Cabin Fever Tämä tekele oli jäänyt näkemättä, joten Käsi Kävi levylaarilla. Ei shokeeraa tai miellyttä oikein millään tavalla, muttei onneksi myöskään hirveästi ärsytä. Tarinan ja näyttelytyön taso vaihtelee kohtalaisesta surkuhupaisaan. Lyhyen keston takia pitkästymiseltä kuitenkin välttyy, kuva oli kivan näköistä ja ääni kivan kuuloista, eikä Kodin Ykkösen kolmen euron hinta kirpaise.
The Sand Pebbles (1966) Musikaalivelho Robert Wisen ajalle tyypillisen eeppinen ”Tohtori Zhivago Kiinassa” -monen rintaman suurseikkailu Steve McQueenin johdolla. On romanssia, toimintaa, suurvaltojen sapelien kalistelua ja sisäisten demonien valtaama päähenkilö. Jaksaa kolmituntisen kestonsa kiitettävästi mutta kokonaisuus ei kuitenkaan onnistu nousemaan davidleanmaiseen loistoon. McQueenilta sentään keskimääräistä ”King of Cool” -perusroolia rikkaampi hahmo. 3,5/5 The World's Fastest Indian (2005) Varsin perinteinen sekä samalla kaavoihin kangistuva elämänkertaelokuva, joka on kuitenkin ammattitaidolla ja vakaalla kädellä tehty ”hyvänolon” -fiilistely nojaten vahvasti Anthony Hopkinsin roolisuoritukseen. Ei jätä jälkipolville välttämättä liiemmälti kerrottavaa mutta ajaa tehtävänsä. 3,5/5 Murder on the Orient Express (1974) En tunnistanut tätä Sidney Lumet -ohjaukseksi alkuunkaan vaan lähinnä vaikutti mittatilaustyöltä saattaa Agatha Christie -mysteeri valkokankaalle. Albert Finneyn Poirot -tulkinta oli itselleni täysin vieras ja suoraan sanoen oudohko koska kasvoin David Suchetin hillityn ja hienovaraisen työskentelyn parissa, joten siihen nähden Finneyn meuhkaaminen ja meluisa olemus oli jotain mihin piti tottua. Muuten rooleissa vilisee tähtiä aina Connerysta Bergmaniin ja Lauren Bacallista Jean-Pierre Casseliin mutta kokonaisuus vaikuttaa enemmänkin tv-elokuvalta kuin suurtuotannolta ja lopputulos onkin tämän kanssa suoraan linjassa. Poirot -faneille kuitenkin katsomisen arvoinen. 3/5 Cat on a Hot Tin Roof (1958) Jostain syystä tuntuu, että lähes jokaisessa Tennessee Williams -filmatisoinnissa on mukana ainakin yksi erittäin rasittavan ärsyttävä hahmo ja niin tässäkin. Ja vaikka ilmeisesti koko elokuva ei olekkaan piirua myöten uskollinen näytelmälle siinä määrin, että itse Williams kehoitti ihmisiä pysymään mieluummin kotonaan kuin näkemään tämän, niin kaikesta huolimatta elokuva itsessään on varsin laadukas ja paikoitellen erinomainen keskusteluelokuva. Muutaman lattean jakson takia tähdet jäävät alle neljän mutta muuten erittäin suositeltava genrestä pitäville. 3,5/5 Giù la testa (1971) Kuten DVD-julkaisun extroistakin käy ilmi, Leone itse ei olisi tätä edes halunnut ohjata saatika ylipäätään lännenelokuvaa vaan toimia lähinnä tuottajan roolissa ja tämä myös näkyy. Sinällään laadukasta jälkeä ja omaa joitain erinomaisiakin jaksoja mutta jollain tapaa ponneton ja inspiraatioköyhä lopputulos kun taustalla on kuitenkin Huuliharppukostajan kaltaista tekelettä. 3,5/5
An American Haunting Kauhuelokuva, mikä perustuu Bellin noidan tarinaan. Pitkästä aikaa todella hyytävä Riivaus/Kummituselokuva. Erikoismaininnan ansaitsee tyttären näyttelijä(oli 15v tätä tehdessä). Miinuspuolena sanottakoon, että Donald Sutherland ja Sissy Spacek tuntuivat vetävän roolinsa ns. vasemmalla kädellä. Tässä elokuvassa muutettin alkuperäistä legendaa/tarinaa/paranormaalia ilmiötä aika suuresti. Semmoinen 9- Body Melt MIKÄ HELVETTI JYRÄSI YLITSE! Tässä pätkässä ei ollut päätä eikä häntää. Eiköhän elokuvan nimi puhu puolestaan. Tälle ei pysty antamaan arvosanaa, tämä pitää nähdä. Hulluja nuo Australialaiset
Superman Returns: Harvoin on tilanteita etten jaksa katsoa leffaa loppuun. Nyt oli kuitenkin pakko käyttää pikakelausta 1h 40min kohdalta lähtien, kun ei enää jaksanut katsoa sitä cgi-sekamelskaa. 1/5
Hondo (1953) Al Bundyn suosikkielokuva on juuri riman ylittävä, varsin perinteinen Wayne riipaisu, jolla on kuitenkin hetkensä. Päähahmo ei ole aivan niin puhtoisa kuin monet kerrat aikaisemmin ja mielenkiintoa onnistutaan ruokkimaan tyydyttävästi ilman suurempia pohjakosketuksia. 3/5 Fort Apache (1948) Henry Fonda ja kukas muukaan kuin J. Wayne ottavat toisistaan mittaa John Fordin ratsuväkitrilogian ensimmäisessä osassa. Irlantilaishuumori, juomalaulut, intiaanit, romanssit, ja ym. Fordille tyypilliset elementit ovat koolla ja toimivat jälleen kerran erinomaisesti. Fonda varastaa shown todellisuudesta irrallaan olevana komentajana ja Wayne peesaa sen minkä saa suunvuoroa. 4/5 True Grit (1969) John Waynelle parhaan miespääosa-Oscarin, vai pitäisikö sanoa sittenkin ns. elämäntyö-Oscarin tuonut True Grit on selkeää ylempää keskitasoa Waynen filmografissa ja itse Rooster Cogburnin hahmo, jos ei nyt lähellekkään Oscarin arvoinen niin kuitenkin vähintäänkin muistettava ja värikäs, sotkien mukavasti persoonaa itseään soppaan. Muusta huomionarvoisesta mainittakoon nuori Robert Duvall rosvojoukon nokkamiehenä sekä elokuvan finaali, joka on sitä itseään eli suomennosta mukaillen kova kuin kivi. 3,5+/5 McLintock! (1963) Meluisa ja suurimman osan aikaa ennenkaikkea hauska länkkärikomedia. John Wayne / Maureen O'Hara -kombo toimii lähes pomminvarmasti ja kellontarkkuudella joka kerta ja niin tässäkin avioeron kynnyksellä olevana taisteluparina. Menoa riittää aina kunnon slapstick-kahanoinnista Waynen tavamerkkinä tunnettuun lakoniseen sanailuun. Ei ehkä mikään merkkipaalu mutta viihdearvot ovat kunnossa. 3,5/5 Hatari! (1962) 60-luku ja Howard Hawks on selkeästi myrkyllinen yhdistelmä. Voimansa menettänyt suurohjaaja päätti suunnata Rio Bravon jälkihöyryissä Afrikan savanneille villieläinjahtiin yhdessä Duken kanssa ja kuten tästäkin saattaa ennakoida, varsinaista sisältöä Hatarista on kovin vaikea löytää. Täysin ylimitoitettu yli 150 minuutin kesto kulutetaan käytännössä vuorottelemalla eläinten pyydystämisen ja pyydystäjien kahvitaukojen parissa. Tuntuu kuin seuraisi jonkinlaista ”kerää ne kaikki”-videopeliä, jossa eläinten pyydystäminen palkitaan joka tason jälkeen hassunhauskoilla välidemoilla joita tähdittää itse John Wayne. Hatarilla on kuitenkin hetkensä ja se olisikin saattanut olla sentään edes tyydyttävä viihdepaketti puolet lyhyemmällä kestolla mutta nykyisellään muutamat hyvät naurut ja toimivat jaksot eivät pelasta kokonaisuutta. Hawksin mukaan eläinten kiinniotossa ei käytetty alan ammattilaisia tai stuntmiehiä, joten jos tämä pitää paikkansa (en ainakaan itse bongannut yhtäkään stuntmiestä tai muuta korviketta näyttelijöille kuvista kuten yleensä), niin täytyy kyllä nostaa hattua. Sen verran vaarallisen näköistä meno paikoitellen on, että vaikea kuvitella kenenkään nykyajan tomcruisen suostuvan samaan puhumattakaan, että vakuutusyhtiöt tai filmistudiot päästäisivät tähtiään lähellekkään vastaaviin tilanteisiin. 2/5
Grindhouse: Death Proof Ei ainakaan kovin suosittu ole täälläpäin, sain yksinään katsoa sen teatterissa, mutta mikäs sen mukavampaa . Elokuva oli kyllä todella positiivinen yllätys. Menoa ja mäiskettä riitti ja tunnelma oli koko leffan ajan hyvä. Todella viihdyttävä pätkä: ****½
White Hunter, Black Heart - Clint esittää ohjaaja John Hustoniin pohjautuvaa elokuvaohjaajaa, joka lähtee Afrikkaan kuvaamaan African Queenin tapaista elokuvaa. Mukava olisi tietää miten paljon tuossa roolisuoritusessa oli oikeaa ja mikä oli suurenneltua tai keksittyä. Elokuva kuitenkaan ei onnistunut kokonaisuutena ja pakkomielteen tutkiminen jäi jotenkin kesken. The Rookie - Melkoista menoa on Clintin ura, kun tälläisen hauskan ja tyhmän toimintaelokuvan teki ennen mestariteos Armontonta. Kyllä tämän kevyesti katsoi yhdellä istumalla, vaikka ylipitkä olikin. Raul Julia oli hauska, etenkin kun juoksi pakoon lentokentällä. Psykopaattinen nainen taasen oli surkuhupaisaa. Kyllä tämä olisi voinut olla nimeltään myös Dirty Harry 6 (tai mikä lie järjestysnumero olisikaan). African Queen - Tämähän oli juuri sellainen kuin odotti. Hepburn ja Bogart olivat molemmat iskussa ja kemiat olivat kohdillaan. Tarina oli hyvä ja jo totuttuun tapaan tämän aikakauden elokuvissa, loppu oli sopivan naivi. Oikein mukava leppoisan arki-illan seikkailuelokuva.
Billy the Kid - henkipatto (The Left Handed Gun) Arthur Pennin ensiohjaus on jälleen yksi versiointi Billy the Kidin tarusta. Nuori Paul Newman tekee hyvää työtä vimmaisena Kidinä ja mukana on sopivasti omaa tyyliä, jotta eroa tulee muihin aikakauden westerneihin. + Amarcord Pieru- ja pissahuumoria, tissiä ja pylpyrää sekä toinen toistaan rehevämpiä hahmoja - kaikkea siis mitä italialaisklassikolta vaaditaan. Fellinin elokuva on todella hauska ja ennen kaikkea railakkaan eloisa. Rakas, minä nuorrun (Monkey Business) Taattua Howard Hawksin screwball -laatua. Cary Grantin ja Ginger Rogersin kemiat pelaavat hyvin yhteen Marilyn Monroen ollessa lähinnä koristeena. - I Hired a Contract Killer Pieni ja kaurismäkeläiseen tyyliin lämminhenkinen noirkomedia. Idea on hyvä ja toteutus varsin tyylikäs. Jean-Pierre Léaudilta hyvä vähäeleinen päärooli, joka on yllättävänkin lähellä Kaurismäen suomalaiselokuvien keskushahmoja. ½
Jarhead (2005) (Merijalkaväen mies) no tulipahan katsottua. ei kummonenkaan elokuva. aika puuduttava ja paljon lässynlässyn läätä .joku voi tykätä, mutta ei ollut mun makuun Laitetaan 1/5
Fail-Safe (1964) Ei tehtyt aivan toivotun kaltaista vaikutusta mutta siitäkin huolimatta tiivistunnelmainen ja yllättäviinkin lopputuloksiin päätyvä kylmänsodan mustavalkothrilleri. Ehkä piirun verran vanhentunut joiltain osin mutta pääpointti on kaikuu edelleen vahvana. 3,5+/5 The Man in the Moon (1991) ”To Kill a Mocking Bird"-Mulliganilta lajityypin pahimmat ansat väistävä kasvutarina, joka onnistuu jopa yllättämään käänteissään. Koko hahmogalleria on mukavan lihaisa ja vahvasti näytelty eikä sen kummempia statisteja nähdä. 3,5/5 Corpse Bride (2005) Vähän kylmäksi jätti. Animaatio oli ihan näppärää mutta visuaalisen puolen lisäksi käteen ei jäänyt oikein mitään muuta. Hahmoista puuttui samaistumispintaa, Elfmanin score odottamattoman heikko eikä itse tarinakaan imenyt mukaansa oletetulla tavalla. 2,5/5 L' Ours (1988) Olipahan avaraa luontoa kerrakseen. Karhujen temmellystä oli mukava aikansa seurata mutta kääntyi lopulta enemmän Poika ja Ilves / Disneyn random eläinpätkä -menoksi. Ihmishahmot ovat tälläisissä aina yhtä toivottoman etäisiä ja karhujen varassa tämä ei jostain syystä ota tuulta alleen. 2/5 Monkey Business (1952) Hyvää sekopalloilua täysin päättömällä tarinalla. Laahaa muutamissa kohdissa mutta Cary Grant elämänsä iskussa toimii pelastavana voimana. 3+/5 The Seven Year Itch (1955) Sensuurikoneisto teki parhaansa, jotta Kesäleski saatiin lopulta hillittyä rajoitteiden alaisuuteen mutta yhtä kaikki, toimii tälläisenäänkin mainiosti. Alkujaan jo Broadwaylla roolin vetänyt Tom Ewell on loistava jokamies houkutusten keskellä ja Marilyn on vähintäänkin magneettinen. Dialogi on kiusoittelevan kutkuttavaa ja erityisesti Ewellin monologit ovat hersyviä. 4-/5
American Gigolo yllätti täysin olemalla ihan mukaansatempaava thrilleri. Kivaa kasarimeininkiä!i The Osterman Weekend oli ensimmäisellä katselukerralla aivan kamalaa kuraa, mutta parani kivasti kun katsoin uudemman kerran. Ihan kivaa kasarimeininkiä tämäkin ja julkaisussa oli vielä DTS-äänet!!!! Ei tämä silti kovin korkealle Sam Peckinpahin tuotannossa nouse. The Dirty Dozen oli kiva "Korkkari-leffa" (näin Vekka tämän leffan määritteli kun kysyin). Kovia jermuja ja haastellinen tehtävä. Oikein kiva leffa isin kanssa katsottavaksi. Cul-de-sacin Roman Planski ohjasi suosikkielokuvani Inhon jälkeen. No ei ihan yhtä onnistunut, mutta ihan kiva silti. Q&A on Sidney Lumetia vuodelta 1990. Ei tämä ihan herran mestariteoksien tasolle pääse, mutta ei kai kaveri osaa paskaa tehdä. Katsottava tekele. Sanoisinko että ihan kiva. Katakuri-ke no kôfuku eli The Happiness of the Katakuris oli sitten semmoinen aasiapaskakasa, että Pazzen katselu loppui 15 min jälkeen. Ei näitä voi tervejärkinen ihminen katsoa. Tälle arvosana kurapaskaa ja Miikeä en enää ikinä suostu katsomaan! The Third Man on tunnusmusiikkiaan lukuunottamatta aivan loistava leffa. Ei tämä parane katselukertojen lisääntyessä, mutta hyvä leffa. Under Suspicion-nimisiä elokuvia on tehty jokunen kappale. Katsomisvuorossa oli tällä kertaa Simon Mooren ohjauksen vuodelta 1991. Olihan yllättävän hyvä leffa. Jännä juoni, hyviä roolisuorituksia jne. Futuren julkaisun kuvasuhde on yllättäen ryssitty, mutta ei sinällään haitannut. Kiva yllätys! Brazil tuli katsottua kun odottelen Terry Gilliamin uutukaisen saamista käsiini. No, mitä tästä, paras Gilliam mielestäni. Kyllä, jopa parempi kuin 12 apinaa.
Captain Blood **** Viihdyttävimpiä merirosvoseikkailuja kautta aikain. Flynn huimassa vedossa. Private Property aka Painajaissaari ***½ Finnkinon levyn kansitekstit saattavat harhauttaa pahemman kerran, ja silloin taide-elokuvan ystävät missaavat tämän. Erittäin positiivinen yllätys joka jakaa katsojakunnan taatusti kahtia. Juonesta ei kannata sen enempää höpistä, mutta tuulen tuivertamalla majakkasaarella ollaan jossa söötti Mirjana Jokovic tarjoaa iloa silmälle. Näyttää visuaalisesti 90-luvun kamalta, hymy nousi korviin kun erästä ratkaisevassa kohtausta ryyditettiin Cindy Lauperin laululla. Outo ja kaunis elokuva. Ellie Parker **** Kerrankin videolla kuvattu elokuva joka tempaisi niin mukaansa, jotta formaatin häiritsevyys unohtui välittömästi. Jos haluat tutkailla Naomi Wattsin näyttelijäntyöskentelyn piirteitä, niin tämä tarjoaa siihen oivan tilaisuuden. Wattsin Ellie Parker-näyttelijätär sauhuaa Hollywoodissa koekuvaustilaisuudesta toiseen, vetää perseet olalle, paneskelee kylpyammeessa ja vetelee tötsyjä siihen tahtiin että heikompaa hirvittää. Hömppäguruilta ja terapeuteilta yritetään saada selville elämän tarkoitusta mutta samaan aikaan kanssasisaren vaateostokset ovat yhtä tärkeitä kysymyksiä. Jollain tapaa Chevy Chasen hahmo ei istunut luonnollisilta vaikuttavien henkilöhahmojen joukkoon (eli ei täysin päässyt irti tyypillisistä Chase-maneereistaan). Kaikenkaikkiaan kumminkin mainio elokuva.
Into The Blue: Ihan leppoisaa katseltavaa pienessä kaljassa. Kivat vesimaisemat. 2,5/5 World Trade Center: Hiukan pelotti, että kuinka paatoksellinen pätkä on luvassa. Yllätti kuitenkin varsin positiivisesti. Selviytyneet eivät pelanneet lopussa jalkapalloa takapihalla :thumbsup:, kuten niin usein mm. Rescue 911:ssä yms. 3,5/5
The Last King of Scotland (2006) Hyvä elokuva ja herättävä kokemus siihen asti, kun tajuaa että tohtori Carrigan on fiktiivinen luomus. On mielestäni varsin vaarallista sekoittaa todellisuutta ja fiktiota näinkin raadollisen ja ihmiskunnan lähimenneisyyteen kuuluvan aiheen ympärillä. Koskahan seikkailee joku Radovanin kaverina Bosniassa...? Elokuvana kuitenkin 4/5.
Cocaine Cowboys Enempi tämä on dokumentti. Mutta hyvin tulee selville Miamin huumekuviot 70- ja 80-luvulla ilman silottelua. Katsottava pätkä, suosittelen ---- 4½/5
Uunon huikeat poikamiesvuodet maaseudulla (1990) - Pertti Melasniemen ohjaama Uuno on uunona ihan hyvä, ja yltää reippaasti Kokkosen huonompien ohjaustöiden ohi. Juoni ei sotkeudu turhiin sivuhaaroihin liikaa, vaan kaikki pysyy visusti kasassa. Pieni miinus on tosin se, ettei tarina ole uskollinen edeltäviin uunoihin, varsinkaan mustavalkoisiin alkuperäisiin, joissa jo Uunon kehityskaari tuli esitetyksi. Muutama ikimuistettava kohtaus on tässäkin. 3/5 Jersey Girl (2004) - Loppujen lopuksi ihan kohtuullisen hyvä Ben Affleck & Kevin Smith yhteistyö. Romanttinen draamakomedia, joka loistaa hyväntuulisuudella ja muutamalla kliseellä. 4-/5 The Master of Disguise (2002) - Siskonlapset pakottivat minut katsomaan tämän Dana Carveyn monikasvoisuuteen luottavan hömppäkomedian, joka vajoaa pieruhuumoriin ja lapsiystävälliseen komiikkaan. Ajoittain Carvey osaa olla oikeastikin hauska, esim. esittäessään brittietsivää, kalastajaa tai kaiken kruunaavaa Al Pacinoa parodioivaa Mr. Perua! 1½/5 Night at the Museum (2006) - Parempi kuin odotin. Hyväntuulinen, mutta kliseinen taustajuoni isä-poika suhteesta on hieman koluttua tavaraa jo. Robin Williams tekee hyvää työtä, mutta Stiller vajoaa läpsimään apinaa. Myös konkareita, Mickey Rooney & kumppanit, oli mukavaa seurata. 3/5 Frida (2002) - Elämänkertaelokuva Meksikolaistaiteilija Frida Kahlosta, jonka elämänvaiheita jumalallinen Salma Hayek tulkitsee lähes Oscar-pystin veroisesti. Elokuvan Ajankuva oli tosin toteutettu hieman epäselvästi, joten pieni lunttaus wikipediaan oli kohdallaan . 4/5
The Commitments (1991) Elokuva yhdistelee yllättävän vaivattoman tuntuisesti Irlantilaista työläisrealismia ja feelgood-musiikkielokuvaa. Tuntemattomat näyttelijät tekevät hyvää työtä ja bändikin osaa jopa soittaa oikeasti ja sen huomaa. Sympaattinen elokuva, joka ei mene ainakaan joka kerta siitä mistä aita on matalin. * * * * ½ Breakfast at Tiffany's (1961) Audrey söpöilee elokuvassa itsensä elokuvaikoniksi. Viihdyttävä New York-elokuva. Jotkut sanovat että Capoten samanniminen kirja on sotkettu elokuvaa varten totaalisesti, ja se on helppo uskoa sillä joku elokuvan psykologiassa ei aivan natsaa. * * * * - Blast of Silence (1961) Harvoin tulee kehuttua näin "huonoa" elokuvaa. Elokuva on pienellä budjetilla tehty rosoinen palkkatappaja-draama, jossa rouheaa tunnelmaa on riittämiin. Jo elokuvan ääniraita jossa jatsaavat sävyt ja omituisesti nariseva maailman kyynisin kertojanääni syöpynee mielen sopukoihin pysyvästi - That's the way you like it. Vikojahan tässä on vaikka kuinka, mutta omituinen tunnelma paikkaa niistä suurimman osan. Scorsese on tätä elokuvaa hehkuttanut ja Blast of Silencen öisten katujen yksinäisyys onkin löytänyt tiensä mm. Taksikuskiin. * * * * -
The Last King of Scotland (2006) Oli ihan hyvä, 4/5. Whitaker on kyllä sen verran kieron oloinen jannu että tuntui esittävän itseään. Maneerit tuttuja monista aikaisemmista pätkistä ja tuoreessa muistissa etenkin Shieldin loistosuoritukset. Khyyyllä, epämiellyttävä, jännittävä ja viihdyttävä elokuva. :thumbsup:
Sideways - Hyvää oli, turhaa länkytystä asiasta täällä. Every Which Way but Loose - Clintti ja Apina, kävelivät torilla! Aika kamala ja oikeastaan siksi kovin hauska elokuva nyrkeillä tienaavasta Clintistä ja lutkasta joka kehtaa viedä miehen sydämen. Moottoripyöräjengiläiset olivat hauskempia kuin Clyde orankutanki. Jatko-osan katsominen pelottaa.
Ying hung boon sik (1986) Siinä missä esim. The Killer ja Hard-Boiled yhdistävät sopivalla tavalla kevyttä draamaa ja munakkaita luotisuihkuja komeiden kiemuroiden säestyksellä, A Better Tomorrow laahaa draamassa eikä tarjoa nimeksikään toimintaa, joka sekin tuntuu olevan vielä kaukana Woon parhaimpien päivien tykityksestä. 2/5 One, Two, Three (1961) Wilderin komedia sijoittuu mehukkaasti kylmänsodan jaettuun Berliiniin James Cagneyn ollessa Coca-Colan Länsi-Berliinin jaoston nokkamies tehtävänään toimia Herra Isoherran tyttären lapsenvahtina sekä siinä sivussa koulia tyttären kommunistisiipasta isäpapalle sopiva vävypoika. Sanansäilä ei ole aivan terävimmillään mutta sylki ei ainakaan kuivu suuhun Cagneyn pauhatessa komentoja alaisilleen. Onnistuu pitämään mielenkiinnon yllä alusta loppuun mutta ei kuitenkaan nouse lajityypin kirkkaimpaan kastiin. 3/5 Twelve O'Clock High (1949) Tekee hyvää jälkeä keskittyessään II-maailmansodan pommittajalentäjien ja heidän esimiestensä välisiin siteisiin ja keskinäiseen kanssakäymiseen paineen alaisuudessa. IMDB-trivian mukaan käytetään jopa koulutustarkoituksessa rapakon toisella puolella armeijan taholta. 3,5+/5 The Royal Tenenbaums (2001) Toivuttuani alkujärkytyksestä, että tätä on markkinoitu komediana ja kuitenkin aniharvassa oli edes pieneen virneeseen suupielet saavat kohdat, sain elokuvasta kohtuullisesti kiinni ja draamana toimi yllättävänkin hyvin, ainakin odotuksiin nähden. Maailman hauskimpien miesten eli Ben Stillerin ja Wilsonin veljesten urotöitä sekä panosta kokonaisuudelle tuskin tarvitsee erikseen mainita mutta olihan tämä enemmän tai vähemmän Gene Hackmanin elokuva. Tällä kertaa jäätiin plussan puolelle. Harmi, että Bill Murraylle löytyi niin vähän käyttöä. 3,5/5