The Marsh King's Daughter (2023) Varsin positiivinen yllätys, IMDB:n 5,9 -arvosanan perusteella ei ollut lupa odottaa kovin hääviä tuotosta. Kertomus oli aika rankka, ja tilanteen taustoja avattiin vähitellen. Tarinan käänteet eivät olleet kovin yllättäviä, mutta eivät toisaalta mitenkään ihan väkisin keksityn oloisiakaan. Ulkokuvauspuoli oli erittäin onnistunutta ja maisemat hienoja, joskin yksi hassu juttu ilmeni: Kuvauksissa oli käytetty ainakin yhtä kameraa jossa oli ihan selvä pikselivika: Vihreä paikallaan pysyvä läntti näkyi varsin selvästi. Muuten kuvanlaatu oli oikein hyvä lukuunottamatta tarkoituksella tehtyjä sumennuksia. Daisy Ridley oli pääosassa vähintäänkin ihan OK. Eikä Ben Mendehlsonkaan ollut "pahiksena" sen huonompi. CDON:ista ostetulta peräti 4 € maksaneelta BD:ltä katsoin. ***½/*****
Ilmeisesti kirja tästä elokuvasta on ollut jonkinlainen hitti naisten keskuudessa ja sen lukijat ovat olleet pettyneet elokuvaan ja sitten antaneet raivoissaan huonoja arvosanoja IMDB:hen.
Smile 2 (2024) Smile ykkösestä ei ihan hirveästi muistanut, muuta kuin hymyilyn jonkin sortin tarttuvana vitsauksena. No ykkösestä jatkettiin samalla idealla kakkoseen, pienellä lisätvistillä. Pitkälle rainaa odotteli, että missäs se kauhu on, mutta lopulta sai tyydytystä odotuksille. Päänäyttelijä oli aika hottis. /5
Beyond the Door (italiaksi: Chi sei?) (Ovidio G. Assonitis & Roberto Piazzoli, 1974) Youtube Youtuben tekijänoikeuskäytäntö on minulle käsittämätön juttu. Jostain 5 sekunnin pätkästä tiettyä musiikkia voi tulla tupenrapinat, mutta sitten monia leffoja löytyy kokonaisina kohtalaisella laadulla, eikä ole mitään ongelmaa. Ilmeisesti joskus tekijänoikeuksien haltiat eivät vaan välitä ja antavat materiaalin olla Youtubessa katsottavissa. No, joka tapauksessa katsoin tämän pois, kun se kerran Youtubessa oli ja laatukin oli siedettävä elokuvaan tutustumiseen, koska kyllä vähän suttuisampikin kuva jo kertoo, nappaako itse leffa vai ei. Koin tämän Manaaja-kopion tyylillisesti ärsyttäväksi, mihin vaikuttaa se, että tämä on jokin italialainen tuotanto, joka vain sijoittuu jenkkilään. Dialogi on jälkiäänitettyä, joka ainakin minulle tekee näistä italialaisista leffoista hankalia nauttia, koska huulten ja äänen epäkoherenttisuus luo luotaantyöntävän olemuksen elokuvaan väärän huulisynkan tapaan. Näytteleminen oli kankeahkoa suurimmaksi osaksi lukuunottamatta Juliet Millsin näyttelemistä demonin otettua hänen hahmonsa kontrolliinsa, mikä oli varsin hyvää näyttelemistä. Musiikki oli omituista: Todella paljon soitettiin funk-musiikkia, joka oli kyllä sinänsä ihan hyvää, mutta tuntui todella oudolta ratkaisulta tällaiseen elokuvaan kun ei tämä mikään blaxploitation -raina ole! Osa "musiikista" oli korvia raastavaa melua. Omasta mielestä musiikkipuoli on mennyt tässä leffassa ihan metsään. Leffassa on muutama pelottavahko kohtaus ja siinä on myös visuaalista luovuutta, vaikka Manaaja-leffaa kopioidaankin niska limassa. Potentiaalia oli, mutta omaan makuuni tämä oli pettymyksekseni vain 2/5. Onneksi en ole erehtynyt jotain Arrow Blu-ray:tä tästä hommaamaan...
Kokkuri-san: Gekijō-ban (こっくりさん 劇場版) (Jirō Nagae, 2011) Youtubessa tuli vastaan kanava JAPAN MOVIE CHANNEL. Katselin sitten sieltä tämän. Kokkuri on japanilaisten oma Ouija-lauta (no paperi oikeastaan). Tämä oli ihan ok J-Horror, vaikka ei missään mielessä huippua olekaan. Leffan viimeiset 10 minuuttia ovat aivan takuulla ottaneet vaikutteita Insidious -leffasta. Jopa musiikit jäljittelivät Joseph Bisharaa. Muutenkin leffan musiikit olivat kuin jostain pikkubudjetin amerikkalaisesta jännitysleffasta. Kameran käyttö oli vähän leväperäistä ja leveämpiä linssejä olisin kaivannut. Leffa myös näyttää halvalta, eikä se edes yritä tyylitellä, mutta tästä se on huolimatta mukiinmenevä raina J-Horrorin ystäville. Omaan makuun sellaiset 3.5/5.
Scream (絶叫) (Jirō Nagae, 2012) Youtube: JAPAN MOVIE CHANNEL Tusinan verran n. 6 minuutin mittaisia lyhyitä kauhukertomuksia, joista jokainen päättyy jonkun kirkumiseen kauhusta (tuo n. 6 minuutin välein toistuva "rituaali" alkoi naurattamaan pidemmän päälle, mutta ei mitenkään negatiivisessa mielessä). Pidin tästä kyllä. Formaatin ansiosta kokoajan mentiin nopeasti asiaan eikä meno laahannut minuuttitolkulla milloinkaan. Toisaalta rauhallinen J-Horror kerrontatyyli takaa sen, että homma ei mene ADHD:ksi. Jos tykkää Youtuben kauhugenren lyhytelokuvista, niin tämä kannattaa minusta katsoa, varsinkin jos on aasialaisen kauhun ystäviä. Copyright-syistä ääniraita menee pois n. minuutiksi siellä täällä, mutta minkäs teet? Omaan makuun 4/5. Scream 2 (絶叫 2) (Jirō Nagae, 2012) Youtube: JAPAN MOVIE CHANNEL Lisää samaa menoa kuin edellisessä leffassa. Huomasin pienen tason laskun näissä tarinoissa vaikka tämäkin tarjoaa muutaman hyvän tarinan (esim. Ghost Hospital on hyvä). Ääniraidan copyright-jutut kiusaavat vähemmän kuin edellisessä. Omaan makuun 4-/5.
INNERSPACE (Joe Dante, 1987) - BLU-RAY Näin tämän elokuvan 80-luvun lopussa ihan elokuvateatterissa. Muistelen pitäneeni siitä ja kutistamisen teema muistaakseni kiehtoi minua aikoinaan kovasti. Tässä välissä on ollut sitten aikuisikää, jonka aikana tähänkin leffaan on suhtautunut vähättelevämmin lapsellisena seikkailuna, mutta siinä vaiheessa kun mittariin tuli 40-45 vuotta, alkoi sitä huomata kuinka nostalgia alkaa jyllätä sisällä. Samaan aikaan "nykyelokuvien" ADHD-meininki ja kyyninen tyhjyys alkoivat tökkimään totaalisesti. Yhtäkkiä sitä alkoi näkemään esim. kasarileffoissa arvoa, jota ei ollut aikaisemmin tajunnut. Siksi tulin ostaneeksi tämän 6,05 eurolla. Joe Danten ohjaus on oikein miellyttävää. Linssit ovat tarpeeksi laajoja. Lähikuvia naamoista vältellään ja sen sijaan kuva-alassa on monesti usea hahmo, jolla vältetään jatkuva leikkausten tarve sen mukaan, kuka on puhevuorossa. Myös kehonkieli näyttelemisessä tulee mukaan. Leikkauksia onkin leffassa mukavan harvakseltaan. Tämä visuaalinen rauhallisuus luo vapaan estraadin Martin Shortin komiikalle. Dennis Quaid ja Meg Ryan ovat ok, mutta jäävät Martin Shortin varjoon. Jerry Goldsmithin musiikki on pätevää, jos ei tajuntaa räjäyttävää. Leffassa soitetut biisit olisivat ehkä voineet olla "kasarimaisemmat". Oscarin voittaneet erikoistehosteet ovat varsin hyvät tämän ajan leffalle. Leffa on aika monipuolinen. Siinä yhdistelleen sci-fiä toimintaan ja romanttiseen komediaan. Sisältöä on melkein liikaakin, vaikka leffa on 2 tuntia pitkä. Asiat jäävät hieman pintapuolisiksi. Esim. tuota kutistustekniikkaa käytetään leffassa melkein kuin kahvinkeitintä ikään kuin se ei olisi uskomattoman mullistava asia. Hämmästyin sitä, miten vähän tästä leffasta muistin. Hädin tuskin 5 % siitä tuntui tutulta samalla kuin noin puolet leffan sisällöstä oli yllättävää. Siten kokemus oli kuin näkisin leffan vasta ensimmäistä kertaa. No, eihän tuo huono asia ole varsinkaan kuin pidin näkemästäni, vaikkakin tuo kutistusteema ei jaksa kiehtoa enää tässä iässä samalla voimalla. Viihdyttävä leffa, joka tarjoaa rutkasti ja monipuolisesti kasaritunnelmaa. Omaan makuun 4/5.
Interstellar (2014) Itäkeskuksen IMAX-salissa. Eipä tuosta voi paljon muuta sanoa, kuin että oli yksi vaikuttavimmista elokuvakokemuksista koskaan. Kuvan koko oli täysin käsittämätön, äänimaailma pisti koko kropan koetukselle ja muutamat kohtaukset (aalto, Gargantua, kirjasto) käytännössä salpasivat hengen. Joissain kohdissa leffa hieman laahaa, mutta toiset sitten taas enemmän kuin pelastavat sen. Spoiler Matt Damonin lyhyt rooli on elokuvan parasta antia, Hän olisi ehdottomasti ansainnut siitä vähintäänkin Oscar-ehdokkuuden. Huomattavasti vähemmälläkin niitä on sivuosista jaettu. Cooperin ja TARS:in bromanssi on myös hienosti kirjoitettu. Mielestäni heidän välillään on enemmän kemiaa kuin Matthew McConaugheyn ja Anne Hathawayn. 5+/5
Christopher Nolanista on tulossa elokuvataiteen uusi Stanley Kubrick. Kuten Kubrick, Nolan luo visioitaan täydellä taiteellisella vapaudella.
Les quatre cents coups (Francois Truffaut, 1959). TV Sattumoisin en ollut koskaan tätä kokonaan kunnolla nähnyt, vaikka tämä on isän lempparileffoja. Nyt tuli tilaisuus ja katsoin pois. Leffan alku on vähän tylsää koululaisten kurittomuutta, mutta meno paranee loppua kohden. Samalla leffa muuttuu modernimpaan suuntaan, varsinkin siinä vaiheessa kun Antoine -pojan touhut ovat muuttuneet vintiömäisistä "kepposista" nuorisorikollisuudeksi. Yllätyin, kuinka vakavaksi leffa muuttui. Leffan perusvire on itseasiassa samankaltainen Kellopeliappelsiinin kanssa. Olen ollut keptinen sen suhteen, pidänkö tästä leffasta (suuri syy siihen, miksi on ollut näkemättä), mutta leffan toinen puolisko oli kyllä ihan kelvollista elokuvaa. Omaan makuun 3.5/5. P.S. Oletteko huomanneet, miten hienoilta näyttävät yökohtaukset ranskalaisissa vanhemmissa elokuvissa? Pariisin valot loistavat poskettoman upeasti. Ranskalaiset osasivat jotenkin yökuvauksen. Ei mitään päiväkuvauksia filtterin kanssa, vaan aitoa yövalaistusta, joka luo filmille tajuntaa räjäyttävän kontrastin.
The Exterminator (James Glickenhaus, 1980) Blu-ray Tutustuin tähän leffaan tässä syksyllä Youtubessa. Tarkkaa syytä miksi en muista. Ehkä Walesin Pedro mainitsi sen jossain videossaan ja sai minut kiinnostumaan? No, tuo leffa vaikutti hätäisellä tutustumisella niin paljon makuuni sopivalta, että halusin sen kokoelmiini ihan Blu-ray:nä. Leffan nimi ja julkaisujen kansitaide viittaavat pöhköön juosten kustuun väkivaltaleffaan, mutta tämä onkin ihan muuta. Väkivaltaa toki on, mutta pöhköyden sijaan leffan käsikirjoituksessa on paljon ajatusta ja Glickenhausin taitava ohjaus hipoo nappisuoritusta! John Eastlandin empaattinen mutta tarvittaessa armoton "Rambo ilman muskeleita" -hahmo on mahtava. Tämä elokuva todella toimii minulle vaikka se ei ihan viiden tähden huippuleffa minulle olekaan. Ei tarvitsekaan olla. Tämä on arvokas lisä kokoelmiini, ja pyyhkii pöytää melkein kaikilla viime aikoina näkemilläni leffoilla. Tässä leffassa yhdistyy moni asia, jotka edesauttavat siitä pitämistä meikäläisen tapauksessa: - Leffa on "sweet spot" -vuodelta 1980* - Käsikirjoittaja ja ohjaaja ovat sama henkilö (koherentti visio) - James Glickenhausin ohjaustyyli näyttää miellyttävän minua (pitänee tutustua herran tuotantoon enemmän) - Indie-leffa riittävällä 2 miljoonan taalan budjetilla (särmikkyyttä ja omaperäisyyttä ilman kämäsyyttä) Omaan makuuni tämä on peräti 4,5/5 * Mitä lähempänä vuotta 1980 leffa on julkaistu, sitä todennäköisemmin* sen tyyli miellyttää minua. Milloin tahansa tehty leffa VOI miellyttää tyylillään minua, paljonkin jos tietty elokuvagenre on kukoistanut silloin, mutta todennäköisimmin tämä tapahtuu vuoden 1980 ympäristössä tehtyjen leffojen kohdalla havaintojeni mukaan.
Giants and Toys (巨人と玩具, Kyojin to gangu) (Yasuzo Masumura, 1958) Blu-ray Muutama vuosi sitten tutustuin saman ohjaajan leffaan Blind Beast, josta pidin aika paljon. Nyt kokeilin tätä vähän vanhempaa leffaa. Tämä on varsin hyvin ohjattu ja kiinnostava elokuva kolmen suklaatehtaan verisestä kilpailusta ja sen vaikutuksesta työntekijöiden elämään. Visuaalisesti tämä on ikäänsä nähden modernin oloinen raina ja pidin erityisen paljon sen värimaailmasta, joka pistää monien nykyelokuvien sieluttomat "orange & teel" / sepia jne. väripaletit häpeään. Tämä leffa potkii vauhdilla eteenpäin eikä se pääse pitkästyttämään kaikessa energisyydessään. Tällä on se kääntöpuoli, että kakki japaninkielisen dialogin tykitys saa katsojan lukemaan englanninkielistä tekstitystä hullun lailla ja mukana pysyminen on haasteellista ainakin ensimmäisellä katsomisella. Dialogitykitys onneksi hellittää hieman leffan edetessä. Tämä leffa saattaa aueta paremmin lisäkatseluilla, sen verran sisältörikkaalta se vaikuttaa. Mono ääniraita on suurimmaksi osaksi kelvollinen, mutta dialogi säröytyy paikoitellen pahasti. Leffassa soiva musiikki toimii aika hyvin minusta. Tämännäköinen leffa hitaammalla tahdilla ja vähäisemmällä rauhallisemmalla dialogilla olisi aika herkkua. Tosiaan, tämä saattaa avautua paremmin lisäkatsomisella, mutta ensimmäisen katselukerran aikana sopivuus omaan makuun oli sellaiset 4/5.
The Hitcher (Robert Harmon, 1986) Youtube Tästä leffasta on esim. Burkitsville vouhkannut niin voimallisesti, että päätin katsastaa sen kun kerran Youtubessa on nähtävillä. Rutger Hauer on kyllä lievästi sanottuna mies paikallaan tässä roolissa (vaikea on kuvitella parempaa näyttelijävalintaa. Joku Jack Nicholson korkeintaan?). Koin tämän leffan kuitenkin jotenkin yksioikoiseksi, eikä tapahtumissa tuntunut olevan kovin paljon järkeä. Esim. mistä se sormi yhtäkkiä ilmestyi siihen ruoka-annokseen? Tai miksi Nash niin nopeasti on valmis laittamaan elämänsä vaakalaudalle Jimin takia, jota hän on vain hetki aikaisemmin epäillyt murhaajaksi? Hahmojen tekemisten motivaatio oli hukassa. Yleensä olen valmis antamaan anteeksi käsikirjoituksen pöhköyksiä, mikäli vastapainona on elämyksellinen elokuva. The Hitcher ei kuitenkaan niitä elämyksiä juuri tarjonnut minulle. Koin, että leffasta puuttuu syvyyttä ja merkitystä. Omaan makuun Rutger Hauerin ansiosta 2.5/5.
Carry-On (2024, Netflix) Ihan ok toimintajännäri Netflixista. Muutama hyvä näyttelijä löytyy (ja muutama todella surkea) ja juonesta löytyy asioita, joilla on seuraksensa. Netflix-arvosteluskaalalla 3/5.
W (2022, Anna Eriksson) Ööh, hmm, mitä tästä nyt sanoisi. Liian hapokasta. Okei, onhan tämä performanssi visuaalisesti ihan tyylikäs. Mutta elokuva tämä ei ole. Kun varsinaista sisältöä on ehkä 10min pitkään lyhäriin ja teos kuitenkin kestää 1h40min. Kaikkea on siis hidastettu ihan tolkuttomasti. Staattisia kuvia joissa ei tapahdu juuri mitään. Ja jos jotain tapahtuu niin hyvin vähän. Ranskaa puhutaan jotta teos vaikuttaisi älykkäämmältä, oletan. Areenasta katselin, enkä voinut vastustaa pikakelausta. 1/5
71dB:ltä The Exterminatorille 4,5? Ei muuta kuin että enpä TOD olisi arvannut Ollaan aika kaukana Lucaseista ainakin. Mutta mikäs siinä, hyvin viihdyttää minuakin ja tiedoksi, jos ei vielä tiedossa ollut, että tällehän on jatko-osakin.
Kyllä. Hämmästyttävän hyvin iskee! Ollaan toki kaukana Lucasista, mutta ei minun leffamakuni tietenkään pelkkiin Star Wars-leffoihin rajoitu. Meikäläisen leffamaku on aika erikoinen, joten ei ole mikään ihme että et arvannut. Itsellenikin tämä The Exterminatorista pitäminen tuli aika puun takaa. Tottakai tiedän jatko-osasta, mutta olen skeptinen sen suhteen, koska James Glickenhaus ei sitä ohjannut eikä haastattelussa sitä tunnu erityisesti arvostavankaan, vaan pitää itse "henkisenä jatko-osana" Rambo First Bloodia.
Jos älykkäät ihmiset katsovat tällaisia elokuvia, en halua olla älykäs. Ingmar Bergmanin tuotanto on W:en verrattuna kuin Deadpool ja sen jatko-osat.