Vaarallinen romanssi ****½ Tämä varhainen suosikki Hitchcock-klassikoista tuli katseltua pitkästä aikaa. Hieno sekoitus Hitchin neroutta niin jännityksen, draaman, komedian kuin actioninkin saralla! Mieleen jäi huutokauppa-kohtaus, joka muistutti 39 Stepsin yleisötilaisuutta. Ja tajusin vasta tällä erää luihun miehen olevan Martin Landau! Good ***½ Viggo Mortensen keskiössä natsielokuvassa, jossa on ihan mielenkiintoinen tarina sisältäen mukavaa historian ja moraalinkin pohdintaa. Onnistunut ja katsojan tavoittava draama. Viggo on hieno ja sympaattinen näyttelijä. Väärentäjä ***½ Toinen natsidraama on hieman edellistä vastaava, tällä kertaa eurooppalaisena elokuvana. Parhaan ulkomaisen Oscarinkin vuonna 2008 vienyt tarina on kyllä kivaa seurattavaa, ei vähiten pääosan esittäjän karun tulkinnan takia ja tämän suhde SS-mieheen on mielenkiintoinen. Pelkistettyä, keskittynyttä juonta katselee mielellään vaikkei tämä hirveitä erikoisuuksia tarjonnutkaan. Paha saapuu portin taa ****½ Olipas mahtavaa nähdä pitkästä aikaa tällainen elokuva, pikabongauksella! Erikoisen onnistunut sekoitus vanhaa tyyliä, realismia ja fantasiaa sekä lapsille että aikuisille! Kun tuli aiempaa Bradbury-filmatisointia haukuttua lyttyyn, niin tämä olikin vastaavasti nappihomma. Varsin onnistuneesti käsiteltiin syvimpiä mielenliikkeitä eri ihmishahmojen osalta. Plussaa harvinaisesta keskusaiheesta isän ja pojan välisestä isosta ikäerosta. Tarinasta tuli mieleen stephenkingmäisyys. Elokuvan symboliikka hienoa ja mieleenjäävää. Hienolla ohjaustyylilläänkin valloittava ja koskettava leffa! Dyyni ** Aikamoinen möhkäle oli tämä Lynchin syistäkin parjattu leffa. Erikoisen tönkköä joskin varmasti taiteellista menoa. Shakespeare meets scifi? Dialogin kirjoittajalle pisteet kotiin selkeän osoittelevasta tyylistä. Leffa itsessään sitten onkin kaikkea muuta kuin selkeä. Erikoiseksi tätä voi kyllä sanoa, mutta myös helposti luulla pieleen menneeksi parodiaksi.
Little New York (Staten Island, 2009) Ikäväkseni sain huomata että Cdon.com:ista tilaamani skandinaavinen BD-julkaisu ei sisältänyt laisinkaan ugrilaisia eikä edes englanninkielisiä käännöstekstejä. Tuo ei kuitenkaan suunnattomasti haitannut kuullun ymmärtämistä ja tekeehän kielikylpy joskus hyvää... ........ Ihan kelvollinen tarina lisää valtaa janoavasta mafiapomosta. Vincent D´Onofrio oli vaihteeksi rikollisena. Omituiset olivat maneerit myös tällä hahmolla kuten Kova Laki: Rikollinen mieli -sarjan etsivä Gorenillakin. Ethan Hawke on esiintynyt aika monessa viime aikoina näkemässäni elokuvassa pöljänä pahaan paikkaan ängenneenä rikollisenalkuna. Suoritus oli tässä ihan ok, mutta urautuminen uhkaa tuolla menolla. Verta pakkiin -touhuakin oli tarjolla aavistuksen verran kun lihakaupan takahuoneessa sahattiin muutakin kuin riiputettua porsasta. Se vähän rassaa että miksi elokuvissa nykyisin(?) niin usein kerrotaan tarinaa epäkronologisesti? Miksei vaikkapa niin että tapahtumat etenisivät aikajärjestyksessä mutta hypittäisiin paikasta toiseen? Tässä hyppely aikajanalla ei kuitenkaan ollut mitenkään kovin erityisen häiritsevää. Sitä vain toivoisi joskus ikäänkuin suoraviivaisempaa ja kenties epätaiteellisempaa "nakit ja muusi" -meininkiä. Ei siis mitenkään erityisen mieleenpainuva tapaus, mutta ok raina kumminkin: ***/*****
The Doors - The Doors on paska bändi jonka kuvottava päähahmo iljettää vielä vuosisatojen ajan. Pitipä siis viimein katsoa elokuva jonka Ray Manzarek (paskan bändin friikin näköinen kosketinsoittajaurkuri) oli haukkunut. Oliver Stone oli ihan jees pakkauksen saanut aikaiseksi. Kenties kuitenkin venyteltyä materiaalia tarjottiin koska puudutti parit kerrat. Val Kilmer oli kyllä aika mainio kuvottavana juoppona, jota tyhmät pitää taitelijana. Meg Ryan kivan viaton. Nyt kun tämä elokuva on nähty, voin pitää itseäni vielä enemmän The Doors valaistuneena ja pysyn jatkossakin poissa yhtyeen musiikista.
A Thousand Years of Good Prayers Vanha kiinalainen mies matkustaa Yhdysvaltoihin vierailulle tyttärensä luo. Wayne Wangilta ei ole tullut nähtyä mitään sitten mainion Smoken (ja sivupolkunsa Blue in the Facen), mutta tässäpä sitten ohjaajan tuoreempaa tuotantoa. Elokuvan tahti on aiheeseen sopivan leppoisa runsaine tuokiokuvineen. Tunnelmoinnissa onnistutaan ja kliseinen isä/tytär-suhdekin onnistutaan kuvaamaan hyvällä otteella. - Majuri Dundee (Major Dundee) Apassinmetsästystä Peckinpahin tapaan. Ohjaajan parhaiden lännenelokuvien tasolla ei nyt liikuta, mutta kostean tekoprosessin läpikäyneessä elokuvassa on tekijälleen ominaista rujoa energiaa. ½ Punaisen ilmapallon matka (Le voyage du ballon rouge) Yksinhuoltajaäiti palkkaa taiwanilaisen tytön hoitamaan poikaansa. Tämä on niitä elokuvia, joiden kohdalla yhden lauseen juonitiivistelmässäkin tuntuu tapahtuvan jo enemmän kuin itse elokuvassa. Perinteistä juonta ei löydy, vaan perheen ja ystäväpiirin elämästä on vain poimittu hetki seurattavaksi. Alun pitkästys muuttui elokuvaa katsoessa pian kiinnostukseksi. Toimivaa tunnelmanluontia tässäkin. ½
The Omega Man (1971) Vanhassa vara parempi. Auringonvaloa karttavat ja teknologiaa vihaavat luddiitit ovat uskottavampia kuin päivityksessä esiintyvät seinillä kiipeilijät. Pääosan Heston on myös hiukkasen karismaattisempi kuin Will Smith.
Zodiac Kaliforniassa pelkoa herättäneen sarjamurhaaja Zodiacin tapaus on entuudestaan tuttu ja se vähän vei jännitystä pois. Ainakin alussa tuntui melko pitkäveteiseltä, mutta parani loppua kohden tasaisen varmasti ja mukana oli myös yksi todella ahdistava kohtaus. 4/5 Spoiler Toivon että vielä joku päivä saadaan tietää kuka ne murhat teki.
Murder in the First - Kiinnosti tämä katsoa uusiksi koska muistikuvat olivat jotenkin kivat tästä. No ei tämä ollut kovin kiva vaan aika tavanomainen oikeudenkäyntielokuva joka "melkein" perustuu tositapahtumiin. Alcatraz tapahtumapaikkana on aina plussaa. Christian Slater on avuton ja onneksi jo kadonnut ruuduilta tehokkaasti. Kevin Baconista pidän ja miehen känitys tässäkin oli elokuvan kohokohta.
Joulutarina Pukin syntyhistoria kotimaisittain. Elokuvan alkupuolisko, lapsuuskuvaus ja kasvu pukiksi, toimi kaikin puolin hyvin. Varsinkin Kari Väänäsen Iisakki oli oikein mainio hahmo. Pukin aikuistuttua plörähti sitten elokuvakin samalla. Kuvakieli muuttui jotenkin mainosmaiseksi ja tarinakin lässähti. - Yip Man "Historiallinen" elokuva lagendaarisesta Wing Chun -mestarista japanilaisten miehityksen aikoina. Nykyhonkkareita on tullut katsottua vähemmän, mutta tämä oli positiivinen löytö. Tarina etenee sujuvasti ja Sammo Hung on suunnitellut pätevän energiset taistelukohtaukset. Yhden miehen ylivoima on joskus tylsää seurattavaa, mutta tässä se toimii. - Gunga Din Brittiupseerit taistelevat thugeja vastaan Intiassa. Seikkailuelokuvan "klassikko" on monin paikoin lähempänä sotilasfarssia kuin varsinaista seikkailuelokuvaa. Elokuva tarjoaa muutamat hymähdykset, mutta ei tämän seurassa suurestikaan tullut viihdyttyä. ½ Sekamelskahuvila (Mr. Blandings Builds His Dream House) Tyylillisesti tästä tuli mieleen hieman vanhat Hessu-piirretyt ja onpa maaseudun unelma-asuntoa toki muissakin elokuvissa vaihtelevalla menestyksellä ostettu. Suoranainen kohellus pysyi poissa ja aiheesta saatiin toimivaa huumoria irti.
Jesus Christ Vampire Hunter (2001) Jeesus pistää vampyyrit halki, poikki ja pinoon. Vitsinä alkaa väsyttämään jo vartin kuluttua, mutta kun ollaan tasollisesti näinkin pohjalla niin joihinkin pieniin (lähinnä kuvausteknisiin) juttuihin kiinnittää positiivisesti huomiota. Myös musiikki ts. muzakki oli paikoitellen ihan svengaavaa. Blu-ray-julkaisun katsoin, kuuluu varmaan osana vitsiin. Trailer
The Pillow Book (1996) Taitaa tarinan osalta olla "selkein" nähdyistä Greenawayn elokuvista, mutta ulkoasu onkin sitten melkoista kikkailua jaettuine kuvineen ym. Ewan McGregor munasillaan ja melkein kaikki muutkin alastomina koko elokuvan keston ajan.
Greenawayn tekeleet on tosiaan yleensä aika arthouse meininkiä, mutta vanhemmista kannattaa tarkistaa myös The Draughsman´s Contract (1982) ja The Cook, the Thief, His Wife & Her Lover (1989) jotka edustavat lähes normaalia kerrontaa sekä ovat loistavia elokuvia.
Syyllinen (Guilty as Sin) Maineeltaan kehnohko elokuva osoittautui odotuksia huomattavasti viihdyttävämmäksi. Eipä se sinänsä ihme olekaan, sillä kyllähän Sidney Lumet tällaisen oikeussalitrillerin on ennenkin osoittanut hanskaavansa. Don Johnson istui hyvin limanuljaskaksi ja lopetus oli onnistuneen tiukka. Tyylilajiltaan tämä tuntui olevan velkaa Brian De Palman 80-luvun alkupuoliskon elokuville. ½ Nauru kahleitten takana (Sullivan's Travels) Menestysohjaajan eläytyvästä, mutta epäonnisesta köyhäilystä saadaan irti niin kohelluksen puolelle menevää komediaa kuin tummempaa draamaakin. Ote pysyy kuitenkin keveänä vahvasta ja onnistuneesti välittyvästä sanomastakin huolimatta. +
Vegas vie voiton (Vegas Vacation) Griswoldit lomailevat taas, tällä kertaa Vegasissa. Sarjan tuoreimpana tämä on myös huonoin, mutta huonolle idioottikomediallekin on aina joskus aikansa. Randy Quaid ennakoi jälleen Eddie-serkun roolissa nykyisiä edesottamuksiaan. ½ Paholainen kyydissä (The Devil Thumbs a Ride) Perinteinen liftarinoiri muuttuu edetessään perinteiseksi mökkinoiriksi. Sujuvan tiivis ja tunnelmainen jännäri. Lawrence Tierney näyttää jälleen kerran vahvuutensa kusipääroolissa. ½
Pari klassikkoa tuli tänään kaiveltua digiboksin syövereistä: Red River Tämä osoittautui odotuksiani paremmaksi, sillä epäilin tätä esim. Fordin ratsuväkitrilogian tapaiseksi pehmeilyksi, mutta Howard Hawks taisikin olla tekijämiehiä näiden westernien osalta. Hieno ja viihdyttävä karjanajoleffa tässä on kyseessä, jonka parissa lähes kaksi ja puolituntinen meni ihan siivillä. Miellyttävää että John Waynellakin oli hieman tavallisesta poikkeava rooli ja Montgomery Clift nyt aina onnistuu tuomaan oman merkittävän lisänsä elokuvaan kuin elokuvaan. Walter Brennan puolestaan tekee sen täysin oman roolin, mutta kun hän tekee sen hyvin ja viihdyttävästi, niin mikäs siinä. Sitten kun miinuksia aletaan hakemaan, niin lopun rakkauskuviothan hommaa sotkee ja erityisesti leffan loppukohtaus ei tee mitään oikeutta kokonaisuudelle. No kai se aikakausi on tässäkin otettava huomioon...Peckinpahin ja kumppaneiden aika koitti vasta myöhemmin. 4/5 Imitation of Life Douglas Sirkin viimeinen Hollywood-leffa (ja käytännössä muutenkin viimeinen ohjaus) on juuri sitä, mitä osasin odottaa ja jollaisella ohjaaja maineensa loi...eli tuttu technocolor-värien sävyttämä satutunnelma loisti läsnäolollaan. Muutamia vuosia on jo kulunut miehen muiden klassikoiden näkemisestä, enkä siten suoraa laadullista vertailua pysty aivan tekemään, mutta aivan varmasti yksi ohjaajan pääteoksista on kyseessä. Kaksikin eri teemaa sisältävä tarina pysyy varsin hyvin koossa loppuun saakka ja juuri tuo loppu onnistuu olemaan varsin koskettava. 4/5
Pettävällä pohjalla (On Dangerous Ground) Työnsä rassaama poliisi saa pestin etsiä murhaajaa maaseudulta. Nicholas Rayn noir on hetkittäin erinomainen laittamalla keskushahmonsa toimimaan muiden parissa ja poikkeavien tapahtumaympäristöjensä ansiosta. Harmi vain, että sinänsä kelvollisesti roolinsa tekevän Ida Lupinon kohtaukset hidastavat tyylin melodraamaksi, mikä ei oikein muun kokonaisuuden keskellä tällä kertaa toimi. ½ Taivaalliset olennot (Heavenly Creatures) Kyllä Peter Jacksonilta on aikoinaan draamakin onnistunut. Tosipohjainen teinityttötragedia yhdistää hupsuilun ja synkemmät sävyt hyvin. Jacksonin aiemmista töistä tutuksi tullut hieman äkkiväärä tyyli sopii erinomaisesti tyttöjen kohnoiluihin ja aitojen päiväkirjaotteiden käyttö kerronnassa luo vahvan latautuneen tunnelman. Hotelli Firenzessä (A Room with a View) Merchant/Ivory -parivaljakon englantilaisen yläluokan kuvaus toimii mainiosti, tällä kertaa hieman kepeämmissä tunnelmissa. Vahvoja näyttelijäsuorituksia järjestään. - Uhka (The Threat) Näppärässä pikku-noirissa rosvonpirulainen kaappaa pakomatkalle mukaansa itsensä aikoinaan linnaan toimittaneen syyttäjän ja poliisin. Hyvä, joskin aika perinteinen pakomatka-/mökkijännäily. ½ Me and You and Everyone We Know Jenkki-indien hieman taiteellisemman laidan edustaja kohoaa alun puisevuuden jälkeen varsin näppäräksi tunnelmapalaksi. Lähestymistapa on paikoitellen sangen rohkea, eipä pikkupojan ))<>(( -ideallekaan voinut muuta kuin nauraa. Maininnan arvoinen on Michael Andrewsin elokuvaan säveltämä musiikki. -
Sleeper En ole edes aivan varma olinko tätä aiemmin aivan kokonaan nähnyt, koska loppupuoli ei vaikuttanut ollenkaan tutulta. No nyt on ainakin taas yksi Allenin leffa vähemmän näkemättä. Woodyn viides ohjaustyö lienee miehen resumeessa puhtaimpia komedioita ja alkaakin erittäinkin lupaavana tieteiskohelluksena. Loppua kohden touhu menee yhä enemmän ja enemmän häröilyksi, mutta kyllä tämän parissa hyvin viihtyi, vaikka kai parempaankin olisi alun perusteella ollut aineksia. Diane Keaton oli 70-luvulla kyllä ihana ilmestys. 3½/5
Van Diemen's Land (2009) Kahdeksan elinkautisvankia onnistuu pakenemaan 1800-luvun alussa jossain australian peräreiässä sijaitsevasta rangaistussiirtolasta. Mukaan varastetut vähät eväät kuitenkin loppuvat kun synkät metsät joissa riistaa ei ole, jatkuvat loputtomiin. Kuvaukseltaan kaunis ja kerronnaltaan hyvin rauhallinen elokuva jossa nälkiintyneet, jurot äijät harppovat selkosella ja pikkuhiljaa hakkaavat kirveellä toisensa matkaeväiksi.
Buried Alive ****½ Frank Darabont osaa ohjata elokuvia, älköön kukaan Mistin katsonut luulko toisin. Tämä edustaa 80/90-lukujen vaihteiden "tv-kauhua" erittäin hyvin ja laadukkaasti. Käänteet ovat osin odotettuja, osin katsojaa piinaavia. Erinomainen erityisesti lajityypissään. Puuttui vain Hitchin esipuhe alusta. Intolerable Cruelty ***½ Tämä Joel Coeninkin ohjaus toimi varsin hyvin, ja sopi hyvin joulunajan tunnelmiin. Mukavan irtonaista menoa. Clooney ja Zeta-Jones takaavat osaltaan laadun. L.A. Without a Map ****½ Kaurismäkien paras leffa! Ainakin näkemistäni. Tähän asti pidin Mikaa jonkinlaisena köyhemmän miehen versiona, mutta tämä ainakin oli laatutyötä alusta loppuun. Tässä herkullisella tavalla yhdistyi UK ja US, tylsää hetkeä ei ollut ja tarinankuljetus ei ole tavanomaisimmasta päästä tarjoten varsin tyydyttäviä hetkiä. Eyes Wide Shutin sivuosatyttö oli nyt päässyt pääosaan :love:, ja Johnny Deppilläkin hieno rooli. Erityismaininta todella onnistuneista hautausmaakohtauksista. Meni draamakomedioiden listalla korkealle. :naminami: The Lost World *** Arthur Conan Doylen tarinaan perustuva, aika hauska leffa, edustaa sitä mitä Jurassic Parkien kenties olisi pitänyt olla, ainakin toimivampi ja viihdyttävämpi.
Gosford Park Altmanin tuotannon loppupään parhaimmistoon kuuluvana pidetty Gosford Park osoittautui muistikuvia hieman heppoisemmaksi teokseksi. Aikalaiskuvauksena ja eräänlaisena Agatha Christie -kunnianosoituksena leffa täyttää kyllä paikkansa ja tunnelmallinen kokonaisuushan tässä eritoten em. asioiden takia on kyseessä. Aika sekava kokonaisuus tämä kuitenkin on valtavan laajan hahmogallerian myötä jotenkin hankala tästä oli saada kiinni. Loppuratkaisujen heppoisuus on toinen asia, mikä arvosanaa laskee. 3/5 Mystery Train Jarmuschin teos alkaa kyllä enemmän kuin lupaavasti, sillä kolmesta Memphisiin sijoittuvasta episodista koostuvassa elokuvassa nimenomaan ensimmäinen, nuoresta japanilaispariskunnasta kertova, on ehdottomasti paras. Mainio pätkä on eräänlainen Lost in Translationin käänteinen versio, jossa elokuvan kiero mutta seesteinen tunnelma toimii ehdottomasti parhaiten. Harmi etteivät kaksi muuta osaa pysty samanlaisia tuntemuksia aiheuttamaan, vaikka varsinkin viimeisessä Steve Buscemin myötä on hetkensä. Mainioita sivuosia tästä kyllä löytyy kautta elokuvan...erityisesti hotellin henkilökunta (Screamin' Jay Hawkins ja Cinque Lee) huvittavat jokaisessa kohtauksessaan. 3½/5