The Hangover (2009) Tämänkö siis pitäisi olla jonkinlainen modernin komedian pikkuklassikko? Todella typerän epärealistinen ja epähauska jenkkihömppäviritys. Ei tuo ollut mikään oikea krapula edes. Kesken jäi katselu jossain kohtaa kun ei naurattanut eikä hyviä vitsejä ollut, joten ei ehkä ihan tähän ketjuun edes kuuluisi. Kai täällä jossain on "Viimeksi kesken jääneet elokuvat." Voi saatana, että oli huono.
Noin 7 veljestä (1968) Tulipahan tuokin ties kuinka monetta kertaa katsottua kun oli Maxivisionin palvelun levynkulmalle tullut tallennettua. Puolikas pistettä menee Veikko Sinisalolle ja Leo Jokelalle. 3/5 T: Vesku
Jorma Nortimon Syyllisiäkö? (1938) oli paras tähän asti kronologisessa järjestyksessä katsotuista SF-boksin elokuvista. Rinteen esittämä lehtori Aarre Einola tapailee Leppäsen esittämää kangaskaupan myyjätär Emmiä, mutta sekä Einolan esimies, poikakoulun rehtori että Emmin äiti ja veli eivät hyväksy sitä luokkaeron vuoksi. Einola saa potkut virastaan edellisiltana työväenyhdistyksen tanssipaikalla Emmin veljen aiheuttaman episodin vuoksi, joka oikein ehti jo seuraavan aamun sanomalehteen. Sitten vielä paljastuu, että Emmi onkin lehtolapsi, jolla on eri isä kuin veljellään. Lopussa riittää vielä dramatiikkaa ennen SF-merkin ilmestymistä ruutuun. Elokuvassa oli paikoin heikko ääniraita, ja puheesta oli vaikea saada selvää.
Men in black international. Olipas tämä kuin ykkönen mutta munat oli leikattu will smithiltä. Ihan ok. Mutta vähän mitäänsanomatonta viihdettä. Tappaakohan korona vihdoin nämä feministi hommat leffoista? 2/5.
Tappaisikin! Elokuvakulttuurin(kin) henkinen kastrointi on sen kokoluokan bisnes, ettei uskoa moiseen löytyne kovinkaan laajalti. Tuohon perseilyyn panostanee jatkossakin kaiken maailman painostusryhmät.
Kahdeksas veljes (1971) Oli tuommoinen tarttunut Maxivisionin levynkulmalle. Ei Speden parhaimpia eikä huonoimpia, muutamia oivalluksia. 2.5/5 T: Vesku
Hyi saatana sitä päivää, jos näin loistavasta roskaviihteestä ikinä kasvaa ulos (lue: aikuiseksi). Elokuvan tekemisen riemua aidoimmillaan! Vilpittömästi ikävä tätä vuosikymmentä, joka tuli elettyä liian nopeasti.
"A Most Violent Year", veroilla maksettu tallenne. Pidin elokuvasta, fiilis ja puitteet ja näyttelijöiden työpanos olivat erinomaiset, mutta silti jäi hämäräksi se että mitä opetusta elokuva yritti katsojalle välittää. ***/*****
Näköradiomiehen ihmeelliset siekailut (1969) https://www.imdb.com/title/tt0134862/ Kuukauden pohjanoteerus kuvanlaadullisesti ja teknillisesti saatiin YLE:ltä, kuva alkoi 10 min. myöhässä ja ajettiin ilmeisesti alkuperäiseltä arkistonauhalta ja koska alkoi myöhässä niin loppui kesken. -3/5 vain tekniikan sekoilujen takia. T: vesku
Carpenterin varhaistuotannon mestariteos lukeutuu ohjaajan kiistatta parhaimpien töiden kärkikastiin, joka kylpee tyylikkään kuvakerronnan virrassa ja individualistisen syntetisaattorisaundin syvissä vesissä. Pieneen tilaan hallitusti rajattu tarina on urbaani mukaelma Rio Bravo -klassikosta, ja lunastaa lupaukset ohjaajan kyvyistä myös kauhun ulkopuolella kiihkeällä tunnelman nostattavuudella, mutta onnistuu samalla sykähdyttämään yksittäisillä staattisilla otoksilla suvantovaiheiden etkoilla. Erityisen tinkimättömänoloinen henkilöohjaus nousee keskeiseen asemaan jo ennen kuin varsinaiset hahmot on esitelty, välittyen aina viimeiseen minuuttiin, jopa siinä määrin, että yleisö unohtaa katsovansa tämän genretyypin yhtä merkittävimmistä elokuvista 70-luvulta, josta voi aistia Romeron ja Millerin kaltaisten maailmanlopun visioita, enteilevän sivilisaation lopun uhan häämöttäessä horisontissa. Vanhan koulukunnan laatutyö jättää modernin version varjoonsa oletusarvoisesti, ja osoittaa samalla varsin yksiselitteisesti sen, miten moni asia olikaan ennen niin paljon paremmin elokuvan tekemisessä(kin) --- kuulostipa se mahdollisesti jonkun itsekeskeisen instagramidioottisukupolven edustajan korviin kuinka kliseiseltä hyvänsä.
Sun pitäisi ruveta tekemään arvosteluita elokuvista. Lukisin. Sitten, kuinka monen leffan/TV-sarjan jaksossa on lainattu tuota ideaa? Siis listaa, mitä muistat. Itselle tulee mieleen se Supernaturalin jakso.
Capricorn One (1977) Tässä oli periaatteessa palikat kasassa, mutta meno oli lopulta omituisen tahmeaa, enkä puhu toiminnan puutteesta vaan elokuvan yleisestä soljuvuudesta. Peter Hyamsin ohjaus on laiskan näköistä. Aivan kuin hän olisi joutunut tämän väkisin hampaat irvessä tekemään. Omituista, koska mies on itse käsikirjoituksenkin tuhertanut. Kamerakulmat ovat tylsiä lukuunottamatta lopun helikopteritakaa-ajoa, jossa oli sentään jotain yritystä. Lähikuvat loistavat poissaolollaan. Koko leffan läpi on tunne, että asioita ei ole mietitty kunnolla läpi. Tämä heijastuu myös siinä, että mitään erityisen loistavia näyttelijäsuorituksia ei nouse esiin. Ääniraita networkin Blu-ray:llä on ärsyttävän kuuloinen ja heikkotasoinen jopa 70-luvun leffaksi. Monet äänet omaavat alemman keskialueen korostumaa kuin ne olisi äänitetty postilaatikon sisällä. Suuren osan leffasta tuntui, että alle 250 Hz taajuudet puuttuvat. Jerry Goldsmithin musiikit yrittivät vallata tilansa sekavalta ääniraidalta siinä heikosti onnistuen. Vaadin ehkä liikaa, mutta elokuvakokemus jäi vähän valjuksi. Ehkä tämä joskus uudelleen katseltuna nappaa paremmin. 2+ / 5
Minusta tämä on varsin ei nyt silleen mestariteos mutta useita kertoja on tullut katsottua. Salaliitto jännäri joka periaatteessa vihjaa että kuu lennot olivat lavastettuja. Mutta olen aina tykännyt tämän tunnelmasta kun on ne kaikki mars valelavastukset sun muut jotenkin kuitenkin melko piinaava elokuva jota voi myös pako elokuvaksi kutsua. Mutta kuvaus ja musiikit ovat kyllä paikoin huonosti tehty ja ei mars matkaa oikeasti tehtäis tuollaisella pienellä raketilla vaan se kasattisiin avaruudessa isompi alus ja kyllä siellä planeetalla kauemmin pitäisi olla jos sinne asti lähdettäisiin hymynaamaa
Väkivaltaviihteen groteski klassikko, ja kasettitelevisiokauden yksi kritisoiduimpia elokuvia genressään, joka ohjaajan vahvan vision viitoittamana sekä intensiivisen näkökulmarajauksen pakottavuudella seuraa lohduttoman umpimaanisen yksilön askelissa tämän asteittaista romahtamista verihurmeisen hulluuden houreissa, vailla lupausta paremmasta huomisesta. 80-lukulaista dekadenssia karun kaunistelemattomalla kuvastollaan selluloidelle heijastava Nukkemurhaaja on ajattomanoloisesti helppo nähdä vain itsetarkoituksellisena hukuttautumisena naisvihan jätealtaan syvään päähän ilman sen suurempaa sanomaa, vaikka lähempi tarkastelu kuvakieleen paljon puhuvasti muuta todistaa. Konkreettinen pääosa on myös tapahtumien keskiötä näyttelevällä New Yorkilla, läpimädällä omenalla, jonka välitöntä vaaraa huokuvat saastaiset sivukujat, ja yöelämän sammumaton syke, on kuin kasvualustaa pahaa aavistamattomia uhreja vaanivalle, vailla myötätuntoa murhaavalle ihmishirviölle. Yleistunnelma onkin onnistuttu luomaan tältä osin harvinaisen tehokkaasti mieleensyöpyväksi, jollaisesta on turha odottaa pääsevänsä nauttimaan yhdenkään nykyelokuvan ajanhukassa. Sensoreitten sylkykupiksi, ja päähenkilön tavoin ympäröivän yhteiskunnan hylkiönä kadun pimeää puolta ajelehtivaksi tuomitun teoksen elokuvallinen vaikutus vakuuttaa vielä neljä vuosikymmentä valmistumisensa jälkeen tavalla, jonka traumoilla ruokkii seuraaviakin katsojasukupolvia piinaavan pitkään, tulokulmaan tuijottamatta. Täyden tähtirivin tylytystä koko rahan edestä, jonka suosittelematta jättäminen olisi kuin epäsuora avunanto rikoksessa kulttuuria kohtaan. Edit. Trailer lisätty.
minä katsoin tämän joitain kertoja yli parikymmentä vuotta sitten mutta en päässyt tähän oikein kiinni. En tykännyt on tullut katsottua paljon sarjamurhaaja leffoja ja tämä ei iskenyt. Muistaakseni mielestäni leffa oli kuvattu huonosti ja musiikeistakaan en tykännyt. Juu no näitä on tullut nähtyä paljon ja ei tämä tuonut mitään mielenkiintoista minulle tåhän genreen joka kertoi vain taasen yhden hullun sekoamisesta ja tappamisesta. Mutta yllätys tästä tehtiin uusi versio josta pidin erittäin paljon leffa oli erittäin hyvin kuvattu ja musiikit hienoja ja tunnelma äärimmäisen hieno.
^ Juuri kuvausperiodille epätyypillisen hyvin hyödynnetty kameratyö sekä Jay Chattawayn ekspressiivinen musiikki lyö lopputulokseen lähtemättömän omintakeisen leiman. Woodin tähdittämä versio puolestaan edustaa aniharvoja onnistumisia mielikuvituksettomassa uudelleentulkintojen likaviemärissä. Leffan tuotantoarvot onkin kaikessa tinkimättömyydessään todella tuloksekasta, eikä vähiten taustatiimissä vaikuttavien Lustigin ja Ajan ansiosta. Houkuttelevin koukku roikkuu kuitenkin miellyttävän masentavassa asenteessa ja tappamisen ilossa, joka alkuperäisfilmausta intensiivisemmän kuvaustekniikkansa ansiosta vetää katsojat astetta alemmas saastan syövereihin.
TV2:lla tullut Hotel Artemis olisi ilman Fosteria ja Goldblumia sopinut hyvin Nelosen ohjelmistoon: tyhjänpäiväinen tekele melko tuntemattomine näyttelijöineen. Hotelli (ensiapuasema) rikkaille rikollisille, jotka ovat akuutin lääkinnällisen avun tarpeessa. Hoitaja Foster hoiti konnat kuntoon 3D-printterin avulla. Takaumien kautta yritettiin kertoa, miten entinen lääkäri oli päätynyt nykyiseen työhönsä. Henkilökuntaa oli vain kaksi, mutta ehkäpä se kertoi amerikkalaisesta tehokkuudesta. Hotel Artemis oli yllättävän väkivaltainen elokuva Ylen esittämäksi. Kuuluu elokuviin, joille yksi katsomiskerta riittää. Hyvää elokuvassa oli sen pituus: vain 85 minuuttia.
Joo itsekin yleensä vastustan uudelleen filmasointeja mutta tämä kuuluu niihin harvoihin poikkeuksiin joita ei montaa ole. Suurin osa uusinta filmasoinneista on paskaa.
Hotel Artemis, YLE2HD -tallenteelta: Aineksista olisi mielestäni pitänyt saada aikaiseksi parempikin lopputuote, mutta näyttelijäsuoritteet olivat sen verran onnistuneita ja miljöö siinä määrin mielenkiintoinen että oli ihan OK noinkin. ***/*****