Voi miten onkaan nykynuorison mieliraiskattu uudelleenlämmittelyillä. The Friendly Ghost, the first Noveltoon to feature Casper, was released by Paramount in 1945. In the cartoon, Casper is a cute, pudgy ghost-child, who prefers making friends with people instead of scaring them.
Casper on kotoisin muistaakseni 30-luvun lopulta. Sitä en tiedä, kumpi tuli ensin, sarjakuva vaiko animaatioelokuva?
Kun katsot elokuvan, niin tiedät mitä tarkoitan. Se oli jollain tapaa hyvä, mutta jotain olisin tehnyt toisin. Kiitos Jarkolle ja JaySee:lle tarkennuksesta.
Aijaha. No sitten voin spoilerien avustuksella kertoa. Spoiler Siis kun lopussa se poika ampuu Costneria, niin sen olisin jättänyt tekemättä. Olisin myös toivonut Costnerin jäävän eloon, ja jäävän jonkunlaiseksi sijaisisäksi pojalle. Tai jos ylipäänsä Costner piti ampua FBI miehen toimesta (aseetonta miestä vielä), niin olisin suonut hänelle matkan sinne minne ei aurinko paista.
Spoiler Jotenkin se synkkyys ja Costnerin kuolema tekivät siitä jollain ihmeen tavalla hyvän. Yhteen sanaan kiteytettynä: Tyly. Onnellisia loppuja kuitenkin on enemmän tehty kuin surullisia. Vaikka olihan tuokin puoliksi onnellinen, poika pääsi takaisin äidin luo.
Lähinnähän tuo huutaminen ja riehuminen on Toshiro Mifunen esittämän hahmon heiniä, eikä minusta kyseessä ole edes ylinäyttely. Hänhän esittää maanviljelijän orvoksi jäänyttä poikaa, joka yrittää esiintyä samuraina. Tuollainen tilanne saattoi olla silloisessa luokkayhteiskunnassa (vaikken olekaan 1500-luvun Japanin olojen asiantuntija) sen verran stressaava tilanne, että yliampuva käyttäytyminen johtuu siitä.
"Not without incident." Equilibrium (2002, Kurt Wimmer) Uutta Batmania odotellessa piti katsoa uudestaan tämä Christian Balen tähdittämä, synkkä tulevaisuuden kuvaus. Nykymittapuun mukaan naurettavan pienellä budjetilla on saatu aikaan varsin näyttävää jälkeä, johtuen pääosin siitä, että erikoisefektit eivät hallitse tätä elokuvaa. Tarina on kasattu tutuista aineksista (Fahrenheit 451 ja The Matrix tulevat ensimmäisenä mieleen), mutta se ei katselua haittaa. Gun Kata on hieman epäuskottava, mutta voittaa Matrixin seinillä hyppimisen. Pääroolit on miehitetty pätevillä näyttelijöillä, vaikka kukaan heistä ei varsinaisesti loistakaan. No, Bale on hyvä ja liian pienen roolin omaava Sean Bean tavoilleen uskollisesti erinomainen. Equilibrium, jonka eurooppalainen nimi on syystä tai toisesta Cubic, on viihdyttävää ja ajatuksiakin herättävää sci-fi-toimintaa. ****
Täydellisestä maailmasta kommentti: Spoiler Itse pidän loppua ihan onnistuneena (en Costnerin esittämän hahmon kannalta tietenkään). Se jätti sopivan haikean tunteen. Mies oli kuitenkin vankikarkuri, ja sai viettää joitain onnellisia päiviä tien päällä. Itselle jäi sellainen kuva, että 'Butch' olisi kuollut ihan onnellisena. Ja saihan se ampuja muistaakseni potkun munille tjsp. Pidin muutenkin asetelmasta, että Clint takaa-ajajana kuitenkin ymmärsi karkuria - näitä yksiulotteisia takaa-ajo-elokuvia ollaan nähty liikaakin. Elokuva sijoittui etelävaltioihin, ja olen aina tykännyt katsella niiden maisemia (vaikka siellä varmaan junttia porukkaa asuukin).
Spoiler Ja kyllähän Clintti tinttasi sitä nyrkillä nekkuun, ja sitten se muija tuli ja kalautti kiville. Totta myöskin tuo mitä sanoit.
The Lord Of The Rings: The Fellowship Of The Ring Nyt vasta ehti katsoa, vaikka devu on hyllyssä jo jonkun aikaa homehtunut. Ensivaikutelmat ovat hyvin positiiviset. Kuvanlaatu hyvä, elävät värit ja skarppi kuva; dts-raita kaikin puolin herkullinen, menee matalalle, kovaa ja korkealle. Elokuvan pituus ei haitannut yhtään, mielenkiintoista tarinaa jaksaa kyllä seurata vaikka tovin pidempääkin. Elokuva on todellakin eri luokkaa kuin pätkitty teatteriversio. Lisämateriaali täyttää monia tynkäversion aukkoja ja syventää useita kohtauksia huomattavasti. 4½/5
Kyllä se koko näyttelijäkaarti vääntelee naamansa siihen malliin, että länsimaisen hapatuksen kärventämällä mielellä varustetulta menee pitkä tovi, ennen kuin osaa ottaa huutamisen ja kiemurtelun pesanttien normaalina käyttäytymisenä ja uskoo että nämä hahmot nyt vaan ilmaisevat itseään vähän isommasti. Tiedä sitten tosiaan ylinäyttelemisestä, sillä taitaa poikien venkoilu pohjata puhtaasti jaappanilaiseen teatteriperinteeseen, jossa ilmeisesti ilmaistaan tunteita ja mielialoja vähän eri tavalla kuin täällä. Minä mukaanlukien vain minimaalinen osa nykykatsojista kuitenkaan tuntee tuota teatterin lajia, ja siitä varoitus. Ongelma, jos sellaisen haluaa nähdä, on sama kuin länsimaisissa vanhoissa leffoissa. Vuosisadan alkupuolen teatterinäytteleminen näkyy selvästi, eikä se välttämättä ole ihan sitä roolityötä mitä leffassa odottaa näkevänsä kun on totuttu jopa Aki Kaurismäen suosimaan minimalistiseen ilmaukseen. Jos kyseessä ei ole ylinäyttelminen, niin ongelma on vähän samanlainen kuin esimerkiksi Jari Halosen ohjaamassa Aleksis Kiven elämässa. Siinä on käytetty tehokeinona niin paljon naamanvääntelyjä ja käsienvispaamista, että usea katsojista varmaan jättää elokuvan kesken ja toteaa, että olipas kamalan huonoa näyttelmistä ja huono elokuva. Jos siis Kurosawan leffassa pääsee näyttelemisen maanerien yli, saa kokea erittäin hienon elokuvanautinnon. Kannattaa koettaa, sillä leffa itsessään on pirun hyvä ja nopeasti tuon näyttelijätyön erilaisuuden unohtaa. Seitsemässä samuraissa päästään yli ilveilystä, mutta esim. Kurosawan Kätketyssä linnakkeessa minua häiritsi loppuun saakka Prinsessa Yuki, joka seisoi aina haarat leväällään. Varmaan sillä haluttiin kuvata jotain voimakkuutta, peräänantamattomuutta, vahvuutta ja muita ylväitä ominaisuuksia. Ei tuo seisominen mulle ainakaan. Vitutti vaan kun Yuki oli kuin uljas toveri neuvostopropagandan aikaisesta työläistaistelijamainoksesta. Muutenkin se leffa oli kauhea pettymys, mutta mikäpä ei olisi Seitsemän samurain jälkeen...
The Aviator (2004) tuli katsottua tuossa viikonlopulla. En ole DiCaprion Leon varsinainen fani, mutta pakkohan se on myöntää että tyyppi osaa näytellä. (Mielestäni hänen paras roolinsa oli What's Eating Gilbert Grape -leffan Arnie.) Leffa ei ollut tylsä lainkaan, vaikka moisia kommentteja olen lueskellutkin. Se kertoo liian monesta asiasta ollakseen pitkäveteinen: yhden ihmisen saavutuksista, kuuluisuudesta, sodasta, sisäisestä taistelusta, rakkaudesta, päättäväisyydestä ja hulluudestakin. Elokuva oli nätti ja mielenkiintoinen, mutta ei mitenkään mullistava.. vaikka varmasti nuo saamansa Oscarit ansaitsikin. 3,5/5
Kun se Claire Danes on niin kaunis, niin piti katsoa Richard Eyre ohjaama Stage Beauty http://www.imdb.com/title/tt0368658/ vuodelta 2004. Olihan epäuskottava elokuva. Ja ennenkuin yksikään teatterihistoriaan perehtynyt rupeaa valistamaan millaista se on näyttelijäparan elämä ollut 350 vuotta sitten Lontoon sivukujilla olleissa teatteriessa, niin totean vain, että elokuvassa juoni ja tapahtumat eivät olleet uskottavia. Paljon oli meikäläistä häiritseviä juttuja (juonenkäänteet, klaffivirheet), mutta eniten syletti se, kun tämän vuosituhannen ohjaajien metodit löytyi yht'äkkiä ja henkilöt oppivat pääroolit parin tunnin harjoittelulla. Itse en tiedä mitään teatterinäyttelemisestä(kään), mutta eikös niitä näytelmiä harjoitella ainakin muutama kuukausi. Kauhea pettymys odotuksiin nähden, eikä se Clairekaan niin hyvältä näyttänyt... 2/5 riittää tälle, sillä puvut ja rensselit oli hienoja!
Charlie and the Chocolate Factory: Tuli tämä Burtonin satupätkä nyt sitten katsastettua. Odotukset olivat aika kovat, sillä Burton pystyy parhaimmillaan tekee loistavaa elokuvaa (Ed Wood, Saksikäsi). Charlie oli kuitenkin omalla kohdallani pettymys odotuksiin nähden. Silmäkarkkia tarjoiltiin paljonkin, mutta tarina tuntui silti kovin ontolta ja Burtonin kerronan kierrätykseltä, sen takia väljähtynyt tunne tarinassa. Odotin enemmän räväkämpää ja uusiutuvampaa otetta leffalta. Roolitukset oli hyviä, mutta ei niissäkään elämää suurempiin saavutuksiin päästy. 2½/5 Skeleton Key: Voodoota ja Hoodoota New Orleaninsissa. Elokuva oli ihan positiivinen ylläri, silllä en osannut odottaa siltä mitään. Tällaiset magiajutut on aina kiinnostavia, kun niihin liittyy jollain tapaa edes realistisia uskomuksia ja tapahtumia. Ajoittain tunnelmallista kauhuttelua ja voodoo-fiilistelyä. Spoiler Ja erityismaininta positiivisesti yllättävästä lopusta. 3-/5 Amityville Horror: Jälleen yksi remake niiden yhä kasvavassa tulvassa. Tässä tuntui vain tarkoitus olevan vyöryttää peräjälkeen toinen toistaan kliseisimpiä säikyttelykohtauksia ja niitä todellakin riitti kyllästymiseen asti. Peruskauhuttelua, joka ei sitten herätä juuri minkäänlaisia positiivisia tuntemuksia. Spoiler koko hommalta viedään pohja viimeistään elokuvan lopussa, kun elokuvan ainoa uhri on joku koira. Kaikille muille käy hyvin. Eikä sekään nyt niinkään haittaa, vaan ne ratkaisut miten tähän päädytään. 1½/5 Tombstone: Tämä western tuntuu paranevan aina kerta kerran jälkeen. Nykywesternien parhaimmistoa. Tämä ei niinkään perustu vain paukkurautojen ääneen vaan tarinaan on sisällytetty paljon draamaa ja muita elementtejä. Casting ei ole hollywoodin kirkkainta kaartia, vaikka nimekkäitä näyttelijöitä elokuvassa onkin enemmän kuin tarpeeksi. Hyvä osoitus siitä, että western-genrekin voi uudistua, eikä sen tarvitse koko ajan kumartaa westernien kulta-ajoille, vaan elokuvan voi itsekin viedä lajityyppiä draamallisempaan suuntaan. Ja Val Kilmerilta sekä Kurt Russelilta hienot suoritukset. Suosittelen kaikille westernien ystäville. 4+/5 Domino: Tony Scottin uusin tuli myös nähtyä. Perinteistä Scottiahan tämä leffa on. Paljon aseita, macho-asennetta ja toimintaa. Elokuvassa on heikoutensa, mutta on se kaikesta huolimatta viihdyttävä toimintapläjäys, jonka katsoo kerran-pari. Käsikirjotuksessa olisi ollut parantamisen varaa, mikä olikin hieman yllättävää, sillä siitä on vastannut Donnie Darkon (ja tulevan Southland Talesin) tehnyt Richard Kelly. Tietenkin Kellya on voitu rajoittaa kaupallisista ja muista syistä, mutta silti kovin keskinkertainen tuotos tämä oli. Spoiler Ehkä surkuhupaisin kohta oli elokuvan alkupuolen sisäänryntäyskohtaus, jossa Domino selvittää huoneellisen aseistuneita roistoja strippaamalla heille ja tämä siis sen jälkeen, kun roistot ovat tietoisia palkkiometsästäjäryhmän tarkoitusperistä. Jorse-potentiaalia tässä elokuvassa on kyllä enemmän kuin tarpeeksi. 2½/5 Minority Report: Tämä Spielbergin scifistely kyllä tuntuu erilaiselta jokaisen katselukerran jälkeen. Joskus siitä pitää, joskus ei. Riippunee paljon siitä, miten elokuvan lopun tulkitsee, mutta koska kyseessä on Spielberg, niin ottaisin tulkintatavaksi tämän helpomman reitin. MR onkin future-noirin tuoreimpia edustajia (tusinkin I, Robot:a voi tähän genreen laskea) edustajia ja onnistuu luomaan ajoittain hyvän rikostunnelman. Harmi vain, että tätä rikotaan usein turhilla toimintakohtauksilla. Kyllä elokuvassa vielä sanomaakin löytyy, kun sitä sieltä haluaa hakea. Spielbergin luoma tulevaisuuden kuva on puolestaan sopivan maanläheinen, näyttäen edistyksen edut sekä haitat. MR onkin Spielbergin onnistuneimpia elokuvia vähään aikaan (edellinen Spielberg jolla annan 3½ on Schindlerin lista, muuta sitten järjestään alle 3/5). 3½/5
The Lord Of The Rings: Two Towers Tänään vuorossa oli extended editionien keskimäinen "pätkä". Normaalin version useamman kerran nähneenä, ee toi lisävaloa joihinkin asioihin, mutta kokonaisuus ei silti yltänyt likellekään 1. osaa. Mahtava taistelukohtaus Helm´s Deepissä pelasti elokuvan ja tietenkin Enttien ja puiden suurempi osuus juonessa. Tekniseltä laadultaan samaa erinomaista laatua Fellowshipin kanssa. 3½/5
Danny the Dog aka Unleashed **** Ehkä olen hieman yksinkertainen, mutta mielestäni tämä oli kohtuu hyvä pätkä. Tarina oli kenties hieman epäuskottava, mutta siinä oli kuitenkin tarpeeksi tarttumapintaa, että sitä oli mukava katsella. Sydäntä lämmittävän draaman ja tiukan mätön yhdistäminen samaan elokuvaan toimii kuin toimiikin. Hyvässä vedossa oleva Morgan Freeman ja uusi viehkeä tuttavuus Kerry Condon pitivät huolen, että draama puoli oli kaikin puolin toimivaa ja koskettavaa. Jet Li pitää huolen yhdessä Yuen Woo-Pingin kanssa, että toiminta puolikin pelittää kunnolla. Yllätykseksi täytyy sanoa, että Jeti pärjäsi erittäin hyvin myös draama osuuksissa. Massive Attack ja RZA pitävät huolen siitä, että musiikitkin toimivat hienosti. Yllättävän hyvä ja koskettava elokuva. Ehdottomasti parasta Jet Liitä sitten Hk:n kulta-aikojen.