Monte Walsh Monte Walsh on jälleen yksi villin lännen viimeisten aikojen kuvaus eikä täysin säästy lajityypin kliseiltä. Työttömyys alkaa olla karjapaimenten ongelmista pahin ja cowboykaksikko huomaa muutenkin elämän ehtoopuolen lähestyvän. Vaikka toimintaa hieman mukana onkin (hienon hektinen hevosenkesytysjakso on mainitsemisen arvoinen), keskitytään tällä kertaa peruslänkkäriä arkisempien ongelmien kuvaukseen ja vieläpä varsin onnistuneesti. Jack Palancen hahmo miellytti eritoten. + Viimeinen isku (The Set-Up) Lempinyrkkeilyelokuva tuntui uudelleenkatseltuna vain entistäkin paremmalta. Lähes reaaliajassa tapahtuva kerronta on toimivaa ja tunnelmat vahvoja. Kehäraakkikin on tavanomaista realistisemmin 35-vuotias. Loppu onnistuu yhä olemaan vaikuttava. ½ Mimmikisa (Dogfight) Sympaattinen kuvaus nuorten viimeisestä illasta ennen lähtöä Vietnamiin. Lili Taylor on roolissaan aivan erinomainen. ½ Rakastajatar (Casque d'or) Jacques Beckerin romanttisessa rikosdraamassa sympaattinen puuseppä ihastuu pikkugangsterin heilaan, johon sattumoisin myös rikollispomo on iskenyt silmänsä. Tästä ei arvatenkaan hyvää seuraa. Mukaan on saatu mahtumaan mainioita hahmoja ja jokunen pilkahdus huumoriakin, mutta loppujen lopuksi kyse on kuitenkin varsin raadollisesta elokuvasta. Maalaisidylliä kuvataan kauniisti ja elokuva etenee sulavasti. Äideistä parhain Koskettava sotalapsikuvaus ei aivan turhaan ole kehuja kerännyt. Erityismaininta kauniista kuvauksesta ja Signen ja Hjalmarin esittäjistä. Selvimpänä heikkoutena voi pitää elokuvan Suomessa tapahtuvia osioita, joissa on ruotsiosioista uupuvaa teennäisyyttä. ½
Charlotte Gray (2001) Cate Blanchett vastarintailee sota-ajan Ranskassa. Ranskaan lähdön motiivi on epäuskottava, mutta perillä elokuva pääsee hieman paremmin vauhtiin. Elokuva hapuilee välillä ja missään vaiheessa ei katsomosta kovin isoja hurraahuutoja irtoa. Paitsi ehkä lavastuksen ja maisemakuvauksen suhteen. * * * The Dark Corner (1946) Yksityisetsivää yritetään jallittaa tässä pikkunoirissa. Lucille Ball oli vaihteeksi epäkoomisempi hahmo. Aika perussettiä epäuskottavalla lopulla. * * ½ Sweet Smell of Success (1957) Piti tämäkin katsoa nyt toiseen kertaan kun tuntui että osa hienoudesta meni ensimmäisellä kertaa ohi. Samalta tämä tuntui toisellakin kertaa; New Yorkin jatsaavat tunnelmat tulee hienosti esiin ja näyttelijät kaikki hoitavat tonttinsa loistavasti, sanailukin on kovin näppärää. Jokin kuitenkin mättää, mahdollisesti Lancasterin ja pikkusysterin välejä ei setvitty tarpeeksi tai sitten koko juoni on vähän liian "kepeä", eli yhden nuoren parin suhde ja sen mahdollinen rikkoutuminen ei oikein saa sukkia pyörimään jalassa tarpeeksi. Tai sitten ongelmana on loppumetreillä hieman hätäisesti töksähtävä loppu. * * * * The Lady Eve (1941) Olipa tämäkin melkoinen sillisalaatti. Hyviä kohtauksia ja mielenkiintoisia tunnelmavirityksiä oli joka lähtöön, mutta palikat ei oikein meinaa pysyä kasassa. Stanwyck suorastaan räiskyy tässä (hyvässä mielessä), Fonda lähinnä näyttelee hämmentynyttä surkimusta joka kompastelee huonekaluihin kun elokuva yhtäkkiä muuttuukin slapstickiksi. Paljon heikompi kuin esim. monet Cary Grant-hupailut. * * ½
Kuoleman katse (A View to a Kill) (1985) Roger Mooren viimeiseksi Bondiksi yllättävän hyvä, eikä tylsiäkään hetkiä ollut. Hahmotkin olivat ihan kiinnostavia. 8/10
I Hired a Contract Killer (1990) Ei ihan kyl nouse Boheemielämää tasolle. Kuitenkin erinomainen elokuva miehestä, jolla ei mene kaikki ihan putkeen. Pieni melankolinen tunnelma sopii elokuvalle mainiosti, Leaudin näyttelemä Henri Boulanger on perus kaurismäkeläinen hahmo, ei kuitenkaan lähellekään niin kiinnostava kuin Boheemielämäässä olevat kolme hahmoa.
Hard Candy Nyt osui kohdalle todella räväkkä ja vahva elokuva. Aihetta harvemmin filmatisoitu ja tässä ovat kaikki palaset kohdallaan. Juoni, käsikirjoitus, kuvaus ja näyttelijät parasta A-ryhmää. Kerronta on tylymmänpuoleista ja loppua kohti vain ahdistavammaksi. Ei sisällä kuitenkaan mitään mässäilyä vaan hienovaraista viritystä. Filmi kyllä sananmukaisesti vangitsee katsojansa. ***** / ***** Black Dahlia Ennen kuin elokuvan olin katsonut niin haukuista sitä kohtaan olin tietoinen. Kaikki moitteet pitävät paikkansa. Valitettavasti. Ei olisi silti uskonut että Brian De Palma näin onnettoman tekeleen sai aikaiseksi. Siinä missä James Ellroyn L.A. Confidential kääntyi elokuvaksi todella hyvin niin Dahlia ei onnistu oikein missään muussa paitsi katsojan pitkästyttämisessä. Henkilöhahmot ovat kuin haalistunutta pahvia ja yhtä elävänkaltaisia kuin viikonvanha sanomalehti. Minkäänlaista kiinnostusta ei herää mysteeriä kohtaan. Ei... ei-ei! Täytynee katsoa L.A. Confidential ensi tilassa uudestaan että saa annoksen oikeaa elokuvakerrontaa. * / *****
Black Book Kovaa yritystä on, mutta ei Robocopin, Starship Troopersin ym vastaavien rainojen ohjaaja kyllä nyt ole kotikentällään. Verhoeven yrittää yhdistää halivuud-räiskintäänsä eurooppalaiseen draamaan, mutta riitasointujahan siitä syntyy. Elokuva on enimmäkseen sekä tyylillisesti että juoneltaan melko hölmö ja iso osa näyttelijöistäkin on vähän kahvilla. Pääosassa keimaileva naikkonen kyllä hanskaa hommansa (ja on aika hottis ) Isoin ongelma on älytön ylidramatisointi ja hassut juonikuviot vaikka tositapahtumiin perustuvasta leffasta onkin kyse. Positiivisena yllärinä mainittakoon huumori jota tässä oli yllättävän paljon. **/*****
Hoffa (1992) Jack Nicholson loistavassa Danny DeViton tosipohjaisessa ohjaustyössä. Yli kaksituntisesta kestosta huolimatta, elokuva jaksoi painaa selän sohvaa vasten ilman haukotuksen poikasta. Loistava, hivenen mafiavaikutteinen elokuva työläisten sankarista, Jimmy Hoffasta. 4/5 Dave (1993) Katsoin vähän aikaa sitten lähes samantapaisen elokuvan, Chris Rockin tähdittämän Head of Staten. Tosin nyt katsomassani elokuvassa Kevin Kline, se päähenkilömpi suoritus, pääsee suoraan Yhdysvaltojen presidentiksi, kun edellämainitussa pyrittuun vasta tehtävään. Mutta elokuvien rungot ovat samantapaiset; huumori irtoaa kömpelöstä tyypistä, jolla on erittäin vastuullinen tehtävä (Yhdysvaltojen presidentti ???), on naisongelmia sekä tietysti se vihamies joka haluaa sabotoida asioita. Kevin Klinen tähdittämä elokuva vetää kuitenkin pitemmän korren. Viihdyttävyys- sekä hyväntuulisuusarvo on korkeampi, sekä kaikilla osa-aluiella leffa toimii paremmin. 3+/5 Head of State (2003) Yllä hieman juttua. Chris Rock, plööh plaah puh. 2/5 Birth (2004) Ihmissuhdedraama, jota kuvaa parhaiten termit hiljainen, pienehkö ja yliluonnollinen. Loistavasti näytelty, erittäin tunnelmallisesti. Etenkin nuoren Cameron Brightin suoritus oli hienoa. Hyvin ohjattu teos, tuntemattomamman Jonathan Glazerin käsialaa. Elokuvassa myös hieman jännityksen piirteitä. 4-/5 Monster (2003) Aileen Wuornos, tuo suomalaisperäinen sarjamurhaajatar, ei henkilönä kiinnostanut, mutta Charlize Theronin muuntauminen häneksi sitäkin enemmän. Ihan positiivinen maku elokuvan jälkeen jäi. Näyttelijät tekevät hyvää jälkeä, eikä moitittavaa löydy Patty Jenkinsin ohjauksestakaan. Elämäkertaelokuva, jossa on sitä kaikkea; rikos, rakkaus ja rangaistus. 4+/5 Roman Holiday (1953) Romanttisten komedioiden huippu! Todella hyväntuulinen ja mukava katselukokemus, joka osaa myös herättää tunteita. Gregory Peck on loistava ahneena reportterina, kun taas Hepburn on valtavan ihana! 5/5 Funny Face (1957) Audrey Hepburn ja Fred Astaire romanttisessa musikaalissa. Astaire loistaa musiikki- ja tanssiosuuksissa, kun taas Hepburnia on aina ilo katsella, tosin ei tämä elokuvana kovin kummoinenkaan ollut. Astairen ja Hepburnin kemiat eivät olleet mitään verrattuna Hepburnin ja Gregory Peckin kemioihin yllä olevassa elokuvassa. 2+/5
The Boss of It All Tästä olikin vaikea muodostaa mielipidettä... Ristiriitainen ja hämmentynyt olo oli elokuvan jälkeen, mikä on tietysti aina hyvä juttu. No helppoa leffaa ei von Trieriltä voine odotaakaan vaikka kyseessä olisikin komedia. Vitsit oli lopulta aika vähissä ja nekin enemmän tai vähemmän kummallisia mutta ihmeen paljon tuli silti naurettua. Leffa oli kyllä kamalan tylsä, töksähtelevä leikkaustyyli ei oikein toiminut, juoni harmittavan köyhä ja kertojaäänen jutut tyhmiä mutta jollain perverssillä tavalla kuitenkin tykkäsin tästä. Kai. ***/*****
Purppuravyöhyke - Crimson Tide ****/***** En odottanut elokuvalta mitään järjettömän suuria mutta yllätyin positiivisesti. Denzel Washingtonin ja Gene Hackmanin yhteenotoissa oli sähköä! Kuuluu niihin elokuviin joista tiedät täsmälleen miten ne päättyvät mutta silti pitävät otteessaan. Erinomaista. Deer Hunter ***/***** Tästä en oikein vielä tiedä mitä ajatella. Leffan loputtua piti tosissaan prosessoida mitä oli juuri tullut nähtyä. Vaikka Deer Hunterissa oli kohtauksia jotka aiheuttivat kynsien pureksintaa (venäläinen ruletti, anyone?) ja koskettivat syvältä (se miten sota muutti kaveruksia) niin silti jäi odottava fiilis. Ehkä sitten kun joskus katson uudestaan löydän jotain uutta.
Container Valtavirtaelokuvalle pitkät haistattanut Lukas Moodysson on ohjannut puhtaan taideleffan, joka ei loppujen lopuksi olekaan niin huono miltä aluksi vaikuttaa. Kokeellinen kerronta ja minimaalisuus vaativat suurta totuttelua, mutta tarpeeksi avoimella mielellä tästä voinee ihan nauttiakin. Sanomattakin lienee kuitenkin selvää että tämä olisi toiminut huomattavasti paremmin lyhytelokuvana. Teknisessä puolessa ja sisällössä on muutamia todella hienoja oivalluksia. Ei tätä kuitenkaan toista kertaa jaksaisi katsoa. ***/*****
Black Mask 2: City of Masks No joo . Nelonen näytti viime lauantai ja sunnuntain välisenä yönä tälläisen tekeleen. Voin sanoa, että hyvä, että näytettiin yöllä, meinaan oli kyllä tajuttoman huono. Ei olisi iskenyt päivällä ei sitten ollenkaan. Toisaalta on hyvä, että nelonen näyttelee tälläsia b-luokan tekeleitä lauantai yöllä jos on jäänyt kotiin television eteen. Tuo oli oikeastaan naurettavan piristävä scifi/futuristinen kung fu mättö leffa. En oo ees ykkös osaakaan nähny, mutta eipä se juonellisesti haitannut. Lisää tälläsiä tekeleitä yö lähetyksiin. +
Panadol Hotin voimalla kuumeisena kytättyä: Donnie Darko (R.Kelly 2002) Thin Red Line (T.Malick 1998) The Lord of Illusions (C.Barker 1995) The Limey (S.Soderbergh 1999) Spirited Away (H.Miyazaki 2001) Darkon katsoin ekaa kertaa. Kuulun siihen vähemmistöön(?) jonka elokuva onnistui lumoamaan. Ripaus trippiä, rahtu Lynchiä ja päiväannos metafysiikkaa. Thin Red Line. Malick on messias. Ei kuitenkaan kannattane katsoa The New Worldia heti perään, muuten voivat maneerit alkaa hyppiä silmille. Tarvinee katsoa parittomina vuosina Line ja parillisina World. Ainakin kerran. Lord of Illusionsin jätin kesken kun korniusmittari hälytti. Mittari olisi tarvinnut nollata sen jälkeen kun yritin epätoivoisesti katsoa The Limeytä - joka myöskin oli mielestäni sanoinkuvaamatonta soopaa. Onko Soderbergh ollut syväjäässä Limeytä synnyttäessään? Miyazakin katsoin kuulokkeet päässä, yösydännä, nojatuoli huomattavan lähellä paneelia. Täytyypä katsoa Liikkuva Linna samalla tavalla. Kyllä oli hieno tuokio.
Limeyhän on Soderberghin parhaita elokuvia. Vain enkeleillä on siivet (Only Angels Have Wings) Andien postilentäjillä on itsemurhatehtävien lisäksi pulmia suhteissaan. Mukana on vanhan hyvän ajan seikkailutunnelmaa ja näyttelijäjoukko on osaava. Rita Hayworth on sivuroolissaan vetävä ilmestys. ½ Panssarijunalla helvettiin (Quel maledetto treno blindato) Korkkaritoimintaa italialaiseen tapaan. Ruumismäärä nousee melkoiseksi eikä toiminnassa tunnu aina olevan kovinkaan paljoa järkeä mukana, mutta tällaisena viihdesotaelokuvana ihan toimiva tapaus. Italialaistyyliin "kujeileva" dialogi tökkii paikoitellen. ½ Sudenpesä (Mean Streets) Elokuva jatkaa Kuka kolkuttaa ovelleni? -tunnelmissa, ollen kuitenkin selvästi sitä vahvempi elokuva. Kohtaukset etenevät kuin tanssien ja aluksi kovinkin irrallisenoloisista säikeistä rakentuu hiljalleen yhtenäisempi kokonaisuus. Sääli että Scorsesen tyyli on suoraviivaistunut vuosien saatossa huomattavasti, vaikka moni sitä varmasti pitää positiivisenakin kehityksenä. +
Return To House On Haunted Hill 2007 Tiedän että House on Haunted Hill 1:stä (1999) pidettiin lähinnä vitsinä, mutta aikoinaan pidin siitä kovasti ja sen myötä oli pakko nähdä myös tämä jatko-osa. Vaikka ohjaaja ja käsikirjoittaja ovat erit niin tuntuu että ainoa ero alkuperäiseen on kasvojenkohotus Elokuva ei ole kovin pelottava, mutta tunnelma säilyy erittäin hyvänä koko leffan ajan. Must see kaikille jotka pitivät alkuperäisestä (jos sellaisia löytyy)
4 kuukautta, 3 viikkoa, 2 päivää Cannesin kultaisen palmun voittaja osoittautui myös tämän vuoden parhaimmaksi näkemistäni R&A -elokuvista. Vaikka näitä realistisia ja synkkäaiheisia eurooppalaisia draamoja on viime vuosina nähnyt jo lähes kyllästymiseen asti, on 80-luvun Romaniassa veretseisauttavan synkkää ankeutta, joka saa Roy Anderssoninkin elokuvat tuntumaan pirteän värikkäiltä. Laiton aborttihan on varsin helppo lähde traagiseen tarinaan ja tässä kyllä pyritään ottamaan kaikki irti aiheesta. Pahaa tekee niin henkisesti kuin hieman fyysisestikin. Tälle genrelle ominainen dokumentaarinen tyyli käsivarakameroineen toimii ja leikkaukset ovat viimeistä kohtausta myöten hallittuja. Pitkät ja osin improvisoidulta vaikuttavat otokset sujuvalla dialogilla höystettynä tuovat mieleen Tarantinon taituruuden ja Cristian Mungiu onkin sellainen ohjaajanimi jota tulen tulevaisuudessa tarkkailemaan. ****/*****
Red Planet (2000) "The Best sci-fi thriller since The Matrix" lukee takakannessa, ja samalla varmasti ainoa sci-fi thrilleri Matrixin jälkeen. Toki elokuvaa voidaan mainostaa noin, mutta tiedän ettei sen kirjoittaja voinut olla tosissaan. Jep, eli elokuvassa kaikki on mahdollista ja siitä lähdetään. Joten loistava elokuvana, masentavan huono viihdyttämään minua. "Carrie-Anne Moss's worst movie since The Matrix" olisi osuvampi. 1/5 Mission to Mars (2000) Brian De Palma, muutaman hittielokuvan sekä mainstreamin ihmelapsi, sai aikaan tämän masentavan tylsän scifi-elokuvan. Elokuvassa yritettiin nolostuttavasti kehittää tunteita hahmoja kohtaan, siinä kuitenkaan onnistumatta. Hahmot jäi ohueiksi, ja todella epäkiinnostaviksi. Olen nyt katsonut kaksi Mars-aiheista elokuvaa lyhyen ajan sisällä, eikä taida Total Recallin voittanutta olla olemassakaan. 1/5 Repo Man (1984) Ensimmäistä kertaa katsoin tämän pientä kulttimainetta nauttivan elokuvan, jossa nuori Emilio Estevez on hyvässä vedossa. Ajoittain tapahtumat veti kyllä hymyn huulille, oli tosiaan aika älyvapaata menoa. Viihdyttävä elokuva kuitenkin, joka huokui puhdasta 80-luvun villiä aatetta. Hyvä, että näitä näkemättömiä muinaisaarteita löytyy vielä! Näin ensimmäisen kerran katsottuna 3+/5 Highlander (1986) Heti perään toinen kasariklassikko. Siitä onkin aikaa kun tämän näin. Enkä ole enää varma ostinko kyseisen DVD:n sen kulttimaineen takia, vai oman mielipiteeni vuoksi. No, nyt sen katsottua täytyy myöntää, että omat arvioni elokuvasta muinoin taisi olla teini-ikäisen kollin mielipiteitä. Ei tämä nyt ainakaan mitään suurempia tuntemuksia nostattanut, ne braveheart kohtaukset olivat ihan ok, mutta muuten aika kökköä. Sean Connerylla oli melko turha rooli, ja elokuvan loppu oli melko kökkö. Kyllä tästä kuitenkin huokuu se ihanainen kasarihenki! 3+/5 Thirteen Days (2000) Miten olenkaan voinut missata näin upean elokuvan? Kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen, upeasti ohjattu ja näytelty jännitystarina, jossa jännitys todella säilyy, vaikka näin faktoihin perustuvassa elokuvassa, lopputulos onkin selvillä. Jännityksen ohella rakenne säilyy lujana koko elokuvan ajan, eikä lopahda kesken kaiken. Mahtava! 5/5
An Unfinished Life (2005) - Länsinaapurien Lasselta rutiinimainen melodraamastelu, jossa haavoja nuollaan ja aika hyvällä kokoonpanolla. Latinopeppu nyt ehkäpä oli vähän vääränlainen rooliinsa, mutta hänen tyttölastaan esittänyt olikin jo ihan löytönen paikallaan. Parhaimmat kohtaukset kammettiin juurikin tuon nuoren lahjakkaisen ja Redfordin/Freemanin välisistä. Olisi saanut olla koskettavampikin, kuin mihin nyt päästiin. Kanadan maisemista löytyi rauhaisaa tunnelmaa. - Amarcord (1973) - Fellinin nuoruusmuistelot ei iskeneet. Kerronta oli levällään kuin ne Jokisen eväät ja kun hahmoistakaan ei oikein mitiäkään irti, niin tuppasipa menemään tylsänlaiseksi. Puuepisodi jääköön muistettavimmaksi kohtaukseksi. Olipas muuten rumia naisia tässä, vaikkakin toki reheviä. Bringing Up Baby (1938) - Hauskaa odotin ja sitähän myös sain, kun nössöilevä Grant kera kaistapää Hepburnin laittoivat tilanteita tulemaan. Vauhdilla etenevä screwball-kohellus oli melkein loppuun asti huippusuoritus, kunnes sieltä kalkkiviivain kalterijaksosta löytyi se heikonlainen hetki. Hepburn tasapainoili raivostuttavan ja hupsakkaan rajamailla taidokkaasti. Tämmöisiä lennokkaita jos vaikkapa nykypäiväänkin, kiitos.
The Bitter Tea of General Yen (1933) Barbara Stanwyck Kiinassa sadistisen kenraalin armoilla. Todella pölyyntyneen alun jälkeen saadaan aikaan jännitteitä ja joitain oikein hyviä ja kauniita kuvia aikaan. Tunnelmakin paikoitellen kiehtova. Nuori Stanwyck pursuaa elinvoimaa. * * * American Madness (1932) Tämä oli yllättävänkin hyvä. Walter "sierra-madren-papparainen" Huston liekeissä pankkiirina joka joutuu pulaan. Elokuvassa on myöhemmistä elokuvista tuttuja Capra-kohtauksia, mutta kokonaisuus on silti hyvin etenevä, ja lyhyeeseen elokuvan kestoon saadaan mahtumaan mukavasti tapahtumia. * * * * Colour Me Kubrick: A True...ish Story (2005) Tositapahtumiin perustuva elokuva huijarista, joka puijasi rahaa esiintyen elokuvaohjaaja Stanley Kubrickina 90-luvulla. Mukavaa elokuvassa on viitteet eri Kubrickin elokuviin. Malkovich veti roolinsa täysillä, olkoonkin että naismaiset maneerit alkoivat naurattamisen sijaan kuvottamaan elokuvan edetessä. * * ½ Sunrise: A Song of Two Humans (1927) Kaunis, unenomainen, ekspressionistinen mykkäelokuva. Mielenkiintoisia visuaalisia ratkaisuja. Keskiosa on elokuvan heikointa, loppu taas vahvinta. * * * * - Sitten Sherlock Holmes movie boxin pariin: The Sign of Four (1987) Tämä oli ihan näppärä mysteeri, Jeremy Brett oli vielä hyvässä iskussa. Vanhan kartanon tunnelmat oli mainiot ja muutenkin hyvää meininkiä. * * * ½ The Hound of the Baskervilles (1988) Tässä pulskiintunut ja hiuskuontaloltaan omituinen Brett selvittelee tappajakoiran arvoitusta. Suurinpana ongelmana on se että pääosassa on Watson, mikä ei oikein jaksa kiinnostaa tarpeeksi koko aikaa. Kuitenkin ihan kelpo filmatisointi romaanista. * * * The Master Blackmailer (1992) Kovin hajanainen oli tämä jakso, liikaa turhia sivujuoniakin. Poissa oli Sherlockin 80-luvun särmikkyys. * * +
Viime aikoina ollut 'jeffrey Combs' - päivät :thumbsup: Brutal **/***** Eipä nyt mitenkään erikoisesti säväyttänyt. Aika perinteinen slasher - elokuva josta kyllä huomaa että genre on kaluttu loppuun aikoja sitten. Niin kaukaahaetulta tuntui murhaajan motiivit. Koominen puolikin oli vähän niin ja näin. Combs tekee ihan luottotyötä itsekeskeisenä sheriffinä joka tupeksii paikasta toiseen. Kyllä siinä pari kertaa hymyn naamalle sai. Frighteners ***/***** Michael J. Foxin tähdittämiä elokuvia olen nähnyt aika vähän. Jatkuvasti ajattelin itsekseni että siinä se Marty McFly taas menee. Ei maar, näyttelijät teki hyvää työtä ja Combs kieltämättä nousi esiin hieman kyseenalaisena hahmona. Nauratti kyllä. Ei mitenkään järisyttävä elokuva, mutta voi sitä aikaansa huonomminkin käyttää.
Un long dimanche de fiançailles - Pitkät kihlajaiset Elokuvana mestariteos. Vieläkin parempi kuin saman ohjaajan Amelie. Jotenkin se vaan on aina yhtä mukaansatempaava. Lyhyesti: paras elokuva ikinä. Odottelen kovasti ohjaajan seuraavaa elokuvaa, joka taitaa tulla vasta 2009. Nämä kaksikun saisi HD:nä:naminami: