Ted Odotin enemmän tältä nalle-komedialta, toki parissa kohdassa jopa hiukan naurahdin, mutta jos tällä tasolla on nykyajan "huippu"-komediat, niin hoh-hoijaa ½
Muistutetaanpas jälleen kerran, että jos elokuvasta löytyy oma viestiketjunsa Elokuvat-alafoorumilta, niin kommentit mieluummin sinne.
Komediaelokuvien taso on kieltämättä romahtanut. Vielä 90-luvulla tuli joitain helmiä, mutta nyt? Toki hyvin kaukana ollaan Marxien ja kumppaneiden ajoista. Tuollainen huumorintajuttomuus kertoo kyllä jotain aikamme synkkyydestä. Viittaan nyt siihenkin, että olisi todella sula mahdottomuus edes katsoa useimpia näistä, se kävisi aivan kidutuksesta.
The Promotion: Uraputkessa (The Promotion) Puotipuksut kilvoittelevat ketjun uuden liikkeen johtajanpaikasta. Elokuva ei ollut odotetunlaista kohellusta, vaan hieman hillitympää komediaa. Kilpa-asetelmakin hoidettaan sinänsä kunnialla, että kumpainenkin ehdokkaista on pohjimmiltaan miellyttävä tyyppi ja kisailu tuntuukin tuottavan vain tunnontuskia. Kelvokas pikkukomedia. + Sinä elävä (Du levande) Kahden kerroksen laulujen linjoilla pitkälti jatketaan. Kamera pysyttelee paikallaan ja tuokiokuvat vaihtelevat hahmojen hieman vinoutuneen arjen ympärillä. Aivan edeltäjänsä tasolle tämä ei kuitenkaan yllä, kohtaukset tuntuvat vahvemmin vain juurikin erillisltä kohtauksilta. Pariisin lumoissa (An American in Paris) Musikaaliklassikon tarinan ohuutta ei käy kieltäminen, mutta hienoissa väreissä kylpevä idylli on mieluisaa katsottavaa ja tanssinumerotkin ovat kaukana puisevista. -
Impostor(2001?) Netflixistä, kun oli suositusten joukossa Andromeda-sarjan katsomisen takia. Ei paha, joskaan ei hirveän hyväkään, sellainen 6 1/2 - 7 varmaan. Sinise ihan vakuuttava ja skenaario sinänsä ihan uskottava, noinhan voi käydä jos tilanne tuo. Miinusta avaruuskohtausten puutteesta kun Scifistä kuitenkin on kyse. Niin ja loppu oli taas epäamerikkalaisena plussaa.
Laura Naisen murhaa selvitellään lähipiirin suhdekuvioita tutkiskellen. Kelpo noireilua hyvillä näyttelijäsuorituksilla, Vincent Price varhaisessa roolissaan keikarikorstona on mainio. Erämaan laki (My Darling Clementine) Wyatt Earp, Doc Holliday, Tombstone ja O.K. Corrall ovat monesta yhteydestä tuttua lännenhistoriaa, pitkälti vieläpä juuri tämän elokuvan ansiosta. John Fordin osaaminen lännenkuvaajana on tässä vahvoilla, legenda kerrotaan hyvällä otteella. Mustat donkkaa tykimmin (White Men Can't Jump) Parivaljakko tekee katukorisvedätyksiä nais- ja rahahuolien painaessa niskaan. Paljon läpänheittoa ja jonkin verran pallonheittelyäkin, hyvä tunnelma ja sopivan velmu pääpari. Elokuva on vain parantunut vanhetessaan. -
007 Skyfall (James Bond 23) (2012) Oli parempi kuin edellinen mutta huonompi kuin Casino Royal. Jotenkin bondfiilis puuttui ja oli enemmän nykypäivän perus actionelokuva. 2,5/5 Lento (Flight) (2013) (Robert Zemeckis / Denzel Washington, John Goodman, Don Cheadle, Melissa Leo) Tää oli ihan kiva. Viinanjuonti elokuvia ei koskaan ole liikaa. Johnny Goodman oli kiva nähdä pitkästä aikaa sekä tässä että Argossa. 3-/5 Django Unchained (2012) Kamalaa kurapaskaa. Muutama nätti kohtaus mutta siinä se. Tuntuu että mitään juonta ei ollutkaa ja juonta on keksitty eteenpäin samaan aikaan kun on kuvattu. Näyttelijät veti ihan ok mutta se ei pelastanut tätä aivotonta kuraa. 1/5 Argo Tämä oli kiva, varsinkin kun en ollut spoilannut itseäni alkuperäisillä tapahtumille että mitkä on suunnitelmat ja miten ne onnistuu. Lopussa oikeast vähän jännitti että miten käy. 3,5/5 Seitsemän psykopaattia (Seven Psychopats) (2012) Ei niin hyvä kuin ohjaajan edellinen In Bruges. Mutta hyvä oli silti tämmöiseksi. Mielenkiintoinen uusi ohjaaja.. Nuossut näillä kahdella jo reilusti nyky Tarantinon ohitse. Jotenkin leffat samanhenkisiä. 3,5/5
Knuttila: Jos elokuvasta löytyy oma ketjunsa Elokuvat-alafoorumista, niin viestit sinne. Me and Orson Welles Opiskelija pääsee seuraamaan vierestä kun Welles valmistelee Julius Caesaria Mercury-teatterin näyttämölle. Linklater on tehnyt tyypillisen teatterielokuvan, ei tämä muista saman aiheen ympärillä pyörivistä kovinkaan paljoa eroa. Ripaus nostalgiaa ja teatterin taikaa, joka ei kyllä valkokankaalle aina aivan onnistuneesti siirrykkään. Naapurini Yamadat (Hôhokekyo tonari no Yamada-kun) Piirrostyyliltään erilainen Ghibli-tuotos pärjää hyvin vertailussa studion muihin tuotoksiin. Yksinkertainen ulkoasu on elävä ja aivan riittävä lämminhenkiseen perhearjen kuvaukseen. Sketsimuotoisuus toimii sekin tässä hyvin. Näkymättömän miehen muistelmat (Memoirs of an Invisible Man) Chevy Chase muuttuu näkymättömäksi ja sepäs sitten aiheuttaa kaikenlaista harmia. Pääosanesittäjästä huolimatta komedia on elokuvassa aika vähissä, enemmän liikutaan pakojännärin tunnelmissa. ½ Seitsemän veljeksen morsiamet (Seven Brides for Seven Brothers) Yksi veljeksistä tuo kauppamatkalta mukanaan myös uuden morsiamen ja se saa muutkin veljekset innostumaan naisista. Melkoisissa Aleksis Kivi -tunnelmissa tässä musikaalissa mennään. Hauskaa menoa, pari laulunluritusta tosin olisi voinut jättää poiskin. Tanssitaistelusta suoraan tappeluun muuttuva latotalkookohtaus on mainio. -
Recoil :OI Odotuksena oli suunnilleen "Ui jumalauta, Steve Austin ja Danny Trejo samassa leffassa, pakko olla kova!" Mutta ei hitto sentään, tässä ei toiminut yhtään mikään. Kuvaus ja ohjaus olivat pääasialliset ongelmat. Mikään ei toimi sinne päinkään; leikkaukset, rajaukset, rytmitys ja kaikki muukin on pielessä. Hahmojen toiminta on pääasiassa totaalisen epäloogista ja tapahtumat täysin epäuskottavia. Ohjauksen ala-arvoisuuden kanssa kilpailee vahvasti yksi huonoimmista ja epäsopivimmista soundtrackeista vähään aikaan. Yksikään biisi ei ole hyvä, eikä sovi kohtaukseensa ja kaikkien ajoitus ja sovitus ovat poskellaan. Jengiläisten näyttelijänlahjat eivät vakuuta. Päivänselvää hyppimistä 'nyrkin iskusta' noin selvimpänä esimerkkinä. Eivätkä mokomat ole mitenkään erityisen uskottavan näköisiäkään. Juonentapainen ei ollut kovinkaan yllättävä ja asioiden tolan arvasi jo parista ensimmäisestä flasbackista. Toimintarymistelyssä voisi tietyt asiat noista antaa anteeksi jos leffa iskee muuten hyvin, mutta kun tämä ei. Ei sitten alkuunkaan. Toimintarymistelyssä voisi monet noista asioista jopa tehdä tahallaan väärin jos ohjaaja osaisi, kuten Machetessa, mutta kun tässä ei ollut siitäkään kyse. Tämä oli vain yksinkertaisesti huono. Oli erittäin lähellä jättää koko leffa kesken. 0/5
Karkuri (Runaway) Poliisi pistää vikaantuneita robotteja ojennukseen. Tällä kertaa robotit eivät ole tyypillisiä androideja, vaan laatikkomaisia kotitalous- ja teollisuusrobotteja. Gene Simmons on pahiksena ja juonikin on juuri sopivan älyvapaa viihdyttävyyden takaamiseksi. Häpeäpaalu (Disgrace) Naisopiskelijoita hyväksikäyttänyt proffa muuttaa tyttärensä luo syrjäseudulle. John Malkovich on erinomainen esittämään sekä ahdistunutta että ahdistavaa hahmoa. Etelä-Afrikkan historian taakka väijyy taustalla erinäisten suhteiden kiemuroissa luovittaessa. ½ Lisa - unelmien nainen (Weird Science) Nörtit tekevät itselleen naisen tietokoneella. Komedia on kaukana John Hughesin parhaista, mutta idiotismeja ei olla turhaan koitettu edes hillitä, jolloin homma karkaa paikoin jo ilahduttavan psykedeeliseksi. Nostalgia-arvo on tässä myös vahva. -
Starship Troopers - Invasion Ihan kelvollinen CGI-animaatio, ja sentään toiseksi paras Starship Trooper -elokuva. Vaikka graafinen anti ei olekaan ihan viimeisintä huutoa, niin kyllä tässä ihan onnistuneen 1,5h toimintarytinän ovat saaneet aikaiseksi, oikein eeppiseen japanilaiseen tyyliin 3/5 Mother of Tears (La terza madre) Vähän tuoreempaa Argentoa sitten välistä. Alkupuolella vaikutti kyllä erittäin kehnolta tekeleeltä, samoin loppukohtaus, muuten sitten ihan katsottavaa kauhua ja tissejä. Ei kuitenkaan mitään jakoa Argenton parhaisiin tuotoksiin verrattuna. Gorekohtaukset ovat sen sijaan tyylikkäitä. 2,5/5
Koomikkojen kuningas (The King of Comedy) Sosiopaatti luottaa rajattomasti koomikonkykyihinsä ja hankkiutuu tv:hen hinnalla millä hyvänsä. Julkkiskulttuuria ja sen ihannointia terävästi satirisoidessaan Scorsese on erityisen ilkeänä. De Niro heittäytyy hienosti häirikönrooliinsa ja Sandra Bernhardin vihaauhkuva mutruirvistys on omaa luokkaansa. Nyt tuoreimmalla katselukerralla pidin tästä selvästi enemmän kuin aiemmin. Yön painajainen (Play Misty for Me) Julkkispakkomielteen toinen puoli eli Eastwood uhrin asemassa. Sänkyynkaadot ja turpiinveto on toki tähänkin elokuvaan saatu mahdutettua, vaikka aihepiiri eroaakin selvästi miehen aiemmista roolisuorituksista. Hyvää tiukan tunnelmoinnin ja 70-luvun letkeilyn vuorottelua, jossa välillä koukataan jo vähän kauhunkin puolelle. ½
Tabloid Missitytön kaappaamassa mormonipoikaystävässä on kyllä jutunaihetta (minkä keltainen lehdistökin aikoinaan tajusi), joten tapaus on dokumenttielokuvan aiheena toimiva - varsinkin kun itse "missityttö" kertoo avoimesti kameralle omaa näkökulmaansa tapahtumiin. Sääli silti, ettei itse kaapattu ollut suostunut haastatteluihin. ½ He pakenivat huomispäivää (Odds Against Tomorrow) Vanha ketku saa kaksi miestä puhuttua mukaansa ns. varmalle pankkikeikalle, toisen rotuennakkoluulot haittaavat toimia. Elokuvassa on nättiä kuvaa New Yorkista ja tyylillisesti 60-lukukin jo selvästi kummittelee nurkan takana. Harmi vain, että replikointi ja hahmot ovat paikoitelleen kovinkin tönkköjä. Kapinallisten asekätkö (Bandido) Ketku seuraa asekauppiasta ja tasapainoilee tiedoillaan tämän asekätköstä kapinallisten ja armeijan välillä. Vain paikoin viihdyttävä länkkärimukaelma on turhan yksioikoinen, tällaiseen vaadittava seikkailutunnelmakin uupuu. -
Sin Nombre IMDP: "Honduran teenager Sayra reunites with her father, an opportunity for her to potentially realize her dream of a life in the U.S. Moving to Mexico is the first step in a fateful journey of unexpected events" arvostelu 7,4. Ihan hyvä leffa oli, voin suositella.
Sain äskön katsottua kaikki viralliset 23 James Bondia. Päällimmäiseksi kysymykseksi jäi, miksei kohtalo koskaan vie Bondia maailmanmatkoillaan kahteen pinta-alaltaan jättimäiseen valtioon, Australiaan tai Kanadaan? Molemmat ovat sentään brittiagentin reviiriä, Brittiläistä Kansainyhteisöä, päinvastoin kuin Islanti, Japani tai Sveitsi. Boliviasta puhumattakaan.
Woody Allen: A Documentary Malliesimerkki hyvästä ohjaajadokumentista. Allen itse on runsaasti äänessä, tuotanto käydään varsin kattavasti läpi ja dokumenttielokuvan reilu pituus mahdollistaa kunnon paneutumisen aiheeseen. ½ Delirious Koditon lyöttäytyy paparazzin seuraan. Boardwalk Empire -parivaljakko Buscemi ja Pitt tekevät tavallaan sympaattiset roolisuoritukset, vaikka julkkiskulttuurin nurjempi puoli tuleekin siinä samalla käsitellyksi. ½
Bobby Fischer Against the World Tästä sankarista kertovassa dokumentissa oli paljon entuudestaan tuttua, mutta kiinnostavaa draamaa yhtä kaikki. Islannin ottelun aikaiset käänteet käydään odotetusti läpi tarkemmin. Lopussa kyllä häiritsi naisohjaajan valinta ratsastaa sosiaalipornolla mestarin kustannuksellakin, dokumentin näkökulma olisi voinutkin paikoitellen olla vakavammin aiheeseen syventynyt kevyemmän viihteellisyyden sijaan. Nyt mentiin ymmärrettävästi päähenkilön karismalla. ***½ Next Pääosassa legendaarinen Nicolas Cage, joten tämän sattuminen tv-ruutuun oli aivan mainiota. Mitäs leffassa? Ensin leikitään kuin aikaiselta 80-luvulta tulleilla pienoismalleilla ja rinnettä alas niitä ryntäileekin melkoinen kasa! Wou mitä läheltä piti -trikkejä. Tässä vaiheessa katselua on vaan pakko jatkaa. No Cagen näyttelemä meedio tulevaisuudesta, jolla lisäksi hassu kävelytyyli, visioi kohtaus toisensa jälkeen tyhjästä eteen saapuvia huippujännittäviä tilanteita. Pankin räjäytti täysin tyhjästä ja äänettömästi noussut sankareita jahdannut helikopteri sekä tietää-kyllä-mistä ysäriklassikosta täysin kylmäverisesti pöllityt lähitaisteluliikehdinnät. Huikeata ja ennenkaikkea koskettavaa viihdettä. Oli tämä sellainen esitys. *** Patriot Aivan mahtava elokuva jenkkien sisällissodan aikaisista tapahtumista. Gibson vakuutti moraalisena perheenisänä ja Ledger tämän poikana oli myös mainio. Ohjaus oli kautta linjan niin tukevaa ja tasapainoista että yllätyin puikoissa olleenkin Emmerichin Gibsonin sijaan. Tarina toimi alusta loppuun minkä huomasi siitä että pitkä elokuva kantoi väsymättä loppuun asti. Tällaiset emotionaaliset epookit kyllä iskee. ****½ The Funhouse No niin, 80-luvun stalkkerislasheri alkaa ja päästään siis asiaan. Halloweenia on katseltu ja aikamoinen verilöyly luvassa. Huvipuistokin on tosi pelottava paikka noin keskimäärin ja teiniporukan seurassa on kiva hiippailla. Tissit ja huvipuistohuumoria, heh. Mitäs sitten... Aika kuluu... kuluu... kuluu aikaa... no leffa vasta puolivälissä. Aha, taas hassuja halpishirviöitä. Mutta mitä sitten tapahtuu? Spoiler Törmäillään jonkun nyrjähtäneen Frankensteinin koomikon kanssa loppuleffa... Paljonhan näitä kauhuiluja on nähnyt mutta olihan pannari! Vieläpä Poltergeistin ohjaajalta. *
Ironclad Olihan vaikuttava leffa. Harvoin jää toimintakohtaukset samalla tavalla mieleen pyörimään, kuin tällä kertaa. Ja kun näyttelijälistalta löytyy mm. Brian Cox, Paul Giamatti ja ihana Kate Mara, niin toiminnan lisäksi myös casting on kunnossa. Ritarirymistely siis kyseessä, ja varsin laadukas sellainen. Kannattaa ehdottomasti katsastaa, jos eteen sattuu.
Harold & Kumar 2: Pako Guantanamosta (Harold & Kumar Escape from Guantanamo Bay) Toheloita pidetään terroristeina, joutuvat Guantanamo Bayhin ja pakenevat sieltä. Ensimmäinen H & K tarjosi parit hyvät irtonaurut, tämä tarjosi selvästi vähemmän. Pössyttelykomedian perinteitä tässä koitettiin seurata, mutta olipahan kehnoja vitsejä, jotka parhaimmillaankin olivat vain toisintoja ensimmäisestä elokuvasta. Näilläköhän näytöillä Kal Penn päätyi apulaisjohtajaksi Valkoiseen taloon... ½ Maailma on vapaa (It's a Free World...) Nuori nainen pistää työttömäksi jouduttuaan oman vuokratyövälityksen pystyyn. Tyylilaji on Ken Loachille tyypillisen realistinen ja yhteiskuntakritiikkikin on vahvasti mukana. Aluksi päähahmon yritteliäisyyttä seuraa kannustaen, mutta mielipide muuttuu elokuvan edetessä hyväksikäytön pahetessa. ½
The Place Beyond the Pines Tästä oli Basso radion ennakko pari päivää sitten ja nyt hieman leffaa mietittyä voi todeta että tässä on kova ehdokas vuoden top listalle. Erittäin vahvasti kuvattu rikosdraama, jossa minimalismi on kova sana. Näyttelijät Goslingia (tuota miesten Kristen Stewartia) lukuunottamatta ovat kaikki erinomaisia, mutta erityisesti pisteet menevät Bradley Cooperille ja Ben Mendelsohnille hienoista roolisuorituksista. Myöskin todella onnistuneista musiikkivalinnoista tulee plussaa, sekä kauniista kuvauksesta, joka tallensi New Yorkin osavaltion perähikiöiden pikkukaupungit komeasti. Loppua kohden menetetään puhtia ihan snadisti, mutta se ei ole iso miinus. ½