Varastin miljoonan (The Lavender Hill Mob) Tunnollinen pankkivirkailija päättää toteuttaa jo kauan harkitsemansa suuren kultaryöstön. Hallitsi Crichton nämä kepeät ryöstöelokuvat jo näemmä 50-luvullakin. Hauska ja vaivattomasti etenevä hyvätunnelmainen elokuva, kertakaikkisen viihdyttävä tapaus. ½ Taistelukala (Rumble Fish) Nuorimies koittaa elää legendaarisen maineen saaneen isoveljensä jalanjäljissä. Mustavalkotyylistä pidin, näyttelijät hoitivat hommansa kunnialla ja Stewart Copeland oli väsännyt oivan soundtrackin, mutta muuten Coppolan nuorisokuvaus jätti vähän kylmäksi. + Sinisen Dahlian mysteeri (The Blue Dahlia) Sodasta palaava mies joutuu epäillyksi hepsankeikkavaimonsa surmasta. Jännitystä pidetään hyvin yllä ja turhan tutuille noir-linjoille ei jumiuduta. Nokkelasta dialogista ja juonikuvioista tunnisti Raymond Chandlerin kädenjäljen. Tappajat (The Killers) Ammattitappajat surmaavat automekaanikon ja vakuutustarkastaja lähtee tutkimaan tapauksen taustoja. Lähes koko kerronta koostuu takaumista ja niitä käytetäänkin tässä osaavan sulavasti. Juonivyyhden purkautuminen on kiinnostavaa seurattavaa, joskin Edmond O'Brien jää vähän hailakaksi keskushahmona. - Passi Pimlicoon (Passport to Pimlico) Pieni pala Lontoota julistautuu omaksi valtiokseen. Idea on oiva ja siitä irtoaakin kaikenlaista pikkuhauskaa, mutta viime aikona nähtyjen Ealing-komedioiden joukossa tämä edustaa vaatimattominta laitaa. Sinänsä mainion hahmojoukon keskeltä ei nouse varsinaista keskushahmoa, ja osin siitäkin johtuen elokuva on hieman turhan hajanainen. + Huono kasvatus (La Mala educación) Almodóvarin elokuvaksi tämän heti tunnisti, mutta tällä kertaa ei tarina temmannut mukaansa kun roolihenkilötkin jäivät lähes yhdentekeviksi. Visuaalisesti ja varsinkin värienkäytöltään tämä oli taas hienoa jälkeä. ½
Lara Croft Tomb Raider: Elämän lähde (Lara Croft Tomb Raider: The Cradle of Life, 2003, USA/Saksa/Japani/Iso-Britannia/Alankomaat) - 2 / 5 Angelina Jolien esittämä tietokonepelisankaritar etsii tällä kertaa Pandoran lipasta. Ciarán Hindsin esittämä tohtori Reiss sopisi hyvin 007-elokuvaan. Muutenkin toinen Tomb Raider on hieman vähemmän Indy-kopio ja hieman enemmän normaali toimintaelokuva. Perustason kertakäyttöviihdettä. Rakkautta vain (Love Actually, 2003, Iso-Britannia/USA) - 4,5 / 5 Rakkautta vain ei tuntunut toisella katselulla lainkaan kuluneelta, vaan päinvastoin jopa entistäkin enemmän mieltä lämmittävältä. Korostettakoon nyt sitten Bill Nighyn ja Liam Neesonin hämmentävän upeita rooleja ihan erikseen. Jackie Brown (Jackie Brown, 1997, USA) - 3,5 / 5 Tarantino-elokuvaksi Jackie Brown on siisti ja väkivallaton. Muutamia tuttuja tavaramerkkejä on kuitenkin mukana, mm. western-henkistä musiikkia ja takakontista ylöspäin katsova kuvakulma. Kokonaisuutena Jackie Brown on vähemmän toiminnallinen, enemmän hahmoja luotaava, tietyllä tavalla kypsempi elokuva kuin Reservoir Dogs, Pulp Fiction tai Kill Billit. Pam Grier on uskottava aikuinen nainen, Samuel L. Jackson ei ole aivan samanlaisessa vedossa kuin Pulp Fictionissa. De Niron hahmo on melko lattea, mutta hän pääsee väläyttämään taitojaan pari kertaa. Vahvin lenkki on kuitenkin hieman yllättäen Robert Forster. Huippuarvosanoilta Jackie Brownin pudottaa noin kahden ja puolen tunnin kesto, jossa tuntuu olevan ainakin parikymmentä minuuttia ilmaa - leikkaushuoneessa sakset olisivat saaneet viuhua tiheämpään. Amélie (Le Fabuleux Destin d'Amélie Poulain, 2001, Ranska/Saksa) - 3,5 / 5 Amélie on hyvä elokuva. Aika näytti hieman kullanneen muistoja, sillä Jean-Pierre Jeunet'n puna-kelta-vihreä, visuaalisesti äärettömän kaunis menestysteos ei ollut aivan niin loistelias kuin ajattelin. Silti täytyy ihailla, miten Amélien Pariisista on onnistuttu luomaan täysin omanlaisensa todellisuus. Myönnettäköön sekin, että Tautou on täydellinen pääroolissa. Flight of the Phoenix - aavikkolento (Flight of the Phoenix, 2004, USA) - 2,5 / 5 Dennis Quaid on pääosassa vuoden 1965 elokuvan uusintaversiossa, jossa aavikolle pakkolaskun tehneen rahtikoneen matkustajat joutuvat yhdistämään voimansa rakentaakseen lentokoneen raadosta toimivan kulkuneuvon. Quaid (Tappajahai 3, The Day After Tomorrow) ei ole näyttelijänä läheskään samaa kaliiberia kuin alkuperäisversion kapteeni Frank Towns, James Stewart. Sivuhahmot ovat ohuita eivätkä herätä suuria tunteita - Giovanni Ribisin esittämä lentokoneinsinööri Elliott saa kylläkin pari kertaa hymyn huulille. Hugh Laurielle olisin toivonut suurempaa roolia. 2000-luvun tehosteseikkailujen keskitasoa. Man of the House - Kaikkien aikojen kyttäyskeikka (Man of the House, 2005, USA) - 2 / 5 Tommy Lee Jonesin esittämä Texas Ranger Roland Sharp saa tehtäväkseen suojella murhaa todistaneita cheerleadereita Stephen Herekin ohjaamassa komediassa. Tarjolla on siis sitä samaa vanhaa huumoria, jota syntyy elokuvissa, joissa erilaisten ihmisten on pakko sopeutua elämään toistensa kanssa. Uusia ideoiden keksimiseen tekijät eivät ole tuhlanneet energiaa: ei ole yllätys, että elokuvassa on väkinäinen romanttinen sivujuoni, päähenkilö on jäyhä, työlleen omistautunut eronnut isä, joka ei keskustele tyttärensä kanssa tarpeeksi usein, ja että viiden tytön huutosakkiporukkaan mahtuu sopiva määrä vähemmistöjen edustajia ja ei-niin-älykäs blondi. Man of the House on laskelmoitu komedia, jossa on pari hauskaakin hetkeä.
Moulin Rouge! (2001) ½ Joo-o. Tämä jos mikä on mielestäni naisille suunnattu elokuva. Kaikessa turhassa loistossaan rypevä elokuva on visuaalisesti hieno (tietokoneella luotu eloton cgi-kuva), mutta paljon siinä on puutteita jotka estävät nostamasta suosikkimusikaalien joukkoon. Ensinnäkin, Moulin Rouge on varsinkin alussa kerronnaltaan hirveätä sotkua - kunnon rytmiin pääseminen ilman jatkuvia ADHD-leikkauksia vie noin alkukolmanneksen. Se jälkeen toistetaan tunnettuja kappaleita musikaalisovituksilla, jotka huudetaan/hoilataan läpi teatraalisella ylinäyttelemisellä. Mainittakoon, että musikaalissa näytellään kabaree-näyttelemistä, joka yrittää pelastaa huonon näyttelemisen. Elokuvan juoni myötäilee sitä vastoin lukemattomia Romeo & Juliet -muunnoksia: hyvis ja päänainen (Nicole Kidman) rakastuvat, väliin tulee pahis jonka siivoamiseen menee suurin osa kahdesta tunnista. Lopuksi hyvis ja päänainen saavat toisensa. Tarviiko tarinaa sen tarkemmin kertoa?
28 Days Later... Danny Boyle elokuva, NIMEN OMAAN!! jos on nähnyt Boylen pari aikaisempaa mestariteosta (mm. Shallow Grave & Trainspotting) ja pitää niistä, luulisin ettei tämäkään jätä kylmäksi. Suosittelen! 4,5/5 Fargo Erinomainen elokuva, josta jättäydyn antamaan vaan pisteet 4,5/5
Fargo on erinomainen elokuva, korjattakoon kuitenkin ettei se perustu tositapahtumiin. Jäljet johtavat Coenin veljesten pään sisään ja kuten myöskin elokuvan alussa oleva väite tarinan todenperäisyydestä.
Niin paljon näistä puhuttu muuallakin (paitsi jälkimmäisestä), että isommat perustelut jätän pois. Aliens vs. Predator 2 Osasin odottaa aivotonta ryminää, vaikka en ensimmäistä leffaa olekaan nähnyt mutta ei tästä silti jäänyt paljoa käteen. Leffan nimi johtaa harhaan (joku tästä jo leffan omassa ketjussa mainitsikin), sillä leffahan on Aliens vs Humans & Predator who kills everybody. American Gangster Hieman hitaahkon alun jälkeen otti mukaansa ihan mukavasti. Denzel vetää tyylikkään roolin, vaikka alkaakin tuntua kovin yksikasvoiselta näyttelijältä. Kokonaisuutena varsin viihdyttävä pätkä. ½ 8 päivää ensi-iltaan Alussa hyvinkin tavanomaiselta suomalaiselta romanttiselta komedialta vaikuttava kertomus osaa yllättää. Laura Birn on oma herttainen itsensä, Outi Mäenpää vetää helvetin hyvän - joskin pienehkön - roolin ja Iina Kuustonen osaa vittumoisen ämmän esittämisen erinomaisesti. Tästä tulee varmasti vastakkaisia mielipiteitä paljon mutta minä tykkäsin paljonkin. ½
Orfanato, El (2007) - Mielipide täällä. Arizona Dream (1993) Loistava aloitus! Se oli ehdottomasti tämän elokuvan parasta antia, kunnes elokuva itsessään alkoi. Elokuva oli kuin psykologinen harhakuvitelma, kuten trippi, jossa ei ollut päätä eikä häntää. En tiedä mitä elokuvalla haettiin, minä en ainakaan sitä tavoittanut. Eikä musiikkikaan mistään terveimmästä päästä ollut, sen vuoksi se olikin loistavaa! Oli kivaa nähdä Jerry Lewis hieman, huom! hieman, vakavammassa roolissa. Faye Dunawaylla myös iso kiitos, oli pirteän hahmon saanut aikaansa. 3-/5 American Graffiti (1973) Yhden yön tapahtumia 60-luvun Ameeerikassa. On katuautoilua ja katukisoja, on pikaruokaloita rullaluistelevine tarjoilijoineen, on intohimoja ja haluja, on Harrison Fordia ja Richard Dreyfussia, mutta mitään ihmeempää ei kuitenkaan tapahdu? Hitaasti etenevä klassikko oli kuitenkin ihan mukiinmenevä elokuvana, ja onneksi Lucas loi uuden toivon hieman tämän jälkeen 3-/5 The 40 Year Old Virgin (2005) Mukavahko ja hyväntuulinen Steve Carell sekoilu. Karskista nimestä ja ennakkoluulosta huolimatta, ei elokuva kuitenkaan niin nolostuttava ollut. Päinvastoin siitä löytyi sanomaa, ja moraalisia kysymyksiä. Se oli hieno kertomus itsensä tuntevasta miehestä, joka elää normaalia elämää omilla rutiineillaan, ja joka tulee kokemaan jotain uutta ja ihanaa. Enkä nyt tarkoita sitä mitä ennakkoluuloilla odotetaan, vaan sitä koko pakettia jne, uutta huomista tai jotain . No, mutta Steve Carell on loistava, kuten aina. Huumori on kypsää, mutta kuitenkin tarinalle sopivaa. Vastapainoksi härskimpää läppää kuullaan Carellin hahmon työkavereilta. Carellin hahmon mielitietty, Catherine Keener on ihana, kuten aina. Hyvää jatkoa Carellin nousukkaalle uralle, vaikka jo muutaman vuoden vanha onkin. 4/5 The Set-Up (1949) Yleteemalta katsastettu Film-Noir ikääntyneestä nyrkkeilijästä, joka ei suostu luopumaan ylpeydestään viimeisessä ottelussaan. Elokuva oli lyhyt, mutta tiivis. Tarina tapahtuu yhden illan aikana. Siinä keskityttiin pääasiassa vain päähenkilöön eli Robert Ryanin näyttelemään nyrkkeilijään, mutta sivuosien avulla valotettiin hieman päähenkilön elämää, niin tunteiden kuin myös hänen itsetunnon saralla. Kuvaus ja ohjaus oli Film-Noireille tyypillistä, jossa jännitys säilyy elokuvan loppumetreille asti. 4/5 Shoot to Kill (1988) Roger Spottiswoode ohjasi ehkä yhden huonoimmista Bondeista koskaan (Tomorrow Never Dies), mistä herran ohjaustyö Shoot to Kill on kuitenkin valovuoden edellä, vaikka IMDb ei näin annakaan ymmärtää. Sidney Poitierin ja Tom Berengerin yhdistävässä rikostoiminta-selviytymisseikkailussa on potentiaalia kasvaa isoksi, mutta se jää kuitenkin hieman keskivertoa paremmaksi jännitysviihteeksi. Oikean ohjaajan käsissä, kuten varmasti myös tuo uskomaton Bond-seikkailu, olisi saattanut olla hivenen parempi. Poitier ja Berenger hoitivat hommansa mainiosti, ja pientä Buddy-henkeä oli ilmassa jo kavereiden ensikohtaamisesta alkaen. 3½/5
Breach (2007) Katsottava draamatrilleri. Chris Cooper ihan hyvä osassaan kuten myös Ryan Philippe. Tunnelma pääosin tiivis, mutta tarinan uskottavuudessa toivomisen varaa, olkoonkin, että jutun väitetään perustuvan tositapahtumiin tai ainakin tositapahtumat ovat "inspiroineet" käsikirjoittajaa. Sen verran kummallisia käänteitä mm. vuodettavan materiaalin toimitustapojen osalta esiintyy, että joko todelliset ihmiset ovat olleet melko tyhmiä tai sitten elokuvan tekijät ovat keksineet varsin huonoja keinoja. Jos kerran kyseessä on ollut USA:n historian laajamittaisin tietovuoto, niin tuskin vuotaja on voinut olla kovin typerä. 2,5/5
The Crying Game (1992) en tajua miten tämä helmi oli jäänyt unhoon! siis kyseessä on Neil Jordanin elokuva, joka on liikuttava, ennalta arvaamaton ja vähän kaikkea siltä väliltä. Todella hyvä elokuva! 4,5/5
Tremors **** Hyvin aikaa kestänyt kauhukomedia jättiläismadoista ja niitä vastaan taistelevista kyläläisistä. Hyvät tehosteet ja hauskaa läppää. Kevin Bacon ja Fred Ward ovat mainio parivaljakko. Tremors II: Aftershocks **½ Tällä kertaa matoja lahdataan oikein urakalla, mutta väsy alkaa jo hieman painamaan. Baconkin on korvattu jollain kopiolla. Vaihtelua tuo sentään matojen jalkautuminen. Tremors 3: Back to Perfection ** Tällä kertaa madot osaavat jo lentää ja päästelevät perseestään tulta. Hauskaa. No olihan tässä sentään hetkensä, mutta ei Michael Grossista ole Fred Wardia korvaamaan. Huomion arvoista on myös se, että alkuperäisen käsintehdyt madot ovat paljon paremman näköisiä kuin tämän kököt tietokonetehoste veitikat.
300 Tuli tämäkin viimein katsottua. Ja mikä olisikaan parempi tapa vähän rentoutua koeviikon jälkeen kuin katsoa erikoistehosteiden ja ison budjetin virittämä popcorn-äksön, jossa huudetaan, hakataan ja soditaan. 300 oli oikein oivaa viihdettä. DVD jätti kyllä kuvanlaatunsa puolesta kylmäksi - ei tahdo 720x576 pikseliä liittää rakeisen (tiedän, tarkoituksellinen tehoste) kuvan MPEG2-pakkaamiseen ilman, että lopputulos on hieman pehmoinen ja mössöinen.
Pan's Labyrinth -------------- Leffa oli loistavasta näytelty, mielenkiintoisella juonella varustettu sekä ennen kaikkea erilainen. Ehdottomasti kaiken ylistyksen arvoinen. Katsomamme julkaisu oli myös kuvanlaadullisesti laadukas eikä elokuvan värimaailma jätä sijaa nurinoille. Leffasta löytyy näyttäviä tummia kohtauksia sekä häikäisevää väriloistoa. / Sentinel, The ------------- Melko turhanpäiväinen toimintapläjäys, jossa roolisuoritukset aaltoilevat liikaa. Juoni menee täysin mössöksi jo reilusti ennen loppua. Levyn tekninen toteus oli perusluokkaa. ½ /
Jules et Jim (1962) ½ Francois Truffaut'n kolmas pitkä elokuva. Tarinan nimiosissa on kaverukset, joiden kummankin tavoitteena on kaunis Catherine (Jeanne Moreau). Toinen saakin naisen, vuorollaan. Elokuva onkin sitä ainaista pyöritystä: iloinen elokuva rakkaudesta, Risto Jarvan mainoslausetta lainaten. Elokuva ei minun mielestäni kuulu kuitenkaan ohjaajan terävimpään kärkeen, vaan on jonkinmoinen väliteos Antoine Doinel -elokuvien välissä. Miksi ei The_Wolf enää kirjottele tänne???
The Savages Yksi Oscar-ehdokas tuli taas nähtyä ja nyt tärkeimmistä ehdokkaista jotka kiinnostavat puuttuu enää oikeastaan There Will Be Blood jota joutuu vielä pari viikko odottamaan. Ihan laadukasta näyttelijävetoista draamakomediaa oli tämä, valitettavasti minulla alkoi tulla Philip Seymour Hoffman kiintiö täyteen kun lähiaikoina on tullut katsottua myös Charlie Wilson's War ja Before the Devil Knows You're Dead. Voi tätä kyllä suositella kaikille joille vaatimuslistaan ei kuulu räjähdykset ja teinihuumori. 7/10
Dennis Hopper: Create (or Die) Laadukas pitkä henkilökuva Hopperista. Mies itse oli suurimman osan ajasta äänessä ja uraan ei keskitytty ainoastaan elokuvien kautta, vaan huomiota saivat myös muut taideharrastukset. ½ Chungking Express (Chung Hing sam lam) Lämminhenkinen elokuva rakkaudenkaipuusta. Paatoksellisuuteen ei liiaksi uppouduta, sillä huumori on onnistunutta varsinkin kertojaäänissä ja elokuvan kuvatessa yksinolevan ihmisen hullutteluja. Jos jotain valittamisen aihetta olisi tästä etsittävä, niin ensimmäinen kertomus jää turhan suppeaksi toiseen ja parempaan verrattuna. + Jules ja Jim (Jules et Jim) Nokkelanhauska kolmiodraama toimii erinomaisesti noin puoleenväliin saakka, mutta sitten jahkailut hidastavat etenemistä. Améliessa on havaittavissa sen tästä ottamat vaikutteet, niin tutunoloisia varsinkin alkuvaiheen tehokeinot olivat. ½ Mies junassa (L'homme du train) Kaksi vanhaa ja kovin erilaista miestä ystävystyvät hetkeksi ja kadehtivat toistensa elämiä. Miesten yhteiset kohtaukset ovat elokuvan vahvinta antia, pankkiryöstökuviot taasen eivät aivan sovi muuhun kokonaisuuteen. ½
Hämärästä aamunkoittoon (From Dusk Till Dawn, 1996, USA) - 3 / 5 Tarantino-boksista toisena katsoin Robert Rodriguezin ohjaaman elokuvan Hämärästä aamunkoittoon. Ei nerokas loistofilmi, mutta katsomisen arvoinen, joskin kieltämättä hiukan omituinen elokuva. Harvaa filmiä voi muuten spoilata yhtä pahasti jo määrittelemällä sen lajityypin, tyyli kun muuttuu aika paljon matkan varrella. Noh, itse tiesin jo etukäteen mistä oli kyse, mutta ennakkotiedoilta välttynyt katsoja voi yllättyä melko lailla. Neonpyhimys (Duo luo tian shi, 1995, Hong Kong) - 3 / 5 Hong Kongin tummilla kaduilla, valomainosten ja autojen lamppujen välkkeessä seilaileva elokuva kertoo palkkamurhaajasta (Leon Lai), tämän kumppanista (Michelle Reis) ja mykästä kauppias-murtomiehestä (Takeshi Kaneshiro). Filttereitä ja käsivaraa tarjoillaan oikein olan takaa. Kokeellisen filmin juonellinen kaari on sekava, mutta pelkkä erikoisuus ja visuaalinen ilme riittävät vangitsemaan mielenkiinnon puoleksitoista tunniksi. Soundtrack korostaa tunnelmaa. Ytimessä (The Core, 2003, Iso-Britannia/USA) - 2 / 5 Maailmanloppu on ovella, tällä kertaa kyse on sisäisestä uhkasta. Maapallon ainoa toivo on kuuden hengen spesialistiryhmä, joka matkustaa erikoiskulkuneuvolla syvemmälle kuin kukaan koskaan aiemmin. Juonen uskottavuuden puute ja fysikaaliset mahdottomuudet eivät pilaa elokuvaa. Sen tekevät turhat kohtaukset ja draamallinen jännityksettömyys. Ohjaaja Jon Amiel keskittyy vääriin asioihin - tarinassa on filmin ylipitkästä kestosta huolimatta monia suhteettoman pitkiä harppauksia. Hahmojen joukosta positiivisia tunteita herättää ainoastaan Stanley Tuccin esittämä tiedemieskuuluisuus, tohtori Conrad Zimsky. 007 ja Kultasormi (Goldfinger, 1964, Iso-Britannia) - 3,5 / 5 Goldfinger on täynnä Bond-historian legendaarisimpia kohtauksia, hahmoja ja lausahduksia. Jos 007-filmeistä pitäisi valita vain yksi kuvaamaan koko sarjaa, valintani olisi Goldfinger.