Jatketaan sitten edellisen kirjoituksen perään... Cloverfield Hieman huono olo tuli tämän katsomisesta - käsivarakuva nimittäin heilui ja huojui sen verran paljon, että kovin isolta ruudulta katsomista ei oikein voi suositella ainakaan matkapahoinvoinnista helposti kärsiville. Sitten itse asiaan. Kyllähän tässä eittämättä potentiaalia oli. Vaikka heiluvien ja tärisivien lähikuvien ilot ja surut tulivatkin jo tutuiksi Turkan Seitsemästä veljeksestä ja Blair Witch Projectista, niin toteutustapa tuntui kuitenkin tuoreelta. Videokameran ominaisuuksia ja toimintaa hyödynnettiin muutaman kerran varsin näppärästi ja erikoistehosteet ja lyhyt vilahdukset otuksesta oli toteutettu taidokkaasti. Varsin hyvä mikkikin taisi kamerassa olla - sen verran paljon oli nimittäin bassoa elokuvan ääniraidalla (ainakin BD-versiossa). Mitään syvällisiä mietteitä ei elokuva herättänyt, mutta se onnistui kuitenkin perustehtävässään eli viihdyttämisessä. Henkilöhahmot olivat myös ihan OK, tapahtumat eivät olleet yhdentekeviä vaan hahmojen kohtalokin rupesi kiinnostamaan. Voi kuitenkin olla, että kovin pian tätä ei tule katsottua uudestaan.
The Grudge 2 **½ Eihän tässä ollu oikein päätä eikä häntää, mutta täytyy kyllä myöntää, että pariin otteeseen jänskätti ihan mukavasti Days of heaven ****½ Draamallisesti hieman ontohko, mutta kuviltaan ja tunnelmiltaan sitäkin kauniimpi kolmiodraama. The King ** Päähenkilö on sen verta oudohko tapaus, että koko elokuvaa on vaikea ottaa tosissaan. Road Trip ***½ Kaikin puolin hauska ja onnistunut elokuva omassa genressään. Old School *** Hyvästä ideasta huolimatta homma jää hieman puolitiehen. Ferrell se jaksaa naurattaa. Anchorman: The Legend of Ron Burgundy **½ Välillä ZAZ tason hulluttelun tasolle yltävä komedia, minkä tarinaa olisi ehkä hieman pitänyt vielä hioa. Jack Black ja koiralle kyytiä kohtaus loksautti montun auki. Man-Thing ** Marvelin hieman tuntemattomampi sarjakuvaelokuva tarjoaa paljon suohippaa ja ison suohirviön. Jännää! The Final Cut ** Robin Williams on Alan W. Hakman, henkilö joka koostaa kuolleen henkilön muistoista perheille positiivisen katsauksen tämän elämään. Tämän mahdollistaa aivoihin upotettu siru, mikä taltioi kaiken mitä henkilö näkee ja kuulee. Mielenkiintoisesta ideasta ei ole saatu mitään järkevää irti ja meno onkin aika latteaa alusta loppuun ilman mitään sen syvällisempää pohdintaa. The Tiger and the Snow **½ Roberto Benignin yritys toistaa Life Is Beautifulin menestys jää valitettavan puolitiehen. Päähenkilö on tällä kertaa liian rasittava hössöttäjä, mikä varsinkin korostuu alussa, kun ollaan vielä Italian maaperällä. Irakiin siirryttäessä homma rupeaa kuitenkin toimimaan ja ilon ja surun hetket seuraavat toisiaan hyvällä sykkeellä. Jean Renon hahmo jäi kyllä ikävän etäiseksi ja varsinkin tyypin henkilökohtainen ratkaisu jäi mysteeriksi. Loppuylläri oli kyllä aika naurettava.
Tämän viestiketjun tarkoitus ei ole pelkästään listata katsomiaan elokuvia, vaan myös kommentoida niitä - edes lyhyestikin. Muistutetaan taas samalla siitäkin, että omat ketjunsa Elokuvat-puolella omaavista elokuvista kommentit mielellään kyseisiin ketjuihin.
Grind House (2007): Täällä mielipiteeni. Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull (2008) - Mielipiteeni elokuvasta. National Treasure: Book of Secrets (2007) - Arvioni elokuvan ketjussa. Heist (2001) Liian vakavaksi muokattu rikoselokuva. Näyttelijöissä ei mitään valittamisen aihetta ollut, ja tarinakin oli mukiinmenevä, mutta toteutus oli tylsän harmaan puoleinen, kuitenkin tämän kertaviihteenä katsoin. ***- / ***** The Chronicles of Riddick: Pitch Black (2000) Muutaman vuoden ilmestymisensä jälkeen ensimmäisen kerran nähty mestarillinen, aito ja alkuperäinen Riddick-seikkailu, ei vuosien ja lukuisten katselukertojen jälkeenkään ole menettänyt otettaan. Nyt katsoin kuitenkin muutaman vuoden takaisin uusinta julkaisun eli ohjaajan version kyseisestä elokuvasta. Elokuva on edelleen upeaa katseltavaa, niin kuvaustyylin kuin tarinankin kannalta. Hienot ja kiinnostavat henkilöhahmot kehystävät Riddickin (Vin Diesel) tarinaa enemmän tässä DC-versiossa. Alkuperäinen versio oli mielestäni tiiviimpi, eikä niin Riddick keskinen, kun taas DC-versio on saanut jo nimekseenkin uuden The Chronicles of Riddick alun jatko-osansa mukaan. Molemmat versiot ovat loistavia. Jonkin verran uusia kohtauksia oli tässä DC-versiossa, mutta ei liiaksi ... onneksi... ****+ / ***** The Chronicles of Riddick (2004) Mainioksi todetun Pitch Black DC:n tunnelma on onnistuttu kadottamaan lähes kokonaan. Ei siis minkäänlaista Riddick -tunnelmaa enään. Audiovisuaalinen anti oli toki ihan nautittavaa, mutta se myös hieman laimensi alkuperäisen karua tunnelmaa. Vaikka tarina varmasti sijoittuukin toiselle puolelle galaxia, ei Vin Diesel yksin pystynyt pitämään Riddick -henkeä yllä. Tämä tuntui vain yksittäiseltä scifi-pläjäykseltä, ei aidolta Pitch Blackin jatko-osalta. **+ / ***** Dreamgirls (2006) Hieman tympeästä alusta kasvoikin täyteläinen kokonaisuus. Etenkin loppupuolella tunteet olivat pinnassa, ja minun oli vain pakko ihailla Bill Condonin aikaansannosta. Näyttelijäpuolella oli nappiosumia, etenkin Jennifer Hudson oli ihastuttava ilmestys. Eddie Murphy toi hieman nostalgiahenkeä kuvioihin ja oli myös hyvässä vedossa. Musiikki on tässä elokuvassa tärkeässä roolissa, ja täytyy myöntää, että toimi! Etenkin "One Night Only" Jennifer Hudsonin tulkitsemana, voi veljet! ****+ / ***** Keeping Mum (2005) Olipas tämä näpsäkkä ja hyväntuulinen "mysteerinpoikanen". Maggie Smith oli pirteä ilmestys roolissaan, kuten myös herra Atkinson, joka teki mielestäni upea suorituksen. Muutenkin näyttelijätyö oli ammattilaisten varassa, ja oli täten mestarillista. Sanonpa sen vielä, mutta Kristin Scott Thomas viehättää aina. Kaikinpuolin kunnossa oleva komedia sateisiin iltoihin. ****- / ***** Sleepy Hollow (1999) Mielestäni Batmanin jälkeen Tim Burtonin parhain ohjaustyö niin audiovisuaalisesti kuin tarinankerronnalliselta kannalta. Kuva on taiteellisesti kylmä ja synkkä, jossa ei väreillä liiemmin leikitä. Taiteellista tai ei, kuvaan lisätty kohina toi tietynlaista tunnelmaa. Joitakin se saattaa tosin ärsyttää. Depp oli roolissaan mestarillinen, kuten hänen kuuluukin olla. Toisin sanoen hän on elokuvan kantava voima, ja olisinkin toivonut näin uusinta katselukerralla, että Christina Riccilla olisi ollut enemmän aikaa noustaa esiin. Mutta hyvä laadukas Burtonmainen setti näinkin. **** / ***** K-9 (1989) Siinä missä kasarihelmet kuten Lethal Weapon ja 48 Hours pitävät ykkössijaa näyttelijöiden kuten Mel Gibsonin ja Eddie Murphyn johdolla, seuraa K-9 James Belushin johdolla tukevasti perässä. Vaikka on vaisumpi kuin edellä mainitut genretoverinsa, ja täten pienemmälle huomiolle jäänyt, ei se kuitenkaan kovin pahasti pettänyt. Tarina oli tutunomainen kyseisille elokuville, tosin ainoana erona oli koiran tuominen vanhanpierun kaveriksi. Samana vuonna ilmestyi toinenkin koirabuddy elokuva, Turner & Hooch, joskin sekään ei tunnetuksi noussut. Koirahan olisi kyseisissä elokuvissa voitu korvata keltanokka poliisilla, kuten Clintin tähdittämässä The Rookiessa (1990), mutta ei se olisi enää hauskaa ollut. K-9 oli nautittava kasaribuddy "Seinfield" -tyylisen musiikin säestämänä. *** / ***** The Third Man (1949) On kyllä arvostettu elokuva, ja sen vuoksi hieman huolestuttaa miksi se ei kolahtanut. En päässyt yhteenkään hahmoon käsiksi, jäivät kokoajan jotenkin etäisiksi? Koko tarinan ajan tuntui tasapaksulta, ei kliimaksia, edes Orson Wellesin ensiesiintyminen Harry Limenä ei sykäyttänyt! Jotain on vialla, vaatii varmasti uusinta katselun, mutta nyt olin kai väärällä fiiliksellä liikkeellä. Kuitenkin kuvaus oli tyylikästä, ja se miellytti minua. *** / ***** The Wild Bunch (1969) Nyt näin tämänkin ensimmäisen kerran ilman katkoksia ja häiriötekijöitä, ja nautinto oli suuri. Onhan alun teurastuskohtaus aika ultra-väkivaltainen ja ehkä hieman turhakin elokuvan jatkon kannalta, mutta kai sen piti jotain tunnelmia saada aikaan hahmoissa ja katsojissa? Jatko oli sitten loistava. Jokaisesta hahmosta sai omanlaisen käsityksen, heidän motiivinsa ja historiansa tuli jotenkuten selväksi, ja niitä kautta käsiteltiin elokuvan teemoja. Lopun jo melkein aavistikin, mutta silti tämä ruudintäyteinen elokuva ei menettänyt yliotettaan missään kohtaan. Sam Peckinpahin loisto-western, jolle en kuitenkaan täysiä pisteitä uskalla antaa. Vaikka elokuvaa ei varmasti saakaan verrata Leonen spaguihin, mutta löysin kuitenkin niistä enemmän oman makuni mukaisia aineksia. **** / ***** Deep Throat (1972) Oliko tämä nyt muka 3,99€:n arvoinen? Oliko tämä nyt se paljon hehkutettu pornoelokuva? Klassikko kieltämättä, mutta että tässäkö se nyt oli? Olihan tässä paalun nielemistä ja puskan ja pesän syömistä, mutta aika rajussa 70-lukulaisessa tunnelmassa Ei kaunista katseltavaa, mutta ainakin voi kehua, että nähty on. En tule harrastamaan seksiä vähän aikaa tämän nähtyäni. * / ***** Matchstick Men (2003) Kyllähän tähän maailmaan mahtyy yksi Ridley Scottin ohjaama huijarielokuva. Ei toki parhaimmasta päästä, mutta ihan menettelemä elokuva, niin käänteiltään kuin tarinaltaan. Nicolas Cage ja Sam Rockwell hoitavat huijareiden virkaa ihan reippain ottein, ja kuvankaunis Alison Lohman tuo uusia ulottuvuuksia huijareiden arkeen. *** / *****
I Now Pronounce You Chuck & Larry (2007) Elokuvassa kierrätetään lähes kaikki seksuaalivähemmistöihin ja homofobiaan liittyvät kliseet. Vaikea tätä teosta on kuitenkaan syyttää minkään ihmisryhmän vastaiseksi, sen verran överiä meininki on että elokuvan "sanoman" voi kukin tulkita oman mielensä mukaan. Juoni on kuitenkin erittäin ennalta-arvattava. Välillä vakavoidutaan hetkeksi, mutta sitten heitetään homma taas "läskiksi" ja annetaan alapäähuumorin jatkua. Adam Sandler on juuri yhtä härski kuin muissakin tähänastisissa elokuvissaan. Muissa rooleissa vilahtaa takavuosien tähtiä sekä tämän päivän sivuosasuuruuksia, osa omalla ja osa lähes tunnistamattomaksi maskeeratulla naamallaan. Katsomiskelpoinen hupailu mikäli katsoja on "Adam Sandler -yhteensopiva" eli sietää tyypin olemusta ja touhuja. **½/***** (HD DVD -version kuvanlaatu on parasta a-ryhmää. Varsin yllättävä seikka kun kyseessä on vain "halpa" komedia.)
Judge Dredd Drokk! Dreddiä on tullut luettua kohtalaisen paljon, joten vanhan yrmyleuan potentiaali loistavaksi elokuva(sarja)ksi oli tiedossa. No, tunaroinniksihan se meni. Mikä mätti? - Rob Schneider JD:n "apulaisena". Niin ärsyttävä hahmo, että kas kun nimi ei ollut Jar Jar Binks. - Syltty malttaa pitää tuomarin kypäränsä päässä muutaman minuutin ajan. Onhan sentään yksi sarjiksen koukuista, että Dreddin kasvoja ei koskaan paljasteta lukijalle. Kun Syltyn vaatetuskin on lähes koko elokuvan ajan jotain aivan muuta kuin tuomareiden univormu, niin on siinä jo todella vaikea pitää Sylttyä jonain Judge Dreddinä. Demolition Manin (heikolta) jatko-osalta tämä alkoi tuntua. - Tarina on (p)onneton. Dredd heitetään tyrmään jo alkumetreillä. Tuomari olisi kannattanut pitää tuomaroimassa ja esitellä kaveri katsojille kunnolla, vaikka myös muita tuomareita ja Megacityä friikkine tyyppeineen. - Tuomareiden kypärät näyttivät lelukaupasta ostetuilta. - Lopun tökerö tyylivirhe eli Spoiler pusu = :sick: Plussia ei montaa mieleen tule. No se iso ja häijy robotti oli ihan hieno. Diane Lane oli viehättävä, ja se eri "Vaihteilla" käyvä sarjakuvista tuttu örkki (ei muistu nyt nimi mieleen) oli ihan siisti. Niin, ja olihan tämä sentään R-rated. Kuten sanottu, Judge Dreddistä saisi ihan varmasti hyvän elokuvan ja toivottavasti joku vielä sellaisenkin tekee. Tälle räpellykselle ei irtoa kuin 1,5/5. Catwoman Olihan tämä hölmö, kliseinen, epäuskottava jne., mutta onnistui viihdyttämään ihan kivasti. Oli kuitenkin kivasti vauhdikasta toimintaa, Sharon Stone pitkästä aikaa ja sankarittaren s/m-henkinen asu, joka oli kyllä korneimpia koskaan ja toisaalta ehdottoman hyväkin ratkaisu - kyllä tähän elokuvaan vähintään yhdet pomppivat tissit tarvittiinkin! Koska voin kyllä ymmärtää, että joillakin katsojilla on ehkä ollut vaikeuksia löytää Catwomanista mitään muuta positiivista. Huono elokuva, mutta typeränä viihteenä ei lainkaan hassumpi. Aineksia guilty pleasure-kamaksi on.2/5. Hulk (2003) Ikävää, kun elokuva on selvästi vähemmän kuin osiensa (tai tekijöidensä) summa. Laatunimet Lee, Bana, Nolte ja Connelly ovat mukana, mutta Hulk jää hyvin keskinkertaiseksi tekeleeksi. Elokuvan suurin ongelma on "päätähti" itse: minulle Hulk ei koskaan herää eloon tai muutu todelliseksi, vaan näyttää ja tuntuu juuri siltä mitä onkin - tietokoneella luodulta grafiikkamöykyltä. Asioita ei paranna sekään, että Hulk on riehuvana lihasjättinä kovin yksiuloitteinen hahmo, josta ei yksinkertaisesti voi saada irti aivan hirveästi. Sen uuden Hulkin voisi silti vielä tsekata joskus. 2,5/5. Broken Arrow Vähän kuin Beethoven olisi laitettu säveltämään Ukko Nooa. Toimintanero John Woon elokuva, jonka olisi ohjannut kuka tahansa Hollywoodin rivimies. Surullista haaskausta. Broken Arrow toki on ihan ok kertakäyttöviihdettä, jos sellaista hakee. Paljon vauhtia, mättöä ja ammuskelua löytyy. Elokuvan viimeistä repliikkiä tuli joskus pohdittua hetken. Ja nyt se selvisi - nähtävästi se ei ole mikään kaksimielisyys ja on näin ollen ehkä tylsin lopetusrepliikki ikinä. 2,5. Dirty Harry Olipas kova, varsinkin kun ei vuosiin ole tullut nähtyä tätä. Alun pankkiryöstökohtaus nostaa fiiliset heti kattoon, ja siellä ne myös pysyvät. Mustalla huumorilla ja punaisella verellä mennään. Mitäpä tästä enempää selittämään, kaikki tietävät. Vähän tekisi mieli nähdä lisääkin Harryjä, mutta ei taida viitsiä ainakaan omaksi ostaa. 5/5.
Compañeros (1970) - Spagurymistelyä siltä toiselta Sergiolta. Ahnemainen paskiainen haluaa kassakaappista auki keskellä meksikolaista vallankuumottelua ja auttamaan siinä sitten hyvänlaista ja pahanlaista ja laitetaan vielä rumanlaistakin perään. Ihan kivastihan tämä puolelleen valloitti, varsinkin kun menojalkaa pidettiin varsin kiitettävällä tavalla yllä. Maisemaa vaihtui ja hommaa hoitui, kun Morriconen mainio teemakappalekin oli kannustamassa. ½ Forbidden Planet (1956) - Kaiken maailman Star Trekkeilyjen sun muiden vastaavien esi-isässä retkikunnan hiljaiselo pistää tutkimusmatkaa pystyyn kohti hiljaisuutta. Kokonaan studiolavasteissa kuvattu scifi-klassikko oli sitä oman aikansa stawa-kuvastoa varsinkin efektisiltä ponnisteluiltaan ja ne kuvastothan toimii vielä tänäkin päivänä varsin sympaattisesti. Tarinaankin oli saatu syvyyttä jo yli hirviöasuisten miekkosten, joten klassikkostatus olkoon ihan ansaittua. Alkuperäiseen Star Trek -sarjaan kopioituja juttuja oli kiva pongailla. ½ Dagon (2001) - Stuart Gordonilta ties monesko H.P. Lovecraft vääntö. Pariskunta haaksirikkoilee pahanenteiseltä vaikuttavaan kalastuskaupunkiin, josta ei tosiaan mitään viiden tähden hotelleja kannata alkaa edes etsimään. Riemuahan siitä sitten seuraa, kun kaupunkilaistenkin vieraanvaraisuus tuntuu olevan vain yhden tähtösen luokkaa. Lupaavan alkupuoliskon jälkeen kuitenkin loppuvedossaan vähän kökköstelyyn sortuva vesisotailu oli sellaista passaavanlaista hoopeeta, joka häviää kuitenkin samaisen ohjaajan Re-Animatorille ja From Beyondille.
Jumper, Spiderwick Chronicles Kauheeta kuraa! Mistä näyttelijät löydetty?Puu-ja palikka-puoleltako? ARGHHH!!! kesken meinasi jäädä mutta masokismi vei voiton. Molemmille: *, koska sain loppuun katsottua. Jumperissa olisi voinut olla lähtökohdiltaan ainesta vaikka mihin, mutta käsikirjoittajat tainneet olla lakossa. I Am Legend, Shoot'em Up, The BankJob, BeKindRewind Hyvät fiiliksethän näistä leffoista väkisinkin tulee kun katsoo ensin nuo yllämainitut. Kaikille: ***
Noniin, tuli pidettyä pieni Ramboputki tänään. Eilen katsoin uusimman ja tänään kolme aiempaa Ramboa, joten tässäpä arviot: First Blood (1982) - Edellisestä katsomiskerrasta ei ollut kovinkaan pitkää aikaa, mutta päätinpä kuitenkin katsella tämän uusiksi, vaikka en muista että tämä olisi kovin suuria tunteita herättänyt. Kuitenkin, nyt uskallan sanoa että kyseessä on yksi kaikkien aikojen hienoimpia toimintaleffoja ja muutenkin varsin onnistunut elokuva. Näyttelijät vetivät roolinsa hyvin ja muutenkin leffa oli hyvin kirjoitettu. ****½ Rambo: First Blood Pt. 2 (1985) - Tämä leffa on nähty lukemattomia kertoja pienempänä, mutta edellisestä katsomiskerrasta alkaa olla hyvinkin lähemmäksi kymmenen vuotta, joten olikin aihetta virkistää muistia että oliko tämä niin viihdyttävä leffa kuin muistelin. Ja olihan se. Kaiken kaikkiaan todella kova actionpläjäys, jonka monet "klassikko"kohtaukset ovat syöpyneet hyvin mieleen. Stallonen kirjoittamat poliittiset kannanototkin sopivat mielestäni tarinaan. ***½ Rambo 3 (1988) - Äsken lopettelin Rambo 3:n, joka onkin ainoa leffa sarjasta jota en ollut nähnyt. Kyllähän se niin on että kolmonen on selkeästi sarjan heikoin lenkki, vaikka oli silläkin muutamat hetkensä. Jotenkin Rambo ei tuntunut enää samalta Rambolta ja Trautmanin lopussa tokaisema lausahdus "I think we're getting soft." pitikin paikkansa. Myös Stallonen(?) käsialaa olevat poliittisesti kantaaottavat repliikit leffan aikana tuntuivat jotenkin päälleliimatuilta. Keskinkertainen leffa, jonka kuitenkin katsoo suht kivuttomasti. **½ Rambo (2008) - Edellisestä Rambosta olikin jo 20 vuotta aikaa ja edellisestä osastahan voi vain parantaa? -Kyllä voi, ja rutkasti! Uusi Rambo oli varsin suoraviivainen, väkivaltainen ja tyly, mutta jaksoi viihdyttää erinomaisesti. Kaksi katsomiskertaa lyhyen ajan sisään meni helposti ja uskon että tämän katsoo jatkossakin mielellään. Onhan se niin, että kyllä maailma olisi pärjännyt ilman neljättäkin Ramboa, mutta hyvä että Stallone sai sen tehtyä, sen verran viihdyttävä pläjäys on kyseessä. ***½
Pekka ja Pätkä Ketjukolarissa - Justiina on kovilla heti alussa kun nokkelat kaveruksemme ei halua tiskata ja lavastavat oman kuolemansa. Maitokaupasta palatessaan heiluu hirressä vale-pekka ja vale-pätkä .. Nopeasti tuosta selvitään ja sitten pitääkin mennä työnhakuun. Pätkä saa paremman idean ja tapaturmavakuutus onkin vastaus ongelmiin, pitää vaan saada onnettomuus aikaiseksi Pekalle. Tuloksena on kuitenkin vain liukastuminen banaaninkuoreen ja taju kankaalle molemmilta .. Tästä seuraa 3 pikkutarinaa jossa käydään armeijassa, ihmissyöjien armoilla ja villissä lännessä. Viatonta viihdettä, koko perheelle! Pekka ja Pätkä Miljonääreinä - Justiina on kovilla heti alussa kun kaveruksemme lavastavat Pekan kuoleman, jostain kummasta syystä. Tiskaamassahan he vain olivat ja kyllähän tiskit menivät rikki, kun pallopeli kävi liian rajuksi, mutta silti näin nopeasti jo toinen naisen tunteilla leikkiminen on julmaa. Tarina pyöriikin sitten oudoissa sfääreissä. Kuollut lelumiljonääri testamenttaa koko omaisuutensa Pekka Puupäälle, joka oli tullut tutuksi elokuvien ja sarjakuvien kautta. Elokuvasarjassa Pekka ei kyllä ole mikään kuuluisuus vaan renttu työtön ja kelvoton mies muutenkin .. ilmeisesti jossain rinnakkaismaailmassa kuollut miljonääri on asunut kun on tätä menoa voinut seurata, ei tätä muuten voi selittää! Viatonta viihdettä, mutta Puupää sarjan heikoimpia tekeleitä. The Aristocrats - 1 vitsi ja 100 koomikkoa kertomassa omaa versiota siitä. Tämä dokumentti yrittää tutustuttaa katsojan rumaan kaskuun joka on ollut vuosikymmenet olemassa ja jota koomikot toisillee ovat kertoneet, tavoitteena keksiä aina toinen toistaan kuvottavampia kiemuroita siihen. Naurattihan tämä paikoin, kun vitsiin saadaan tuotua kaikkea insestistä, kakkapissaleikkihin sekä eläimiinsekaantumistakin. Hauskin kohtaus oli se jossa Gilbert Gottfried 9/11 (se WTC-Torni juttu!) muistotilaisuudessa, vain pari viikkoa tapahtuman jälkeen, päätti hauskuuttaa yleisöä tällä, koska edellinen vitsi ei menestynyt. Bagdad Cafe - Saksalaispariskunta keskellä autiota erämaata jossain päin Amerikkaa. Riidan jälkeen nainen saa tarpeekseen ja nappaa matkalaukun ja lähtee kävelemään. Matka vie pieneen roskaiseen motelliin, jossa vain 2 rekkaa pysähtyy päivittäin juomassa kupin kahvia. Kielimuuri kun ylitetään niin johan alkaa ystävystäminen paikalla olijoiden kanssa ja pikku hiljaa kovakuorinen paikan omistaja Brendakin (Shield sarjan Claudette) lämpenee uudelle tuttavuudelle. Tunnelma elokuvassa on taianomainen ja hahmot aidosti sympaattisia. Tälle voisi antaa oikein ison arvosanan, mutta elokuvan lopussa tapahtunut laulukohtaus, jonka piti kai nostaa tunnelma kattoon, epäonnistui täysin ja laski innostusta tästä. Jäniksen Vuosi - Minä en ole mikään luonnonsuojelija ja kaupunki on minusta maailman paras paikka, mutta kun Jäniksen Vuoden katsoin niin jokin liikahti sisälläni. Mieli alkoi haluta luontoon, samoamaan Lappiin ja katsomaan kaikkea vihreää eri silmin! Vatanen on mainosfirman hakoteillä oleva työntekijä. Erään asiakastapaamisen jälkeen, autoillessa kohti seuraavaa paikkaa, törmää Vatanen jäniksenpoikaan. Löydettyään loukkaantuneen luontokappaleen hieman kauempaa metsästä päättää Vatanen paikata rikkoontuneen käpälän ja nukkuu jäniksen kanssa ladossa. Tästä alkaa yhteinen matka, jonka aikana luonto tulee tutuksi ja tavataan monia ja monenlaisia tuttavuuksia (mm. UKK tutkija joka on vakuuttunut että oikea UKK kuoli joskus vuonna 1968/9 ja vaihdettiin toiseen). Antti Litja pääosassa on elämänsä roolissa tässä elokuvassa, jota uskallan väittää yhdeksi kaikkien aikojen parhaimmista kotimaisista tekeleistä.
Kuoropojat (Les Choristes) Elokuva alkaa kuolinilmoituksella ja sitten siirrytään menneiden muisteluun. Uusi inspiroiva opettaja saapuu tiukkaan sisäoppilaitokseen ja voittaa oppilaat puolelleen. Eipä voi omaperäisyydestä moittia, mutta taitaa näissä opettajaelokuvissa tuo jälkimmäinen olla eniten käytetty kaava ja ensinmainittuakin käytetään usein luomaan nostalgiantuntua jo elokuvan alkumetreistä lähtien. Kuoropojat oli genressään kuitenkin ihan kelpo tapaus. Ranskalaisuus toi mukaan omat mausteensa, vaikka pitkälti tuttuja polkuja tässä asteltiinkin. ½ Osasto 291 - Detroit (Blue Collar) Autotehtaan duunareita kohtelee työnantajan lisäksi kaltoin myös paikallinen ammattiyhdistys. Arkinen työläisolojen kuvaus muuntuu loppua kohden jännityksellisemmäksi menettäen samalla osan tunnelmastaan. Pryor, Keitel & Kotto ovat oiva kolmikko keskushahmoina, lopetus myös toimii. ½ Kaupunki etsii murhaajaa (M) Langin klassikko etenee saksalaisen pikkutarkasti yhdistäen viranomaisten ja alamaailman ponnistelut kaupunkia kauhistuttavan lapsentappajan kiinnisaamiseksi. Välillä eksytään hieman liiallisestikin yksityiskohtien pariin, mutta on tämä elokuva arvostuksensa ansainnut. + Jurtit (Meatballs) Nuori Bill Murray ensimmäisessä isossa roolissaan on itselleen tyypillisessä rennonlaisessa vauhdissa. Kesäleirigenressä Jurtit on sieltä kiltimmästä päästä ja aika huolettomaan leirieloon elokuva keskittyykin. Kepposet ovat viattomia eikä paljasta pintaakaan lajityypilliseen tapaan tällä kertaa esitellä. Jokin näissä idioottikomedioissa kuitenkin nykyään tuppaa viehättämään. - Silmitön raivo (Blind Fury) Jurttien ollessa idioottikomediaa, tämä luultavasti on sitten sitä idioottitoimintaa. Rutger Hauer on sokeana keppitaiturina jonkin sortin Daredevil-johdannainen, joka auttaa pulaan joutunutta veteraaniystäväänsä ja tämän pikkupoikaa. Huumoria löytyy sekä tahallista että tahatonta, Randall Cobbkin on sikareineen juuri sopivalla tavalla överi päävastus. Viihdyttävä paketti. +
The Reaping (2007) Hilary Swankin tähdittämä (kauhu)trilleri. Apokalyptisten ennusmerkkien visualisointia ja "vihtahousun" suunnitelmien esittelyä. Stephen Rea ennustuksia tulkitsevana kirkonmiehenä tekee ihan ihan kelpo suoritteen. Swank raamatullisiin ihmeisiin rationaalisia selityksiä etsivänä entisenä lähetystyöntekijänä on roolissaan myöskin ihan ok. AnnaSophia Robb aavemaisesti suolla verissään hortoilevana salaperäisenä pikkutyttönä onnistuu myöskin suorituksesaan kiitettävästi. Elokuvalla ei ole mitään uutta ihmeellistä annettavaa lajityypilleen, mutta ei se ole kuitenkaan mikään pohjanoteerauskaan. IMDB:n arvosana 5.6 ei mielestäni tee oikeutta tälle teokselle. ***/***** HD DVD version Dolby TrueHD -ääniraita oli dialogin osalta varsin hiljainen, tai sitten laitteistoni säädöt ovat jotenkin pielessä.
Dark Passage (1947) Vaikka ensimmäisenä olisi varmasti pitänyt katsoa To Have and Have Not, minä katsoin kuitenkin elokuvan Dark Passage, jonka olin jo nähnyt entuudestaan. Vaikka viime näkemisestä ei ollut kulunut kuin puoli vuotta, niin en kuitenkaan kaikkea muistanut. Elokuva kolahti jo ensimmäisellä katselukerralla, mutta kyllä se nyt kolahti enemmän! To Have and Have Not (1944) "Anybody got a match?" :love: . Kyseessä siis parivaljakon ensimmäinen yhteinen elokuva. Näin tämän nyt ensimmäisen kerran, ja yleensä näistä saa uusia käsityksia ja mielipiteitä useampien katselukertojen jälkeen, joten tämä arvio on vasta karkea ensimmäinen mielipide. No mutta, Bogey oli jälleen perinteinen Bogey, yhtä salaperäinen ja kiinnostava kuten aina. Lauren Bacall sen sijaan oli viehättävämpi ja kiinnostavampi kuin koskaan. Oli vaikea uskoa, että kyseessä oli Bacallin debyytti, sen verran vahva persoona hän oli. Bogartin ja Bacallin kemiat ovat aina pelanneet mainiosti, syyhän on selvä, mutta tästä elokuvasta kaikki varmasti sai alkunsa. Kiitos kuuluu varmasti myös ohjaaja Howard Hawksille. Kivat sivuhahmot antoivat väriä elokuvaan, ja tietenkin jännitys on aina läsnä. Kunnia kuitenkin BB-parivaljakolle! The Big Sleep (1946) Koko boxin helmi! Tässä elokuvassa tunnelma on niin kiero ja häiriintynyt, vaikkei siihen varmasti syytä ollutkaan, mutta jotenkin sitä vain ajautui elokuvan mukana pihalle kuin lumiukko. Jälleen ohjauksesta vastasi Howard Hawks, joka on kyllä kieltämättä tehnyt mielenkiintoisen ohjauksen. No vaikka hieman aukkoja jäi, ei Bogeyn Marlowesta voi olla pitämättä. Mukavat repliikit, ja salapoliisiluukki tekevät Bogeystä Bogeyn! Bacall jäi mielestäni tässä hieman taka-alalle outona naikkosena, josta ei oikein ottanut selvää. Aikamoinen klassikko kieltämättä! Key Largo (1948) Vastaavasti kuten To Have and Have Not oli ensimmäinen parivaljakon yhteinen elokuva, oli tämä viimeinen. Tämän elokuvan ohjauksesta vastasti John Huston, joka on ollut monessa Bogeyn filmatisoinnissa mukana ohjaajana. Elokuvat, joissa molemmat vaikuttavat, toimivat ja etenkin nyt kun mukana oli vielä Bacall sekä Robinson gangsterina. Edward G. Robinson on kyllä niin gangsterin esikuva kuin voi olla, ja vaikutti elokuvassa todella vahvasti. Bogey ja Bacall toimivat jälleen kerran hyvin, tosin hieman väljysti, ja tuntui kuin koko elokuva ei olisi käynnistynyt, kuin vasta silloin kun itse jännitys alkoi. Sen jälkeen elokuva etenikin ihan mukavasti, ja etenkin loppukohtaus merellä oli vaikuttava. Näitä elokuvia on vaikea arvostella, joten annan koko boxille täydet pojot! ***** / *****
Tervetuloa Mr. Chance! (Being There) Suojattua elämää viettänyt yksinkertainen mies nousee vahingossa politiikan huipulle. Sellers tekee jälleen hyvää työtä ja tarina erottuu edukseen kaltaistensa joukossa, varsinkaan loppuratkaisu ei sorru tavanomaiseen vaihtoehtoon. Kuiva huumori miellytti. + Ahneus (Greed) Von Stroheimim ihmisluonnetutkielmassa on ajattomuuden tuntua. Elokuvan mukaansatempaavuudesta kertoo se, että vaikka neljän tunnin kestosta noin puolet oli tässä versiossa jouduttu koostamaan still-kuvista, ei immersio kuitenkaan päässyt särkymään. ½ Parallax View 70-luvullahan näitä paranoiatrillereitä osattiin tehdä ja tämäkin on lajityyppinsä kelpo edustaja. Selviä Hitchcock-vaikutteita on esillä useampaankin otteeseen aina yllättävään loppuun asti. -
American Gangster Leffana ihan ok,mutta ei TODELLAKAAN mikään mestariteos. Hahmot oli ihan ok,kuvaus oli ihan ok,kaikki oli ihan ok,siinä se ongelma tais ollakkin kun koko leffa oli vaan ok. Washington oli taas tasaisen varma,mutta jotain jäi kuitenkin puuttumaan. Crowe oli mielestäni paremmin rakennettu hahmo,roolikin oli jotenkin mielenkiintoinen. Lopusta jäi jotenkin jotain puuttumaan,se vaan tuli Töks. En oikein tiedä oliko tämä uusinta versio vanhasta mustien Arpinaamasta New Jack City:stä,tosin tässä on valkoinen ohjaaja.Ei tule häämään historiankirjoihin. En oikein osaa sanoa oli leffa 3 1/2 VAI 4 staraa viidestä Stardust En jaksa sen kummempia kirjoitella. Oli keskivertoa parempi seikkailu,jos genrestä tykkää niin suosittelen. Leffassa oli paljon hauskoja kohtia,hienoja maisemia,henkilöhahmot oli toimivia. Saman tyylin leffoja tulee nykyään kuin sieniä sateella,osa ihan kuraa. 4/5 Kultainen kompassi. Ei sitten toiminut yhtään,sekava,juonellisesti sontaa,muutenkin aikalailla paska leffa.Luulevat varmaan kun nämä keijut ja muut herhiläiset on muodissa niin voi puskea ulos ihan mitä vaan. Olihan se hienosti tehty,mutta ei vaan toiminut mulle. 2/5 Wrong Turn 2 Ykkönen oli mielestäni todella hyvä,tämä taas oli todella paska. Tyypillistä teinikauhua,iik tööllö on tappaja, juostaan ja tapetaan. Jotenkin tulo mieleen todella paska jato-osa Hills Have Eyes 2,kummatkin voisi pyyhkiä pois mielestäni.Henry Rollins oli ainoa valopilkku leffassa,sekin tosin hieman yliampuva. 2/5
Rob Zombien Halloween Alkupuoli on tavallaa ihan toimiva, uusi näkökulma Halloweenin maailmasta, mutta loppupuoli (joka on se re-make -osuus) tuntui liian irralliselta, hahmot pahvisilta ja tunnelmaa ei ollut. Varsin tunnelmallinen alkupuoli lupaili jotain uutta Halloweenin saralta, mutta loppupuolisko valitettavasti ajoi tämän elokuvan syvälle teinikauhun suohon. 3/5 Bride of Re-Animator Ensimmäinen Re-Animator oli varsin toimiva kauhukomedia, ja edustaa lajinsa parhaimmistoa. Brian Yuznan jatko-osa puolestaan on sekava ja täysin hölmö, mutta sentään ajoittain viihdyttävä ja mukavan verinen. Bride on suhteellisen turha ja valitettavan epäonnistunut splatterkyhäelmä, joka voisi toimia ainoastaan reilussa humalassa. 2,5/5 Dark Floors Nyt on vuorossa se paljon puhuttu (ja haukuttu) Lordi-elokuva. Elokuvan alkupuoli lupailee ihan toimivaa kauhua ja välillä elokuvassa on mukavan mystisiä hetkiä ja juonenkäänteitä, mutta loppujen lopuksi Dark Floors on liian amerikkalainen, sekava ja toiminnallinen. Hirviöt nähdään aivan liian aikaisin, verta ei ole läheskään niin paljoa että se pelastaisi elokuvan ja kaiken lisäksi yli puolet elokuvan hienoista mysteereistä jää selvittämättä elokuvan lopussa, jolloin katsoja ei enää tajua mitään elokuvasta. Pakko on silti antaa hieman armoa, sillä tunnelmaa riittää, erikoistehosteet toimivat ja lavasteet ovat hienoja. 1,5/5 Hot Fuzz Edgar Wright, Simon Pegg ja Nick Frost, tiimi zombikomedia Shaun of the Deadin takana, on saanut uuden elokuvansa, Hot Fuzzin julkaistua, ja luvassa onkin vähintään yhtä hyvää viihdettä kuin viimeksikin. Verta piisaa, huumori toimii ja jokaisella katsomiskerralla löytää jotain uutta. Ilman tätä kolmikkoa maailma olisi paljon tylsempi paikka. 4,5/5 Children of the Corn 2: Viimeinen uhraus Vielä jokseenkin toimivan Children of the Cornin jatko-osa ei pelota, ei viihdytä eikä edes naurata. Kliseitä tykitetään jatkuvalla sarjatulella ja juoni on aivan liian hölmö. 1/5
Sattumalta tulikin tällä kertaa katsottua peräkkäin kolme elokuvaa, jotka sivuavat samoja teemoja. Häämarssi (The Wedding March) Von Stroheimin itävaltalaisromanssi valinnasta rahan ja rakkauden välillä. Ohjaaja tekee hyvää työtä myös pääroolissa ja välitekstit ovat nokkelia. Elokuvan loppu on erinomainen, muutamassa kohtauksessa tosin tunnelman herkkyys olisi saatu luotua hieman tiivistäenkin. ½ Kesä Monikan kanssa (Sommaren med Monika) Bergmanin ruotsalaisromanssi valinnasta nuoruuden vapauden ja aikuisuuden vastuun välillä. Kaupunkilaisrealismi ja saaristolaisromantiikka jakavat tarinan kahteen eri tunnelmaan. Harriet Andersson on roolissaan yksi valovoimaisimmista Bergmanin naisista. Pandoran lipas (Die Büchse der Pandora) Pabstin saksalaisromanssi valinnasta... ei, elokuvan päähahmo Lululla ei käytännössä ole edes mahdollisuutta valintaan, tapahtumat etenevät vääjäämättömästi Lulun pystymättä niihin pahemmin vaikuttamaan. Hyväksikäyttäjän/-käytetyn kaksoisrooli ja tapa käsitellä vapautta moraalin rajoitteista varmasti aiheuttivat aikoinaan elokuvan kohdalla kohua, taisi tämä Suomessakin olla kiellettyjen listalla. Louise Brooks pääroolissa on varsinainen luonnonvoima. -
Harsh Times (2005) Kertomus sodan henkisesti runteleman miehen aiheuttamista seuraamuksista lähimmäisilleen, kun tämä yrittää palata "normaaliin" yhteiskuntaan. Elokuvan nimi on erittäin osuva, meininki on karua ja osin säälittävääkin. Christian Bale sodasta palanneena entisenä sotilaana, joka yrittää hakea työtä eri lainvalvontainstansseista, tekee osassaan onnistuneen roolityön. Jopa siinä määrin, että mieleen nousee pelko siitä että moisia mieleltään nyrjähtäneitä "raakkeja" voi kenties olla oikeastikin viranomaistehtävissä... Toivoa sopii, että USA:n viranomaisilla on elokuvassa esitettyä tarkempi seula työnhakijota koskien. Kuten toisaalla on mainittu, on elokuva todellakin sukua "Training Day:lle". Ovathan molemmat käsikirjoittaja David Ayerin hengentuotteita. Molemmat ovat suunnilleen yhtä synkkiä tapauksia ilmapiiriltään ja tapahtumiltaan. HD DVD -versiolla ei ollut juurikaan annettavaa formaattinsa puolesta. Kuva oli rakeinen, epätarkka ja muutenkin osin "rupinen". Ilmeisesti kuva kuitenkin taiteellisesti tuki karuja tapahtumia ja näkymiä. Arvosanani teokselle on: ***½/*****