Martin and Lewis (2002) Tämä osoittautuikin olevan TV-elokuva. No eihän se näin jälkikäteen mitään haittaa, oikeastaan se varmasti olikin syy, miksen ollut tästä kuullut ennen kuin se Suomen TV:stä jonkin aikaa sitten tuli. Sean Hayes Jerry Lewis'na ja Jeremy Northam Dean Martin'na, todella osuvat valinnat. Koska olen nähnnyt lähes kaikki parivaljakon elokuvat, ja pidän niistä erityisen paljon, oli tämä biografinen elokuva kaikkea muuta kuin tylsä. Se oli mielenkiintoinen, antoi jo tutuiksi tulleille asioille uusia ulottuvuuksia sekä syventävän näkemyksen parivaljakon suhteeseen. Pidin tästä elokuvasta tunnelman vuoksi erittäin paljon, mutta myös näyttelijätyöskentely oli parhaimmasta päästä, tosin Jeremy Northam ei tainnut laulaa osuuksiaan itse, sen verran Martinilta ääni kuulosti . Hyvin ohjattu, leikattu, näytelty ja kerrottu TV-elokuva. ****- / ***** Across the Pacific (1942) Maltan Haukasta tuttu kolmikko yhdisti voimansa vuotta myöhemmin paljon paljon heikommassa teoksessa. John Hustonin ohjaus ei ole yhtä viehättävää, eikä satunnaiset juoniaukot tai selittämättömyydet tai miksikä niitä nyt kutsuisi, parantanut tunnelmaa. Bogey ei yltänyt parhaimpaan suoritukseensa, ei tainnut olla täysin latautunut, eikä Mary Astorkaan kiinnostanut, vaikka salaperäinen olikin. Kuitenkin juonenkäänteet olivat mukana, mutta niiden lopputulos olisi voitu ohjata paremmin. Tarina oli kuitenkin mielenkiintoinen, mutta olisi mielestäni vaatinut paremmin muodostetun tulkinnan. ***- / ***** Passage to Marseille (1944) Jo 30-luvulla yhteistyötä harrastanut Curtiz & Bogart taisi iskeä varsinaiseen kultasuoneen vasta Casablancalla väheksymättä kuitenkaan aikaisempia tekeleitä kuten Angels with Dirty Faces'sia. YLEteemalta katsastettu Pirunsaaren vangit lukeutuu hieman tuntemattomanpaa kastiin kahden edellä mainitun klassikon sijaan. Jos tätä verrataan aiemmin arvioituun Bogart elokuvaan (Across the Pacific), niin kyllä tämä hieman korkeammalle arvojärjestyksessä sijoittuu. Kuitenkin molemmilla ohjaajilla (Michael Curtiz ja John Huston) on omat mestariteoksensa Bogeyn kanssa. Tämä elokuva sisälsi muutamia eri aikajaksoja, joihin hypättiin flashbackien, tai jopa flashbackien flashbackien, avulla. Nämä aikajaksot olivat hieman erilaisia teemoiltaan, ja Bogart oli jokaisessa hieman erityylinen ihminen. Tunnelmointi oli hieman laimeaa, johtune varmasti eri aikajaksojen luomisesta, mutta toki tähänkin romantiikkaa ja jännitystä sisältyi. Ei kuitenkaan mitään elämää suurempaa käännekohtaa tms. ***+ / ***** Une corde, un Colt (1969) Yleteeman suomennoksen mukaan Haudat vailla nimeä. Kyseessä ihan mukiinmenevä spaghetti western pläjäys, jossa Robert Hossein on hoitanut sekä ohjauksen että pääosan tulkitsemisen. Hieno tunnelma vallitsi elokuvan aikana, ja tarina oli spaghetille ominainen. Naispääosassa loisti kuvankaunis ranskalainen Michèle Mercier. Joten elokuvasta löytyy rösyinen salaperäinen sankari, ja hänen sydämmenvalittunsa, ilkeä rosvojoukko, verta ja väkivaltaa sekä oivallinen juoni. Oikeastaan tämän spaghetin hyväksyisin jopa kokoelmaani, jos sen jostain löytäisin. ***½ / ***** Lonely Hearts Killers (2006) Tositapahtumiin perustuva elokuva sarjamurhaajapariskunnasta, jotka kiersivät Yhdysvaltoja 1940-luvulla treffi-ilmoitusten perusteella. Tapauksia tutkivia murhaetsiviä tulkitsevat John Travolta ja James Gandolfini, joilta molemmilta loistavat roolisuoritukset. Murhaajaapariskunnasta Salma Hayek nousee Jared Leton yläpuolelle erityisen vahvalla roolisuorituksella. Näyttelijälahjakkuuksista huolimatta ei elokuva hyvän ohjauksen ja tarinan ohella paljon pystynyt tarjoamaan. Joitakin asioita sivutettiin omituisesti ja muutenkin leikkaus on ehkä jäänyt pahasti toissijaiseksi tms. ** ½ / ***** Jay and Silent Bob Strike Back (2001) Kevin Smith ja Jason Mewes palasivat parivaljakon rooleihin poikien omassa elokuvassaan, joka alkaa tyhjentävästi hahmojen lapsuusvuosista. Elokuvassa näyttäytyi tähti jos toinenkin, esim. jo tutuiksi tulleista Kevin Smith elokuvista, sekä liuta nuorempia lupauksia (?). Tämä oli älyvapaata hauskaa, hieman erilainen Kevin Smith elokuva, tai sitten ne muut Kevin Smith elokuvat ovat erilaisia...? Jatko-osaa odotellessa. **** / ***** The Rundown (2003) Aivot narikkaan, The Rock is in da house! Seann William Scott oli erittäin ärsyttävä, mutta siitä huolimatta The Rockilta ihan kelpo suoritus. Pahiksena Christopher Walken oli hieman ohut, mutta kuitenkin hän on kuin tehty pahaksi pojaksi. Rosario Dawson olisi saanut käyttää hieman avonaisempaa paitaa. Kaiken kaikkiaan ihan viihdyttävä elokuva, joka tyydyttää pienehkön action-nälän. **½ / ***** In Good Company (2004) Ihan mukava komedia iän ja auktoriteetin muodostamista peruskäsitteistä. Dennis Quaid näyttelee perheellistä, vanhaa ja kokenutta ammattilaista. Topher Grace taas nuorta tulokasta, joka sekoittaa pakkaa firman uudelleenmuodostus asioissa. Ja vielä kun soppaan heitetään Scarlett Johanssonin näyttelemä tytär, on mukava tarina kohdillaan. Eli ristiriitoja ja romantiikkaa, juuri sopiva deitti- tai Scarlett fanileffa. ***+ / ***** Wall Street (1987) Eräs Charlie Sheenin helmistä, jossa vastanäyttelijöinä toimivat yhdet kovimmista eli Michael Douglas ja Martin Sheen. Kaikilta ihan kelvolliset suoritukset, etenkin Douglasilta. Eikä ohjaajan pallillakaan mikään mitättömyys istunut, kivenkova Oliver Stone. Pörssimaailma on aina kiehtonut, kuitenkaan tässä ei itse pörssitoimintaan syvällisemmin perehdytty, mutta sen petolliseen maailmaan elokuva kuitenkin sijoittuu. Miten rahanahneus saattaa sokaistaa ja ihmisistä tulee pelinappuloita jne. Elokuvan nimi on yksi osuvimmista, koska jo se kuvastaa maallista mammonaa mahtavuudellaan. Hieno kasari, jossa hieman silmäniloa luodaan Daryl Hannahin upeilla muodoilla. **** / *****
Spiderman 3 (2007) Visuaalisesti näyttävää kertakäyttöviihdettä Sam Raimin tapaan, sopii hyvin teräväpiirtodemoksi (BD). Liikaa aineksia tungettu samaan soppaan, juoni liiaksi hajallaan eikä mihinkään keskitytä tarpeeksi. Olisi kannattanut jakaa kahdeksi elokuvaksi, jolloin eri hahmoille ja juonihaaroille olisi voitu antaa riittävästi aikaa kehittyä. Kokonaisuudessaan kaikki seikat huomioiden kuitenkin viihdyttävä teos, ja toimii popcorn -elokuvana. ***½/*****.
SPEEDY GONZALES - NOIN 7 VELJEKSEN POIKA - Speden vaisumpi länkkäriviritelmä yrittää olla jopa hieman vakavastikin otettava tekele. Speedy Gonzales (Spede Itse) on vain virnuileva sankari, joka ei vitsejä heittele .. vain sarkastisia heittoja liikenee muutama kuin Clintiltä ikään. Elokuva kärsii kovasti Veskun puutteesta, joka oli vain käsikirjoittajan roolissa, loukkaantumisen takia. Hämeen Hitain (Simo) on sentään melkoisen huvittava ilmestys. HIRTÄMÄTTÖMÄT - Jatko-osa edelliselle joka toimii kuitenkin itsenäisenäkin teoksena, samalla tämä on Spede Pasasen yksi hauskimmista elokuvista. Kuuluisaa hiekkakuoppa elokuvaa kantaa loistavasti Simo/Spede/Vesku Trio. Tätä jaksaa katsoa vuodesta toiseen. KAHDEKSAS VELJES - Takaisin Villistä Lännestä, 70 luvun Helsinkiin ja armottomaan bisnesmaailmaan. Spede esittää mainosfirman keskusneitiä, joka haluaa rikkaan naisen ja on muutenkin perso rahalle. Veskun kanssa sitten erinäisten huijausten avitteleman hankitaan lisäelantoa. Ilman näitä puijausjuttuja elokuva oliskin ollut kamalan tylsä. SAATANAN RADIKAALIT - Netistä poimittu Speden Quote elokuvasta: Idea oli ihan kiva, Suomalaiset haluttiin pois Helvetistä ja laitetaan lomalle maan päälle. Sitten ei oikein mitään saatukkaan irti, paria irtojuttua lukuunottamatta. Tulipahan katsottua.
Life of Brian (Blu-ray) Monty Python klassikko senkun paranee ajan kuluessa, kypsyessään osaa aina arvostaa ryhmän tekosia enemmän ja enemmän. Turha tauhka loistaa poissa olollaan ja tuloksena on kompakti paketti Pythonien omalaatuista sekä alati uutta keksivää komediaa. Blu-ray on laadultaan todella hyvä. Ääntä en osaa sen kummemmin kehua, mutta kuva on saatu HD-aikakauteen mallikkaasti, häiriöitä ei esiinny ja kuva on tarkka sekä värit toistuvat miellyttävästi. Leffan iän huomioon ottaen mallikas suoritus, saisi muutama uudempikin julkaisu ottaa oppia. 5/5 American Hardcore Ihan pätevä dokumentti 80-luvun alussa alkunsa saaneesta genrestä. Sanansa saavat sanottua sekä isommat nimet, että hieman vähemmänkin tunnetut. Aika isoa palasta koitetaan taas haukata, joten ajoittain kaipaa hieman syvempää kouraisua, niin kuin näissä dokumenteissa tuppaa käymään. Esim. Henry Rollinsin turinalevyjä kuulleet tietävät, että herralta löytyy mielenkiintoisia tarinoita melkoiset määrät, muutaman minuutin raapaisusta jää vain nälkä. Pintapuolisena vilahduksena tämä ehkä jaksaa pitää asiaan vihkiytymättömänkin hereillä pätkän ajan, mutta harrastajalle tässä ei luultavasti kauhean paljon uutta ole ja harvinaiset videotkin on jo luultavasti tullut jossain youtubessa vastaan. 4/5
Swamp Thing ** Wes Cravenin varhaistyössä tiedemies joutuu maistamaan omaa lääkettään ja seuraamukset ovat vähintäänkin naurettavia. Riemu repeää lopullisesti, kun pahiskin päättää muuttaa olemustaan. Huonoudessaan varsin viihdyttävä. Murmur of the Heart **** Eurooppalaista laatudraamaa, missä teinipojan kasvukertomukseen kuuluu niin huorissa käyntiä kuin oman äidin kanssa piehtarointia. Ohjaus ja näyttelijätyö on kaikin puolin laadukasta. Jazz musiikista en pahemmin piittaa, mutta tämän elokuvan tunnelmaan musat sopivat erittäin hyvin.
Viu-hah hah-taja - Spede teki elokuvan jossa avaruuden uffomiehet tulevat maahamme, omaavat parin onnettoman ihmisen ulkonäön jonka takia henkilöllisyydet sekoavat sekä kadottavat vielä teknisen härvelin jolla saa ihmisen tekemään vallan huvittavia juttuja. Leo Lastumäki on mies paikallaan valtakunnonsovittelijana joka saa kokea kovia, kun tahtomattaan tekee asioita joita naisystävä saa häpeä. Seppo Laineen esittämä Tossavainen sen sijaan käy ärsyttämään huonolla suomellaan. Leo Jokela esiintyy kovin väsyneen näköisenä viimeisessä roolissaan (kuoli seuraavana vuonna maksakirroosiin). Pentti Siimekselle vielä kunniamaininta hajamielisenä Professorina. Hyvin tämä elokuva on kestänyt katselua jo parin vuosikymmenen verran. Hauskaa oli edelleen ja tulee olemaan jatkossakin kun tätä katsoo. Koeputkiaikuinen ja Simon enkelit - Charlien Enkeleiden kotimaiset versiot on kovin kamalia, elokuvassa silti on pari hauskaa juttua. Toki juoni on kamalan älyvapaa ja jostain syystä Spede tykkäsi laittaa hölmöjä äänitehosteita vähän kaikkeen (mm. pään raapimiseen, taksin takaluukun avaamiseen). Veskulla neloisrooli joista eksynyt turisti on hauskin. Spede pääsee pullistelemaan kunnolla koeputkiaikuisena. Tup-akka-lakko - Tästä elokuvasta taisi joku internetissä tehdä päätelmän että Spede on suomen oma David Lynch, niin epäselkoinen tämä tekele on. Paljon jää tulkinnan varaan ja tulevien sukupolvien mietittäväksi. Tämä on löyhä jatko-osa Koeputkiaikuiselle ja Simon Enkeleille. Tarinan kertojana on Heikki Kinnusen esittämä joviaali postimies joka jakelee aamunlehtiä ja samalla ryysää sisään yksinäisten naisten keittiöön syömään pullaa. Gangsterit yrittävät vieläkin saada koeputkiaikuisen kaavaa omaksi, mutta nyt on jo kansainvälinen rikosjärjestökin kuvioissa. Simon Enkelit agenttifirma ei näytä enää tekevän mitään agenttihommia vaan pyörittävät yritystä jos toistakin. Elokuviakin keretään kuvaamaan. Uuno Turhapurokin käy palkkatappajana heittämässä Cameon. Mitä ovat nuo kaksi kaunista neitoa jotka aloittavat elokuvan kohtauksella Haikon Kartanossa ja yhtäkkiä ollaankin musikaalinumerossa? Miksi Pääministeri ja Mauno Mutikainen meinaavat tappaa toisensa? Saako nikotiinipuutoksessa todella ylivertaiset voimat että voi kaataa auton? Miksi koko elokuva päättyy itkeviin FBI ja Interpol agentteihin? Tämä on loistava elokuva josta puuttuu vain pupuperhe! Pölhölä - Pölhöläläiset ovat kuin tarusta tuttuja Hölmöläisiä, mutta hauskempia. Leppoisa kuvaus kiltistiä kylästä jolta paha ministeri meinaa viedä maan alta. Kinnunen Äijän Käppyränä ja Aake Kalliala Metusalemina jaksavat naurattaa katselukerrasta toiseen.
Clerks II Juuh tuollainen tuli katsottua. Tais olla eka Kevin Smithin tekele ja täytyy sanoa ettei nyt mikään hinku tullut nähdä muita. "Huumori" oli hieman liian alapää tasoa ja elokuvan "sanoma" korkeintaan Beverly Hills 90210 jakson luokkaa. Kyllähän tosta muutamat naurut sai aikaiseksi ja hieman alleviivaava musiikin käyttökin maittoi joissain kohdissa. En sitä kyllä ihan 7,8 imdb pisteen arvoisena pitäisi pikemminkin 2 tähden - eli siis arvosanaksi 2/5. Niin vielä sellainen asia että Rosario Dawson on kyllä hyvän näköinen nainen
Eiköhän Arpa tarkoittanu sitä, että Clerks II:nen oli ensimmäinen Kevin Smithin ohjaama elokuva minkä hän näki.
WHAT HAPPENS IN VEGAS... / TAPAHTUI VEGASISSA (2008) Ashton Kutcher ja Cameron Diaz leffassa, joka tuskin yllättää ketään millään tavalla. Kliseinen treffileffa, joka hymähdyttää pari kertaa. EASTERN PROMISES (2007) Huhhuh, mikä raina! Uskomattoman upeasti ohjattu pienimuotoinen mafiatarina, joka sisältää odottamattomasti tunteita (muttei jenkkityyliin alleviivatusti) ja pysäyttäviä kohtauksia. Erinomaiset näyttelijäsuoritukset.
Lentävät Luupäät - Speden b-tuotantoa (Uunot olivat etusijalla tässä vaiheessa). Kaksi Hämäläistä onkin Karjalaisia ja kesken juhlan puree joku ötökkä toista pakaraan ja lääkäriksi luultu tohtori päättää huijata ja kertoo että se oli lentokärpäsen purema ja parannus keino on että opettelee lentämään! Upea tarina! Spede pääsee esittämään huimapäisyyttään kun jonkinlaisen riippuliidokin kanssa lentelee. Simolla turha sivurooli salaisena agenttina ja Veskun hauskahko suoritus robottina antavat lisäpotkua tälle elokuvakokemukselle. Hei Kliffaa Hei - Spede Showsta maineeseen noussut kaksikko omassa elokuvassa. Kieltämättä ihan hauska elokuva vieläkin, vaikka juoni onkin vaihteeksi taas niin jotain sieltä ja syvältä. Varmasti tämä olisi ranteet auki kamaa, ellei olisi kultaisia muistoja lapsuudesta tämän elokuvan katsomisesta. Liian Iso Keikka - Spede pettyi kun tämä elokuva ei koskaan kunnolla menestynyt. Tosin nykyään jos kotimainen elokuva saa yli 120 000 katsojaa niin se on menestys. Elokuvan kesto on 1h 46min ja se toki on pikkasen yläkanttiin kun Pasasen elokuvia katselee, mutta kuitenkin tämä on ihan oikeastikin kiva ja hauska huijarielokuva. Eipä pahemmin suomessa tälläisiä ole tehtykkään. Pentti Siimes ja Ritva Valkama poliisiparina on jotenkin sympaattinen yhdistelmä. Vesku Loiri tyhmänä rosvona on elokuvantähti. Pikkupojat - No onhan tämä taas kerran hauska! Spede Showssa menestyneet hahmot saivat oman elokuvan ja jos ei taas liikaa katsele juonikuvioita niin hauskaa on. Mukavasti saatu mukaan Pikkupojat sketsejä ja pari Naisen Logiikka juttuakin. Naapureiden riitelyt on jo klassikko kamaa ("Vedä sinä alikessu naru kaulaas ja hyppää kaivoon!"), mutta ne keksinnöt olisi Spede voinut jättää pois.
Lohikäärmeen vuosi (Year of the Dragon) Ciminon juuri oikealla tavalla kahdeksankymmentälukulainen rikoselokuva etenee hyvällä rytmillä väläytellen paikoittain myös tekijälleen tyypillisen laveaa tyyliä. Rourke on itsestäänselvä valinta renttupoliisiksi ja Chinatown on hyvää vaihtelua peruskyttäilyjen tapahtumapaikoille. ½ Nuori yakuza (Young Yakuza) Dokumentissa seurataan aluksi parikymppisen vätyksen pestautumista rikollisjärjestön keskitason pomon alaiseksi, mutta hiljalleen dokumentti painottuu enemmänkin kyseiseen pomoon. Kiinnostavaa sinänsä että kamerat on päästetty näinkin lähelle, toisaalta lähes kaikkea rikolliseen viittaavaa vältellään puheissa tarkasti. Cherbourgin sateenvarjot (Les Parapluies de Cherbourg) Läpilaulettu romanttisen musikaalin klassikko on raikkaan energinen elokuva. Näyttely pelaa nappiin, mutta suurin ansio kuitenkin kuuluu Michel Legrandin musiikeille. Sen tutuimman melodian lisäksi muutkin kappaleet ovat järjestään erinomaisia. Konttorirotat (Office Space) Tainnut työelämä tehdä tehtävänsä, kun aikoinaan en tästä pahemmin välittänyt, mutta nyt toisella kerralla osoittautuikin vallan hauskaksi elokuvaksi. Toimistoilmapiiri oli tuttua sortumatta liiallisiin dilbertmäisyyksiin. ½
Manhattan Murder Mystery (1993) Woody Allenin kepeä elokuva jossa Diane Keaton alkaa epäilemään että naapurissa on tapahtunut murha. Sopivan hektistä menoa ja kivoja pikku vitsejä on riittämiin, tosin välillä Woodyn hahmo meni ärsyttävyydessään hieman liian pitkälle. Silti tätä katsoessa tuli viihdyttyä oikein hyvin. * * * ½ My Favorite Brunette (1947) Bob Hope näyttelee yksityisetsivä-wannabetä joka sekaantuu ihmeelliseen rikosvyyhtiin jossa ei olekaan päätä eikä häntää. Kiva "noir-parodia" jossa joitain oikein hyviä one-linereitä ja tyylikeinoja. Pari kivaa cameotakin mahtuu mukaan ja Lorre on aina plussaa. * * * Detour (1945) Tom Neal kärsivän näköisine naamoineen yrittää liftata Yhdysvaltojen halki ja ajautuu hankaluuksiin. Elokuva on kuvattu ö-luokan budjetilla kuudessa päivässä, mutta se ei tunnu haittaavan yhtään, vaan noir-tunnelmaa on sakeana ilmassa. * * * * + American Splendor (2003) Harvey Pekar voi olla joillekin tuttu hahmo vaikkapa Robert Crumbin piirtämistä sarjakuvista. Pekar oli niiden tarinoiden käsikirjoittaja, ja aiheet oli repäisty suoraan hänen omasta elämästään. Tässä mustahkossa komediassa Paul Giamatti näyttelee Pekaria, ja pääseepä itse maestrokin välillä ruudulle omituisten ystäviensä kanssa. Kiva elokuva kaikin puolin, vaikkei Pekar-stoorit olleet kuin pintaraapaisulta tuttuja aikaisemmin. Elokuvan katsottuani tuntui kuin olisin nähnyt samalla kertaa komedian ja dokkarin. * * * * Inner Sanctum (1948) No tässäpä oli vallan pöljä noir jossa oli omituinen kehyskertomus ja loppu. Pisteitä lähinnä omaperäisyydestä * * - Deadline at Dawn (1946) Tässä taas pöljäiltiin kaupungissa missä puoli-imbesilli merisotilas yrittää päästä murhasyytteestä löytämällä oikean syyllisen. Dialogi on paikoitellen käsittämättömän omituista. Kyllä tämän kuitenkin juuri ja juuri katsoi. * *
Pitkään aikaan en erinäisistä syistä ole saanut viestiä aikaan, nyt tuleekin kerralla hieman tavallista enemmän elokuvia. Happy Gilmore - ammattilainen (Happy Gilmore, 1996, USA) - 2,5 / 5 Happy Gilmore kuuluu niiden Adam Sandler -komedioiden joukkoon, jotka eivät ole umpisurkeita. Se tarjoaa tarpeeksi monet naurut täyttääkseen tarkoituksensa. Signs (Signs, 2002, USA) - 3 / 5 Signs ei ole Shyamalanin suosituimpia teoksia, lähinnä johtuen elokuvan vahvan kristilliseksi tulkitusta sanomasta. Minulle tämä tunnelmapala kuitenkin kelpasi. Lapsinäyttelijät ovat kohtuullisia ja huumoria on sopivasti mukana, mutta ennen kaikkea on hienoa nähdä tuttua skenaariota käsiteltävän paljon henkilökohtaisemmasta, yksilöä läheisemmästä näkökulmasta kuin yleensä. Miinukseksi kirjattakoon Spoiler muukalaisten poikkeuksellinen saamattomuus ja kyvyttömyys. Siis oikeasti, avaruusmatkailun taitavat alienit eivät pääse puuovesta lävitse? Tämä jättää ikävän vaikutelman Shyamalanin laiskuudesta ja "sieltä mistä aita on matalin" -menettelystä käsikirjoitustyössä. Lentävien tikarien talo (Shi mian mai fu, 2004, Kiina/Hong Kong) - 3,5 / 5 Täydensin kansainvälisesti merkittävien wuxia-elokuvien kokoelmani ostamalla Heron ohjaajan Zhang Yimoun toimintaelokuvan, jossa Zhang Ziyi, Takeshi Kaneshiro ja Andy Lau taistelevat ja tuskailevat traagisen rakkauden parissa Tang-dynastian aikaisessa Kiinassa. Lentävien tikarien talon yleinen taso ei yllä pakollisten vertailukohtien, Heron ja Hiipivän tiikerin, luokkaan. Zhang Yimoun ohjaus on kuitenkin totuttuun tapaan visuaalisesti kauniin värikästä ja dynaamista, ja juoni on tutusti näppärän nokkela, täynnä juonittelua ja paljastuksia. Taistelukohtaukset lipuvat hieman turhankin mielikuvituksellisiksi, mutta tarjoavat myös näyttävää koreografiaa ja suuria tunteita. Pääosatrion jäsenet esittävät roolinsa luontevasti eikä suuria ongelmia ole. X-Files - taistelu tulevaisuudesta (The X-Files, 1998, Kanada/USA) - 2 / 5 Suosikkisarjan valkokangasepisodissa erikoisagentit Mulder (David Duchovny) ja Scully (Gillian Anderson) ovat salaliiton jäljillä. Elokuva ei pääse eroon TV-juuristaan. Kaksituntinen mysteerijännäri on niin teknisesti kuin juonellisestikin vain tuplapitkä TV-sarjan jakso - eikä valitettavasti kovinkaan hyvä sellainen. Mainittakoon tosin, että en ole TV-sarjan fani, olen katsonut vain muutamia satunnaisia jaksoja. Täten Salaiset kansiot -fanaatikon tuskin kannattaa antaa mielipiteelleni mitään arvoa. Coach Carter (Coach Carter, 2005, USA/Saksa) - 4 / 5 Samuel L. Jackson esittää tositapahtumiin (löyhästi) pohjautuvassa elokuvassa kohun herättänyttä koripallovalmentaja Ken Carteria, joka asettaa lukiolaisjoukkueensa koulumenestyksen etusijalle koripalloon nähden, tarpeen vaatiessa varsin järein keinoin. Vaikka koripallo onkin keskeisessä osassa, Coach Carter ei niinkään kuulu "luuserijengistä voittajiksi" -urheiluelokuvagenreen (jonka kliseet tiivistyvät esimerkiksi Dodgeball-komediassa) vaan "slumminuoret pois kaduilta" -kategoriaan. Samuel L. Jackson on mies paikallaan, jopa parempi kuin yleensä. Täysin eri asia on se, onko oikea Ken Carter niin hieno mies kuin Jacksonin tulkinta, mutta joka tapauksessa Coach Carter on positiinen ja koskettavakin kertomus. Pianisti (The Pianist, 2002, Ranska/Saksa/Iso-Britannia/Puola) - 4,5 / 5 Adrien Brody näyttelee puolanjuutalaista pianistia Wladyslaw Szpilmania Roman Polanskin kolmen Oscarin draamassa. Pianisti on toinen katsomani Polanskin elokuva; ensimmäinen oli Hitchcockia kopioiva, varsin laimea trilleri Frantic. En siis ennalta juuri arvostanut Polanskia ohjaajana. Pianisti muutti mieleni. Ote, tunnelma, draama, jännitteet ja kerronnan liioittelematon, hallittu, suorastaan pysäyttävä tehokkuus tekevät pianistista mestariteoksen. Brody tekee ehdottomasti parhaan roolinsa. Päähenkilö Szpilmania ei esitetä urheana, yli-inhimillisenä sankarina, vaan tavallisena miehenä, joka yrittää selvitä. Hahmolla on uskottavuutta. Miinuksena sivuhahmot eivät yllä aivan samanlaiseen moniuloitteisuuteen. Tämä - yhdistettynä siihen, että muutama sinänsä vähämerkityksinen pikkuasia (mm. erään yksityiskohdan turha selittäminen, huolimattomasti käytetty fade out/in -siirtymä) jäi vaivaamaan mieltäni - pudottaa arvosanan maksimista. xXx 2: The Next Level (xXx: State of the Union, 2005, USA) - 1,5 / 5 Toinen xXx on kaikilla mittareilla keskimääräistä elokuvaa huonompi. Juoni on tylsä eikä toiminta sytytä. Ice Cubella ei ole riittävää karismaa ja Samuel L. Jacksoninkin esitys on poikkeuksellisen ponneton. Lisäksi parempi ja kuvaavampi amerikkalaisnimi on tyhmennetty täysin käsittämättömäksi, ilmeisesti koska suomalaisten yleissivistykseen ei ole luotettu. Salaliittoteoria (Conspiracy Theory, 1997, USA) - 2,5 / 5 Päätin katsoa Salaliittoteorian, koska tarinan pahista näyttelee Patrick Stewart. Vainoharhainen taksikuski Jerry Fletcher (Mel Gibson) on mainio päähahmo. Hän on vähintäänkin yhtä paljon terapian tarpeessa kuin kuuluisampi virkaveljensä Travis Bickle, ja Gibson tuo esiin monia piirteitä ja vivahteita hahmossa, josta olisi ollut helppoa vääntää vain raaka karikatyyri. Yksittäisistä hyvistä detaljeista ja hyvästä päähahmosta huolimatta Richard Donnerin jännäri jää kokonaisuutena keskinkertaisuuden harmaalle alueelle. Käsikirjoitus ei erotu edukseen, muut hahmot eivät ole Fletcherin tasolla ja Patrick Stewartia nähdään kuvassa liian vähän. Paha päivä (Changing Lanes, 2002, USA) - 2,5 / 5 Roger Michellin ohjaamassa trillerissä auto-onnettomuus uhkaa suistaa sekä vakuutusvirkailija Doyle Gipsonin (Samuel L. Jackson) että lakimies Gavin Banekin (Ben Affleck) elämät raiteiltaan. Jackson on paremmassa vireessä kuin xXx-elokuvissa, mutta kovin loisteliaaseen suoritukseen ei kumpikaan tästä taisteluparista yllä. Affleck on liian sliipattu ja pehmeän oloinen rooliinsa. Mikään ei kuitenkaan suuresti häiritse katsellessa, ja paikoin Michell onnistuu vangitsemaan sopivan tukalan tunnelman. Hieman miinusta siitä, että elokuva on täynnä ennakkoluuloista, kliseistä ja perustelematonta asianajajaprofession mustamaalausta. Huuliharppukostaja (C'era una volta il West, 1968, Italia/USA) - 5 / 5 Sergio Leonen western-klassikko lähtee käyntiin hitaasti, mutta vääjäämättömän mukaansatempaavasti, ja se etenee huikeaan loppuunsa asti otteen herpaantumatta hetkeksikään. Huuliharppukostajassa on kaikkea, mitä hyvältä lännenelokuvalta vaaditaan. Tarina, näyttelijät, hahmot, tyyli sekä Ennio Morriconen musiikki hakevat vertaistaan. Harvoin on yli kaksi ja puoli tuntia sujahtanut yhtä nopeasti kuin Huuliharppukostajaa katsellessa. Pitkän harkinnan jälkeen arvosanaksi täydet viisi tähteä. Mies joka ampui Liberty Valancen (The Man Who Shot Liberty Valance, 1962, USA) - 4 / 5 James Stewart ja John Wayne esiintyivät ensimmäistä kerta yhdessä John Fordin mustavalkoisessa lännenelokuvassa. Liberty Valance ei ole oikeastaan vertailukelpoinen Leonen italowesterneihin. Näkökulma on ylevämpi ja perinteisempi, vaikka Fordinkin sankarit ovat huomattavan moniulotteisia hahmoja. Omassa lajissaan myös tämä amerikkalaisten arvojen - mm. laki, oikeus kantaa asetta, sananvapaus, demokratia, omenapiirakka - ylistys on ehdottomasti merkkiteos.
Maanantain auringossa (Los lunes al sol) Espanjalaisessa elokuvassa telakalta irtisanotut miehet kamppailevat työttömyytensä kanssa. Kelpo elokuva, jossa työttömyyden problematiikkaa käsitellään varsin todenmakuisesti. - Elämän valhe (Merry-Go-Round) Raikuliupseeri ihastuu tivolityttöön ja siitähän vastoinkäymisiä seuraa. Von Stroheimille tyypillisen ongelmallinen tekoprosessi johti lopulta ohjaajan potkuihinkin kesken elokuvanteon, mikä osin selittänee elokuvan epätasaisuutta. Näyttelijätyö on hyvää kuten yksittäiset kohtauksetkin, mutta paikoin melodraama vajoaa harmillisen lähelle yhdentekevyyttä. - Kultainen hämähäkki (Hsia nu) Taiteilija sotkeutuu virkavallalta paossa oleviin karkureihin. Kiinalaisklassikossa vaikutuksen tekevät erityisen kaunis kuvaus ja mietiskelevän verkkainen etenemistahti. Se tosin kostautuu sitten elokuvan pituudessa, josta olisi hieman voinut jo karsiakin. ½ Sherlock Holmesin salaisuus (The Private Life of Sherlock Holmes) Billy Wilderin Holmes-elokuva ei ole aivan perinteisimmästä päästä, mutta kaiken hupailun ohella sisältää ripauksen vakavampiakin juonteita. Huumori toimii parissa kohtauksessa oikein hyvin, joskin pieni railakkuudenlisäys ei olisi ollut pahitteeksi. ½ Taistelu Algeriasta (La battaglia di Algeri) Vastarintaliike/terrorismi/kaupunkitaistelu-elokuva tekee vaikutuksen väkevyydellään. Realismista ei ole tingitty, joten ihmekös se, että elokuvaa tiettävästi käytetään vielä nykyäänkin opetustarkoituksessa. Käsilaukkupommiattentaatit ja vankien kidutukset eivät valitettavasti ole menettäneet ajankohtaisuuttaan. Poikamiesboksi (The Apartment) Konttorirotta tarjoaa asuntoaan esimiehilleen panokämpäksi. Wilderin paras elokuva onnistuu yhä säväyttämään. Komediallisen pinnan alta löytyy tummasävyinen elokuva hyväksikäytöstä, mutta hauskuus ja koskettavuus saadaan yhdistettyä juuri oikeassa suhteessa. Jack Lemmon ja Shirley MacLaine tekevät kumpikin elämänsä roolit.
Shoot to Kill Lapsuusajoilta tuttua leffaa olivat vuodet kohdelleet ihan kunnioittavasti. Alussa on hienoa, että ylimääräinen löpinä jätetään tyystin väliin ja toimintaan ja jännitykseen temmataan heti alusta mukaan. Vuoristovaihe on silti elokuvan parasta antia, ja ohjaajan katsojille antama pähkinä murhaajan arvaamiseksi toimii hyvin. Valitettavasti elokuvan viimeinen vartti tuntuu siihen nähden todella valjulta. Niitä vuoristomaisemia olisi mielellään katsonut loppuun saakka. 3/5 Swingers Ei huonone Swingers vaikka kuinka katsoo. Elokuva ei voi enää paremmin ilmaista kaveruuden voimaa kuin mitä Swingers tekee. Alakuloinen huumori toimii erinomaisesti kautta leffan ja sitä sävyttävät hienosti Limanin lähes törkeänkin selkeät kunnianosoitukset klassikkoleffoille. Loistelias päivän kuin päivän piristys on Swingers. 5/5 The Cars That Ate Paris Peter Weirin uran ensimmäinen pitkä elokuva tuntuu aluksi aika kiehtovalta, mutta alkaa aika nopeasti kolisemaan tyhjyyttään. Korea ulkokuori kohtaa sisällöllisen tyhj/myyden ja elokuvan loppuunkatsominenkin tuottaa ongelmia. 2/5 Picnic at Hanging Rock Tässä sitten erilainen esimerkki ja vertaus edelliseen, kuinka toisin voi kaikki olla kun kiinnostava tarina saapuu kohdalle. Weirin uran ensimmäinen menestysleffa on kiehtova, mystinen ja uhkaava. Tällä kertaa tunnelmanluonnissa on onnistuttu esimerkillisen hienosti, sillä esimerkiksi kuinka kauniisti tuo elokuvan musiikki sopiikaan upeaan kuvaukseen ja tarinaan. Tarina jätti miettimistä tulevillekin katselukerroille. 4½/5 Fröken Sverige (Miss Sweden) Esimerkki elokuvasta, joka on kautta linjan sinänsä ihan pätevästi tehty, mutta ei kiinnosta ketään. Kuka tällaisille käsikirjoituksille antaa rahoituksen? Leffan parasta antia taisi olla Fucking Åmålista tutun Alexandra Dahlströmin pääosasuoritus. 2/5 The Right Stuff Kaufmanin mammuttimainen avaruudenvalloitusleffa on kaikessa hyväntuulisuudessaan aika sympaattinen tapaus. Käsikirjoitus tuntuu hieman monimutkaiseltakin, koska elokuvassa on annettu niin paljon tilaa "ylimääräiselle" hahmolle, Sam Shepardin hienosti esittämälle Chuck Yeagerille, mutta kyllä tuokin tietysti ihan ymmärrettävä on. Mutta käänteli asiaa miten päin tahansa, niin kyllä se todettava on, että yli kolmen tunnin kesto on sittenkin hieman liikaa. 3½/5
Gattaca Näyttävästi elokuvamaku alkaa jalostumaan, koska ennen tämä 4 tähden arvoinen elokuva muuttui tällä toisella katselukerralla täyden 5 tähden mestariteokseksi. Eikä syynä ole pelkästään Blu-rayn tuomat parannukset kuvanlaadussa. Gattaca on joka suhteessa täydellinen elokuva, mikä on aikamoinen saavutus ohjaaja/käsikirjoittaja Andrew Niccolilta jolle kyseessä sattuu olemaan esikoisohjaus. Itse elokuvaa katsellessa tätä asiaa tuskin ketään pystysi huomaaman, koska jälki on täysin virheetöntä. Näyttelijät tekevät kaikki uransa parhaimpiin lukeutuvia suorituksia ja kuvat seuraavat toisiaan jouhevasti. Niccol ja kuvaaja Slawomir Idziak ovat saaneet myös luotua lukemattomia hienoja yksittäisia kuvia, joiden takia teki mieli koko ajan painaa pause nappia, ja jäädä ihastelemaan niiden tyyliä ja yksinkertaista kauneutta. Tästä elokuvasta saisi monia hienoja kuvia vaikka Plazavisaan Elokuvan tarina on tarkkaan mietitty ja toimii menella eri tasolla. Vaikka ollaankin tulevaisuudessa, niin mikään ei vaikuta keksityltä tai teennäiseltä. Elokuvan luoma maailma tuntuu uskottavalta ja se saa samalla katsojan myös ajattelemaan nykymaailman menoa, ja sitä minne me olemmekaan menossa. Viimeisen silauksen elokuvaan tekee Michael Nymanin kaunis musiikki, mikä varsinkin lopussa sai silmät kostumaan. Toki vetistelyyn vaikutti myös yksi elokuvahistorian hienoimmista loppu lauseista... Spoiler For someone who was never meant for this world, I must confess I'm suddenly having a hard time leaving it. Of course, they say every atom in our bodies was once part of a star. Maybe I'm not leaving... maybe I'm going home. Kerrassaan upea elokuva. *****