DOA: Dead Or Alive Tämä oli jälleen niitä leffoja jolta en mitään odottanut. Leffan juonestahan nyt ei kannata mitään puhua, mutta lopputuloksena oli silti ihan kohtuu hyvää mäiskettä ja actionia jonka parissa kului se vajaa puolitoista tuntia mukavasti. Ehdottomasti odotuksia parempi elokuva. Leffan viihdyttävyyteen vaikuttivat tietysti paljon myös naispuolisten näyttelijöiden asuvalinnat :thumbsup:. 2½/5
Lain pitkä käsivarsi Suoraviivainen ja tekisi mieli sanoa pelkistetty länkkäri. Jos Lonesome Dove ja Deadwood ovat mieleen niin hyvä mahdollisuus on olemassa että tämäkin uppoaa katsojaan. Karheutta ja tylyyttä. Taistelukohtaukset komeasti kuvattu, musiikki hyvä kuten näyttelijätkin. Kyseessä pieni sievä helmi. **** / ***** V niin kuin verikosto Sarjakuvista on viime aikoina tehty sujuvasti suhteellisen hyviä elokuvia. Ei tämäkään huono ole mutta jotenkin on tuntemus että olisikohan tästä saanut vielä paremmankin? Lisää taistelukohtauksia ja vähemmän filosofointia? Aihe on kyllä tärkeä. Hirmuhallintoa on syytä aina vastustaa. Pisteet asteikon puolivälistä tälle leffalle. *** / *****
Shooter (2007) Ihan kelpo jännityselokuva. Ei mitään järisyttävän ihmeellisiä yllätyksiä tai juonenkäänteitä, mutta oman genrensä hyvin toteutettu edustaja. Danny Glover sössöttää kummallisesti elokuvassa, en muista ennen havainneeni hänen puheessaan moista. Kenties roolihahmon ominaisuus? ****/*****
Shooter (2007) Tulihan tuokin sitten katsottua, 2.5/5 sille voisi antaa, tällaista keskimääräistä kamaa. 4: Rise of the Silver Surfer (2007) Valitettavasti tämäkin tuli nähtyä, 1.5/5 ja tuossakin on jo liikaa, alle keskitason kamaa. Samppa: Pitääpä muistaa jatkossa
Muistutetaanpas jälleen, että jos elokuvalla on oma ketjunsa "Elokuvat"-puolella, niin kommentit mielellään sinne.
Cold Mountain (2003) Elokuvassa on visuaalisesti erittäin kauniita hetkiä (mm. alun sotakohtaukset ja osa maisemista) ja joitain oikein onnistuneita kohtauksia. Silti lopputulos on erittäin epätasainen. Välillä yritetään tehdä vakavaa draamaa, välillä taas menee forrest gump-road movie-meiningiksi. Dialogi on välillä täyttä roskaa ja romanssi epäuskottava. Päänäyttelijätkin ovat välillä aika hukassa, Jude Law yrittää keksiä uusia tapoja toljotella, onnistumatta. Zellweger ja Hoffman onnistuvat tekemisissään paremmin. Kyllähän tämän katsoi, vaikka pituutta olisi voinut olla vähemmänkin. * * * Mildred Pierce (1945) Elokuva alkaa melko lupaavan synkissä noir-tunnelmissa missä rantatalon asukki murhataan. Takautumina purkautuvat aikaisemmat vaiheet taas ovat pikemminkin studiossa kuvattua melodraamaa. Kerronta on välillä vähän liian hätäistä, välillä taas liian hidasta ja elokuvasta puuttuu kunnon noirille ominainen rouheus. Loppuratkaisu turhan pliisu. Aika perussettiä tämä oli yleiseen arvostustasoon nähden. Joan Crawfordilla on yhdessä vaiheessa elokuvaa maailman omituisin kampaus. * * *
V for Vendetta (2005) Mielestäni juuri erilaisuutensa vuoksi virkistävä ja mainio sarjakuvafilmatisointi. Sisälsi niukasti, mutta kuitenkin hienoja taistelukohtauksia ja efektejä, ja etenkin näyttelijäkaarti oli loistava. Veikkailisin myös, että kyseinen sarjakuva on enemmän filosofisempaa kuin esim. Fantastic Four ? Aikuisempaan makuun teemoineen ja aiheineen. 4/5 Mulholland Falls (1996) Oi kumpa tämä olisi ollut mustavalkoisena, ja kuvaustyylinä vanhan kunnon ajan film-noir, niin olisi varmasti ollut katselukokemuksena mielenkiintoisempi. Nyt ajankuva ei kunnolla toiminut. Lee Tamahorin ohjauksessa ei valituksen aihetta, mutta tuntui ihan liikaa tehdyltä. Kovat pojat, Nick Nolte, Chazz Palminteri, Michael Madsen ja Chris Penn hoitavat hommansa hyvin 50-luvun kovanaama kyttinä. Keinoja ei kaihdeta. Muut ryhmän jäsenet jäävät tarkoituksella Nolten varjoon, joka huokuu kylmää karismaa. Elokuvan musiikissa on jotain. 3-/5 Angel Heart (1987) Mickey Rourke on jälleen vedossa (viimeksi katsomassani Year of the Dragon -elokuvassa myös). Erittäin karismaattinen Rourke on kuin tehty yksityisetsivien rooliin. Robert De Niro sen sijaan osaa olla hyytävä, ja Lisa Bonet hmm.. aika lolita. Elokuva alkaa perinteisenä rikoselokuva, muuttuu trillerin kautta mysteeriksi ja loppua kohden todellisuus todellakin hämärtyy ja tarinasta aukeaa uusi ulottuvuus. Alan Parkerilta loisto teos. 4/5 The Producers (2005) Mel Brooksin alkuperäisen remake. Ihan ok katselukokemus musikaaliksi, mutta ei suuremmin säväyttänyt. Aika ajoin melko tylsähkö, odotin Will Ferrelliltä enemmän, mutta se jäi odotukseksi. Alkuperäinen varmasti (ja toivottavasta) parempi. 2/5 Changing Lanes (2002) Elokuva kuin isku vasten kasvoja, etenkin jos onnistuu omaksumaan joko Ben Affleckin tai Samuel L. Jacksonin hahmon. Välillä tuli jo inhoittava fiilis, että eikö sankarit jo ole tarpeeksi ansainneet, mutta tietäähän sen ettei elokuva voi huonosti loppua, vai voiko? Ei mikään jymyleffa ollut, mutta ei turhakaan tekele. Saa hieman ajattelemaan, kuinka kaksi eri tyyppistä ihmistä voi ajautua pohjaan. Hieman tarkastellaan myös ihmisten moraalia eri tilanteissa. 3+/5
Tuli tällä kertaa katsottua Armageddon. Loistava elokuva, parempi kuin muistin! Elokuvassa oli jännitystä, toimintaa ja huumoria, jopa meinasi tulla tippa silmään parissakin kohtaa.. 4,5/5
Elokuvasta kuin elokuvasta saa muuten "vanhan ajan" ja "taiteellisen" näköisen, kun säätää televisiosta värit pois... monet elokuvat nimittäin paranevat näin :thumbsup:
Catch-22 (1970) Mike Nicholsin erinomainen musta komedia toisen maailmansodan pommittajalentäjistä jotka kukin tahoillaan reagoivat sodan mielettömyyteen. Kaiken komediallisen elementin taustalla väijyy kuitenkin kokoajan tietynlainen mielipuolinen epätoivo, joka tasapainoittaa elokuvaa mukavasti ja jonka ansiosta täydeksi hullunmyllyksi homma ei mene missään vaiheessa. Pääosassa olevan Alan Arkinin lisäksi erityisen maukkaat roolit on tarjottu kolmikolle Anthony Perkins, Jon Voight ja Orson Welles. 4/5 Le Locataire (1976) Aikalailla saman tyylinen perusasetelma kuin Rosemary's Babyssa hämärine seinänaapureineen mutta toteutus monta pykälää heikompi. Ei vakuuta varsinaisesti missään vaiheessa sen suuremmin. Vuokralaisparan polla menee kyllä kovasti sekaisin mutta ei välittynyt ainakaan kotisohvalle asti kovin tehokkaasti. Polanskin näytteleminenkään ei varsinaisesti ollut mitään erityisen säväyttävää, joten aikalailla laimeaksi jäi kokonaiskuva. 2,5/5 The English Patient (1996) Toi osaltaan mieleen davidleanmaisen eeppisyyden, jonka tyylisiä elokuvia ei ole tehty näinkään hyvin enää aikoihin. Ei ehkä lunasta aivan kaikkea potentiaaliaan mutta on kaikesta huolimatta hyvä lisä Saul Zaentzin tuotantoyhtiön meriitteihin. Ei sorru ylisentimentalisuuteen ja pitää muutenkin langat suhteellisen tiukasti otteessaan. Fiennes - Scott Thomas -parivaljakolla mainio kemia. 4/5
Pet Semetary *** Oli tämäkin jo parhaimmat tehonsa menettänyt, mutta ihan ok kauhustelu edelleen. Pet Semetary II *½ Tälle ei voi muuta kuin nauraa. Runaway Train ***½ Lähes lyyrisiin mittoihin yltävä unenomainen elokuva vangeista, jotka joutuvat pakomatkallaan holtittomasti etenevän junan kyytiin. Tunnelma on välillä todella utuinen, mutta keskeytyy aina turhaan hössötykseen ja huonoon näyttelyyn. Jon Voight vetää homman ihan kiitettävästi yli ja Eric Robertsista ei nyt saa näyttelijää tekemälläkään. Viimeiset kuvat ovat varsin ikimuistoiset. The Squid and the Whale **** Varsin maittava draama. Lyhyt kesto pitää huolen siitä, että turhia kohtauksia ei ole elokuvaan eksynyt ja turhalta tyhjäkäynniltä vältytään. Hyvät näyttelijät ja aidontuntuiset kohtaukset lämmittävät mieltä. Anna Paquin on aina yhtä hehkeä ilmestys.
West Side Story (1961) Aikalailla synkkä muihin aikauden suurmusikaalituotantoihin nähden, joka on tietenkin peruja pohjamateriaalista mutta yhtä kaikki, piristävän synkkäsävyinen. Muutama ei-innostava tanssinumero hieman söi pisteitä mutta muuten varsin positiivinen kokemus valovoimaisen Natalie Woodin johdolla. 3,5+/5 Jerry Maguire (1996) Cameron Crowella on yleensä aina mukavan aidontuntuisia henkilöhahmoja mutta ei tämä sentään mikään Say Anything ole ja muutenkin muutamaa satunnaista hetkeä lukuunottamatta ei onnistu nousemaan genrensä yläpuolelle mutta kyllähän tuon kerran katsoo. Mukana tietenkin vielä aina niin hassunhauska lapsirooli. 3/5 The Unbearable Lightness of Being (1988) Oleminen ei tällä kertaa ollut ehkä aivan sietämättömän kevyttä mutta tyydyttävää sentään. Kunderan kirjaan en ole tutustunut, joten sen pohjalta en osaa vertailuja tehdä, enkä voi myöskään väittää, että kaikki elokuvan käsittelemät teemat olisivat täysin auenneet ainakaan näin ensimmäisellä kerralla mutta kuitenkin ylemmän keskikastin tekele vahvoilla näyttelijöillä. 3,5/5
Alkuun selitys. Tilanne oli sellainen, että voin katsoa MT3:n viihdeohjelmia tai etsiä hyllystä ennen näkemättömiä elokuvia. Hylly ei siis ollut omani, joten ehkäpä sillä selittyy tämänkertainen lista... Night of the Living Dead 3D (2006) Hienosta elokuvasta oli tehty järkyttävän huono remake, josta puuttui kaikki se mikä teki alkuperäisestä merkittävän. Älkää katsoko, sillä ei kannata tuhlata kallisarvoista elämää tällaiseen turhuuteen. Hyvä puoli tässä oli lyhyt kesto. Ja minä sitten katsoin ihan 2D-version, joten suhtautumiseni olisi saattanut muuttua jos zombiet olisivat kävelleet suoraa päin... Tuskin. The 40 Year Old Virgin (2005) Tämä taas oli pitkä kuin nälkävuosi, ja aika erikoinen elokuva komediaksi. Kyllä yleensä komediat naurattavat, mutta tämän aikana en edes hymyillyt. Typerä elokuva ja Steve Carellin entuudestaan jo vahva asema "tämän-kaverin-tuotokset-ovat-paskaa"-listalla vahvistui entisestään. Älkää katsoko. Night at the Museum (2006) Ben Stiller on hauska mies. Ben Stiller on hauska kun se tappelee apinan kanssa. Ben Stillerin elokuvassa pissahuumorikin on älyllisesti korkeatasoista. Ben Stiller näyttää itsekin apinalta ja se vasta onkin hauskaa... EI, ketä minä huijaan? Tämä oli totaalisen paska elokuva, enkä todellakaan kuulu kohderyhmään. En tiedä mikä se kohderyhmä on, mutta tämä oli huonoin pitkän lauantai-illan elokuvasession pökäleistä. Parasta tässä oli julkaisun hieno kansi, sillä jaksoi leikkiä 20 sekuntia. Nuo katsottuani luovutin, vaihdon television puolelle. 3 minuuttia sitä katsottuani aloin tekemään sudokuja. Ymmärrätte varmaan, että jos lauantai-iltansa käyttää SUDOKUJEN tekemiseen, niin ei noista elokuvista yksikään kovin korkeaa arvosanaa ansaitse. Enköhän nyt ole ansainnut jotain eurooppalaista, oikeaa elokuvaa viihdepaskan sijaan?
Emily on poissa (The crossing guard) Ostin tämän leffan jollain kolmella eurolla, puhtaasti takakannen tekstin ja Jack Nicholsonin takia. Yllätyin erittäin positiivisesti kun huomasin että ohjaajana ja käsikirjoittajana on sellainen tuntematon nimi kuin Sean Penn. Nosti odotuksiani elokuvaa kohti välittömästi, olihan nyt mukana 2 henkilöä, jotka ovat tunnettuja hyvästä työstään. Enkä pettynyt. Elokuva rakentuu koston, menetyksen ja sen hyväksymisen ympärille. Vahva dialogi kahdesta maailmasta (menetyksen kokeneen ja menetyksen aiheuttaneen) johdattaa elokuvaa hyvin eteenpäin ja mielestäni loppuratkaisu on huikea ja hyvin onnistunut, joskin hieman odotettukin. Tyylikkäästi toteutettu elokuva kokonaisuudessaan ja Jack Nicholson tekee tapansa mukaan erittäin vahvan roolityön. Erittäin hyvä ostos, annan tälle 4+ tähteä.
Eilen yöllä tuli sitten katsottua kauan odottamani 300,ja kannatti kyllä odottaa. Pätkä oli mielestäni todella hienosti tehty,kuvaus,musiikki ja mättö olivat todella hienoja. Jos kaipaa aivotonta tappomeininkiä,niin tässä olis kahden tunnin mainio paketti alusta loppuun. Leffan värimaailma oli mielestäni mainitsemisen arvoinen,tummaa mutta kaunista.
Dr. No Kaikkien aikojen ensimmäinen Bondi yllätti monien vuosien jälkeen vakavuudellaan, sillä kontrasti vaikkapa Kultasormeen on tällä saralla melko suuri. Elokuvana Dr. No on ihan kivaa viihdettä ja varmastikin kokonaisuutena edelleen Bondien paremmasta päästä. 3/5 Man with the Golden Gun Tuossa kuukausi pari sitten tuli kehuttua Roger Mooren ensimmäistä tähdittämää Bondia aivan sarjan parhaimmistoon kuuluvana. Siihen nähden onkin aika ihmeellistä, että sama porukka onnistui tumpeloimaan seuraavan leffan näinkin komeasti, ja varsinkin kun pääosaan saatiin vielä Christopher Leen kaltainen karismaattinen tähti. Mutta oikeasti, 007 ja kultaisen aseen juonessa ei ole päätä eikä häntää, eikä jäljellä ole pienen pientä jälkeäkään edeltäjänsä viihdyttävyydestä. Noloin esimerkki lienee tuossa Live and Let Diessa hauskuuttanut Clifton Jamesin esittämä seriffi, joka on pitänyt tuoda täysin epäuskottavasti tähänkin mesuamaan. 1/5 Repo Man Olipa mukava kieli poskessa -meininki tässä leffassa, mutta silti ajatusta on riittävän paljon mukana. Kulttiklassikon mainetta ei tarvitse ihmetellä. Se on sanottava että aika hyvin juonikuviot ovat päässeet jo unohtumaan, vaikkei katselusta ole kulunut kuin noin puolitoista kuukautta. Laitettakoon se sitten miinukseksi. 4/5 The Wicker Man Vanha kauhuklassikko ei osoittautunutkaan kauhuleffaksi, vaan pikemminkin mysteeritrilleriksi. Genrestä viis, elokuva ei pettänyt, ja tiivis tunnelma piti hienosti otteessaan. Tällä kertaa Christopher Leen karisma onnistuu kannattelemaan leffaa hienosti, vaikkakaan Edward Woodwardin pääosasuorituksessa ei ole mitään vikaa siinäkään. Britt Eklandin seireenitanssikohtaus on sanoinkuvaamattoman hieno kohtaus ja loppu tietysti on aikamoinen vaikkei mehiläisiä näykään. 4/5 Dead Man's Shoes Shane Meadowsin ja Paddy Considinen yhteistuotos ei ollut ihan niin säväyttävä kuin uskalsin odottaa, vaikka varsin kelvollinen leffa onkin kyseessä. Kostotarinaan ei ehkä sittenkään oltu saatu aivan sellaista potkua mitä sopi odottaa ja ehkä parhaimmillaan leffa onkin kuvatessaan surkean pikkukonnalauman elämää. Considine patsastelee elokuvassaan ihan vakuuttavasti, assossiaatioita miehen rooliin vaikkapa Bourne Ultimatumissa ei juuri syntynyt. 3½/5 Harvey Leffan päähahmon Elwood P. Dowdin (Jimmy Stewart parhaimmillaan) pohjaton hyvyys tekee tästä elokuvasta niin koskettavan kuin se on. Muuten elokuva on aikakaudelleen varsin tyypillinen, joskin koko ajan riittävän kiinnostavana pysyvä draamakomedia. Tämänkaltaista tunnelmointia ei nykyleffoissa ole. Suomi-DVD:n äänenlaatu yllätti surkeudellaan. 4/5 Wilbur Wants to Kill Himself Tanskalaisbrittiläinen draama, joka olisi voinut olla parempikin, jos hahmoihin olisi saatu enemmän tarttumapintaa. Nyt nuo tahtovat jäädä hieman etäisiksi oikeastaan vain Shirley Hendersonin Alicea lukuunottamatta. Tarinassa ja muussa leffan osatekijöissä ei mitään vikaa sitten olekaan. 3/5
Rikollinen nainen (1952) Spoiler Helsingin Olympiavuonna ilmestynyt Teuvo Tulion ohjaama ja Regina Linnanheimon näyttelemä ja käsikirjoittama elokuva. Menee selkeästi hieman hurjista Tulio-melodraamoista pois. Samanlaista hullua latautta ei ole mukana, vaikka tarina onkin aika vahva. Linnanheimon silmät, jotka nähdään kalterien takaa, pureutuvat kyllä syvälle mieleen. Samaa toistetaan keskivaiheella noin 10 min välein. Tulion loppupuolen tuotannon parhain elokuva.
Haku päällä Tallinnassa (Torsk på Tallinn 1999) Napakka satiirinen kuvaus pienestä, eri puolilta Ruotsia kootusta seurueesta joka lähtee linja-autolla Viroon etsimään naisseuraa. 60 minuuttiin mahtuu monta hersyvän hauskaa kohtausta mutta samalla tuntuu aivan kuin katsoisi dokumenttia. Huumori on pääosin melko kuivaa ja pieni eleistä joten ei tämä mikään automaattinen naurupommi ole mutta itselleni toimi loistavasti. 4/5
Soldier (1998) - Kurt Russell on sotilas! Sotilas avaruusmainen, joka pokerinaamaisesti sanoessaan ‘i'm going to kill them all, sir’, myös tarkoittaa sitä. Mahtoivatko sitten ne tälle suodut isot rahat livahtaa sinne kestityksestä vastaavalle kokkikolmoselle vai minne yhtä tärkeään, mutta eivät nyt ainakaan kovinkaan näyttävään visuaaliseen ilmeeseen tahi kovinkaan näyttäviin toimintakohtauksiin. Veikata voisi, että sillä A4:n kokoisella vuorosanaliuskalla koko elokuvan pärjäävä pääosanesittäjä se lähinnäkin pankkiin nauroi ja kovasti nauroikin. No parit siistihköt kuvahetkoset tästä sentään olin löytävinäni ja onhan se Kurttikin vaan varsin mukava mies, joten mitäpä liikoja riehumaan. ½ Woyzeck (1979) - Klaus Kinski on sotilas! Sotilas varsin katalalla tavalla kohdeltu sellainen, joka asioita kertoessaan ei taida oikein itsekään ymmärtää että mitähän sitä nyt tuli, mutta tulipahan kumminkin, joten hälytyskelloja soittamaan. Tälle pikahässäkälle taasen kun ne rahapussukat taisivat olivat lähinnäkin umpisolmuisia, niin kuvauspaikkojen ruokapöytiä komistivatkin varmaan vaan näkkileipäset ja vesikulhoset, josko edes nekään. Herzogille kovin tyypillisesti tämänkin elokuvan teemoihin kuului edelleenkin ne jo tutuiksi tulleet käenpesien yli puuhastelut ja kun sitten Kahjo-Kinskiä niille mannuille laittamaan, niin eiköhän vaan valmista tule. Kameraahan tässä nyt ei juurikaan liikuskeltu ja otoksetkin vedettiin varsin pitkillä kaavoilla, joten vetovastuuhan oli tuolloin mitä suurimmissa määrin itse parhaimmalla pirulaisella, eli KK:lla, joka tälläkin kertaa oli mitä mielenkiintoisinta seurattavaa. Tämä keskeneräiseksi tavallaan jäävä hahmotutkielma on varsin simppeli tapaus mitä nyt tarinan antimiin on tullakseen (no eipä kyllä sitä alkuperäistäkään näytelmää sinne ihan loppuun asti kirjoitettu), mutta mitäpä niistä, kun Kinskiähän tänne lähinnä tultiin katsomaan. Taideleffanen voisi joku jopa sanoa. -
The Man Who Knew Too Much (1934) Latteat hahmot eivät saa myötäelämään tapahtumien kulkua ja oikeastaan mikään osa-alue ei nouse sen enempää esille. Loppupuolelle ängetty vielä sangen uuvuttava tulitaistelua. Aikalailla harjoituksen makua kauttaaltaan. 2/5 The 39 Steps (1935) Ei nyt noussut yleisen arvostuksensa mittoihin mutta kuitenkin iso askel edelliseen verrattuna. Muutama yksittäinen kohta ehkä aavistuksen ajan hampaan louhima mutta muuten varsin pätevää syyttömän miehen ristiretkeilyä. 3,5/5 Secret Agent (1936) Mukaansatempaava ja hyvätunnelmainen jännäri jälleen, ehkä piirun verran isommalla huumoriannoksella, josta erityisesti Peter Lorren gigolohahmo vastaa. 3/5