Mad Max 1-3 1: Erittäin hienosti tehty aikaansa ja budjettiinsa nähden. (Budjetti $0,6M vrt. saman aikakauden Hollywood tuotannot esim. Alien 11M, Apocalypse Now 31,5M, Full Metal Jacket 17M, The Deer Hunter 15M..) Stuntit aivan huikean hienoja! Vauhdin ja vaaran, osumat ja kolarit tuntee sohvalle asti. Esim. moottorinpyörän rusentuminen rekan keulaan oli erittäin hieno kohta. Säälimättömyys, lohduttomuus ja karuus toimivat hienosti. Nyttely ei aina ole aivan viimeisen päälle oscar-tasoa, mutta eipä tuokaan haittaa tunnelmaa. Arvosana vahva 4/5 2: Ykköstä karumpi ja vieläkin väkivaltaisempi. Väkivalta on nyt myöskin aiempaa paljon yksityiskohtaisemmin kuvattua. Hyvä niin. Jälleen hienoja stuntteja, maailmanlopun romuautoilla. Valtavat bensaräjähdykset ovat komeaa vaihtelua nykyisiin tietokonerymistelyihin tottuneelle. Sosiaalikuviot eivät onneksi pahemmin heikennä kokonaisuutta. Nyt tarina oli kunnolla käynnissä, kun ykkönen oli sellaista "petaamista". Huumorikevennykseksi yritetty lentokonemies vähentää arvosanaa melkein kokonaisella puolikkaalla. Kyseessä on tuosta huolimatta yksi kasarin hienoimmista toimintaleffoista. 4½/5 3: Ei hyvä. Kaupungin toteutus oli yleisesti kehnohko. Häkkisysteemi on ideana typerä ja vielä huonommin toteutettu. Hassu kääpiöpahis ei ole mistään kotoisin. Kaupungin johtajien esiintyminen on erittäin huonoa, niin näyttelyn kuin ilmeisesti kässärinkin osalta. Ensimmäiset osat olivat brutaalia väkivaltaista toimintaa, kun tämä on tahattomasti b-luokan siankakkakomediaa. Edes kunnollisia stuntteja ei enää ollut. Karuus on unohtunut ja tilalle tuotu katras lapsia. Max ei ole enää Max. Takaa-ajotkin ovat tylsiä ja innottomia, vaikka autoja onkin enemmän ja ne ovat isommalla rahalla rakenneltuja. Budjetti on noussut trilogian aikana 0,6M -> 2M -> 12M, mutta tässä viimeisessä nuo miljoonat ovat menneet täysin kankkulan kaivoon. 1½/5.
Talk Radio Radiojuontaja tekee suorasukaista yöpuheradiota. Stonen 80-luvun radioelokuva tuntuu yhä tuoreelta, radion mielipiteenilmaisijat löytyvät nykyisin vain netin keskustelu- ja kommenttipalstoilta. Eric Bogosian tekee hyvän pääroolin kuin vimmaisempana ja katkerampana painoksena Seinfeldistä. ½ Häikäilemättömät (The Big Combo) Etsivä yrittää saada rikollispomoa nalkkiin. Peruskuvio on tuttu, mutta on tässä omat mausteensa. Kuulolaitesuuvesikidutus on vahva kohtaus, roiston homokätyrit harvemmin näissä noireissa nähty juttu. ½
Katsoinpa minäkin ko. elokuvatrilogian BD:ltä. 1: En ollut koskaan aiemmin katsonut ensimmäistä Mad Maxia, ja luonnollisesti odotin sen olevan erinomainen pienestä budjetistaan huolimatta: elokuvaa on kehuttu maasta taivaisiin ja sen jatko-osat olivat rakkaimpia elokuvakokemuksia nuorempana. Silläkin uhalla, että kuulostan pelkästään moderneista Hollywood-tusinapläjäyksistä tykkäävältä henkilöltä: Olihan tämä pettymys! Pienellä budjetilla oli saatu paljon aikaan, stuntit olivat upeita ja sitä kuuluisaa synkkyyttä oli muun muassa goren muodossa mukana. Toisaalta käsikirjoitus ja näyttelijätyö olivat ala-arvoisia -- jopa exploitation-elokuvien tasolla. Räjähtävän alun alkuun elokuva laahasi lähes päämäärättömästi miltei elokuvan loppuun saakka: elokuvan viimeisellä neljänneksellä tapahtui asioita, jotka olisi pitänyt perinteisemmän elokuvarakenteen mukaan tapahtua jo toisella tai viimeistään kolmannella neljänneksellä. Sanottakoon Max-hahmon faneille, että mikäli haluatte nähdä tutun "road warriorin" siinä muodossa kuin sen tunnette, niin saatte odottaa lähes elokuvan lopputeksteihin saakka. Petaamista todellakin, isolla P:llä. Edes Mel Gibson, joka äänellään ja habituksellaan tihkui tähtiainesta jatko-osissa, ei ollut minusta niin valovoimainen, että ymmärtäisin, miksi tämä oli hänen läpimurtoroolinsa. 2/5 :naminami::naminami: 2: Karun täydellinen elokuva, joka ei ole vanhentunut tippaakaan. Elokuvan juoni oli yhtä suoraviivainen kuin Maxin silmissä loputon maantie: elokuvat kuten Road Warrior ja vaikkapa Dredd iskevät juuri parhaiten suoraviivaisuudellaan ilman, että niihin on lisätty kliseisiä Hollywood-kuvioita. Stuntit olivat ensimmäistä elokuvaa monipuolisemmat ja lopun pitkä takaa-ajokohtaus hakee vertaistaan -- esim. Indy IV:n viidakkotakaa-ajon tekijät saisivat hävetä ja ottaa mallia Road Warriorista. Mel Gibson oli roolissaan suorastaan ikoninen. Mitä Bruce Spencen esittämään lentohärvelimieheen tulee, niin uskoisin tällaisen hahmon kuuluvan jollain tavalla tämäntyyppisiin aussielokuviin -- en kokenut häntä minkäänlaiseksi Jar Jar Binks -hahmoksi, vaan pikemminkin eräänlaiseksi Maxin suojelusenkeliksi (mikä kuvastuukin elokuvssa aika hyvin). 5/5 :naminami::naminami::naminami::naminami::naminami: 3: Olen aina pitänyt Beyond Thunderdomesta, vaikka siinä Mad Maxin maailma ottikin askeleen kohti George Lucasin tapaa tehdä jatko-osia. Liiallinen teatraalisuus, goren poissaolo, sarjakuvamainen pahis, Tina Turner, lapsia ja iloista musiikkia... Ei tämä tosiaan Mad Maxilta kuulosta. Toisaalta toimintaelokuvana trilogian päätösosa menee monen muun 80- ja 90-luvun toimintaelokuvan (mikä on jo paljon, sillä 2000-luvulla on hieman unohdettu hyvien toimintaelokuvien teon jalo taito CGI:n ja eläkeikää lähestyvien toimintatähtien yms. takia) edelle muistettavien kohtauksiensa takia. Tällä kertaa Max pääsi käyttämään käsiään ja jalkojaan aseiden ja autojen sijaan, ja on helppo huomata, miksi esim. Tappava Ase -elokuvissa Gibon on niin vakuuttava taistelulajien tuntijana. Beyond Thunderdome alkaa kuitenkin kompuroimaan loppua kohden. Lapsikohtaukset olivat aika hoopoja. Lopun takaa-ajo oli liian samankaltainen aiempaan osaan verrattuna, mutta huonompi ja koomisuudella höystetty. Myös elokuvan päätösmonologi oli hieman ontuva: Spoiler Toisin kuin Road Warriorissa, siinä unohdettiin oikeastaan kokonaan puhua Maxista tai maalata hänestä legendaa. Kaikesta huolimatta aika ei ollut kullannut muistoja: Beyond Thunderdome on edelleen katsottava toimintaelokuva (varsinkin jos Lucasin tuotannot uppoavat). 3/5 :naminami::naminami::naminami:
Tämän tarina ei totisesti monimutkisuudellaan päätä huimaa, mutta silti elokuva häikäisi ihan äskettäin minutkin. Sanotaanko nyt vaikka - "tiukkuudellaan". Helvetin pätevää, autenttista elokuvantekoa pienistä mutta sitäkin toimivammista aineksista, ja Gibson pursuaa karismaa kuten maailmanluokan filmitähdeltä voi olettaakin. Vasta blu-rayltä tämän hienous minullekin kirkastui koko tehollaan. The Humungusin ja Friday -sarjan Jasonin yhdennäköisyys oli muuten yksi pohdintaa aiheuttanut seikka. Että matkiiko nyt jompikumpi toista? Ykkönen niin ikään tuli nähtyä ja pidin siitäkin. Joidenkin mielestä jopa kakkosta parempi, mutta siihen en yhdy. Ihan hyvä aloitus trilogialle. Vaikka Gibson oli vielä ihan pentu (21 v. tai jotain) tämän kuvausten aikaan, sekään ei naamasta mitenkään häiritsevästi näkynyt. Kolmonen on näkemättä ja enpä pidä kiirettä tilanteen muuttamiseksi. Ehkä joskus.
Humiseva harju (Wuthering heights) vuodelta 1939 on klassikko, joka jokaisen tulisi Leonard Maltinin mielestä nähdä ja joka kertoo Cathysta ja Heathcliffistä, joiden ”juttu” ei oikein mennyt putkeen. Kate Bush levytti samannimisen Emily Brontën romaaniin pohjautuvan laulun vuonna 1978. Hieno video. Jos on nähnyt jonkin Bushin konserttivideon, tietää, että Bush osaa todellakin tanssia, mikä tosin käy ilmi myös videosta.
Beware the Gonzo Nörtit ja ns. erilaiset nuoret tuskailevat koulussa tutussa vastakkainasettelussa suosittuja vastaan, tällä kertaa apukeinonaan omakustanteinen koululehti. Koulufilmien tuttu kuvio toistuu ilman sen suurempia uudistuksia, Ezra Miller tekee taas hyvää työtä. Muistelmia - Stardust Memories Elokuvantekijä painiskelee suosionsa ja suhteidensa kanssa. Vahva ja suorasukainen reaktio Allenilta. Ehkei kuitenkaan aivan niin katkera tilitys, minä tätä on usein pidetty. ½ Lähtöjä (Okuribito) Sinfoniaorkesteri lopetetaan ja sellisti joutuu muuttamaan pikkukaupunkiin ja ottamaan vastaan halveksitun työn ruumiidenvalmistelijana. Paikoin elokuva sortuu vähän japanilaistyyliseen ylitunteellisuuteen, mutta kelpo tarina, jossa varsinkin rituaalien merkitys nousee vahvasti esiin. -
Peter von Baghin elokuva Kreivi kertoi Pentti Ylermi Lindgrenistä, joka oli eräänlainen köyhän miehen versio Ruben Oskar Auervaarasta. Auervaara oli aikanaan kuuluisa naistennaurattaja ja -huijari, ja sen vuoksi auervaara onkin nimenä vakiintunut kuvaamaan näitä huijareita. Lindgren oli monesti menossa vihille (saatuaan ensin tulevalta apeltaan myötäjäisrahaa) mutta livisti aina viime hetkellä jättäen morsiamen kyynelehtimään. Vaikka von Baghia pidetäänkin maan johtavana elokuva-asiantuntijana, hänen käsikirjoittamansa ja ohjaamansa Kreivi, jossa pääosaa esitti Lindgren itse, ei oikein vakuuta sujuuvuudellaan. Elokuva on sekava, eikä kuvauskaan ole oikein onnistunut. Elokuva todistaa taas kerran, miten tyhmiä naiset ovat tällaisen skeidanpuhujan edessä ja miten hyvin se heihin tehoaa. Mitä enemmän skeidaa on puheessa, sitä suurempi vaikutus sillä näyttää olevan.
The Queen of Versailles Ökytörsäilyn ylistys muuttuukin pikaisesti lamakuvaukseksi taantuman iskiessä yllättäen. Kiinnostavan näkökulman tarjoaa tämäkin aiheeseen. Yllättäen myöskään päähenkilöt eivät ole aivan vastenmielisimmästä päästä, vaan onnistuvat hetkittäin herättämään jopa myötätuntoa. ½ Dragon - Bruce Leen tarina (Dragon: The Bruce Lee Story) Osin traaginen tarina kerrottua varsin kepeällä otteella. Taistelukohtausten kuvaaminen teatraaliseen honkkarityyliin hämäsi, vaikka tavallaan olikin ymmärrettävissä. Sotaleikit (Wargames) Kylmän sodan kauhut yhdistyvät Sotaleikeissä mainiosti teinihakkerointielokuvaan. Tekniikkapuolellakaan ei vedellä lavein vedoin aivan överiksi, vaan tapahtumat onnistutaan pitämään uskottavuuden rajamailla. Isä Brownin salaisuus (Father Brown) Kirkonmies kiinnostuu maineikkaasta varkaasta. Elokuvassa on paljon hyvää brittihuumoria, vaikka poliisien pakoiluksi muuttuminen tuntuukin vähän hölmöltä käänteeltä. ½
Nälkä (Hunger) Irlantilaisvangit kapinoivat oikeuksiensa puolesta vankilassa. Fassbenderiltä onnistunut dieetti, sellien saastaisuus on kuvattu hyvin. Jostain syystä vahvat kohtaukset eivät tällä kertaa tehonneet, tunnesidettä tapahtumiin tai hahmoihin ei syntynyt. Marnie - vaarallisella tiellä Hitchcockin myöhäisemmän kauden vähemmän arvostettujen töiden joukossa Marnie on mainio psykodraama. Helppo nähdä juuri tämän vaikuttaneen mm. Brian De Palman tuotantoon. Talousmahti murtuu (Too Big to Fail) Nimekkäästä näyttelijäkaartista ja osaavasta ohjaajasta (Curtis Hanson) huolimatta talousromahduksen alkusysäyksiä ruotiva dramatisointi jää pitkälti luennanomaiseksi seurannaksi tapahtuneesta, draamankaari on vaisu eivätkä jännitteetkään kohoa kummoisiksi. Albert Hoffmannin LSD (The Substance: Albert Hofmann's LSD) LSD:n historia arkistofilmien ja puhuvien päiden voimalla kerrottuna.
Sound City Hyvä dokumenttielokuva monen tutun levytyksen takana olevasta studiosta. Loppuvaiheen levytysseuranta hitusen latistaa pöhköine "Trent Reznor osaa soittaa pianoa!" -hehkutuksineen, mutta muuten kiinnostava studiokuvaus. Barabbas Juhlapäivän armahdus osuu Jeesuksen sijaan Barabbaksen kohdalle. Elokuva lähtee käyntiin kovin hitaalla tahdilla, mutta orjuus- ja varsinkin gladiaattorivaiheet toimivat parhaaseen miekka & sandaali -malliin. Dixie-Daisy ja murhamysteeri (Lady of Burlesque) Murhaaja piinaa varieteeta. Hauska ja sujuva murhamysteeri välttää pahimmat kliseet niin romantiikassa kuin rikoksessakin. ½
Woody Allen Euroopassa (Wild Man Blues) Allenin konserttikiertuetta Euroopassa seuraava dokumentti pääsee yllättäen paljon henkilökohtaisemmalle tasolle, kuin taannoinen pitkä henkilökuva. Allenin neuroottisuus osoittautuu odotettuakin pahemmaksi, hotellielämän hankaluudet tarjoavat kiinnostavaa seurattavaa eikä musiikkikaan ole hassumpaa. Avain (The Key) Toisessa maailmansodassa heikosti aseistetuilla hinaajilla on epäkiitollinen tehtävä pelastaa pulaan joutuneita laivoja. Tukikohdan lähettyvillä asuva nainen tuntuu siirtyvän hinaajakapteenilta toiselle asuntoineen, draamaa seuraa ja vähän sotatoimintaakin. Karkotus (Izgnanie) Venäläisperhe lomailee maaseutuasunnolla, äidin paljastus saa isän järkkymään, harmia seuraa. Pitkässä elokuvassa ei paljoa tapahdu, ei paljoa puhuta ja muutenkin liikutaan venäläisen ns. taide-elokuvan kliseisyyden rajamailla. Kuvat ovat kuitenkin kauniita ja siihen päälle vielä Pärtin musiikit, niin tunnelmanluonnissa onnistutaan. Hän tuli yöllä (The Talk of the Town) Murhapoltosta syytetty duunari pakenee taloon jossa myös arvostettu oikeusoppinut majailee. Vakaviin sävyihin yltävä komedia on kaikessa capramaisuudessaan kiinnostava tapaus, pituutta on tosin tullut vähän liikaa. ½
The Protector-Suojelija (1985) James Glickenhausen versio vs. Jackie Chan versio Tuli katsottua peräperään The Protector elokuvan eri versiot. Itse tulin siihen tulokseen, että tuo länsimaissa teattereissa pyörinyt versio oli se parempi. Jackie Chan oli lisännyt uusia kohtauksia ja näiden mukana tuonut elokuvaan "turhia" henkilöhahmoja. Tämän lisäksi alastomuus oli poistettu kokonaan ja tämä on aina huono homma. Tappelu-kohtauksia oli lisätty ja lopun tappelu Chanin ja Bill Wallace välillä oli pidennetty. Olihan niissä ihan hienoja "temppuja", mutta Hong Kong tyyli (nopeutetut liikkeet/liialliset äänitehosteet) eivät enään oikein uponnut itseeni (nuorempana kyllä). Myös useita lähikuvia esim. Chanin kasvoista oli lisätty. Yhteen kohtaukseen Chan oli saanut sentään enemmän järkeä. Huumelaboratoriossa tapahtuva huumeiden kätkeminen meloneihin. James Glickenhausen versio: Alastomat naiset leikkaavat melonit puoliksi, laittavat huumeet sisälle ja sitten "liimaavat" ne takaisin kasaan. Jackie Chan versio: Vaatetetut naiset laittavat huumeet reijästä meloniin jollakin puhallin"aseella". Elokuvan tekoaikana Glickenhausen ja Chanin välille tuli riitoja. Chanin mukaan Glickenhaus ei osannut ohjata tappelukohtauksia ja hän tarjoitui ohjaamaan ne itse (minkä sitten tekikin osaksi omassa versiossa). Glickenhausen kieltäytyminen johti Chanin poistumiseen tuotannosta vähäksi aikaa, sopimus velvoitti jatkamaan. Länsimaissa julkaistu versio on ns. länsimaiseen tyyliin tehty (tappelut eivät ole nopeutettu, ei liiallisia äänitehosteita). Mikä tärkeintä, niin kuin elokuvan ohjaaja sen halusi. Chanin versiossa on liiaksi Hong Kong tyylistä "sähellystä" ja se ei erotu millään lailla Chanin muista "Hong Kong" elokuvista. Jonkun mielestä tämä on varmasti hyvä asia, mutta itseeni upposi paremmin Glickenhausen tarjoama leikkaus/ohjaus. Kumpikaan versio ei missään nimessä ole mitään "mestariteoksia", mutta ihan hyviä 80-luvun toiminta-pläjäyksiä. Glickenhausen The Projector-Suojelija: 3-/5 Chanin versio: 2+/5 Tämä oli yksi suosikki elokuvistani 80-luvulla:naminami:, jopa leikattuna.
Punainen ympyrä (Le cercle rouge) Rosmot suunnittelevat ja suorittavat jalokiviryöstön, poliisi koittaa saada kiinni. Ryöstykeikkaleffojen klassikossa on tyyli kohdallaan. Nainen, jonka nimi on Nathalie (La délicatesse) Nuorenparin onni katkeaa äkisti, työpaikkaromanssi tuo lohtua. Elokuva kärsii oudosta rytmityksestään, alku tökkii ja tarina herää varsinaisesti eloon vasta Markus Lundlin astuessa kuvaan. + Kuollut saapuessaan (D.O.A.) Mies saa tappavan annoksen myrkkyä ja alkaa selvittämään syyllistä. Hauska ja sujuva noir, joka kärsii jokusesta hölmöstä ratkaisusta. Esim. alkuvaiheen äänitehoste keskushenkilön kohdatessa hemaisevia naisia on kuin täysin eri elokuvasta peräisin. ½ Koira haudattuna (Stay) Nainen on opiskeluaikonaan ottanut koiraltaan suihin, mistä syntyykin varsin arkaluonteinen salaisuus puolisoehdokkaalle kerrottavaksi. Jo alkuasetelmastaan johtuen komediadraama/romcom poikkeaa lajityypin tyypillisimmistä edustajista, paikoitellen vieläpä ihan edukseenkin. Poliisiopistojen huutaja Bobcat Goldthwait on saanut elokuvaansa sopivan naturalistisen otteen. ½
"Bis ans Ende der Welt" eli "Until the end of the world" http://www.imdb.com/title/tt0101458/?ref_=nv_sr_1 Wim Wendersin eeppinen ja samalla kiireettömän kaunis elokuva ihmisistä maailmanlopun ja tekniikan ihmeiden uusien haasteiden edessä. Elokuvasta pitää hankkia 279min pituinen kolmen dvd:n versio eikä sitä lyhyempää vhs:ltä kopioitua oksennusta. Kuvanlaatu dvd:ksi uskomattoman hieno. Eli tämä http://www.amazon.co.uk/Until-End-W...33&sr=8-1&keywords=until+the+end+of+the+world Huomattakoon, että versiossa on puhuttuna sekaisin englanti, ranska, saksa, kiina ja japani, mutta vain saksankieliset tekstit... Kieli vaihtuu aina sen mukaan kuka puhuu kenelle ja missä :king: :love: / 5
Erittäin mielenkiintoista, laitoin tilaukseen . En tosin osaa sanaakaan Saksaa, joten saa nähdä tuleeko katsomisesta mitään. Pärjääkö ilman tekstejä alkuunkaan? Leffa on on ollut katsomislistalla jo pidemmän aikaa, kiitos vinkistä!
Englannilla pärjää hyvin, kielitaidottomuus on jopa eduksi yhdessä kohtauksessa Muita kieliä puhutaan aika vähän ja saksankielen tekstit antavat riittävästi suuntaa, ettei putoa kärryiltä. Puhuttu englanti on selkeää vaikka sitä tuleekin monenmoisella aksentilla. PvB:n sanoin: antoisaa elokuvailtaa :thumbsup:
Žižek ja elokuvan kätketty ideologia (The Pervert's Guide to Ideology) Aiempi Žižekin dokkari oli riemastuttavampi, mutta löytyy tästäkin omat pointtinsa ja Žižekin innnostunutta höpinää on viihdyttävä kuunnella - kunhan vain räpläisi nenäänsä vähemmän. - Silmät ilman kasvoja (Les yeux sans visage) Lääkäri-isä tekee pahojaan korjatakseen tyttärensä pahoin vaurioituneet kasvot. Almodovarin Iho jossa elän oli tälle paljosta velkaa, mutta ei sitä aivan suorana uudelleenfilmatisointina voi pitää. Meno on aiheeseen sopivan synkeää ja leikkauskohtauksista on saatu aidosti iljettäviä. Jelena (Elena) Sairaanhoitajanainen ja rikas mies ovat avioituneet kypsässä iässä, naisen hulttiopojan perhe tarvitsee rahaa, harmeja seuraa. Zvyagintseville tuttuun tyyliin kerronta on taas jumittelevaa, mutta tällä kertaa vain positiivisessa mielessä. Sinänsä suoraviivainen ja perinteinen tarina kerrotaan taidokkaasti. - Rohkeita otteita (Whistle Stop) Kohtalokas nainen palaa pikkukaupunkiin, jossa huomiosta ovat kilvoittelemassa peräkammarinpoika ja paikan pomo. Suurin ansio muutoin kehnohkon noirin kiinnostavuudesta kuuluu Victor McLaglenin jämerälle baarimikonhahmolle. Hölmöyksiä löytyy (kuollettava tanssionnettomuus!), mutta osaltaan juuri ne takaavat elokuvan hetkittäisen viihdyttävyyden. -
Curse of Chucky (2013) Surkea jatko-osa elokuville joissa psykopaattinen Chucky nukke teurastaa ihmisiä. Tähän osaan on yritetty tuoda mukaan murhaaja Charles Lee Rayn (Brad Dourif/Chucky) menneisyyttä ja tämän mukana jatkumoa aikaisempien Child`s Play elokuvien välille. Itse haluan unohtaa, että tällä elokuvalla on mitään tekemistä aikaisempien leffojen kanssa. Vaikkakin eivät nekään mitään "mestarteoksia" olleet (ensimmäinen paras). Olivat ne silti miljoona kertaa parempia ja viihdyttävämpiä leffoja. Alkujaan ohjaaja Don Mancinin oli tarkoitus rebootata ensimmäinen elokuva, mikä tässä tapauksessa olisi ollut luultavasti parempi vaihtoehto! Curse of Chucky on sarjan ensimmäinen "direct-to-video" elokuva ja siltä se myös näyttää. Elokuva on halvalla tehty, tapahtuu yhdessä talossa (ei aina huono valinta, nyt oli). Huonosti näytelty, Dourifin tytär pääosassa (saanut luultavasti roolin isäpapan suostuttua elokuvaan). Tapot mielikuvituksettomia ja tylsiä (CGI veri ymn.). Chuckyn läpät ala-arvoisia (aikaisemmin olleet parempia). Muutama kekseliäs kuvakulma ei tätä jätettä pelastanut. Tämä oli surkea jatko-osa Child`s Play elokuville, hävetkää! Curse of Chucky 1/5
Solo. Jonkinlaista scifitoimintaa 90-luvulta ideakopiomössönä. Kaikki leffat joissa vilahtaa nimi Mario Van Peebles pitäisi kiertää korttelien päästä. Imdb-arvosana lienee yläkanttiin, katsoin n. 20 min.
Tuli katsottua tuommoinen australialainen selviytymiskauhu kuin The Reef. Vastaavanlaisia leffoja on jonkin verran eli porukka joutuu vedenvaraan jossain Australian rannikolla ja tietenkin hait tulevat morjestamaan. Tämäkin perustuu tositapahtumiin, joskin hieman erilailla näytti käyvän leffassa. Filmi on tehty pienellä budjetilla ja kukaan näyttelijöistä ei ollut ainakaan itselleni tuttu, mutta se tuntuukin olevan idea näissä pienen budjetin leffoissa. En sitten tiedä ovatko nuo tunnetumpia Australiassa. Aika tyypillisen tuntuinen lajityypin leffa. Katsojana tietenkin ärsyttää porukan virheet heidän kohdatessaan haita. Varsinkin kun joukossa oli haiasiantuntija, joka ei sitten voinut jakaa mitään tietouttaan, mitä kannattaa ja mitä ei kannata tehdä. Hahmot eivät tietenkään ole kovin kummoisia, jengissä on se yksi alfauros ja muut sitten vikisevät vieressä. Hänellä on tapana ärsyttävästi laittaa vähän väliä uimalasit uudestaan päähän, kun pitää katsoa pinnan alle (eikö niitä vain voisi pitää päässä?). Marginaalinen juttu, mutta ärsytti. Lisäksi samoja tunnelman luonnin keinoja ehditään käyttää nopeasti kyllästymiseen asti. Näyttelijät onnistuvat ihan hyvin, kun vertaa että yleensä näissä leffoissa otetaan nuoria surffikundeja ja bimboja blondeja niin tästä vähän poikettiin. 1,5/5 Elokuva oli aika pitkälti sitä mitä odotinkin. Se on kumminkin ihan katsottava, mutta ei tämä ole mikään uusi Jaws. Periaatteessa aika ajanhukkaa.