Deja Vu (2006) Jotain uuttakin leffassa oli juonellisesti keksitty, aivan vastaavaa ajan kanssa leikittelyä en muista nähneeni. Takaa ajot omituisessa aikamuodossa olivat vähintäänkin mielenkiintoisia. Aina kun kikkaillaan aikajatkumo -tarinoiden kanssa ovat juonessa olevat aukot selviö, ja niin on asia tässäkin tapauksessa. Time Cop sekä Terminator -elokuvat muistuttavat tätä jossakin mielessä. Ihan kelvollinen ja viihteellinen ja jopa jännittävä pläjays. Kaikkea olennaista ei arvannut liian aikaisin etukäteen. Tony Scottin ohjaus on myös hyvä. Denzel Washington oli niin ikään pääosassaan hyvä kuten useimmissa muissakin elokuvissaan. Ainoastaan hämmästyksen laimea taso siinä vaiheessa kun hän huomaa jotakin "luonnotonta" olevan tekeillä vähentää hahmon uskottavuutta. Annetaan nyt arvosanaksi vaikka: ****/*****
L' Adversaire (Valhe) Tämä 90-luvun alussa sattunut tositarina on kovin tunnettu Ranskassa ja filmattukin kai kolmeen eri kertaan. Tämä versio lienee helpoimmin saatavilla Suomessa ja sattui sitten kirjastossa käsiin. Aika hyytävä leffa oikeastaan. Pääosassa Daniel Auteuil on äärettömän hyvä ja hänen kauttaan varsinkin muutamat alkupuolen kohtaukset toimivat erinomaisesti. Suurin miinus leffassa on sen epäkronologisuus, joka kyllä jälleen kerran tuntui turhalta muoti-ilmiö-kikkailulta, jolla en mitään perusteltua syytä keksi. 3½/5 Elling Ellingiltä odotin vähän enemmän. Päähahmot ja näyttelijät olivat odotetun hyviä, mutta tarinaa en riittävän vetoavaksi kokenut. Pikkukiva leffa kuitenkin. 3/5 The Treasure of Sierra Madre No niin, alkoihan tämäkin toimimaan vielä paremmin kun toisen kerran sain katsottua. Loistava, monella tavalla opettavainen tarina, upeaa kuvausta ja Bogartin sekä Walter Hustonin näytteleminen tekevät tästä ajattoman klassikon. John Hustonin paras ohjaustyö. 4½/5 Falling Down Vasta ensimmäistä kertaa katsoin nyt tämän ja ei oikein vakuuttanut. Tarina ei suuremmin säväyttänyt kuten ei oikeastaan mikään muukaan tässä elokuvassa. Pinnallista keskinkertaisuutta alusta loppuun. 2½/5 Mrs. Doubtfire Pitkän tauon jälkeen varsin kesyltä vaikutti tämä elokuva kokonaisuutena, mutta Williamsin komiikka on niin huikeaa että kyllä tämä edelleen nauramaan saa. 3/5 Regarding Henry Perusmukavaa draamaa, joka ei ehkä kuitenkaan sitten niin paljoa tarjoa kuin ennalta olisi toivonut. No, Harrison Fordilta kuitenkin vaihteeksi hyvä roolisuoritus ja Annette Benningkin oli tuohon aikaan ihan oikeasti varsin söpö tapaus. 3/5 Tora! Tora! Tora! Yllättävän toimiva leffa, jossa Pearl Harbourin hyökkäys on saatu leffan tekovuosi huomioonottaen todella näyttäväksi. Elokuvan ainoa heikkous on, että siihen on otettu turhankin paljon hahmoja mukaan, eikä alkupuolella tahdo pysyä ihan kuvioissa mukana. Kuitenkin elokuvana täysin samaa tasoa kuin samalla periaatteella kuvattu toinen maailmansodan kuvaus The Longest Day. 4/5 Braveheart Ei vakuuta Braveheart. Taistelukohtauksiin sentään on saatu asianmukaista näyttävyyttä ja oikeaa tunnettakin mukaan, mutta muuten Gibson sortuu ylenpalttiseen hehkuttamiseen ja katsojien kosiskeluun tarinan kustannuksella. Ja tarinan josta on vielä tehty sellainen ettei sillä lopulta paljon oikean historian kanssa ilmeisesti tekemistä ole. 3/5 The Philadelphia Story Screwball-komedioista yksi maineikkaimpia ei nyt oikein kolahtanut muuten kuin näyttelijöiden mainioiden suoritusten osalta. Tarina ja huumori oli valitettavan laimeaa ja aikalailla perushömppää. 3/5 The Private Life of Sherlock Holmes Tälle en kovinkaan paljon odotuksia laittanut, mutta sainkin sitten yllättyä ihan positiivisesti. Jälleen osoitus siitä, että Wilder oli vanhoillakin päivillään edelleen vireessä. Holmes-tarinoille irvaillaan hauskasti mutta kuitenkin riittävän arvokkaasti ja tuntemattomat (paitsi Christopher Lee) brittinäyttelijät näyttelevät roolinsa hienosti. Tarina olisi tietysti vähän parempi voinut olla. 3½/5
Tohtorin aivovaimo (The Man with Two Brains) Turhankin usein vanhat komediasuosikit muuttuvat nykyään katsottuina pettymyksiksi, mutta nyt kävikin yllättäen päinvastoin. Muistikuvat aivovaimosta olivat luokkaa "kohtalaisen hauska", mutta elokuva osoittautuikin varsinaiseksi komediahelmeksi yltäen ZAZ-kolmikon parhaiden tuotosten tasolle. Martin oli elämänsä vedossa ja vitsit toimivat hurjalla tahdilla. ½ Naiset paitsiossa (Offside) Iranilainen kuvaus sikäläisestä jalkapallokulttuurista ja varsinkin naisen asemasta siinä oli aiheeltaan kiinnostava ja toteutukseltaan onnistunut elokuva. Realistisenoloinen kerronta miellytti ja aihetta käsiteltiin raikkaan kepeällä otteella. - Latvasta laho (Caddyshack) Kas kummaa, kun tästä en ennen ole niin välittänyt, mutta nyt tämäkin iski ja lujaa. Liekö osansa sitten nostalgialla, mutta 80-luvun idioottikomedia tuntuu nykyisin maistuvan ja hyvä fiilis tätä katsoessa irtosi, joten saakoot sinänsä kovan arvosanan. -
The Red Shoes (1948) oli hyvä vaikka baletti aiheena on sieltä kiinnostavuuden pohjavesistä. Technicolorin hehkua ja hienoa leikkausta oli tässä, ja jopa pitkään tanssisekvenssiin oli ladattu maagista tunnelmaa - sanoi Jarkko mitä tahansa. Ei kuitenkaan aivan mikään Scorsesen hehkuttama mestariteos, mutta herätti kyllä mielenkiinnon nähdä muita Powell-Pressburger-elokuvia * * * * Fury (1936) Tämä Fritz Langin "varhaisnoir" oli pettymysosastoa. Käsikirjoitus oli tässä erittäin naivi. Välillä elokuva tuntui päämäärättömältä ja välillä vain puhtaasti typerältä. Hyvää tässä oli ajoittain henkiin heräävä mestarillinen kuvauksellinen ekspressionismi ja voimakkaat montaasit. * * ½ Black Angel (1946) Perus väärä mies-tarina jossa tällä kertaa mies on joutumassa sähkötuoliin laulajattaren murhasta. Peter Lorre on hyvä nilkkinä, mutta paras on Dan Duryea, tuo vanhan ajan aliarvostettu jacknicholson. Välillä juoni harhautuu omituisille sivupoluille, mutta kiehtovan omituinen hulluuskohtaus nostaa elokuvan uudelleen jaloilleen. * * * ½
Kuumat kundit (1976) Jussi Itkosen Kuumat kundit sekoittaa dokumenttiä ja draamaa. Viikon kestävien tapahtumien aikana seurataan dokumentissä, kuinka Hurriganes valmistautuu keikkaansa, harjoittelee, levyttää ja muuten vaan elää rockelämää. Draamaosuudessa, joka kulkee rinnalla, seurataan Kari Heiskasen esittämää Seppoa, joka valmistautuu loppuviikolla olevaan keikkaan. Maanantaina Seppo tapaa naisen, jonka kanssa hän sopii treffit loppuviikolle. Kuten arvata saattaa, Kuumat kundit vetävät lopussa nämä kaksi erillistä tarinaa yhteen ja elokuva loppuu Hurriganesin energiseen soitantaan. Kuumat kundit toimii varmasti 70-luvulla nuoruutensa eläneiden joukossa nostalgiaelämyksenä, mutta on jo meille 80-luvulla syntyneille selkeästi liian yksinkertainen. Edes Remu ei innostu missään vaiheessa kunnolla heittämään läppää, vaan on aika tasaisen oloinen kaveri. Itse suurena Hurriganes-diggarina lähdin innolla katsomaan elokuvan, mutta sen tyylittömyys tai mauttomuus sekä huono puheen miksaus taustasta muodosti pettymyksen. The Night of the Hunter (1955) Ehdottomasti yksi "Bigger than life"-elokuvista. Robert Mitchumin eläytyminen pahaksi saarnaajaksi on täydellistä. Edellisellä katsomiskerralla oli hieman elokuvassa esiintyvää paatoksellisuutta vastaan, mutta nyt sekin avautui toisella katsomisella ja oikeastaan jopa kuuluu tämäntyyliseen elokuvaan. Räsynukke on varmaan myös lapsille jännitävä elokuva. Suosittelen lämpimästi etsimään elokuvan käsiinne ja katsomaan! Stalker (1979) ½ Joo. Mistähän alottaisi? Andrei Tarkovskyn Stalker on lievästi sanottuna sekava elokuva. Tarkovsky on selkeästi kuvallinen taiteilija, joka luottaa katsojan väsymättömyyteen sekä veden hypnoottiseen voimaan (sekä liike että ääni). Ensimmäisellä katselukerralla päätin olla vahvempi kuin Tarkovsky ja sinnittelin koko elokuvan loppuun ilman kelauksia. Täytyy sanoa, että elokuva jossa seurataan lähes viisi minuuttia kolmen ukon istumista vesisateessa ei kyllä kovinkaan paljoa inspiroi tarttumaan elokuvaan uudelleen. Tarinahan on kaikessa yksinkertaisuudessaan se, että kolme miestä lähtevät tutkimusmatkalle kielletylle aluelle ("Zone"). Heistä Stalker näkee näkyjä, tuntee kosmisesta tai jotain sinne päin. Kaksi muuta miestä ovat vaan hidastamassa tarinan etenemistä. Mitenkään rikkaasta juonesta ei voida puhua, sillä elokuvassa ei tapahdu oikeastaan mitään aineellisesti näkyvää. Elokuva ei tietenkään ole kuvailemallani tavalla helppo: koko lähes kaksi ja puoli tuntia ollaan osana jotakin uni- tai mielikuvitusmatkaa, jonka ohjaaja esittää erittäin tosisella otteella. Fiilikset ovat katsomisen jäljiltä lähinnä sekavat ja ajatukset (tai järki) eivät osaa muodostaa elokuvasta eheää kokonaisuutta.
Suosittelen seuraavaksi tutustumaan The Archersien A Matter Of Life And Death ja Life And Death Of Col. Blimp -elokuviin.
Tulipa tässä viime viikolla ostettua kaikki Poliisiopisto-leffat ja ehdinpä ne kaikki jo katsoa. Police Academy - 3½/5 Police Academy 2: Their First Assignment - 4/5 Police Academy 3: Back in Training - 2/5 Police Academy 4: Citizens on Patrol - 2/5 Police Academy 5: Assignment: Miami Beach - 1½/5 Police Academy 6: City Under Siege - 2½/5 Police Academy 7: Mission to Moscow- 1/5 Kaksi ensimmäistä ovat ehdottomasti sarjan parhaimmistoa ja homma tuntuu vielä raikkaalta. Kolmosen ja nelosen kohdalla taso tippuu jo selvästi, mutta kyllähän niistäkin muutamat kunnon naurut saa irti. Viitonen on jo aika väsähtänyt mutta kuutosen kohdalla taso nousee jälleen. Viimeinen eli seitsemäs onkin jo sitten todellinen rimanalitus joka ei juurikaan nauruhermoja kutkuttele. Läpi sarjan kantava hahmo on komendantti Lassard, joka jokaisessa osassa tarjoaa parhaimmat naurut. Myös osissa 2-4 olevat Zed ja Sweetchuck ovat erinomainen pari.
Date movie ja Sinä, minä & Dupree on viimeisimmät katsomani elokuvat.. Ei komedioiden parhaimmistoa mutta ihan katsottavia ja kyllä noille nauroikin.. Lisäksi tuli ostettua Poliisiopistot, mutta ne on vielä katsomatta..
- Dieterle: The Hunchback of Notre Dame **½ Olipas laimea. Iso budjetti ei mielestäni juurikaan näy elokuvassa. Laughton on sentään hyvä. - Ford: How Green Was My Valley ****½ Hieno ja tasapainoinen kokonaisuus. Ford pitää hyvin homman hanskassa eikä käy lähelläkään mitään tyhjänpäiväistä melodraamaa. Vanhan Hollywoodin yhteiskuntakritiikki on parhaimmillaan lähestulkoon oma genrensä. Tämä on astetta pienimuotoisempi kuin vaikka The Grapes of Wrath, ja toimii ehkä juuri siksi vielä paremmin kokonaisuutena. Sinänsä masentavaa, että filmien käsittelemät asiat eivät ole juurikaan vanhentuneet. - Törhönen: Palava enkeli *** Yritystä ja kunnianhimoa vakavan draaman suhteen on riittämiin, mutta tahattoman huumorin puolelle mennään niin että rytisee. Näytteleminen on pääosin tönkköä, kuvaus ja musiikinkäyttö umpisurkeaa. Tunnelmaa on kuin Vääpeli Körmyssä joitakin loppupuolen osioita lukuun ottamatta. Ihan hyvä idea sinänsä sijoittaa filmi mielisairaalaan, niin saa kirjoittaa niin höyrypäistä dialogia kuin sielu sietää. Ainoa vain että sairaanhoitajien osalta tuo ratkaisu ei oikein toimi. Päähenkilön todellisuudentajun katoaminen peilaa pelottavan tarkasti ja reaaliaikaisesti katsojan reaktiota tähän puolitoistatuntiseen. "Saanko lääkitykseni?!" sietäisi muotoutua yhtä suureksi klassikkorepliikiksi kuin joku "Play it once, Sam". Riitta Viiperi pääosassa on ok (ja namikas), ja mukaan on eksynyt muutama yksittäinen tyylikäs kohtaus. Kalkkuna-arvoista tulee tähden verran bonusta. - Girolami: L'esercito più pazzo del mondo * Äärimmäisen laadukasta italokomediaa armeijamiljöössä. Filmiä on helpointa kuvailla kertomalla muutamia esimerkkejä sen monipuolisesta hahmogalleriasta: Spoiler - Tekoviiksekäs kapteeni, joka lukee Sudenpentujen käsikirjaa ja kyselee taikapeililtä, josko rykmentistä löytyy suurempaa homoa. - Laiskanpulskea kaljamaha, joka yrittää tuloksetta lahjoa itsensä ulos juoksulenkiltä jääkuutioilla ja keitetyllä spagetilla. Mies myös parittaa puhallettavaa barbaraa kaapissa ja ilmeisesti olettaa että kirjekuoret ovat aina täynnä hilsettä. - Kaksi heppua, jotka ottavat everstin ja tämän rakastajattaren panttivangeiksi, ymmärtääkseni siksi että toinen joutui armeijaan juuri saatuaan töitä leipätehtaasta. - Everstin vaimo, joka kuulee televisiosta joutuneensa panttivangiksi, ja siksi väkivalloin repii vaatteet päältä joltain sokeria lainaamaan tulleelta naikkoselta. - Kaksi koheloa sotilasta, jotka yrittävät ratkaista panttivankitilannetta omatoimisesti ja epähuomiossa ampuvat Maija Poppasta kranaatilla. - Parrakas jokapaikanhöylä, joka mm. haluaa haistella everstin rouvan hengitystä, lepertelee välillä pöydän alla tai pakastimessa jollekin blondille puhelimessa, ja käyttää luomiväriä ja huulipunaa tarjoillessaan everstille perseen päivälliseksi. - Mänttäri: Rakkauselokuva ** Suoraviivainen, yksinkertainen ja särmätön. Markku Toikka tekee ihan hyvän roolin.
High Plains Drifter Tästä leffasta ei voi muuta sanoa kuin: Vau! Hyvää osasin odottaakin, mutta tästä paljastui todellinen mestariteos joka omassa rankingissäni kiilaa jopa Hyvät, Pahat ja Rumat ohi aivan Huuliharppukostajan rinnalle. Eastwoodilta jälleen kerran loistava suoritus mystisenä, nimettömänä anti-sankarina. 5/5
The Edge (1997) - Hieman hämärissä tunnelmissa starttaava Lee Tamahorin ohjaustyö muuttuu alkuhetkien jälkeen jännittäväksi selviytymistarinaksi. Seikkailun alkaessa leffa totisesti piti otteessaan. Hopkins innokkaana porvarina oli aika ajoin hieman epäuskottava, kuten sanoessaan today, i´m gonna kill the mother fucker . Alec Baldwinista tuli mieleen Bogart Sierra Madren Aarteessa. Luontoa oli kuvattu todella kauniisti. 3½/5 The Pledge (2001) - Jack Nicholson poliisina, joka eläkkeelle jäätyään ei pysty irtautumaan viimeisestä mysteeristään. Sean Pennin ohjaustyö on hienoa jälkeä, ja Nicholson tavalliseen tapaansa loistaa luonnerikkaana näyttelijänä. Loppupuoliskolla elokuva hieman lässähtää, joka pilaa lopun tunnelman. 3+/5 Narc (2002) - Yllätyin positiivisesti, todella mahtava elokuva! Vauhti päällä koko ajan, ja sopivan tyylikäs juoni. Jason Patrick hoitaa hommansa loistavasti, ja Ray Liotalla jälleen perus hullun pilke silmäkulmassa. 5/5 Midnight Run (1988) - Yllättävän vauhdikas ja hyväntuulinen buddy-lokuva. Robert De Niro on kovapäinen palkkionmetsästäjä Jack Walsh, joka uuden tehtävän saadessaan joutuu todelliseen seikkailuun. Hillittömiä tilanteita omaava ja toimintarikas elokuva ansaitsee 4+/5 Don't Give Up the Ship (1959)- Jerry Lewis J.P. Steckler "the seventh":ina mukavahkossa komediassa, jossa Jerrya syytetään hävittäjäaluksen kadottamisesta. Elokuvassa on perus Jerryä, joka tietenkin kuuluu asiaan, mutta tälläkertaa myös juoneen on hieman satsattu. Ei nouse Jerry-klassikoiden tasolle, mutta on hauskaa ajanvietettä. 3/5 Cinderfella (1960) - Hieman laimeampi Jerry-hulluttelu. Tällä kertaa Jerry on Fella-niminen poika, jonka kohtalo muistuttaa läheisesti Tuhkimon tarinaa. Fellan isä on kuollut, ja nyt taloa hallitsevat pahamaineinen äitipuoli ja tämän kaksi poikaa. Btw pojista toista näyttelee Henry Silva ja Fellan fairy godfatheria Ed Wynn. Ainoat naurunhörähdykset, jos nekään, tuli vain yksittäisissä sketsikohdissa. 2-/5
Fantastic Four - No jopas oli taas .. ja jopas minä olin taas kun tälläisen olen hankkinut. Tyhmä elokuva. Kaikki ärsyttävät kliseet saatu mukaan tai ainakin sille tuntui. Lopun Raiders of the Lost Ark kohtaus oli piste paskaisen i:n päälle. A Matter of Life and Death - Powell ja Pressburger kokemus #2 ja oli parempi kuin Red Shoes. Mukava satu lentäjästä joka on elämän ja kuoleman rajamailla. Alkukohtaus olikin tuttu Big Train sarjan sketsistä. Lopussa oli vähän liikaa siirappia, joka jätti tahman suuhun, mutta voittopuolisesti hyvä elokuva. Pale Rider - Clintti jaksaa vain olla ihana. Nytkin mies esitti vain salaperäistä "Saarnamiestä" joka pelastaa kyläpahasen ja silti sai aikaan sen että aikuinen mies katsoo kateellisena tuota testosteronipakkausta. Joku voisi valittaa että tarina on liiaksi High Plains Drifterin kaltainen, mutta en jaksa sellaista. Oikein hyvä länkkäri.
An Inconvenient Truth (Davis Guggenheim, 2006) Huh huh että oli koukuttava dokumentti! Minulla ei ollut mitään tietoa siitä että Al Gore on näinkin fiksu mies ja luennoinut (jopa käynyt Suomessa) ilmaston lämpenemisestä vuosikymmeniä! Jenkkilä on kyllä yksi ääliöiden maa kun siellä ei saanut valittua näin pätevää henkilöä presidentin virkaan sen nykyisen simpanssin sijaan. Leffa oli vakavoittava ja hauska samaan aikaan. Oscarinsa ansainnut! 5/5
Sunshine (1999) Juutalaissuvun vaiheista kertova kronikka oli sikäli mielenkiintoinen että joka sukupolven yhdestä pojasta kasvoi aivan Ralph Fiennesin näköinen. Ihan jouhevaa periodimeininkiä hienoine interiööreineen. Budjetin rajoitukset särähti välillä silmään, esim. vanhojen uutisfilmien käyttö joukkokohtauksien sijaan. Ralph Fiennes oli omituisuudestaan huolimatta parissa kohtaa hyvässä iskussa. * * * * An Inconvenient Truth (2006) Tämä olisi ollut parempi jos oltaisiin keskitytty pelkästään ilmaston lämpenemiseen eikä yritetty samaan aikaan tehdä Al Goren elämänkertaa ja säälinkalastelu/jälkiviisastelu-filmiä. Ihan vetävää settiä oli Al Goren esitys, vaikkakin muutamassa kohdassa kävi mielessä ajatus virheellisistä johtopäätöksistä ja lähdemateriaalin liiankin "luovasta" käytöstä. * * * + Night Key (1937) Karloff näyttelee ahneuden uhriksi joutuvaa varashälytinjärjestelmän keksijää, joka aikoo kostaa patenttivarkaalle osoittamalla että hälytysjärjestelmä on murrettavissa. Tämä tehdään luonnollisesti käytännössä, murtautumalla paikkoihin. Hiiviskelyä, likinäköisyyttä, naivia rakkautta ja gangstoja. Plussaa älyttömistä valokaari-efekteistä. * * ½
Castellari: Keoma 3/4 Guggenheim: An Inconvenient Truth 2/4 Halonen: Pavlovin koirat 2/4 ?: Police Squad 4/4 Isaac: Jason X 4/4 Raimi: Evil Dead 2 3/4 Derrickson: Hellraiser: Inferno 2/4 Lumet: Dog Day Afternoon 2/4
Konttorirotat - Mukavan letkeästi etenevä elokuva jossa harvinaisen totuudenmukaisesti työelämän ärsyttävistä ihmisistä ja asioista kuvataan :hitme: Hello Peter, Whaaats happening...? eeeeeeerrrr.... Blade Runner - Elämäni toisen kerran näin ja hienohan se oli. Futuristinen ja emotionaalinen Vangelis-musa soi taustalla. Eipä nykyään saada samanlaista fiilistä leffoihin, vaikka tehosteet varmaan kehittyneempiä.
Last king of Scotland. Tälle ei näköjään ollut vielä ketjua. Forest Whitaker vetää niin hyvin, et muiden osuus näyttää pakostakin hieman valjulta. 3½/5
007 Kuuraketti - aika on ajanut auttamatta ohitse. Viimeinen Bondi jonka katson vapaaehtoisesti. The Usual Suspects - hieno juoni ja vahvoja näyttelijöitä. Genrensä huippuja. Myrskyvaroitus 1/2 - Humphrey Bogart ja Edward Robinson osaavat asiansa. Matti
Tuli ihmeen paljon katsottua elokuvia torstain ja sunnuntain välillä - siispä hyvin lyhyet perustelut. Dr. Strangelove or: How I Learned to Stop Worrying and Love the Bomb Vissiin kolmatta kertaa tuli katsottua. Loistavaa näyttelytötä, hervottomia tilanteita ja yhä edelleen (ja varsinkin nyt) ajankohtainen tarina. Ikimuistoinen loppu. 5/5 Mies vailla menneisyyttä Lämmin capramainen tarina, jonka katsoo mielellään silloin tällöin. Näyttelijöistä positiivisimman vaikutuksen tekivät Sulevi Peltola ja Esko Nikkari sivurooleissaan. Yläkanttiin 5-/5 Trois couleurs: Bleu Kieslowskin toinen Ranska-tuotanto on mielestäni edellistä parempi, muttei vedä miltään kantilta vertoja Puolan aikaisille. 4½/5 Trzy kolory: Biały Sisältää mielestäni trilogian parasta näyttelyä. Hauska, muttei sillä tavalla, että nauraisi. Muistuttaa läheisesti Dekalogin viimeistä osaa. Harppaus uralla taaksepäin niin kuvaustyylin kuin puhekielen osaltakin toimii mainosti. Silti trilogian heikoin osa. 4½/5 Trois couleurs: Rouge Mestarin viimeiseksi jäänyt elokuva on yhdistelmä Puolan ja Ranskan aikaisia tyylejä. Ja tuloksena on trilogian paras osa. Ainoastaan puhekieli jollain tavalla häiritsi (kuten myös Sinisessä), sillä puola kuulostaa omaan korvaani huomattavasti ranskaa paremmalta. 4½/5 Летят журавли/Letyat zhuravli Erityisesti teknisiltä osa-alueiltaan käsittämättömän upea elokuva. Tarina on hieno, vaikka nykyään tuntuukin kovin tavalliselta. Veti aikalailla sanattomaksi. 5/5 Tôkyô nagaremono Koomista ylinäyttelemistä, hienoja kuvia ja tyylikäs lopputaistelu. Perässä pysyminen on ajoittain vaikeaa, mutta katsominen on kuitenkin melkoisen nautittavaa. 4/5 Mysterious Skin Iski aikalailla puskista. Sisällöltään ja kuvastoltaan ehkä rohkein jenkkileffa, jonka olen nähnyt (tai ainakin mitä olen vähään aikaan nähnyt). Enpä olisi uskonut, että Joseph "Tommy Solomon" Gordon-Levitt pystyisi vetämään näin vahvan ja hienon roolin. 4½/5
Clerks 1&2 Ykkönen on jo klassikko, kakkosesta varmasti tulee lähes yhtä klassikko. En jaksa nyt ruveta näitä tarkemmin analysoimaan. Kannattaa katsoa molemmat jos jostain syystä ei ole vielä nähnyt. Jayn Uhrilampaat -imitaatio Clerks 2:ssa oli kyllä huikean hauska juttu. Ykkösen Sountrack on huikean hauska, kakkosen ei. 4/5 kakkoselle. ykköselle puoli pojoa enemmän.