiinni ja toimii samalla kunnianosoituksena eräälle aikamme suurimmista ohjaajista (ja valitettavasti jo edesmenneelle). Amerikan takamaille sijoittuva elokuvan tähtösenä toimiva Mary Carey hoitaa hommansa kunnialla kotiin, eivätkä muutkaan näyttelijättäret hänestä kauas jää. Lopun twisti on vähintäänkin elokuvahistorian parhaita! Suosittelen! :thumbsup: 4 / 5
Kauna 2 Hirveetä kuraa. Mun kissanhiekkalaatikon tyhjentäminenkin pelottaa enemmän. 1/5 Sierra Madren aarre Ihan kiva. Vähän pettymys kuitenkin kun niinpaljon oli hehkutettu. Vanha patu oli symppis. 4-/5
Rocky Balboa Tämä tuli jo elokuvateatterissa katsottua, mutta pitihän se itsellekin hankkia niin pian kuin mahdollista. Näin toisella katsomiskerralla leffa tuntui vieläkin paremmalta kuin silloin leffateatterissa. Vaikka leffalla ei ole pituutta kuin hieman reilu puolitoista tuntia, saadaan kaikki tarpeellinen kerrottua. Tämä on tiivis paketti jossa ei ole mitään ylimääräistä häiritsemässä. Loistava päätös Rocky-saagalle. 4/5
Valitan, väärä numero! (Sorry, Wrong Number) Tunnelmallisessa noirissa nainen on invalidisoituneena makuuhuoneensa vanki ja kuulee sattumalta puhelimitse pikapuoliin toteutumassa olevasta murhasta. Tarinaa kuljetetaan pelkkien puhelinkeskustelujen ja niiden tiimoilta näytettävien takaumien kautta varsin onnistuneesti. Eri aikatasoilla hyppelehtiminen toimii ja kokonaisuus pysyy hyvin kasassa. ½ Raivotar (The Furies) Kuten edellisessä, myös tässäkin elokuvassa pääosassa Barbara Stanwyck, tällä kertaa karjaparonin voimakasluonteisena tyttärenä. Lännenelokuvalle harvinainen naiskeskushahmo toimii vahvan näyttelijättären johdolla hyvin ja Walter Huston tarjoaa tasapainotusta. ½ Seikkailujen sankarit (The Man Who Would Be King) Kaksi hulttiosotilasta lähtevät Kafiristaniin kuninkaiksi ryövätäkseen itselleen sikäläisiä rikkauksia. Hustonin klassinen seikkailuelokuva toimi yhä. Varsinkin Conneryn ja Cainen kemiat kohtaavat tässä erinomaisesti. Viihdyttävää seikkailukuvastoa ja siinä sivussa ripaus kantaaottavuuttakin. -
Numbskull Emptybrook the Double Agent - Eli suomeksihan tämä klassikko on Uuno Turhapuro Kaksoisagentti .. Ja tämä mikään klassikko ole! Taisi käydä niin että edellinen Uuno (..muuttaa maalle) oli viimeinen hyvä Uuno. Tässä mentiin jo kovin väsyneeksi ja tarina oli mitä oli. Koko nimen lupaaama kaksoisagentti juoni tuodaan vasta loppupuolella ikään kuin sivulauseessa. Finding Nemo - Teki mieli katsoa uusiksi tämä Pixarin melkein paras tekele. Hetken aikaa tuntuikin että nyt oman Pixar suosikkilistan kärkisija muuttuu, mutta jotenkin meno väsähti loppumetreillä ja ei sittenkään tämä noussut paremmaksi kuin Monsters Inc. Elokuvassa on hyvä tarina, uskomattoman onnistuneet eläinhahmot ja sanoin kuvaamattoman upea visuaalinen ilme. Ääninäyttelijätkin ovat kaikki 10/10 arvoisia. Kenties pitää katsoa Monsterit uusiksi piakkoin niin saan nämä kaksi oikeaan järjestykseen.
Clouzot: Salaire de la peur, Le 3/4 - Melkein täydellinen, mutta ensimmäinen puoli tuntia on todella kuivaa. Rodriguez: From Dusk Till Dawn 2/4 - Onnistunut täysikäännös.
The Bourne Identity - Toinen kerta kun katsoin tämän. En muistanutkaan että oli näin hyvä! The Bourne Supremacy - Jatko-osaa en ollutkaan nähnyt. Miten olenkin skipannut tämän :O ½
Itse olisin toivonut enemmän treenaamista ja muutaman paikallisen treenimatsin, joissa olisi alussa tullut turpaan, mutta lopulta Rocky olisi saanut taas juonesta kiinni. Vähän liian helpolla pääsi pappa kondikseen. Minua on aina häirinnyt kaikissa Rocky-leffoissa Stallonen "nyrkkeily". Kaveri ei suojaa yhtään, vaan pysäyttää kaikki vastustajan lyönnit päällään. Oikeasti kaveri ei seisoisi erääkään tuolla tavalla.
Jännitys piileekin siinä, että katsoja ei tiedä ennen loppua miten vanha höyryjuna vielä nyrkkeilee. Jos leffassa olisi ollut pari harjotusottelua, niin suurin osa loppujännityksestä olisi kadonnut. Tuo nyrkkeilytyyli on paljon elokuvaystävällisempää, kuin oikeaoppinen nyrkkeilytyyli. Stallone vanhana nyrkkeilijänä varmasti tietää miten oikeasti nyrkkeillään, mutta sellanen tyyli ei vaan sovi elokuviin, koska se on lajista tietämättömälle äärimmäisen tylsän näköistä. Stallonehan joutui opettamaan jopa Antonio Tarversille kuinka elokuvamaailmassa nyrkkeillään.
No eihän tuossa minun mielestäni edes ollut mitään loppujännitystä, jonka olisi voinut pilata. Olihan se ennalta arvattavaa, että Spoiler Rocky selviää matsista kunnialla häviten pisteillä, jotta Rocky-leffoille saatiin onnellinen, muttei utopistinen päätös (=Rocky olisi voittanut). Ei se suojaaminen minun mielestäni tekisi leffanyrkkeilystä tylsää, jos vain tarpeeksi paljon isketään ja pommeja menisi läpi kuitenkin. En nyt hae leffoihin mitään oikeaa nyrkkeilyä, vaan edes pikkuriikkisen verran uskottavuutta. Rocky-leffojen nyrkkiin puskeminen on lähinnä koomista.
À bout de souffle Toisella katsomisella tästä aukeni paljon muutakin kuin hieno kameratyöskentely. Äärimmäisen cool ja vaikutusvaltainen pätkä. Arvio. 4½/5 Calamari Union Toista kertaa meni tämäkin koneeseen. Tyylitietoinen, hauska ja yllättävänkin hyvin kuvattu. Tekniset virheet (kuvausryhmän heijastuminen tauluista ym..) eivät juurikaan haittaa. Aukenisi varmasti paremmin helsinkiläiselle, sillä minusta tämä vaikuttaa sisäpiirin jutulta, mutta väliäkö tuolla, kun homma toimii. Näyttelijöiden taso vaihtelee hyvästä surkeaan, mutta painottuu onneksi hyvään. 4½/5 Badlands Mahtava. Siis aivan mahtava elokuva. Korkeat odotukset saivat vastinetta. Sheenin roolisuoritus on liki täydellinen, vaikka kuitenkin pidän Ilmestyskirjan roolia parempana. Spacek menee hyvin 15-kesäisestä, vaikka ikää oikeasti oli päälle 20. Tunnelma on ensikuvasta asti käsinkosketeltava. Malickin visuaalinen silmä on yksi elokuvan kantavista voimista. Lopetus oli niin kauniisti kuvattu, että ei ollut tippa kaukana linssistä. Moneenkohan kertaan on tämänkin pätkän tarinaa käytetty...? True Romance päätti napata musiikkinsakin suoraan Badlandsistä. Uusintakatsomista ei varmaankaan pitkään tarvi odottaa, kun seuraavana päivänä katsomisesta melkein meni levy takaisin koneeseen. 5/5 Солярис/Solyaris Nyt kun katsomisesta alkaa olla pari päivää aikaa, pystyy tästä jo ehkä jotain sanomaankin. Ehkä. Tarina on hieno ja omaperäinen, kuvaus upeaa, näyttelijät loistavia ja tunnelma on äärimmäisen mystinen. Varsinaisesti mistään ei tajua mitään, mutta tätä katsoo tuoliin liimautuneena, niin paljon se vie mukanaan. Kysymyksiin ei vastauksia anneta, jolloin uusintakatselu joskus on selvää. Lopetus laittoi villisti ajatukset liikkeelle. 5/5 Lisäksi tuli viikonlopun aikana katsottua 14 jaksoa Miami Vicea, joista kahdelle jaksolle annan peräti 5/5 ja lopuille 4/5 tai 4½/5.
The Black Cat (1934) Bela Lugosi on menossa kostoreissulle entisen armeijapäällikkönsä (Boris Karloff) luokse. Perillä Lugosi ja Karloff outoilevat kilpaa minkä ehtivät ja omituiset menneisyyden tapahtumat ovat läsnä mukavalla tavalla. Camp-arvoakin löytyy. * * * Million Dollar Baby (2004) Clintti on Clintti, Morgan on Morgan ja Swank on vänkä. Spoiler elokuvan loppupuolella elokuva vaihtaa genreä huonoin seurauksin mikä aiheutti pettymyksen * * * ½ The Big Clock (1948) Ray Milland on lirissä kun häntä aletaan epäilemään pomonsa tekosista. Mainio silmukka-kiristyy noir, ei kuitenkaan mikään loistava. * * * Shattered Glass (2003) Tositapahtumiin perustuva elokuva toimittaja Stephen Glassista, jolla oli hieman ongelmia noudattaa journalistisia periaatteita. Elokuva on parempi jos ei liikaa tiedä aiheesta etukäteen. Hayden Christensen osaa sittenkin näytellä - ainakin vähän. * * * Grapes of Wrath (1940) Aavistuksen mainettaan heikompi, mutta silti oikein hieno kuvaus köyhän Oklaholmalaisen perheen taistelusta road movie-tyyliin. Henry Fonda oli liekeissä, mutta vaikutti melkeinpä liian modernilta muiden rinnalla. * * * * +
Spoiler Levyllä oli ekstroissa myös vaihtoehtoinen loppu jossa Rocky voittaa ottelun pisteillä. Täytyy vaan sanoa, että onneksi tuota loppua ei lopulliseen versioon laitettu
The Killing - Tälläinen katsomaton löytyi hyllystä. Hyvä elokuva olikin, ei kuitenkaan tosi hyvä. Lopun oli jo valitettavasti nähnyt Stanley Kubrick: A Life in Pictures dokumentissa joka söi kohtauksen tehoa. Elisha Cook jr. saa erikoismaininnan loistavasta reppana roolistaan. An Evening with Kevin Smith 2: Evening Harder - "Jatko-osa" An Evening with Kevin Smith julkaisulle, joka sekin oli kooste Q & A sessiosta ohjaajan kanssa. Tarinat eivät olleet niin hauskoja kuin ekassa osassa, mutta kyllä tuo viihdytti hyvin koko 3½h keston ajan. Lontoo osuus tuntui toimivan paremmin kuin Torontossa kuvattu sessio.