Robocop (1987) - Tämä tuli katsottua pitkästä aikaa ja oli kokemuksena aivan mahtava. Kestoltaan täydellinen. Sisällöltään täydellinen. Väkivaltaa riitti ja nauraakin sai. Kaikki vaan toimi tällä katselukerralla. 5/5
Aloitin uudelleen Fast & Furious leffojen katsomisen alusta. Onhan ne aika kökköjä mutta on niissä ainakin kivoja nelipyöräisiä leluja. Robovopit voisi olla sen jälkeen.
Small Engine Repair (2021) Netflix Ei kovin ihmeellinen aikuiset kaverit viettävät elämäänsä kuka mitenkin. Muka mustaa komediaa, mutta samalla "white trash" elämän kuvausta köyhästä lähiöstä. Näyttely ok, John Bernthal vetää ne satakertaa nähdyt manooverit mitä muissakin tuotannoissa paitsi Punisherissa. Lopun käytännössä mitenkään muuhun juoneen liittymättömällä käänteellä yritetään saada mukaan yllätyksellisyyttä. Eipä mikään ihmeellinen. **+/5
Robocop 2 (1990) - Muistoissani tämä oli 1/5 elokuva jossa oli ärsyttävä pikkulapsi liikaa esillä. Olihan siinä pikkulapsi esillä mutta ei se ärsyttänyt ja muutenkin ällistyin miten paljon parempi tämä jatko-osa olikaan. Ei missään nimessä ekan osan veroinen ja saksiakin olisi voinut käyttää, mutta viihdyin oikein mainiosti. 3/5
The Creator 3,5/5,0 Disney+. Pääsi yllättämään, tosi hienon näköinen kohtuu budjetilla. Muistutti vähän liikaa Rogue Onea. Paljon parempi kuin Avatar2. Tosin tarinaa ei kyllä liiemmin ollut, kun pääsi jo seuraavana päivänä unohtumaan.
Varjoja Paratiisissa (1986) - Kaurismäen paras, ei siitä mihinkään pääse. Dialogi on jo melkein tuttua Akia, mutta näyttelytyö vähän vapaampaa. Pellonpää on halattava läheisyyttä kaipaavana Nikanderina. Vaikka kaikki päättyykin lopussa näennäisen onnellisesti, ei katsoja voi olla varma että kaikki tulee menemään hyvin. Minä en luota Ilonaan (Kati Outinen), perkele! 5/5
Predator (John McTiernan, 1987) En ollut koskaan nähnyt tätä leffaa kunnolla. Muistan nähneeni pätkiä kauan sitten telkusta, mutta leffa ei ole koskaan vaikuttanut itselleni (makuuni) sopivalta. Päätin katsoa leffan nyt, kun se telkusta näytettiin, jotta voin muodostaan kunnollisen mielipiteen siitä (nykyään myös nämä kasarileffat kiinnostavat ylipäätään enemmän nostalgiasyistä kuin aikoinaan). Minuun ei vaan iske oikein millään tällaiset "sotilasjoukolla viidakkoon ammuskelemaan ja räjäyttelemään" -leffat. Koska leffa tapahtuu melkein kokonaan siellä viidakossa (ja ne muutamat minuutit, jotka vietetään jossain muualla tapahtuvat helikopterissa 70 m viidakon yläpuolella). Tällainen premissi käy nopeasti puuduttavaksi visuaaliseksi, kun melkein jokainen kuvakulma on samankaltaista vihreää kasvillisuutta. Välillä sentään rämmitään hetki joessa tai kylvetään vesiputouksessa. Tapahtumatkin ovat monotonista "tapa tai tule tapetuksi" meininkiä. McTiernanin kaltainen action-ohjaaja ei keskity henkilöihin niin syvällisesti, että heistä ehtisi muodostua mielenkiintoisia ennen kuin heidät jo teurastetaan. Predator on aina ollut minusta pöhkön näköinen "rastafari avaruudesta", eikä näkymättömyysefekti ole vanhentunut arvokkaasti. Predatorin lämpökameranäkökin on vanhentunut jo 90-luvulla. Leffa yhdistää viidakkosodan scifiin, mutta ei lopulta saa paljoa irti syntyneestä sopasta. Leffa maistuu Arskan ympärille rakennetulta sen sijaan, että Arska olisi valikoitunut pääosaan sopivimpana näyttelijänä. Katsojana minulle jäi jopa fiilis, että minulta jäi leffasta yli puolet ymmärtämättä, koska sisältöä tuntui kaiken ammuskelun ja räjäyttelyn takana olevan todella vähän. Anna Gonsalvesin hahmo oppi leffan aikana kuin taikaiskusta englantia "merkiksi" siitä, että hänestä leivottiin taistelutoveri vihollisen sijaan Predatoria vastaan. Musiikki on kelvollista, mutta Alan Silvestrin kynästä olisi voinut odottaa parempaakin. Arska pääsi kunnolla "vauhtiin/parrasvaloihin" vasta leffan lopussa taistellessaan Predatoria vastaan yksinään mutapeitteen turvin. Lajityypissään tämä on ihan ok tapaus, mutta meikäläisen maku ei vaan resonoi tällaisten leffojen kohdalla. Nyt tämä on kuitenkin nähty "kunnolla". Lukuisiin jatko-osiin näyttäisi tämän perusteella olevan aivan turha tuhlata aikaa.
Joo, tämä on harmillista elokuvan kohdeyleisön kannalta, koska heistä varmaan moni odotti moniulotteista kehitystarinaa ja kaveriutumista hahmoihin ennenkuin predator suolistaa ne mahdollisimman graafisesti kuvattuna.
Poista tunnuksesi koko foorumilta. Nyt julkiseen häpeäpaaluun tällainen kommentointi. Mätiä tomaatteja päälle! No älä ota niin vakavasti. Jos katsotaan elokuvia Predator ja Aliens, niin näissä on aina mielenkiintoista kuinka elokuvien alkupuolella näistä sotilasjoukoista maalataan kliseisyyteen asti kuvaa viimeiseen saakka pätevistä macho-erikoisjoukkojen jäsenistä jotka lähtevät ötökkäjahtiin rinta rottingilla helvetinmoisella aseistuksella, mutta kun paska osuu tuulettimeen niin joka vitun ikinen sotilas haukkaa multaa ja on vikisevä kakara. Esimerkillistä toimintaelokuvaa!
Suurimmaksi osaksi joo, mutta silloin tällöin joku vielä yrittää. Ang Leen Gemini Man (2019) pyöri Suomen teattereissa 60fps, leffa oli kuvattu 120fps mutta koko maailmassa ei taida olla montaa teatteria jotka sitä pystyvät toistamaan. Leen edellinen, Billy Lynn's Long Halftime Walk, oli myös kuvattu 120fps, Suomen teatterikuvioista sen kohdalla en tiedä mitään. Avatar kakkosessa oli kuulemma osa kohtauksista 48fps, mutta Plevnan näytöksessä en kyllä itse sellaista huomannut. Ja juuri sattui silmään uutinen, että Argylle pyörii ainakin joissain maissa 48fps. Finnkinon sivuilta en löytänyt mitään maailmaan, eli meillä taidetaan näyttää vain tavisversiota.
El otro lado de la cama (2002, Paz Vega, Ernesto Alterio) "Sängyn toinen puoli" on espanjalainen musikaali/komedia aikuisista ja parisuhteista ja seksistä. Tuskimpa tuota sisältöä tarvinnee enempää tässä avatakaan. Leffa muistuttaa hieman brittisarjoja Coupling ja Cold Feet mutta ei yllä niiden tasolle. Tai ehkä se johtuu kielimuurista, espanja ei kuulu ydinosaamiseni piiriin. Britti-dvd:ltä katsoin joten tekstit oli englanniksi joka kyllä sujuu. Mutta ehkä jotain oli ns lost in translation. Annan kuitenkin 3,5/5 koska ainakin yritys on hyvä.
Näistä Gemini Man ja Billy Lynn`s Long Halftime Walk leffoista on harvinaiset UHD-levyt, sillä ne ovat nopeudella 60FPS. (Onko edes muita?) Siitä vaan tilaamaan ja ihmettelemään onko tämä nyt sitten silmäkarkkia?
Viime yönä katsoin BR:ltä The Lighthouse vuodelta 2019. Vähemmästäkin autoritaarisen valta-aseman käytön uhriksi joutumisesta eristyksissä pää sekoaa.
Michael Monroe -dokumenttielokuva (2023) - Tylsä rockumentti suomen vanhimmasta melkein kuuluisasta rokkistarasta. Perinteiseen tapaan käydään tapahtumia läpi mutta jätetään paljon sanomatta. Paikoin on vaikea saada selvää Michaelin puheesta joka söi tehoa.
Pahat Pojat (2003) - Tämähän oli oikein kamala matka menneisyyteen. Netflixin kautta katselin koska Vesku oli kuulemma hyvä ja olihan hän. Muuten elokuva olikin sitä kamalaa 2000 luvun Aleksi Mäkelää, mutta vielä hirveämpänä kuin muistin. Oli cooleja hidastuksia! Oli hikisiä ylävartaloita! Oli huvittavaa dialogia! On myös tärkeää muistaa miten surkea näyttelijä Jasper Pääkkönen olikaan aikoinaan. "Haluan että sä ostat mulle kissanpennun ja haluan harrastaa seksiä sun kanssa!" 1.5/5
Jo yksin alkuperäinen teatterijuliste saa yhä veden herahtamaan kielelle, puhumattakaan leffan iskulauseesta*, joka viimeistään pakottaa testosteronin syöksymään sieraimista ja tuijottamaan silmäluomet otsassa, kuinka joskus osattiin tuottaa tyylikkäitä ja todentuntuisia (lue: samaistuttavia) toimintaelokuvia "todellisiin tarpeisiin", miesten ehdoilla ja marginaalisin kustannuksin! Lisäksi kaiken käsirysyn keskellä olisi vielä kyettävä päättämään parhaan penispatsaan jaosta naiskauneutta edustavien Sharon Stonen ja (kohtauksesta riippuen) tissit paljaana keikistelevän Vanityn välillä. Voiko enempää edes toivoa!? Ässä hihassa ilmestyi kotimaan katsojakunnan kannalta kieltämättä pahimpaan mahdolliseen aikaan - vanhan videolain ('87) holokaustiin, väkivaltaviihteeseen kohdistetun julkisen kritiikin käydessä täydellä hysterialla - kun sensuuri-Suomen holhouksen ikeessä leffan julkaisseen ja saksien käytöstään surullisella tavalla kuuluisan Showtime'n vuokramarkkinoille jakelemasta magneettinauhasta katosi massiiviset yli 7 minuuttia materiaalia, kulttuurin tappioksi. Siitäkin huolimatta ohjaajan debyytti teki suorastaan hämmästyttävää voittokauppaa elokuvaharrastajien keskuudessa vielä harvinaisen pitkään, formaatin jo hiipuessa vääjäämättömästi ajanvirtaan... *NAME: Jericho Jackson. NICKNAME: "Action". HOME: Detroit. PROFESSION: Cop. EDUCATION: Harvard Law. HOBBY: Fighting Crime. WEAPON: You're looking at 'em! Edit. Tämän illan leffavalinta olikin sitten tätä myöden helppo nakki. Viime kerrasta vierähtänyt peräti kuukausia.
Onkos nyt niin, että missään ei ole tätä oikealla kuvasuhteella ja kaikki julkaisut on vielä tungettu BD-25:lle? Ja Suomi bluraytä ei ole ollenkaan?
Warner Bros.'n vuonna 2013 julkaisema painos ja kuusi vuotta myöhemmin ilmestynyt uudelleenjulkaisu Archive -sarjan alla ovat identtisiä keskenään, mitä lähdemateriaaliin tulee, jota muistini mukaan myös Warnerin edustaja on joissain yhteyksissä (mm. bluray.com -foorumilla) painottanut asiaa julkisesti tiedusteltaessa. Alkuperäisellä (1.85:1) kuvasuhteella leffaa ei tiettävästi ole julkaistu millään formaatilla, ja hyvä niin, ainakin jos allekirjoittaneelta kysytään. 1.77:1 (tai 1.78:1) kuvasuhde on tässä tapauksessa avattu ilman esitettävän kuva-alan hävikkiä (lue: "croppausta"), hyödyntäen koko pikselikartan kapasiteetin, joten jos surureunoja kaipaa, tulee taatusti pettymään. BD-50 levy tokkopa toisi paljoakaan pöytään, eikä vähiten, kun huomioi kuinka riisutusta julkaisusta on kyse.