Poltettujen noitien hotelli (The City of the Dead) Amicuksen (tuolloin vielä Vulcanin) ensimmäinen kauhuleffa. Ei lainkaan hassumpaa synkistelyä noitavainoaiheen parissa. Omat hölmöytensä tässä oli, mutta genrensä kohtuuedustaja kuitenkin. Hauskasti alkuteksteissä oli erikseen musiikki- ja jazz-krediitit. Perhonen (Le Papillon) Lämminhenkinen elokuva vanhan perhostenkerääjän ja pikkutytön vuoristomatkasta. Pääpariksi oli löydetty hyvät näyttelijät ja rauhaisa kerronta miellytti. Päälle vielä todella kaunista luontokuvaa. ½
Koirankynnen leikkaaja (2004) **** Tälle olin ladannut jonkin verran odotuksia ja ihan hyvin lunasti. Franzen vetää oikeasti ihan hyvin vammaantuneen Mertsin roolin ja muut näyttelijät toteuttavat taattua Pölös-suomalaisuutta. Pölönen annostelee muutenkin rehtiä suomalaisuutta varsin mukavasti; savusauna, paistetut ahvenet muusilla, pilkkiminen, säkkijärven polkka, kuitenkaan menemättä överiksi. Rytmitys vähän ontuu ja leffa loppuu vähän yllättäen - mikä tuntuu suomalaisissa leffoissa olevan yllättävän yleistä. Juoksuhaudantie (2004) *1/2 Tässäpä oikeastaan aika päinvastaista suomalaisuutta edelliseen verrattuna. Tekisi mieli sanoa, että leffa on umpisurkea, mutta Hotakaiselle on pakko nostaa hattua hienoista oivalluksista alkuperäisessä tarinassa. Spoiler Onhan se miehen identiteettikriisi hienosti kuvitettu, kun mies rynnii rintamamiestalosta soppakauha kädessä ja joutuu yli-innokkaan poliisin ampumaksi. Tiina Lymi on yhtä ärsyttävä kuin aina ennenkin, eikä masentunutta suomalaista alastonta miestä ole oikeasti hauska katsoa. Raivostuttavan neutraalisti tehty leffa, joka ei ole loppujen lopuksi komedia, draama eikä trilleri. Identiteettikriisiä poteva elokuva? Ei tätä ulkolaisille kavereille kehtaa ainakaan näyttää. Uuno Epsanjassa (1985) **1/2 Ensimmäinen Uuno, jonka katsoin kokonaan ehkäpä pariinkymmeneen vuoteen. Kyllähän tästä lapsuuden nostalgiaa irtoaa ja Vesku vetää oikeasti hyvää roolia Uunona. Känniset vanhemmat ja itseasiassa koko Nasse-setä hahmo tuntuivat vähän hyppäävän silmään näinkin lapsille suunnatussa leffassa.
Star Trek: The Wrath of Khan Läpi koko elokuvan mielessä välkkyi yksi sana: kökkö. Näyttely, puvustus, dialogi... kökköä, kökköä, kökköä. En kai vaan ollut saanut itseäni viritettyä Star Trekin katsomismoodiin tai jotain, mutta hirveän tönköltä tämä nyt vaan tuntui. Ehkä sitten ensi kerralla... 2,5/5. Star Trek III: The Search for Spock Ihme kyllä, tämä toimi selkeästi paremmin kuin Khanin viha, vaikka pidetäänkin huonompana elokuvana. Ehkä se vaati sen yhden Star Trekin pohjalle, että tottui katsomaan, tiedä häntä. Tämä oli aika viihdyttävä, eikä tuntunut enää oikeastaan yhtään kömpelöltä teokselta. Ihan mielenkiintoista avaruusmatkailua ja lopussa faneja taatusti tyydyttävä lisäys miesvahvuuteen. 3/5. Star Trek IV: The Voyage Home Selkeästi nautittavin näistä kolmesta, ainakin näin ei-varsinaiselle-fanille. Kirk aikamatkaa luotettavine miehistöineen nykyaikaan ja siitähän saadaan monia hupaisia tilanteita aikaiseksi. Komediallista puolta on lisätty (oliko sitä edes aiemmissa?) isolla kädellä ja mikä ettei, kun kerran naurattaa. Toisaalta elokuva lienee myös vakavin koko sarjassa, kun pöytään heitetään muutama kylmä fakta valaanpyynnistä. Otuksiin keskittyvä juoni tuntuukin hienosti samalla sekä fantastiselta että maanläheiseltä, vai pitäisikö sanoa vedenläheiseltä, heh-heh. Mainiota viihdettä anyway. 4/5.
Kaurismäki: Laitakaupungin valot 2/4 - Synkeää fiilistelyä. Keskustelujen vähäisyys tekee tästä melko unenomaisen kerronnaltaan. Kusturica: Underground 2/4 - Välillä toimii hyvin, välillä huonosti. Hajoaa usein käsiin, koska yrittää olla yhdellä kertaa niin monta eri asiaa. Puoli tuntia ylipitkä. Depressiivinen ihmisyyden maailmanloppukuvaelma. Singleton: Boyz n the Hood 1/4 - Gettokasvukertomus keskitason näyttelijöillä. Cox: Mammoth 1/4 - Pienen budjetin kaapelikanavakauhu- ja sci-fi -elokuva. Seminihilistinen asenne/huumori/dialogi pelastaa totaaliseen roskasankoon joutumiselta. Williams: London to Brighton 2/4 - Brittiläinen Pusher. Turhaa nyyhkyttelyä, varsinkin loppumetreillä. Ei pysy aina mielenkiintoisena. + Christopher Morrisin Brass Eyeta (4/4)
The Red Shoes - Mainekkaan ohjaajatiimi Powell & Pressburgerin kehuttu teos balettimaailmasta .. dramaattinen tauko .. osoittautui karvaaksi pettymykseksi. Kesti liian kauan ennen kuin tarina lähti käyntiin ja sitten kun selvisi juoni, niin se olikin tylsä ja elokuva kokonaisuudessaan ylipitkä. Baletti ei muutenkaan ole juntin suomalaisen mieleen ja tässä elokuvassa ollut balettiesitys olikin melko tuskaa, vaikka tarjosikin kivoja kuvakikkailuja. Mielummin katson Singin' in the Rainin Broadway Melody-kohtauksen, koska se sentään on tanssia jota ymmärrän. Kiitosta kuitenkin lopusta joka onnistui saamaan tunteita pintaan. The Return of the Pink Panther - Peter Sellers palasi Closeaun rooliin ja lopputulos onkin sarjan parhaimmistoa. Eipä taida kukaan muu osata niin hienosti ja tuskastuttavasti esittää kömpelöä, kuin Sellers. Sivutarinassa Christopher Plummer esittää Charles Littonia (aka. the phantom) joka yrittää puhdistaa mainettaan ja tämäkin tarina toimii loistavasti. Kerran jos toisenkin tulee mieleen James Bond elokuva The Spy Who Loved Me, sillä toiminta on hyvää ja maisemat kovin samanlaisia. DVD:n tekstitys oli siinä mielessä pilattu, että Closeaun puhevikaa (monkey - minkey .. room - rymm) ei ollut mitenkään tuotu esiin. Nyt käydyissä keskuteluissa ei ollut mitään mieltä: Closeau: Haluaisin huoneen? Concierge: Huoneen? Closeau: Mitä? Concierge: Sanoitte että haluaisitte huoneen. Closeau: Niin. Concierge: *keksii mistä puhe* Tarkoittatte että haluatte huoneen!
Rautakauppias Uuno Turhapuro, presidentin vävy (1978) - Eli Jarkko G.:n tavoin Hardware Dealer Numbskull Emptybrook, the President's Son-in-Law on 5. UKK Turhapuro -elokuva. Vaikka on vanhempaa tuotantoa, ei tätä voi luokitella parhaimpiin Uunoihin. On kuitenkin aina yhtä viihdyttävä, eikä elokuvassa lähdetä pahasti sivuraiteille, mutta jotkut sketsit ottavat vallan juonesta. Elokuvassa on kyllä legendaarisia kohtia, kuten rautakauppa-sketsi ja Uunon hiihtourheilu innostukset . Sekä myös laulava tirolilainen matikkakoira. 2½/5 Uuno Turhapuron muisti palailee pätkittäin (1983) - Jälleen Uuno, jossa hauskuus piilee yksittäisissä sketseissä. Tässä elokuvassa on kyllä hauskin sketsi, mitä Uunoista löytyy, ja sen takana on Heikki Kinnusen näyttelemä tarjoilija . Aivan mahtava roolisuoritus, ja ne heitot! ihan legendaarisia! Jep, eli elokuva ei enää uponnut, kuitenkin suomalaisena ihmisenä on todettava, että ei Uunoihin kyllästy. Tämänkin jo monia monia kertoja nähty, ja aina vaan jaksaa hymyilyttää. 2/5 Uuno Epsanjassa (1985) - Vapun viikonlopun Uunoista kevyesti parhain, vaikka leikkaamon pöydälle muutama sketsi olisikin voitu jättää. Se on muuten lähes kaikissa Uunoissa vikana, että on ahdettu liikaa turhaa materiaalia. Mutta joo, tästä Uunosta nautin elokuvallisesti, enkä metsästänyt yksittäisiä sketsejä. Ja olihan tässä ihan suora juoni, jota seurata. Hyvä, kulttimainetta nauttiva Uuno! Ja tämän elokuvan musiikki oli kuin Morriconen käsialaa, taivaallista. 4-/5 Bad Lieutenant (1992) - Abel Ferraran tyly ja rankka kuvaus polisiista, joka elelee lain rajoilla. Elokuva oli ihmiskuvauksena loistava, mutta olin saanut sellaisen kuvan, että elokuva olisi enemmän vigilantea, koska ainakin dvd:n takakannen mukaan Spoiler tutkiessaan nunnan pahoinpitelyä, hän kostaisi tekijöille. Tämä oli elokuvassa mielestäni vain sivuseikka, enemmän painotettiin korruptoituneen poliisiin ihmiskuvaukseen, josta jo mainitsinkin . Loistava Harvey Keitel ei petä taaskaan! 4+/5 Django (1966) - Sergio Corbuccin ohjaus ei yllä Leonen spaghettien tasolle, mutta oli kyllä täyttä spaghettia alusta loppuun, ja pidin siitä. Franco Neron tyylikäs antisankari hahmo oli kuin kärjistetty versio Eastwoodin ekasta hahmosta Kourallisessa. Tosin sen kaltainen hahmo kuuluu asiaan. 3½/5 Quattro dell'Ave Maria, I (1968) - Eli Giuseppe Colizzin Ace High. Pääosissa Terence Hill + Spencer ja Eli Wallach. Mielenkiintoisista lähtökohdista huolimatta, ei kovin kummoinen spaghetti. Tässä oli jo sitä perus TH:ta ja BS:ä, mutta ei noussut Trinityjen tasolle. Perus ok! 2+/5
Vauhtihurjat (Red Line 7000) Howard Hawksin kilvanajoelokuva kärsi hieman puisevista roolisuorituksista eikä kolmen eri pariskunnan seuraaminen täysin toiminut. Gail Hire pisti silmään tuoden sekä ulkoisesti että tummalta ääneltään mieleen Erja Häkkisen. ½ Lännen valloittajat (Dodge City) Tässä westernissä länsi oli muutoksen kourissa ja tärkeästä karjanajokaupunki Dodge Citystä oli paisunut varsinainen paheiden pesä. Errol Flynn sai vastuulleen järjestyksen palauttamisen. Elokuva oli toimiva sekoitus sekä kepeää vanhanaikaisempaa, että myös hieman synkempiä piirteitä omaavaa murroskauden lännenelokuvaa kepeyden ollessa kuitenkin vallalla. Viihdyttävä ja perushyvä lännenelokuva. ½ Viettelyksen vaunu (A Streetcar Named Desire) Marlon Brandon ja metodinäyttelemisen suuren yleisön tietoisuuteen tuonut elokuva on toimiva paketti, joskin paikoin näytelmätaustaisuus paistaa turhankin selvästi läpi. Brandon suosioonnousun tämän jälkeen on helppo käsittää, niin vakuuttava mies roolissaan on. Vivien Leighkin tekee hyvää työtä ollen ärsyttävä, mutta samalla myös kiinnostava hahmo. ½
Paha maa (2005) 2000-luvun kotimaisia "helmiä". Alkupuoli elokuvaa esittää todella masentavan kuvan maailmasta, jonka toivoisi ulkomaalaisten ymmärtävän pelkäksi fiktioksi. Loppupuoli Pahasta maasta onkin enemmän sielunmessua ja tapahtuneiden sovittelua. Elokuva oli erittäin raflaava (viihteellisyyden takia: rikoksia, vauhtia, alastomuutta, päihteiden kanssa sekoilua jne), mutta näin omasta mielestäni - muutamia mielenkiintoisesti toteutettuja taiteellisia ratkaisuja lukuunottamalla - perus jenkkivaikutteistadraamaa. Ehdottomasti ohjaaja Louhimiehen bravurielokuva ja toimii Suomi-elokuvan käyntikorttina Hollywood-tyylisyytensä takia. Stroszek (1977) ½ Heikohko Werner Herzog -elokuva. Päähenkilö Bruno S. vapautuu vankilasta. Paluu arkeen on kuitenkin erittäin vaikea: viinaa ei saisi enää maistaa ja rahaa ei ole. Lohdutusta tarjoaa huorantöissä elantonsa antaitseva Eva (Eva Mattes), joka on yhtälailla umpikujassa. Pelastusta tilanteeseen kummallekin tarjoaa taas naapurin vanha mies, joka on muuttamassa Yhdysvaltoihin sukulaisensa luokse. Myös Bruno tarttuu tilaisuuteen ja lähteen USA:han Amerikkalaisen unelman perässä. Pian kuitenkin osoittautuu, että toisten unelmien tavoittelu, jota ei helpota englannin kielen osaamattomuus, ei sovi samalla tavalla kaikille. Herzog ottaa kantaa koko amerikkalaista elämäntapaa kohtaan. Ehkä Amerikkalaista unelmaa ei olekaan... Aguirre, der Zorn Gottes (1972) ½ Toinen viikon Herzon annoksesta. Kyseessä ehkä ohjaajan tunnetuin elokuva - tarina mielenvikaisesta ja vallanhimoisesta Aguirresta (Klaus Kinski). Elokuva sijoittuu keskiaikaan ja on eräänlainen seikkailu sademetsässä. Riemukas El Doradon etsintä- ja valloitusmatka muuttuu painostavaksi ja suorastaan hulluksi pakoksi. Tilannetta ei paranna luonnon tapahtumat ja Aguirren taipumukset. Kinskin roolityön osuus elokuvan onnistumiselle on korvaamaton. Kinskin oma olemus on levoton, sekopäinen ja mielenvikainen. Em. piirteet löytää myös elokuvan nimiroolista. Jälleen Herzog on löytänyt kauniita maisemia elokuvansa taustaksi. Jokiseilailu tuntuu välistä pitkästyttävältä ja paikallaan polkevalta ja siitä miinukset, tunnelma kuitenkin toimii. Vaaksa vaaraa (1965) Aivan sattumalta lauantai iltapäivänä avattuani television näin tämän Aito Mäkisen 60-luvun puolivälin elokuvan. Kyseessä on vauhdikas hitchcocktyylinen takaa-ajoelokuva. Päähenkilö saa postin mukana paketin, jonka vuoksi rikollisjärjestö alkaa ajamaan tätä takaa. Seuraa liuta vauhdikkaita kohtauksia, jotka koituvat elokuvan heikkoksiksi. Yli puolet elokuvan kestosta (80min) juostaan toista takaa niin, että katsojan on vaikea pysyä perässä. Onneksi loppupuolella rauhoitutaan hieman ja roistojen apurina toimiva yökerholaulajatar (Carola) esittää pari kappaletta. Lopun ratkaisu on kuin suoraan Hitchcockin elokuvasta tai Kolmannesta miehestä. Midnight Cowboy (1969) ½ Surumielinen tarina yksinkertaisesta Joe Buckista (Jon Voight) joka lähtee kotoa Texasista New Yorkiin paremman tienestien perässä. "Työtä" yritetään hakea kadulta, ja haussa on perinteisiä töitä jännittävimmät. Joe törmää Rico Rizzoon (Dustin Hoffman), rampaan hamppiin, josta tulee manageri ja ystävä. Tässäkin elokuvassa tavoitellaan Amerikkalaista unelmaa - varmaa keskiluokkaista elämää, jonka saavuttamiseen tarvitaan vaan rahaa. Midnight Cowboy on erittäin hyvä elokuva -- se voittikin vuonna 1969 parhaan elokuvan patsaan, vaikka o(liki)n ns. K18 elokuva. Miellyin elokuvassa sen uni- ja kuvittelujaksoihin, jotka ovat poikkeuksetta hienosti toteutettu. Vaikea aihe saa tukea pelkillä sanallisilla ja visuaalisilla vihjauksilla (mitään radikaalia ei siis näytetä K18 huolimatta) jotka jatkuvat pitkälle elokuvaan. Ohjaajana John Schlesinger. Toinen katsomiskerta ja parani toisella kerralla. Road to Perdition (2002) ½ Road to Perdition on ihan hyvä elokuva. Mitään mullistavan omaperäistä ei ohjaaja Sam Mendes ole saanut luotua. Normaalin oloinen gangsteritarina hyvillä näyttelijöillä ja hienolla kuvauksella toteutettuna. Omaperäistä ehkä lapsen näkökulma tapahtumien kertojana, joka ei kuitenkaan sytytä lähellekään esim. Suuren gansterisodan tai Kummisedän tapaan.
Kurosawa: Dersu Uzala 3/4 - Loistava, vaikka Pan Visionin huonolaatuinen julkaisu olikin rajattu päin persettä ja se luonnollisesti haittasi katselua. Ei tyypillinen Kurosawa, lähempänä jotain Herzogia. Maksim Munzuk oli erinomainen ja sympaattinen päätähti ja miesten välinen ystävyys oli aidon lämmintä. Scorsese: The Departed 2/4 - Teknisesti yksi parhaimpia nykyelokuvia, muttei kovin innostava sisällöltään tai lakonisilta kuvauspaikoilta. Tarinasta ei oikein jää mitää käteen. Parempi kuin Infernal Affairs tosin. Huippunimiä joka roolissa muttei mitään suvereeneja roolisuorituksia.
Smultronstället Kuten Bergman itsekin on sanonut, tämä ei ole Bergman-elokuva, vaan vain ja ainoastaan Victor Sjöstömin elokuva - ja siltä se todella tuntuu. Ainuttakaan Sjöströmin ohjausta en ole valitettavasti nähnyt, mutta se ei tämän tapauksessa nyt välttämättä tarpeellistakaan ole. Sjöströmin roolisuoritus on loistava, varmastikin yksi historian parhaimmista. Ikiru tulee tarinasta auttamatta mieleen, tosin tämä mielestäni on huomattavasti parempi. Vaikka Bergman sanoikin, mitä sanoi, ulkoisesti Mansikkapaikka on hyvin ohjaajansa näköinen symbolisminsa kanssa. Erityisesti alun ruumisarkkukohtaus jäi mieleen. Tunnelma on käsinkosketeltava ja elokuvan loputtua jäin jopa toivomaan muutamaa lisäminuuttia. 5/5 Days of Heaven Badlandsin edellisellä viikolla katsottuani, odotukset nousi myös Days of Heaveniä kohtaan hävyttömän korkealle, joten ei ole yllätys, että jonkinmoinen pettymys oli edessä. Visuaalisesti upea, jopa Badlandsiäkin komeampi, mutta näyttelijöiden keskinkertaisuus ja varsinkin Geren naama alkoi pitemmän päälle peräti ärsyttämään. Tarinakaan ei ole välttämättä sieltä ihan kiinnostavimmasta päästä, mutta onneksi Days of Heaven pelaa aivan eri tahoilla. Malickin varma ohjaustyyli ja loistelias kuvaus kuitenkin takaavat tällaiset pisteet. 4½/5 Apocalypse Now - Redux Massiivinen teos, jonka tekemisoperaatio oli varmastikin yksi vaativimmista koko elokuvan historiassa, Coppolakin kun oli jo itsemurhan partaalla. Onneksi kuitenkin elokuva valmistautui, sillä ei tästä enää paljoa paremmin elokuvaa tehdä. Teatteriversio toki pitäisi nähdä, mutta tällaisenaankin Ilmestyskirja on oikeutettu top 5 -listalleni. Ties missä hapoissa kuvattu (joka todellakin näkyy lopputuloksessa) psykedeelinen trippi ihmismielen piemimpiin kolkkiin on toteutettu sellaisella tyylillä, että harvoin näkee. Sheen ja Brando vetävät melkeinpä elämänsä roolit. Tykityksenkin olen tästä ensimmäisen katsomisen jälkeen tehnyt, joten sieltä voi lukea vähän lisää. 5/5
Viikonloppuna katsottua: Departed ***1/2. Hienoa näyttelyä, tarina ei antanut kovinkaan paljoa, itse asiassa juonen jo olen unohtanut. Pormestari / City Hall ***. Al Pacino veti roolin, jossa maneerinsa eivät olleet pahimmillaan pojan hautajaiskohtausta lukuunottamatta. John Cusack oli uskottava idealistisena pomon vasempana kätenä. Musta Dahlia **. Ei säväyttänyt minua, vaimo innostui "komeista" pääosan esittäjistä. Paikoitellen tavoitettiin mukava "LA Confidential" fiilinki, melkein. Babylon ***1/2. Mukava kokonaisuus. Japanilaisen tytön ongelmat tuntuivat hieman päälleliimatuille. Brad Pitti:n ja Blanchetin "dialogit" olivat koko sopan heikointa antia. Matti
East of Eden 3- John Steinbeckin tarinaan perustuvasta leffasta jäi kovin vaisu maku, vaikka tarina oli vahva. James Dean antoi kahtiajakautuneen vaikutelman; toisaalta näyttely oli vakuuttavaa, mutta silti en voi välttyä ajatukselta, että pääsikö 50-luvulla nuorisoidoliksi turhan helposti? Olemalla mutkalla ja vääntyilemällä kohtauksesta toiseen kuin ameeba. Zozo 3- Josef Fares on aikaisemmalla urallaan ohjannut pari ihan mukavaa ruotsalaisten ja maahanmuuttajien elämästä kertovaa leffaa, joissa on ollut vilpittömän leppoisa tunnelma ja silti kantaaottavuutta. Zozossa mennään syvemmälle draaman syövereihin. Valitettavasti tällä kertaa elokuva ei saa katsojaa paulohinsa, vaan lapsensilmin kuvattua tarinaa katsoo kovin ulkopuolisena ja statistina. Elokuvan positiivinen vire ei vaan toimi näin synkän tarina kuvaamiseen, päähenkilön takaumien käyttö (paukkupanokset) draamankorvikkeena oli myös kornia ja epäonnistunutta. Casino Royale 3- No, Daniel Craig oli vallan mainio uutena bondina. Harmaampi ja synkempi toteutustapa sopi myös uuteen bondiin. Elokuva ui suvantovaiheesta toiseen ja töksähteli pahoin. Toimintakohtaukset olivat järjestäen liian pitkiä ja mielenkiinnottomia. Graigin rakkaustarina oli korni. -- JP
Rob-b-Hood, jackie chan. Hyviä stuntteja ja koreografiaa, muutama tosi hauska kohta, mutta mutta draama ei aivan pelannu. Kolme plus Fearless- director's cut, iskee kyllä kovaa. Varmasti, Parasta Jet Li:tä heti Fist Of Legendin jälkeen. viis.
In Good Company ***½ Mukavan leppoisa elokuva. Olin ollut vähän siinä käsityksessä, että elokuvan pointti olisi ollut Topher Gracen ja Scarlett Johanssonin esittämien nuorten suhteessa, mutta pääpaino olikin Topherin ja Dennis Quaidin "isä- poika suhteessa". Hyvä ja toimiva ratkaisu. The Cooler ***½ Tämä oli vähän kuin Leaving Las Vegas sijoitettuna uhkapelien maailmaan. Ohjaus, musiikit ja rakkaustarina oli juuri sitä itseään. William H. Macy oli mainio epäonnisena elämäänsä kyllästyneenä miehenä, jota onni vihdoin potkaisee. Maria Bello ei osaa vieläkään pitää vaatteita päällään... :thumbsup: Romper Stomper ***½ Tarina Australian skineistä joilla on suuria ongelmia vinosilmien kanssa. Elokuva alkaa heti kohtauksella missä vinosilmät saavat nyrkistä oikein kunnolla. Tämä aiheutti pelkästään :sleep: tunteen. Mutta ei mennyt kauaakaan, kun tarina nappasi mukaansa ja päähenkilötkin rupesi kiinnostamaan. Viimeistään siinä kohtaa olin myyty, kun skinit saivat oikein kunnolla turpiinsa. Russell Crowe on läpimurtoroolissaan vaikuttavaa seurattavaa. Darkness ** Kauhuelokuva missä muutamat hyytävät hetket hukkuvat tarinan ja muiden kliseiden sekaan. Jotenkin jäi sellainen tunne, että tekijöilläkään ei ole oikein tiedossa mitä ovat tekemässä. Elokuvan loppukin on juuri sellainen että tekijöiltä on kertakaikkiaan loppunut ideat. Lena Olin on hyvä näyttelijä, mutta hänen roolihahmonsa on kyllä niin ärsyttävä, että oksat pois. Ja minähän en usko mitään. Anna Paquinia on sentään ilo katsella.
- Bussmann: Whoops Apocalypse ***½ Samaan filmiin ahdettu Peter Cook, Rik Mayall, Alexei Sayle, Richard Wilson ja Michael Richards, käsikirjoittajina Andrew Marshall ja David Renwick. Odotukset olivat kovan porukan myötä vähän turhankin korkealla, mutta onhan tämä lopulta varsin hauska. Varsinkin Mayall on hyvässä vedossa vähän Flashheart-tyyppisessä pikkuroolissa. - Ritchie: The Island ** Tylsä ja sekava, mutta paranee hieman loppua kohden. Filmissä on kuitenkin riittävästi meininkiä vain muutamassa yksittäisessä kohtauksessa. Bonuksena ehkä mitäänsanomattomin Morricone-score koskaan. - Steno: Banana Joe *** Bud Spencer pistää byrokraateille neniin. Hupaisammasta päästä Spencerin sooloiluja. Ärsyttävän tarttuva tunnuskappale. - Fondato: Charleston **½ Ihan toimiva tarina, joka kerrotaan helkkarin tylsästi. Olisi toiminut paremmin ilman "hauskoja" sivuhahmoja. Spenceriltä vaihteeksi astetta hienovaraisempi rooli.
The D^ Vinci Code (Ron Howard, 2006) Tämähän on tyylikäs ja yllättävän eurooppalainen elokuva visuaalisesti! Hans Zimmerin musiikit sopivat leffaan kuin nenä päähän. Muistan lukeneeni valitusta liiallisesta pituudesta mutta minusta tämä elokuva on juuri sopivan mittainen juonen edetessä nautittavalla vauhdilla. Kirjaa en ole lukenut enkä tiennyt juuri mitään elokuvan ideasta paitsi että kristinuskon salaisuuksiin se liittyy. Koin uskonnolliset valtateoriat ateistina yllättävän kiinnostaviksi. 32" tuubilta katsottuna kuva kärsi klaustrobofiasta ja harmittelinkin etten mennyt katsomaan leffaa isolta kankaalta. Myönteinen tapaus kaiken kaikkiaan!
Art Camacho: Half Past Dead 2 1/4 - Naurettavan huono vankilaelokuva paskoilla näyttelijöillä, paskoilla jutuilla. Aika hirveitä onelinereita. Soundtrack ihan jees. Larry Clark: Bully 1/4 - Astetta kevyempi pornoelokuva. Ei oikein jaksa kiinnostaa enää nämä puhtaat fantasiaelokuvat. Teinit käyttäytyy kuin rikkoontuneet aikuiset, all right. Sleazea. Savini: Night of the Living Death 2/4 - Aito kauhuelokuva. Savinin rakkaus genreensä näkyy.
Of Mice and Men **** John Steinbeckin kirjaan perustuva lämminhenkinen ja koskettava draama kahdesta kaveruksesta, joista toinen on hieman hidas jässikkä ja toinen muuten vaan kunnon kaveri. Kaksikko päätyy isolle tilalle peltotöihin ja kaikki näyttää hyvältä. Tulevaisuudessa siintää oma talo ja muutama eekkeri maata. Paikka jota kutsua kodiksi. Tarina etenee jouheasti kohti vääjämätöntä loppuaan eikä mitään turhia kikkailuja harrasteta. Sinisen ohjaus on vähäeleistä ja rauhallista. Maisemat ovat hienoja ja musiikki tukee tarinaa. John Malkovich tekee hienon ja koskettavan roolityön lapsenmielisenä Lennienenä. Gary Sinise ja Ray Walston eivät jää pekkaa pahemmaksi. Sherilyn Fenn on suorastaan syötävän hyvän näköinen. Hyvä elokuva mikä kärsii ehkä hieman liiallisesta tunteiden alleviivamisesta. The Human Stain *** Hiukan kuivahko laatudraama. Hopkins ja Kidman vetävät perussuoritukset. Olin aistivinani jopa pienoista kemiaa tämän tähtiparin välillä. Kyllä tämän nyt ilman mukinoita katseli. Kuvaus oli välillä hienoa ja Rachel Portmanin musiikit sopivat hyvin tunnelmaan.
8½ Sisältää paljon hienoja yksittäisiä fellinistisiä kuvia, ensiluokkaista näyttelyä ja kunnon fiilistelyä, mutta lopun kirjaimellinen pelleily meni jo reilusti yli hilseen. 4½/5 The Usual Suspects Toisella katsomisella pistemäärä kasvoi yhdellä kokonaisella tähdellä. Meneekö sitten oikean kuvasuhteen vai juonenkulun ymmärtämisen piikkiin, sitä en osaa sanoa. Näyttelytyö on loistavaa, tarinan rakenne on mestarillinen ja lopputwisti toimi edelleen loistavasti. 5/5 Twin Peaks: Fire Walk with Me Varsinkin tätä katsoessa tulee harmiteltua, miksei alkuperäistä TV-sarjaa voitu tehdä kaapelikanavalle, sillä Twin Peaksin maailma sisältää paljon sellaista, jota ei networkilla voitu näyttää. Huumeiden käyttö, eikä vain osto/myynti/niistä puhuminen, kiroilu sekä tietenkin tissit ( ) ovat elokuvassa kuin kotonaan, jonka (ja muun villiyden) jälkeen sarjan seuraava jakso tuntui todella vaisulta. Jos lähtisin arvoimaan leffaa pelkästään viimeisen tunnin perusteella, täydet tulisivat takuuvarmasti, mutta koska kokonaisuutta täytyy arvoida, niin pisteet ovat vahva 4½/5. Crash Ohjaajansa näköinen lihallinen ilmestys. Kylmä ja tavallaan luotaan pois työntävä elokuva, jonka näyttelysuoritukset ovat mainioita. Harmillisen aliarvostettu. 4/5 Badlands Kuten arvelinkin, kauaa ei tulisi kestämään ennen kuin uudestaan tämän katson (pari viikkoa lopulta). Jos tykkäsin tästä ensimmäisellä kerralla äärimmäisen paljon, nyt tykkäsin jo äärettömän paljon. Raadollisrunollinen road movien, draaman, romanssin, rikos- ja jännitystarinan mestarillinen yhdistelmä. Visuaalisesti upea, jossa varsinkin Malickin tyyli kuvata luontoa näkyy. Koskaan ennen ei ole elokuvassa sarjamurhaaja kerännyt niin paljoa sympatiaa kuin Kit - eikä vähiten Sheenin mahtavan roolin takia. Tästä keksisi vaikka kuinka paljon sanottavaa, sillä niin paljon huomion arvoisia pikkuseikkoja elokuva sisältää. Uskaltaisikohan tätä jo kutsua täydelliseksi elokuvaksi? 5/5