The Place Beyond the Pines Discshopin ennakkonäytöksessä kävin itse, erinomainen elokuva eikä itseä häirinnyt Goslinkaan yhtään, päinvastoin. Ben Mendelsohn ei ole aiemmin elokuvista omaan silmiini juuri erottunut, mutta oli tässä aivan loistava. Derek Cianfrance alkoi kiinnostamaan ohjaajana sen verran että pistin samantien Blue Valentinen tulemaan (Discshopista tietenkin). 4.5/5
Muistutetaanpas jälleen kerran, että jos elokuvasta löytyy oma viestiketjunsa Elokuvat-alafoorumilta, niin kommentit mieluummin sinne.
Tuli katsottua netflixistä Woody Allenin Scoop. Allenin leffathan on Kaurismäen elokuvien vastakohtia. Niin tämäkin - kaikki henkilöt puhua pälpättävät kuin papupadat. Välillä puhetulvaa on hauska kuunnella ja huumorikin ajoittain osuu maaliin. Näyttelijäkaarti on totutusti tasokas eikä suorituksissa juuri vikaa ole, jos nyt mitään mieleenpainuvia roolejakaan ei nähdä. Tarina on murhamysteeri, jota on maustettu kummittelevalla reportterilla. Enempää tarinaa en viitsi paljastaa, mutta valitettavan vähän mitään yllätyskäänteitä nähdään. Kokonaisuus onnistuu pääasiassa hyvien näyttelijöiden ja Woody Allenille tyypillisen huumorin avulla viihdyttämään puolitoistatuntisen verran ihan hyvin. Keskivertoviihdykkeelle keskivertotähdet ***
Minä olen tuomari- I, the Jury (1982) Armand Assanten tähdittämä elokuva tuli ensimmäisen kerran nähtyä 80-luvun lopulla Suomi VHS:sältä ja tietenkin sensuroituna versiona. Muistaakseni tuli myöhemmin tilattua kyseinen VHS elokuva Englannista/Hollannista, en muista oliko kyseinen nauha leikkaamaton? Nyt tuli mahdollisuus nähdä kyseinen rikoselokuva leikkaamattomana versiona ja kyllähän tämän katsoi vieläkin mielellään. Armand Assante ( elokuvassa hyvin paljon nuoren Sly Stallonen näköinen) loistaa etsivä Mike Hammerina. Etsivää jonka ystävä surmataan ja hänen tutkimukset vievät miehen niin hallituksen salaliiton kuin CIA/mafian tekemien mielenhallinta touhujen keskelle. Vielä kun soppaan lisätään naisia tappava sarjamurhaaja ja seksiterapia klinikalla toimivan Bond-tyttö Barbara Carrera. Ei voi muuta odottaa kuin ruumiita ja paljon paljasta pintaa. Kyllähän sitä katsoo mielellään Barbara Carreraa ilman rihmankiertämää ja unohtamatta kaksoistyttöjä Leigh ja Lynette Harrisia. Elokuvan loppu on mieleenpainuva karuudessaan:thumbsup: Dr. Charlotte Bennett (Barbara Carrera): [Last lines] How could you? Mike Hammer (Armand Assante): It was easy. Toivottavasti elokuva tultaisiin joskus julkaisemaan Blu-ray tai Dvd formaatissa! Tuolla on Warner Brossin vanha VHS kasetin kansikuva. http://www.leffatykki.com/elokuva/mina-olen-tuomari/arviot/9 I, the Jury 3+/5
Les Paul: Chasing Sound Les Paulin muusikon ja keksijän uraa luotaava dokumentti. Oikeaan aikaan tehty dokkari, kun itse Les on saatu vielä mukaan haastateltavaksi. Muusikkoura läpikäydään hyvin, keksintöpuolesta olisi toivonut vielä vähän tarkempaakin pereytymistä. ½ Ei mikään enkeli (Destry Rides Again) Uusi lainvalvoja laittamassa levotonta lännenkaupunkia taas kerran kuriin. Stewartin hahmo on sopivan velmu tuoden tuttuun kuvioon vähän uuttakin mukaan. Huumorikin on hyvin mukana, vaikka tämän leimaaminen pelkäksi lännenkomediaksi meneekin jo kärjistämiseksi. ½
Talvisota Enemmän tässä oli sinänsä ihan hyvinkin toteutettua toimintaa kuin muistinkaan. Vallan kelvollinen sotaelokuva, vaikka pituudesta olisikin voitu karsia. ½ Klute - rikosetsivä (Klute) Etsivä etsii kadonnutta ystäväänsä ainoana johtolankanaan yhteys prostituoituun. Oikeampi nimi elokuvalle olisi Daniels - prostituoitu, niin paljon tämä kuitenkin pyörii Jane Fondan erinomaisesti esittämän hahmon ympärillä. ½ You Kill Me Alkoholismi haittaa palkkatappajan työskentelyä. Kelpo päihdedraama, Ben Kingsleyltä varsinkin hyvää työtä yrmynä päähenkilönä. + Hyvitys (Red) Pikkunilkit tappavat vanhuksen koiran. Kostokierre kuvataan sopivan hillityllä tavalla, vaikka meno lopulta kovaksi yltyykin. Taustalla vellovat menneisyyden kauhut tuntuvat turhalta lisäykseltä, hahmon koettelemukset ovat muutenkin jo kyllin kovia. ½ Beatrix Potter - taiteilijaelämää (Miss Potter) Puputaiteilijan pikkukivailua idyllisissä maisemissa. Ylitsepursuava lämminhenkisyys on joskus ihan ok sekin. Särmää tästä ei löydy, liekö elämäkertanakaan kovin osuva kaikessa hupsuudessaan.
Sama leffa tuli teatterissa ihan tuoreeltaankin aikoinaan katsottua, eli 1993. Ja silloin se kolahtikin aika kovaa. Ja nyt siis katselin uudestaan 3D-versiona, Tampereen Plevna 2:ssa. Eli toiseksi suurimmassa salissa. Jänskättämisen kannalta muistin turhan paljon leffasta, kun on kotonakin tullut tuo tässä välissä katsottua. Aivan ensimmäinen reaktio kuitenkin oli, että kuvahan tuntuu hieman kapealta. Ja kun IMDb:sta hieman kaivelin, niin kaikki kolme Jurassic Park -leffaa ovat ihan alunperinkin kuvasuhteella 1.85:1 eli ~16.66 : 9. Kun taas aiemmin teatterissa näkemäni Oblivion (2D), Hobbit (3D HFR) ja Prometheus (3D) ovat olleet täysleveitä, siis 2.35:1 eli ~21:9. Eli samankorkuinen, mutta 27 % leveämpi kuva, samasta salista puhuttaessa. Itselläni eroa korostaa vielä se, että katsoin nuo muut Plevna 1:ssä, jossa kangas on paljon suurempi. Kyseessä ei tietenkään ole alunperin 3D:ksi tarkoitettu leffa. Joten em. aidot 3D-leffat ovat siinä mielessä paljon parempia demoamiseen. Välillä kuitenkin oli selvästi 3D-efektiä, välillä taas tuntui lähinnä 2D-leffan katsomiselta. Kaikkein nopeimmat liikkeet tuntuivat harmillisen epäselviltä, mistä lie johtuikaan. Ja ajoittain pisti silmään, että kuva oli melkoisen pehmeä, hieman kuin DVD-versiota olisi katsonut. Väritkin olivat hieman hailakat. Kenties em. uusien leffojen katsominen on tähän fiilikseen se suurin syy, kenties ei. Surround-äänet toimivat varsin kivasti. Volumen suhteen vähemmänkin olisi kyllä riittänyt. Varsinkin niissä ensimmäisen vartin aikana näytettävissä mainoksissa. LFE-taajuuksista en tosin volumen suhteen rutise, eli ne saavatkin tulla noin kovaa. Eli penkkien ajoittainen tärinä oli pelkästään hyvä juttu. Joka tapauksessa hyvä leffa, jota voin edelleen lämpimästi suositella kaikille seikkailun ystäville. Mikäli juonenkäänteet eivät ole ennestään tiedossa, on luvassa monta todella jännittävää kohtausta. Mutta mitään tajunnanräjäyttävää demotasoista 3D-silmäkarkkia ei siis kannata odottaa, vaikka 3D-leimalle ajoittain hieman katetta saakin. Dinot toimivat edelleenkin varsin hyvin, etenkin raptorit ja tyrannosaurus. Eli ne liikkuvat luontevasti, ääntelykin kuulostaa hyvältä jne. Toisin kuin monissa paljon tuoreemmissa leffoissa, varsinkin jos ovat pelkällä CGI:llä menneet toteuttamaan. Vuonna -93 teatterissa katsoessani en kyllä muista rutisseeni yhtään mistään teknisestä seikasta. Kotona oli silloin asiallinen 20" CRT-töllö ja laadukkaat VHS-videot. Nyt sen sijaan on vain pienehkö littutöllö (46") ja ainoastaan 2D-toistoon kykenevä BD-soitin. Ensimmäisen katselukerran jälkeen olisin varmastikin täydet viisi tähteä antanut. Nyt sen sijaan annan hieman vähemmän. Näin dinosauruksista kiinnostuneena ja vanhoja huippufiiliksiä muistelevana kolmonen tuntuu liian alhaiselta, vaikka juonen muistaminen hieman latistikin jännitystä. Joten: : :thumbsup:+
Kauriin merkeissä (Under Capricorn) Irkku päätyy Australiaan ja löytää vanhan ihastuksenkohteensa nousukkaan vaimona. Melodraama ei ole kovinkaan hitchcockmainen, mutta ilman sen suurempia vikoja kuitenkin. Cottenin hahmo varsinkin on hyvä, näkökulman tapahtumille tarjoava Michael Wilding taasen ei onnistu voittamaan puolelleen. Korkeuskammo (High Anxiety) Kunnianosoitus voittaa tällä kierroksella kunnioituksensa kohteen. Brooksin Hitchcock-parodia on yhä tekijänsä eheimpiä elokuvia, vitsit toimivat. The Rocker Vanha, aikoinaan bändinsä juuri suosion kynnyksellä kaltoinkohtelemaksi joutunut rumpali liittyy teinien bändiin. Pliisuista lähtökohdista on saatu yllättävänkin sympaattinen lopputulos aikaan. Rainn Wilson on pääroolissa kiva eikä teineilyitäkään ole liiaksi karamellisoitu. ½
Thelma & Louise Thelma tanssii Harlanin kanssa ja sitten parkkiksella Harlan yrittää raiskata hänet kuin impivaaralainen häjy, mutta Louise onnistuu estämään sen tulemalla pyssyineen väliin. Sen jälkeen Harlan lausuu törkeyksiä ja Louise ampuu hänet. Tässä erittäin syvällisessä elokuvassa paljastuu myöhemmin syy tuohon karmeaan ja täysin järjettömältä vaikuttaneeseen tekoon. Erityisesti Thelman hahmo on tosi hyvä. Siskossa on voimaa. Toivottavasti naiset samaistuu häneen ja läntinen sivistys on turvattu. Äärisyvällisen ja lopulta kyyneltulvaan kirvoittavan naisparivaljakon ohella elokuvassa on myös huumorihahmoja, kuten Thelman aviomies Darryl. Darryl on täysmäntti ja täytyy sanoa, että harvoin olen nähnyt näin hyvää tulkintaa sellaisesta. Christopher McDonaldille pisteet roolisuorituksesta. Harvey Keitelkin onnistui roolissaan hieman mystisenä poliisina, joka jahtaa Thelmaa ja Louisea. Mikä loppujen lopuksi onkaan miehiään tuo Hal Slocumb? 4/5
Tämä on tosiaan melko erikoinen pukudraama Hitchin elokuvaksi, mutta kuitenkin katsomisen arvoinen. Mielenkiintoista potentiaalia on mikä ei tuntunut vain täysin toteutuvan.
Viskiä, viskiä! (Whisky Galore!) Kyläpahasen elo ankeutuu kun väkijuoma pääsee loppumaan, mutta sitten rannan edustalle haaksirikkoutuu viskilastia kuljettanut laiva. Reipasta ja lämminhenkistä alkoholin ylistystä ei pahemmin moralisoinnit hidasta. Hauska elokuva. ½ Ollako vai eikö olla - siinä leffa! (To Be or not to Be) Natsit valtaavat Puolan ja tästä aiheutuu teatteriseurueelle kaikenlaista harmia. Vanhvasti Mel Brooksiin identifioituva elokuva toistaa pitkälti Lubitschin (paremman) originaalin menoa. Hauskoja yksittäisiä heittoja, mutta ei tämä enää yhtä hyvin maistunut kuin aiemmin.
Kyllähän hän siinä lopussa pääsi verkostoitumaan itsensä presidentin kanssa vai olikohan se sittenkin ykkösosassa. Sulautunut mielessä nämäkin kohelluselokuvat yhdeksi massaksi. Catch 22 (1970) Joseph Hellerin satiiriseen romaaniin perustuva loppua kohden varsin surrealistisia piirteitä saanut sotakomedia viihdytti viisastelevalla dialogillaan. Vaikka osasta huumoria oli aika jo ajanut ohi, oli elokuva paikoitellen erittäin oivaltava. Näyttelijäkaartista löytyi varsin yllättäviä nimimiehiä, kuten Jon Voight, lähinnä folkrockpuolella mainetta niittänyt Art Garfunkel, sekä ennen kaikkea suorastaan hulvattomaan vauhtiin roolissaan päässyt Orson Welles. 3½/5 Upstream Color (2013) Shane Carruth on nousemassa suosikkiohjaajieni/käsikirjoittajien listan kärkipäähän, vaikka vasta kaksi elokuvaa onkin tehnyt. Jälleen ruudulle oli loihdittu erinomainen visuaalinen ilme suhteessa budjettiin. Käsivarakameran ystävä olen hyvin harvoin, mutta tässä sen käyttö oli sopivan hillittyä ja miellyttävää. Kiehtova tarina aukesi hitaasti mutta varmasti, joskin ohjaajan edellisen leffan tavoin uusintakatselut ovat suorastaan välttämättömyys. Näin tuoreeltaan elokuvan nähneenä arvosanaa en osaa antaa, mutta mitään pahaa sanottavaa en kyllä elokuvasta keksi. Tällaista uskaliasta yritteliäisyyttä tarvittaisiin enemmän elokuva-alalla. ?/5
Road House - kuuma kapakka Elokuva edustaa yhä monilta osin 80-luvun toimintaelokuvien hyviä puolia. Latistuva loppupuoli haittaa hieman, mutta hyvin tämä on muuten kestänyt aikaa ja Jeff Healeyn luritukset kuulostavat jopa aiempaa paremmilta. ½ Beats, Rhymes & Life: The Travels of a Tribe Called Quest Kelpo historiikki New Yorkin rap-kuvioista ja lisäksi mukaan on saatu sopivissa määrin draamaa bändin sisäisten riitojen kärjistyessä vuosien kuluessa. ½ Suuri Flamarion (The Great Flamarion) Perinteisen vedätys-noirin vahvuutena lähinnä von Stroheimin läsnäolo. Over the Top - terästäkin kovempi Stallone vääntää kättä, ajaa rekkaa ja lähentyy poikansa kanssa. Poikasuhdejutut liippaavat läheltä Rockyjen tunnelmia, lienee Stallonelle läheinen aihe. Omalla vilpittömällä tavallaan viihdyttävä elokuva ja luultavimmin Menahem Golanin ohjaustöistä se paras. + The Ruins Meksikossa lomaileva nuoriso lähtee tutkimaan vanhaa Maya-rauniota ja siitäkös seuraakin kaikenlaista harmia. Pienimuotoinen kauhuilu rakentaa toimivaa tunnelmaa eikä lähde turhaan paisutteluun. Etenemiseltään kovinkin tuttua tavaraa, mutta on näitä huonompiakin nähty. Päivien kimallus (Love Is a Many-Splendored Thing) Sota-ajan tunnemyräkkää Hong-Kongin maisemissa. 50-luvulle tyypillinen romanttinen elokuva seuraa kaavaa loppuun asti, Spoiler näihinhän kuuluu aina myös toisen päähenkilön menehtyminen. Cop - kyttä Kyttä näkee naismurhissa kaavan ja lähtee jäljittämään sarjamurhaajaa. Ellroy-filmatisoinneissa tämä on sieltä onnistuneimmasta päästä, muutkin Lloyd Hopkins -romaanit olisi nähnyt mielellään James Woodsin tulkintoina. ½ Epäilty (Cause for Alarm!) Sairas aviomies alkaa kuvitella omiaan. Tyyliltään pienimuotoinen parin huoneen elokuva muistuttaa enemmänkin tv-sarjajaksoa (Hitchcock esittää) kuin ns. pitkää elokuvaa, mutta mikäs siinä, kun tunnelmanrakentelu onnistuu näinkin hyvin. ½ Rush: Beyond the Lighted Stage Hyvin tehty musiikkidokumentti onnistuu aina kiinnostamaan, vaikkei itse bändin suurin ystävä olisikaan. Haastateltavien sanavalmius ja varsinkin hyvin käytössä ollut kuvamateriaali vanhoista kotifilmeistä lähtien tekee tästä onnistuneen bändikuvauksen. -
Lomalla on aikaa, pirkkakaljan lätkimisen lomassa, lyhentää 1001-leffaa-jotka-pitää-nähdä-ennen-kun-pääsee-todelliset-elokuvan-ystävät-klubiin -listaa. Yasujiro Ozu: Tôkyô monogatari (Tokyo Story/Ensimmäinen matka) (1953) Katsoin kirjastosta lainatun surkean version, jossa vissiin väärä kuvasuhdekkin. Mitään se ei kuitenkaan vie pois itse leffan hienoudesta. Kelaa kuusikymmentävuotta takaisinpäin ja hyppää mystisten teeseremoiden maahan. Yllätys olkoon suuri kun sekä normielämä että suhtautuminen lähimpiin ihmisiin onkin kotikuntoisen tuttua. go-ji tähteä Carl Theodor Dreyer: La passion de Jeanne d'Arc (Jeanne d'Arcs lidelse og død/Jeanne d'Arcin kärsimys) (1928) Katsoin juutuub version, jossa ihan tosissaan tätä varten tehdyt musat, jotka yllätys kyllä toimii hienosti. Renee Falconetin kärsivät kasvot kantaa lähes koko elokuvan verran. Järisyttävää todeta kuinka jo vuonna -28 Dreyer on hiffannut hyödyntää liikkuvaa kameraa ja leikkauksen tuomaa voimaa dramatiikkaan. Upea elokuva, itku tuli. cinq tähteä
Alkoi itseänikin kiinnostamaan. Luulin aluksi, että on tästä listasta kyse, mutta listalta ei löydy jälkimmäistä.
Tämän Quintessencen 1001 Movies You Must See Before You Die jonkun vuoden version olen huvikseen vetänyt exceliin. Status tällä hetkellä on surkeat 263kpl nähtynä, joten jokunen leffailta (ja pirkkaolut) vielä tarvitaan. Seuraavana olisi pari Tarkovskyä tarkoitus tiirailla.
Ok, samassa listassa olin kiinni. En vain löytänyt pikaisesti hakemalla jälkimmäistä katsomaasi elokuvaa listasta. Itsellänikin on tuosta kirjaversio hyllyssä ja haaveena joskus saada katsottua kaikki.
Chinese Zodiac (BR) 2/5 Mitä nyt voi sanoa, Jackie Chan kaahausta ja överisi vetoa kaikessa, visuaalisesti hieno ja pätevä, sisältö suht. tyhjää. Kiinalainen impossible mission. Family Plot (BR) 3/5 Tuli katsottua uudestaan vuosien jälkeen nyt Bluraynä. Ihan kiva veijari leffa kaikinpuolin. Ei nyt parasta Hitchiä mitenkään.
Willy Wonka & the Chocolate Factory (1971) Sanoisinpa että pidin tästä vähemmän kuin Burtonin remakesta. Toki visuaalinen ilme aikakauteen nähden oli mukavan värikäs ja eriskummallinen ja Gene Wilderin roolisuorituskin varsin muistettava, ehkä jopa Deppiä parempi. Elokuvan juoni kun nyt kuitenkin on lastensatu, niin meinasi ruveta perse puutumaan loppupuoliskolla, onneksi kuitenkin Wilderin läpänheitto jaksoi pitää mielenkiinnon yllä suht hyvin. 3+/5 12 Angry Men (1957) Klassikkostatuksensa ehdottomasti ansainnut. Odotin jostain syystä sellaista keskinkertaista elokuvaa, joka aikanaan varmasti kohauttanut, mutta nykyään auttamattoman vanhentunut, mutta vielä mitä. Hahmot, dialogi, näyttely, juoni kaikki aivan huippuluokkaa. Harva elokuva liimaa penkkiin niin totaalisesti kuin tämä. Meni heittämällä kaikkien aikojen suosikkielokuviin. 5/5 In the Loop (2009) Armando Ianuccille tyypillistä päänaukomishuumoria runsaan kiroilun vauhdittamana. Veep ja The Thick of It sarjoista diggailevalle tämäkin teos osui ja upposi. Täyttä tykitystä alusta loppuun ollut dialogi, jota toimittamassa oli Iannuccin muista töistä tutut näyttelijät jaksoi naurattaa ääneen ja usein. Myös James Gandolfini (rip) istui komediarooliinsa erinomaisesti. 4+/5