Metropolis (1927) Fritz Langin scifi-klassikko, joka tiputti hänet Hitlerin suosiosta - jota mies ei ollut koskaan halunnutkaan. Elokuva oli aikansa uranuurtaja ja vielä yli 80 vuotta myöhemmin onnistuu olemaan dystooppisen tulevaisuuskuvan prototyyppi. Erityisesti hätkähdytti tajuta, että elokuva on tosiaan tehty ennen toista maailmansotaa. Loputtomat harmaat pakkotyöläisjonot eivät siis viittaa keskitysleireihin tai gulageihin vaan edeltävän vuosisadan teolliseen vallankumoukseen. Tässä valossa on erityisen ikävää, miten nopeasti taiteilijan kauhukuvasta tuli uudestaan totta. Visuaalinen anti on elokuvan yksi parhaita puolia. 20-luvulla elokuva oli yhä todella uusi taiteenmuoto, joten innostus näkyy. Jatkuvasti kehittyvät tekniikan mahdollisuuksista otettiin myös kaikki irti. Metropoliksen megalomaaninen arkkitehtuuri on henkeä salpaava. Kerrostalot ovat kuin aikansa New Yorkissa, mutta moninkertaisesti suuremmat. Niiden välissä parveilee niin lentokoneita kuin yhdistäviä siltoja, jotka toimivat valtateinä loputtomille autojonoille - ja kaiken yllä hallitsee jättiläistorni Uusi Baabel. Elokuvassa heijastuu erinomaisesti aikansa henki. Kenties elokuvan merkille pantavimmassa roolissa on Koneihminen, joka komeilee kannessakin. Tarinallisesti ja juonenkuljetuksen osalta kyseessä on ainoa elementti, joka on Deus ex Machina ja tekee leffasta pelkän tulevaisuuskuvan sijaan todellista scifiä. Koska kyseinen hahmo on tarinan villi kortti, jota ohjaaja voi käyttää mielensä mukaan, se on hyvä näkökulma tekijän ajatuksenjuoksuun. Valitettavasti se on osoitus teknofobiasta. Langin valtakriikin ohessa olisin odottanut, että Koneihminen pikemminkin ylittää ihmisen kuin jää kehittyneeksi työkaluksi työkalujen keskellä. Dr. Strangelove or: How I Learned to Stop Worrying and Love the Bomb (1964) Harkitsin tämän ostamista Metropoliksen yhteydessä, mutta päätin katsoa sen pois alta ensin. Onneksi kävi niin, että Tohtori Outolempi tuli telkkarista saman viikon viikonloppuna. Tämä on elokuva, josta tietää monia asioita etukäteen vaikka sitä ei olisi nähnyt: Spoiler majuri Kongin atomipommiratsastuksen, Peter Sellersin kolmoisroolisuorituksen ja loppukohtauksen kakkusodan, joka oli valitettavasti leikattu telkkariversiosta pois. Olin siis innoissani päästessäni vihdoin näkemään tämän kulttuuri-ikonin, eikä se ollut pettymys. Kubrick onnistuu edelleen välittämään kylmän sodan aikaisen paranoian ja järjettömyyden, vaikka historia on mennyt eteenpäin. Jotkut asiat ovat silti ikuisia: kun Yhdysvallat ja Neuvostoliitto joutuvat tekemään yhteistyötä välttääkseen vastentahtoisesti tuhoamasta toisiaan, sitä kysyy, onko maailma vähemmän hullu paikka nykyään. Ei todellakaan jää muuta vaihtoehtoa kuin oppia lakata huolehtimasta (ja siinä sivussa rakastamaa pommia). Minua kiinnostaa vanhoissa elokuvissa erityisesti niiden avaama ikkuna sikäläisten ihmisten maailmaan. Tämä tekee niistä kaksin verroin kiinnostavia, jos ne ovat itsessään hyviä (mitä Metropolis ja Outolempi kyllä ovat). Vaikka Outolempi on jo 60-luvun elokuva, siinä on edelleen havaittavissa vuosisadan alkupuolen tekniikkanaivismia, joskin elokuva myös hieman myhäilee sille, lasketaanhan leikkiä ydintuhosta. Katselukokemus oli vielä hauskempi sen tähden, että viime aikoina pelikoneessani on pyörinyt Fallout 3, ja jotenkin elokuva oli niin kaikkea tuota.
Ystävät hämärän jälkeen Kertoo tarinan koulukiusatusta Oskarista ja oudosta Elistä, jolla on synkkä salaisuus. Taas ruotsalaiset näyttävät osaamistaan. On hieno katsoa elokuvia, jotka ovat tunnel- maltaan eiHollywoodlaisia. Minuun upposi outo yhdistelmä taideelokuvamaisuutta ja toiminnallista kauhua. Kuvakerronta oli hyvin graafinen eikä mitään piiloteltu. Elokuvan pääosissa olleet lapsinäyttelijät tekivät kelpo työtä. Kestää useammankin katselukerran. 4+/5 Come drink with me Kun-fu leffa kaikilla kliseillä ja toimi juuri sen ansiosta. Tarina rakentui ja näyttävät taistelut vaihtuivat aina eeppisempiin. Erilaisilla taiteilijanimillä varustetut taiste- lijat omasivat omia piirteitä ja poseerasivat taidoillaan myös taistelun ulkopuolella. 3,5/5
Wait Untill Dark Tilasin playstä kun kehuttiin jossain elokuvapodcastissa jonka kuuntelin. No jopas oli tehokas ja jännä filmi, ja ainakin itselle hyvin tuntematon. Konnat ahdistelevat sokeata Audrey Hepburnia. Suurin osa elokuvasta tapahtuu yhdessä huoneessa. Alku oli ehkä aavistuksen hidas, mutta sitten kyllä piti otteessaan herpaantumatta. Ohjaajana olisi voinut olla Hitchcock mainiosti (ja jos olisi, niin varmasti pidettäisiin yhtenä klassikoista).
Good Luck Chuck ** Hieman härskimpi romkom, mikä ärsytti enemmän kuin nauratti. Päähenkilö oli ihan perseestä eikä kemiat kohdanneet Alban kanssa yhtään. Perverssi sidekick tarjosi sentään muutamat naurut. Kilomètre zéro *** Outoa ja mukavan erillaista huumoria sisältävä tragikomedia kurdisotilaasta joka saa tilaisuuden paeta irakin sodan mielettömyyttä. Sotakohtauksissa ei voinut muuta kuin nauraa. Hivenen katkonainen juoni ei valitettavasti kantanut loppuun asti. Les quatre cents coups **** Tälläinen Ranskan uuden aallon merkkiteos löytyi Toppyn sisuksista. Ohjaus ja kuvaus oli toimivan uraauurtavaa ja elokuvaa olikin yllättävän kiva katsella. Tarinassa keskityttiin paremminkin tunnelmiin kuin perinteiseen tarinankerrontaan. Pääosan poika oli sopivasti tilanteen tasalla. Nowhere to Run **½ Van Dammen esittämä vankikarkuri päätyy leskeksi jääneen tilallisen tiluksille, ja yllättäen onkin rakkautta ilmassa. Siinä samalla pitää pistellä pahiksia lakoon. Ei mikään Van Damme klassikko, mutta kyllähän tän sujuvasti katseli tyhmyyksineen kaikkineen. Pinocchio **** Disneyn rakastettu klassikko alkaa kerrassaan mainiosti, ja ilmassa onkin kunnon saduntuntua. Figaro kissakin on ihan liekeissä. Täyden viiden tähden settiä. Sitten kun on aika lähteä kouluun, niin homma lähtee hiukan sivuraiteille ja loppua kohti mopo rupeaakin oikein kunnolla keuliin. En muistanutkaan, että tämä oli näinkin korkealentoinen ja outojen tapahtumien värittämä seikkailuelokuva. Itse Pinocchiokin oli välillä kohtuu ärsyttävä tapaus. Roger Dodger ***½ Sanavalmis mainosmies opettaa siskonpojalleen naisteniskemisen jaloja taitoja. Viihdyttävä pikkuleffa tarjoilee paljon näppärää ja hauskaa dialogia. Ehkä tästä myös itsekin oppi jotain hyödyllistä... The Big Chill ***½ Vanhat koulukaverit kokoontuvat viikonlopuksi yhteen ystävänsä hautajaisten tiimoilta. Siinä sitten käydään läpi menneitä ja tulevia, ja ennen kaikkea nykyistä menoa. Toimiva draamakomedia hyvillä näyttelijöillä. The Last Days of Disco *** Diskon kulta-ajan loppumaininkeihin sijoittuva draamakomedia nuorista ihmisistä elämän kuljettamina. Ei tästä oikein mitään järkevää kokonaisuutta syntyny, mutta ilmapiiri oli sopivan rento ja diskomusiikin ikivihreät raikasivat tarttuvasti. Chloë Sevigny on kyllä seksikäs likka. Things We Lost in the Fire **** Koskettava draamaelokuva suuresta menetyksestä ja sen hyväksymisestä. Halle Berry ja Benicio Del Toro tekevät molemmat loistavaa työtä. Myös tarinakerronta on vahvaa. Alkupuolen ajassa hyppimisestä siirryttiin sujuvasti perinteiseen kerrontaan. Kokonaisuus oli erittäin hallittu. Wrong Turn 2: Dead End *** Ensimmäistä osaa selvästi raaempi ja verisempi. Vaikka leffa muuten vähän amatöörimäiseltä näyttikin, niin ainakin tuo gore osasto oli tyylillä tehty. Alun muijan halkaisu oli kyllä... :thumbsup: Sääli vaan että hahmot jäivät täysin yhdentekeviksi. Ei ollut oikein ketään kenen puolesta jännätä. Myöskin ekan osan niminäyttelijät olisivat piristäneet kummasti menoa. Mutta kyllähän tämä siltikin oli ihan pätevä genrepätkä.
Zandalee (1991) Hikistä muhinointia hikisessä New Orleansissa Nicolas Cagen heilutellessa tahtipuikkoa. Olihan tässä elokuvallisetkin momenttinsa, lähinnä loppupuolella. Nyt vasta tuli katsottua vuosia hyllyssä nököttänyt Futuren julkaisu. The Recruit (2003) Ei tarjonnut allekirjoittaneelle oikein mitään. Keskinkertaisuuden ylistyslaulu.
House of Wax (1953) - James Rolfen Monster Madnessia kun seurasi niin moni kelvokas vanhempi kauhutekele jäi mieleen, harvaa niistä kuitenkaan sai Anttilasta joten piti tarttua mahdollisuuteen kun tämän elokuvan halvalla näki. Vincent Price esittää pirun taitavaa vahanukketaitelijaa, jonka galleria kuitenkin tuhoutuu ja mies katoaa samalla tuhkana tuuleen. Myöhemmin kuitenkin kaduilla herättää kauhua ruma mies .. Sivuosassa näkyy myös nuori Bronsonin Charles jonka hauikset olivat jo kovin kehittyneet tuolloin. Kokonaisuutena oikein onnistunut elokuva, jonka jännittävää ilmapiiriä kevensi mukavasti hauskempaa kohtausta. Bride of Chucky - Huono elokuva jota ei edes hauska nukke pelasta.
Vahakabinetti (House of Wax) Kelvollista klassikkokauhuilua tosiaankin ja Vincent Price on näissä aina mies paikallaan. ½ Hei me folkataan (A Mighty Wind) Vähän sama tässä oli kuin muissakin Guestin komedioissa. Sujuvaa ja hauskaa dialogia kyllä riittää, mutta tietyn vapaamuotoisuuden johdosta se viimeinen silaus jää puuttumaan. + Piano (The Piano) Idiootin, mykän pianonpimputtajan ja perverssin mökinrähjänmiehen kolmiodraamassa tunteet kuohuvat, mutteivat aivan odotetunlaisella voimalla muutamaa kohtausta lukuun ottamatta. ½ Amerikkalainen ystävä (Der amerikanische Freund) Wim Wendersin Ripley-elokuva ei pärjää vertailussa Minghellan teokselle, mutta tämä keskittyykin Ripleytä enemmän kuolemanuhan alla olevaan "Hitlerin" esittämään kehystäjään. Kaunista kuvaa ja oivaa tunnelmointia, mutta loppua kohden ote lipsuu. Junakohtaus toimii kuten saman tarinan tuoreemmassakin versioinnissa (Ripley's Game). Woodstock (Director's Cut) Vaikka itse musiikki onkin sangen vaihtelevaa tasoa, on mammuttidokumentti festivaalitunnelman kuvauksessa aivan omaa luokkaansa. Texasin kovanaama (The Sheepman) Kovanaama herättää pikkukaupungissa suurta pahennusta laiduntamalla lampaita. Sangen onnistunut lännenkomedia, jossa varsinkin päähenkilön rehvasteleva asenne onnistuu huvittamaan. Leslie Nielsen sitä vastoin ei oikein näissä tummatukkarooleissaan toimi. ½
Voi että. Sitten aiheeseen, eli Shane Meadowsin Dead Man's Shoes vuodelta 2004. Loistavahan tämä oli. Considinesta huokuu käsittämättömän vahvaa pinnan alla kytevää hulluutta ja kaupungin pikkunilkit on kuvattu juuri sopivan tragikoomisiksi pelleiksi. Toby Kebbellille myös erityismaininta Considinen veljen roolista, hieno suoritus. Tämän näkemisen myötä meni kyllä Meadows kiinnostavimpien (nyky)brittiohjaajien listalle niin että humahti. Pisteitä on näköjään IMDb:hen tullut lätkäistyä ysin verran, joten sillä mennään.
Katselin lauantaina 3 Daniel Auteuillen elokuvaa: 1986 vuonna tehdyt Katkeruuden lähde (tähdet 4) ja Rakkauden lähde (tähdet 4+), sekä Valhe-L'Adversaire (4½ tähteä). Hienoja elokuvia kyllä kaikki, ja Valheen teemamusiikki, ja yleensäkin koko Angelo Badalamentin elokuvaan tekemä soundtrack, on mahtava, masentavampaa elokuvamusiikkia saa hakea, kuin mitä elokuvan teemamusiikki (ja yleensäkin elokuvan soundtrack) on. Sopii elokuvan tunnelmaan ja aiheeseen todella onnistuneesti. Ja kruunauksen tekee vielä alun maisemat, kun teema soi taustalla. Badalamenti on kyllä elokuvasäveltäjien mestari (kun muistetaan kaiken lisäksi Lynchin kanssa tekemä työ, mm. Mulholland Drivenkin musiikit ovat mahtavia), ja Auteuille on parhaita ranskalaisia näyttelijöitä.
Viime päivinä katsottua: Casino Royale Yksi parhaista bondeista, ellei paras. Craig on roolissaan loistava, toiminta on tiukkaa ja juoni sopivan simppeli. 4,5/5 Quantum of Solace Craig on jälleen hyvä, leffa ei silti jostain syystä ole CR:n tasoa. 4/5 Katsoin nämä kaksi muuten putkeen, toimii :thumbsup:. Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull Turhaan parjattu leffa, juuri sopivan kepeää toimintaseikkailuviihdettä. 4/5 The Living Daylights Daltonin esikoinen on mielestäni viimeinen "vanhan tyylin bond". Silti tässä ei ole ihan sitä fiilistä kuin aiemmissa. Kelpo elokuva silti. 3,5/4 The Spy Who Loved Me Hyvä leffa, Sir Roger vekkulilla tuulella ja meno vauhdikasta. 4/5 Blood Diamond Loistava toimintaseikkailu, jossa on vähän myös sanomaa. DiCaprio on myös kovassa vedossa. 4,5/5
Mutant Chronicles BD Eilen tuli katsottua ja odotin hyvää scifi/toiminta pätkää, olihan pääosissa Thomas Jane,Ron Perlman,John Malkovich. Spoiler Tosin oli taas kusetuksen makua kannen suunnittelussa, John Malkovich heitti henkensä muutaman minuutin kuluttua. Leffa oli hienoa katsottavaa, tosin taas pisti sama asia silmään kuin Starship Trooper 3:ssa. Eli jos efektit tehdään löysin rantein niin ne näyttävät aika irtonaisilta, en tiedä paistaako silmiin niin selvästi DVD:nä mutta BD:nä se pikkaisen paistoi liikaa. Leffan värisävy tumman harmaa mikä mielestäni näytti hienolta, vastakohtana punainen oli todella hienon punaista ( lähinnä punaiset vaatteet ja veri ). Siihen loppuivatkin sitten ne hienot asiat, leffa itsessään oli pettymys. Juoni oli perus kamaa, kerätään joukkio, lähdetään missioon, tehdään siinä sivussa typeriä ratkaisuja, osa kuolee osa ei ja lopulta kaikki päättyy niin kuin päättyy. En tosiaan tiedä miää nuo pääosan esittäjät on saatu kyseiseen leffaan mukaan, ei ainakaan käsikirjoituksen avulla. Herroilta on kuiteskin jonkinlaista laatupätkiä viimeaikoina tullut, kun IMDB:sta katsoo niin taitaa jäädä pakkasen puolelle tämä leffa. 2+/5 Jos näyttelijät olis ollut Matti Meikäläisiä ja en olisi odottanut leffalta mitään, oli saanut varmaan 3*
Running Scared 1/5 Ei jessus mitä kuraa. Huonommin kirjoitettua ja ohjattua huttua ei ole vähään aikaan tullut eteen. Jokainen klisee mitä on voitu keksiä löytyy elokuvasta. Kaiken lisäksi pätkään on ängetty hulvattoman hauskoja "Noooooooooooooaaaargh!" huutoja joka toinen minuutti. Tästä saisi kyllä erinomaisen juomapelin aikaan, eihän tälläistä pysty näet selvinpäin katsomaan.
Night Visionissa tuli käytyä katsomassa pari elokuvaa. Alun perin tarkoitus oli nähdä myös The Road, mutta liput olivat nopeampia katoamaan kuin minä ostamaan. The Descent: Part 2 (2009) Suhtauduin varauksella ajatukseen mennä katsomaan elokuvaa, joka on jatko-osa sellaiselle, jota en ole nähnyt. Ohjelmatieto kuitenkin kertoi, että tämä toimii itsenäisenäkin teoksena. Odotin kuvauksen perusteella, että tässä olisi klaustrofobista kauhua ja paniikin hallitsemaa henkilödraamaa. Epäilin, että leffassa saattaisi olla monstereita, mutta odotin kauhun pääpainon olevan maanalaisen ympäristön hyödyntämisessä. Harvempaa elokuvaa voisin sanoa oikeasti rahan ja ajan haaskaukseksi, mutta tämä oli sellainen. Sen sijaan että maan alla olemista ja sen tuomia vaaroja olisi hyödynnetty, leffa oli hirveän kliseistä toimintarymistelyä, jonka olisi voinut toteuttaa missä tahansa ympäristössä. Kerran tai pari ahtaat paikat ja jumiin jääminen meinasivat olla riski, mutta siitä pistettiin melkein heti juoksuksi. Leffa kierrätti paria perusasiaa niin pahasti, että alkoi oikein ärsyttää. Ensin katsoja tuuditettiin rauhalliseen hiljaisuuteen, sitten BÄNG jotain äkillistä ja äänekästä tapahtuu, seuraa epäselvää sähläystä ja hetken päästä sama alkaa uudestaan. Toinen asia, mihin ohjaaja oli mieltynyt, oli turha väkivalta. En todellakaan ole väkivaltaviihteen vastustaja - hyvin tehtynä pidän siitä paljon. Descent: Part 2:ssa se ei ollut sitä vaan suuhun jäi se maku, että ohjaaja luuli pääsevänsä jekuttamaan: "hähä, teinpä sitten näin!" Muutenkin tapahtumien kulku ja ohjaus olivat epäuskottavia. Kun jälkikäteen luin ohjelmatiedoista elokuvan kuvauksen uudestaan, niin sehän varoikin tarkasti kertomasta elokuvasta oikein mitään. The Box (2009) Tämän ansiosta Night Visionsin nettoanti jäi osaltani positiiviseksi. En ole vielä nähnyt Donnie Darkoa, joka on Richard Kellyn toinen kehuttu ohjaus, mutta olen ymmärtänyt sen olevan juuri sellaista outoutta ja epätodellisen sekoittamista realismiin, josta pidän. Odotukset The Boxin suhteen olivat siis varsin korkealla (eivätkä vähiten edellisen illan kamalan kokemuksen vuoksi). Elokuva osoittautui odotuksistani poikkeavaksi, mutta tällä kertaa hyvällä tavalla. Kuvauksessa kerrottuun lähtöasetelmaan keskityttiin itse asiassa varsin vähän ja juoni jatkui siitä paljon pidemmälle. Tarina käynnistyy siitä, kun Arthurin ja Norman ylemmän keskiluokan kodin ovikelloa soitetaan aamuyöstä ja ulkona näkyy vain poistuva auto ja kynnykselle jätetty paketti. Lähtöasetelma on varsin tavanomainen ajatus maagisesta esineestä, joka voi tehdä asian X (samaa aihetta ovat sivunneet huomattavasti heikommin elokuvat Click! ja Bruce Taivaanlahja). Tällä kertaa huomio ei kuitenkaan ole taikavehkeessä, jota voi kaiken lisäksi käyttää vain kerran, vaan siinä, mitä sellaisen olemassaolo implikoi, ja mitä varten se edes toimitettiin. Elokuvan juonenkuljetus on hetkittäin vähän mutkaista, mutta tarina on mielenkiintoinen ja näyttelijätyö onnistunutta. Ympäristönä 1970-luvun Amerikka on piristävää vaihtelua nykyelokuvissa (etenkin kun seurataan NASA:n valkokaulustyöntekijää ja opettajaa). Lisäksi Arlington Steward on karismaattisin näkemäni kasvopuoli. Pidin siitä, kuinka Arthur C. Clarken kolmas laki oli elokuvassa toistuvana motiivina: "Any sufficiently advanced technology is indistinguishable from magic."
Lumikki ja seitsemän kääpiötä Tämän edellisestä näkemiskerrasta taitaa olla yli 20 vuotta aikaa. Sisäinen lapseni ei ole kuollut. Minua miellytti, että elokuva näytti ja kuullosti hieman (72v.) vanhalta ja silti se toimi nykyäänkin juuri satuna. Hienoa piirrosanimaatiota ja sopivasti draamaa ja huumoria. 4+/5 Star trek On sen verran tullut nuorempana varsinkin TNG:tä ja vanhoja ST-elokuvia tullut katsottua, että tämä oli pakko nähdä. Ei ehkä mikään mestariteos mutta mulle toimi. Näyttävän näköinen ja mukavasti viittauksia vanhempaan Trekkiin. Ok scifileffa, joka saa plussaa, koska oli ST 3.5/5
The Hot Spot (1990) Dennis Hopperin vähäeleisesti ohjaama eroottinen trilleri. Don Johnson hikoilee Jennifer Connellyn (tits!) ja Virginia Madsenin puristuksessa Texasilaisessa pikkukaupungissa. Toimii. Vinkki: Britti-DVD:ssä on mm. kotimaiset subit. Passchendaele (2008) Kanadalainen sotaelokuva ensimmäisestä maailmansodasta. Nykypäivän vaatimusten mukaan sotaelokuvienkin täytyy toimia deittileffoina, mutta onneksi kanukkien siirappi ei ole yhtä imelää kuin rajan toisella puolella (vaahterasiirappia?...hmmm). Joten lähes kaksituntisen leffan alkupuolisko on rauhallisempaa kerrontaa loppupuoliskon sitten läväyttäessä katsojan kasvoille juoksuhautojen mutaisen helvetin. Kanadan suosikkityttöni Caroline Dhavernas on kerrassaan :love:
Un condamné à mort s'est échappé ou Le vent souffle où il veut ***½ Robert Bressonin pakoleffassa ei pahemmin kikkailla vaan näytetään asiat niin kuin ne oikeastikin menivät. Pako vaatii kärsivällisyyttä ja se tulee tässä hyvin esiin. Vaikka hitaasti edetään, ja nimikin jo spoilaa leffan ratkaisun, niin kyllähän tämän jännityksellä loppuun asti katseli. Tämä Jennifer Connelly pätkä onkin mennyt täysin ohi. Ei kun tilaukseen...
Tuli aloitettua lauantai aamu "kevyesti" Olkikoirat Nuoripari palaa Amerikasta vaimon kotipaikkaan, jonnekkin Englannin maaseudulle. Elokuva on tunnelmaltaan hyvin ahdistava. Ahdistuksen luovat ihmisten kykenemättömyys puhua, tuntomattoman pelon aiheuttama kateus ja viha sekä patoutunut seksuaalinen jännite, joka purkautuu ei toivotulla tavalla. Jännite kasvaa kunnes se purkautuu järjettömänä väkivaltana. Pidän normaalisti toiminnasta, tappelukohtauksista ja seksistä mutta tässä elokuvassa ne eivät herätä mielihyvää vaan inhoa. Vaikuttava elokuva. 4.5/5
Blades of Glory (2007) Monenlaista irtovitsiä ja noloa tilannetta taitoluistelun saralta ja nippu asiaan kuulumattomia pikkutuhmuuksia kerättynä yhteen ja huumorielokuvan muotoon. Kaikesta huolimatta ihan kiva elokuvatus, katsontakelpoinen hyvinkin. ***/*****