Flightplan Ihan hyvä vaikka kenties kliseinen ilmailujännäri. Hiukan ennalta-arvattavat juonenkäänteet, mutta näyttelijäntyö sekä tekninen toteutus mukaan lukien ihan kiva. Hiukan vaivasi kun lentokoneessa oli liian hiljaista...onneksi projektori puhisisi lisää realismia Äänimaailma muuten hyvin toteutettu ja tilaääniä ja efektejä tuli tarpeeksi surround -kaiuttimista. Kertakäyttöistä ja helppoa kulutuselokuvaa positiivisessa mielessä. 3,5/5.
The Wild Angels (1966)½/5 Roger Corman, Peter Fonda, Bruce Dern, Prätkäjengi ja vuosi 1966 -siinä on sellainen yhdistelmä, että luulisi syntyneen jotain "ikimuistoista". Tällä kertaa oli kuitenkin syntynyt noin 1,5 tuntia hirveää tuubaa. Hell's Belles (1970)½/5 Toinen ns. "Biker-leffa", joka tuli edellisen leffan kylkiäisenä. Käsittämätöntä, mutta tämä onnistui olemaan edellistä hirveämpi teos. Ilmeisesti tämän ja edellisen leffan takia videoissa ja dvd-soittimissa on pikakelaus -näppäin. Varokaa Sheriffiä! (1969)2½/5 Kerran katsottava komedialänkkäri, jonka uudelleen katsomista ei jää odottelemaan. Ei sinänsä mitään vikaa, mutta ei paljoa hyvääkään. James Garner näyttelee näppärästi revolveriä käyttelevää seriffiä ja pahiksista Bruce Dern, jää mieleen idioottina Danby:n veljeksenä. Puhser (1996) 4/5 Köpikseen sijoittuvan kuvaus yhden huumediilerin viikosta, joka menee päin helvettiä. Rosoinen ja väkivaltainen kuvaus alamaailmasta, jossa raha ja aineet ovat maailman napa. Pusher II (2004) 4½/5 Trilogian toisessa osassa pääroolissa ensimmäisestä osasta tuttu respect -tatuointia takaraivossa kantava Tonny, joka vapautuu leffan alussa vankilasta. Linnan jälkeen Tonny saa pummattua duunia faijaltaan, joka on pikku rikollisliigan johtaja. Koko leffan ajan Tonny koettaa edes pientä huomiota faijaltaan, jolta ei sitä heru. Samaan aikaan Tonny saa kuulla olevansa pienen pojan isä. Jos ensimmäinen osa oli raju kuvaus köpiksen alamaailmasta, niin tämä on leffa todella rujo draama. Harvoin näkee näin tiukkaa leffan loppua. Pusher 3 (2005) 3½/5 Trilogian kolmas osa on käsittämättömin yhdistelmä, komediaa, väkivaltaa, huumeita ja draamaa. Valitettavasti kolmannen osan ongelma on juoni, joka ei kanna yhtä vahvasti, kuin kahdessa edellisessä osassa - Ei tämä silti ole huono elokuva päinvastoin. Ei siis mitään kummisetä 3 -tason riman alitusta ole odotettavissa. -- JP
En pitäisi ihan tuubana. Vaikka kyseessä on B-luokan elokuva, on siinä mielestäni onnistuttu kuitenkin monella tavalla. Corman loi ko. elokuvalla täysin uuden genren, joka sai suurta mainetta vasta Easy Riderin (1969) osalta kolme vuotta tämän elokuvan jälkeen. Lisäksi siinä esitellään pari nuorta, kehittyvää näyttelijää P.Fonda tietenkin etummaisena. Wild Angelsissä näytetään myös se normaali prätkäkerholaismeininki varsin hyvin, vaikka kuva kerholaisista jää väkivaltaiseksi ei siinä kuitenkaan ketään pilkata. Moottoripyöräkerhojen jäsenet ovat niitä nykyajan cowboyta! Hyvä elokuva! Ottakaa huomioon, Hyvät ihmiset, että elokuvan shokkiarvo on kyllä jo 2000-luvulla kadonnut. Sitä suuremmalla syyllä sitä pitääkin pitää omalaatuisena.
Positiivista jos hakemalla hakee, niin välillä kuvaus oli yllätävän komeaa. Muuten leffa oli täyttä tuubaa. Yksi ennennäkemätön ja sinänsä "mielenkiintoinen" yksityiskohta oli lesken raiskaaminen tämän miehen hautajaisissa, kuollut oli tietysti saman prätkäjengin jäsen, kuten raiskaajatkin. Puolitähteäkin tuntuu näin jälkikäteen kovin suurelta pistemäärältä näin surkealle tekeleelle. -- JP
Ei sinällänsä liity ko. elokuvaan, mutta ihmettelen tätä analogiaa. Karjapaimenet katsoivat laumansa perään jne. Mitäs yhtäläisyyttä näillä kahdella tunnetuimmalla "moottoripyöräkerholla" on entisaikojen karjatalouden kanssa? Vai tarkoititko moottoripyöräkerhoja joiden päätoiminne on moottoripyörällä ajaminen ja kilometrien kartuttaminen?
Lehmipojathan olivat nimenomaan niitä lännen vapaita sieluja, joiden huolettomuus ja ajoittainen väkivaltaisuus inhotti "kunnon" kansalaisia. Ja mitä karjaan tulee, niin moottoripyöräilijöille muut jäsenet ja heidän naiset ovat karjaa. Selvä analogia, alkaako avautumaan?
One Hour Photo Eilen tätä tuli telkusta katsottua, vaikka DVDkin hyllyssä on. Aikaa viimenäkemästä on melkoisesti, ja tauko teki ilmeisen hyvää sillä kyllähän tämä vaihteeksi iski pirun hyvin. Itse tarinahan leffassa ei ole kovin persoonallinen tai erikoinen vaikka hyvin toimikin, mutta teemat (mm. yksinäisyys ja amerikkalainen unelma) sekä niiden käsittely olivat piristävä tehokeino trilleriin. Melko pitkältihän leffa rullaa Robin Williamsin hyytävän suorituksen avulla, ei ihan heti tullut mieleen miehen hauskat komediaroolit, ja tätä tukevat hienosti siloiteltu ja ylikliininen ulkoasu sekä ihan killeri äänimaailma! ****/*****
Vau, on se hienoa kun elokuvia katselemalla oppii ymmärtämään muailmaa. Suomen vastikeet olivat sitten varmaan tukkijätkiä, jotka vapaina sieluina laulaa jollottaen laskivat koskia, riiasivat tyttöjä ja silloin tällöin leukulla jotakin tökkäsivät. Ettei nyt kuitenkin olisivat länkkärit olleet vain aikansa white trash, jotka tekivät hommaa kun ei muuta osanneet. Elokuvayhtiöt vain romantisoivat hemmojen homman dollarin kuvat silmissä. Tukkijätkätkin olivat kuitenkin mitä todennäköisimmin enempi Kai Lehtisiä kuin Kullervo Kalskeita (tai sitten suomalaiselle miehelle on tapahtunut jotain mykistävää viimeisen puolen vuosisadan aikana tai toinen vaihtoehto on, että tukkijätkät olivat vain aina kännissä).
The Wild Bunch (Hurja joukko) Komean raadollinen western. Genren perusteoksia sieltä synkemmästä päästä, ammuskelukohtaukset veriroiskeineen ja hidastuksineen eivät turhaan aikoinaan herättäneet paljon polemiikkia. Pientä petrattavaa paikoin tarinan kuljetuksessa, mutta muutoin hyvä elokuva. - A Hole in the Head (Läpiä päässä) Frank Capran toisiksi viimeinen elokuva. Varsinkin alkupuolella tämä on varsin hajanaisen tuntuinen ja suoranaista hömppää, mutta elokuva paranee vanhetessaan. Mukaan tulee Capralle tuttuja teemoja Sinatran hahmon kohdatessa vastoinkäymisiä haaveidensa toteuttamisessa. Carolyn Jonesin bongotypykkä on ihan hauska hahmo. - Kissing Jessica Stein Tämä osoittautui varsin onnistuneeksi kepeäksi ihmissuhdekuvaukseksi. Lesbosuhteen ruotiminen toi elokuvaan sopivasti omaa ja mukaan oli saatu paljon komeita otoksia New Yorkista, joita on aina ilo katsella. ½
Batman Tuli katsastettua elokuva pitkästä pitkästä aikaa. Melkein heti huomasi, että aika on tehnyt tepposensa myös tälle lapsena niin hienolle tuntuneelle elokuvalle. Mutta ei se loppupeleissä menoa haitannut vaikka käytetyt pienoismallit sekä elokuvan kliseet hieman hymyilyttivätkin Batman (SE) kuvanlaatu oli todella hyvä ja dts pauhasi ajoittain ihan mukavasti. Charlie ja suklaatehdas Täytyy sanoa, että olin hieman epäilevä kun toinen puolisko vaatimalla vaati, että katsoisimme tämän elokuvan. Ajattelin, että olkoon menneeksi kun oli hänen vuoro valita mitä katsottaisiin. Elokuva vei kuitenkin mukanaan omaan outoon maailmaansa lähes alusta alkaen. Henkilöhahmot toimivat harvinaisen hyvin ja mielestäni lapsinäyttelijät olivat erinomaisesti valittuja. Jopa niin hyvin, että tuli välillä jopa "viha" joitakin ärsyttävimpiä henkilöitä kohtaan Johnny Depp:in suoritus oli taas erinomaista vaikkakin hän on mielestäni enemmän elementissään piraattina :thumbsup: Elokuvan aikana tuli monta kertaa mietittyä ja ihmeteltyä, että kuka happopää oli saanut toteuttaa kaikki omituisuudet elokuvaan Noh...loppujen lopuksi elokuvallahan oli tarina ja opetus kerrottavana nuoremmille katsojille ja sen jokainen voi päätellä itse elokuvan katsottuaan. Itse suosittelen, mutta jättäkää aivot narikkaan
El Misterio Galíndez (The Galíndez File/Galíndezin Mysteeri) (Gerardo Herrero, 2003) Kokeilin välillä Espanjalaista elokuvaa, tällä kertaa salaliitto/trilleri-osastoa. Mielenkiintoinenhan tämä oli! Saffron Burrowsin esittämä jatko-opiskelija tutkii professori Galíndezin katoamista vuonna 1956. Harvey Keitelin esittämä CIA:n agentti estää tutkimuksia koska tapaus on USA:n kannalta kiusallinen. En ole koskaan pitänyt Espanjalaisista leffoista, Pedro Almodóvarin Hable con ella oli minulla kammottavaa tervanjuontia. Vähän tervaiselta tämäkin tuntui mutta mielenkiintoinen juoni pelasti paljon. Nopea syke kerronnassa taitaa olla rennoille Espanjalaisille tuntematon käsite. Kaikki on vähän latteaa mutta toisaalta kohtaukset saavat tarpeeksi aikaa. Harvey Keitel on odotetusti roolissaan erinomainen. 3 / 5
Lord of War Loistavia arvosanoja, jopa viittä tähteä, lehtien kriitikoilta saanut elokuva ei itseltäni nyt sentään viittä tähteä saa. Myönnettäköön ihmettelyni miten ihmeessä tämä elokuva oli viiden tähden arvoinen kriitikoiden mielestä? Ilmeisesti elokuvassa ollut elämää suurempi sanoma sai kriitikot heltymään, mutta itse taas en sillä perusteella voi pisteitä antaa. Elokuva olisi ollut huomattavasti parempi jos tässä olisi kerrottu syvällisemmin päähenkilöä esittäneen Nicholas Cagen nousu asekauppiaiden kruunaamattomaksi kuninkaaksi. Kelpo elokuva joka tapauksessa. 4 / 5
Romancing the Stone (1984) Robert Zemeckisin ohjaama Vihreän timantin metsästys kuuluu 80-luvun parhaimmistoon. Michael Douglas on mainio sankari ja Kathleen Turner säteilee sankarittarena. Danny DeVito täydentää kolmikon kovia kokevana pikkuhuijarina. Tarina ei maailmoja mullista, mutta Zemeckis ei päästä elokuvaansa nukahtamaan. Jopa pari pakollista suvantokohtaa hoidetaan mallikkaasti, ja Douglasin ja Turnerin sanailu lentokoneen hylyssä onkin yksi elokuvan huippuhetkistä. Parin välisessä kemiassa on jotain sellaista mitä nykyelokuvista ei tahdo löytyä. Musiikki saksofoniteemoineen ja paksuine virvelisaundeineen sekä näyttelijöiden asusteet ja tukkalaitteet ovat silkkaa kasaria, mikä saattaa aiheuttaa nuoremmissa katsojissa ylimääräisiä naurahduksia. **** Joan: I'll pay you. Jack: How much? Joan: $50? Jack: Oh, shit. Joan: You said you lost everything you owned. Jack: Not my sense of humour.
Dirty shame 2/5 Yliampuvaa alapäähuumoria täynnä oleva pätkä. Ei mikään mieltä ylentävä kokemus, mutta olipahan John Waters saanut tehtyä mieleisensä leffan ilman 'varman päälle pelaamista' (jos sellaisesta voidaan puhua tämän miehen kohdalla). Mukava paluu parin kesymmän elokuvan jälkeen kunnon törkyilylinjalle.
Eiks se ole Jali eikä Charlie ? Adaptation. - Periaatteessa samaa rataa pukkaa. Että kesti kauan tajuta tätä leffaa, tai siis että kenen tarinaa tässä nyt oikeen kerrotaan, runkkaavan läskin vai orkideoita varastelevan viherpeukalon ? No periaatteessahan tässä kerrottiin neljän eri ihmisen näkökulmasta yhden asian eteneminen. Mielenkiintoinen leffa, joka saattoi olla ihan hyväkin (?). Jossain kohtauksissa vihastuin, jossain nauroin, jossain kohtauksissa vähän jännittikin. Parempi kuin Being John Malkovich. Nicholas Cage oli aivan mahtava. Yleensä olen tottunut näkemään Cagen huonoissa komedioissa tai mahtavissa toimintaleffoissa, mutta Adaptationissa hän teki tuplaroolin säälittävänä sekä ihmisläheisenä tyyppinä. Muita tärkeitä osia esitti Chris Cooper ja Meryl Streep, ja vilahti kuvissa myös ihanainen Catherine Keener. Vaatii toisen katselukerran, jotta arvosana vakiintuu. 3+/5 Chinatown - Sekavan olotilan jälkeen oli vuorossa Roman Polanskin ohjaama vuonna 1974 ilmestynyt mestariteos. Hirveästi en ole film noireja seurannut (jos nyt chinatown siihen kastiin kuuluu ?), mutta jotenkin ymmärrän siinä kategoriassa haettavan hämyisen ja mystisen ilmapiirin. Sitä Chinatownissa oli. Se piti otteessaan jo heti alusta alkaen, ei takkuillut, juoni oli ovela ja selvä. Polanskin ohjaus sujuvaa ja kuvaus tyylikästä. Jack Nicholson ja Faye Dunaway ajoivat asiansa. Tämän jälkeen minun maailmani ei ole enää ollut entisensä, olen alkanut hankkimaan tietoa vanhoista etsivä leffoista, tai film noireista jos niin voidaan sanoa, koska Chinatown on oikeasti hieno teos. 5/5 Coming to America - Tämä se jaksoi joskus nuorempana viihdyttää oikein olan takaa, ja ajattelin että ehkäpä vieläkin. Tietenkään se ei aivan samalla lailla kolahtanut, mutta hauska se kuitenkin oli. Ehkäpä tunnetuin Eddie Murphy komedia, tehtykin Muprhyn kulta-aikana. Ohjauksesta vastaa John Landis, jolla on ote 80-luvun komedioista. Eddie tekee leffassa kvartettiroolisuorituksen ja Arsenio Hall quatron, jos nyt näin hienoilla termeillä voi asian sanoa. Elokuva on monta kertaa nähty, ja hieman kulahtanut fiilis siitä tuli. Saa nähdä tuleeko tätä enää katsottua, monen vuoden päästä ehkäpä. 2+/5
Kissing Jessica Stein Alku oli hyvä, mutta minun mielestä loppu oli persiistä. Enempää en viitti sanoa. Loppu pilas kaiken. 2/5
Wes Craven: Last House on the Left * Ingmar Bergmanin Neidonlähteen (1960) pohjalta tehty elokuva kertoo kahdesta teinitytöstä, jotka päätyvät konserttimatkallaan vankilasta paenneiden sadistien kynsiin. Alku vaikutti erittäin mielenkiintoiselta, mutta mitä pidemmälle elokuva eteni, sitä laimeammaksi koko juttu muuttui - loppu olikin jo sitä itseään. Väkivalta ja sadistisuudet olisivat olleet huomattavasti päräyttävämpiä, mikäli hahmoista olisi tehty edes jollain tapaa kiinnostavia. Nyt henkilöiden kohtalot olivat täysin yhdentekeviä. Todella suuri pettymys. John McTiernan: Predator *** Yksi aukko elokuvasivistyksessä paikattu. Alun hauistenpullistelun kohdalla pelkäsin mitä tuleman pitää, mutta loppujen lopuksi raina osoittautui ihan kelvolliseksi viihteeksi. Tim Burton: Batman **** Burtonin ensimmäinen lepakkomies on omasta mielestäni edelleen aiheen filmatisoinneista paras. Nicholson varastaa koko shown, mutta ei Keatonkaan lepakkomiehenä huono ole. Sopivan synkkä ja sopivan humoristinen. Rodriguez, Miller, Tarantino: Sin City *** Onpahan nähty nyt tämäkin. Audiovisuaalista herkkua tuutin täydeltä, mutta muuten ei mitään elämää suurempaa. Burt Kennedy: The War Wagon *** Mahtava kaivosmies Frank Pierce on passittanut John Waynen esittämän Taw Jacksonin vankilaan, josta pois päästyään tämä vannoo tietenkin tasoittavansa tilit tavalla tai toisella. Jackson suunnittelee ryöstävänsä Piercen kultalähetyksen ja ottavansa takaisin myös Piercen häneltä kaappaamansa ranchin. Avukseen Jackson haalii sekalaisen konnaporukan, jossa pistoolimiehen virkaa hoitaa Kirk Douglasin esittämä Lomax. Tarina on tuttu ja turvallinen ja toteutus tavanomaista, parasta antia ovat Waynen ja Douglasin roolisuoritukset. Ilman niitä tämä elokuva olisi painunut unholaan jo ajat sitten. Fred C. Newmeyer & Sam Taylor: Dr. Jack *** Harold Lloydin pienimuotoinen komedia vuodelta 1922. Ei mitään mullistavaa saati mieleenpainuvaa, rutiinisuoritus Lloydilta. Jim Jarmusch: Broken Flowers ****½ Loistava elokuva, joka lumoaa rauhallisella kerronnallaan ja Bill Murrayn hienolla roolisuorituksella. Mielenkiintoinen ja otteessaan pitävä koko kestonsa ajan. Tällaisia saisi olla enemmänkin.
Sommarnattens leende (1955) Ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen tuli katsottua Bergmanilta ennennäkemätön ohjaus. En ole herralta näin höyhenen kevyttä kuvausta vielä nähnytkään. Huumori yhdistyy estottomaan seksuaalisuuteen, ilmiöön, jota tuskin tuon aikakauden amerikkalaisissa elokuvissa olisi voitu kuvata yhtä vapaasti. Mukavan "runollista huumoria", mistä näköjään ollaan Cannesissa myös palkittu. Mielenkiintoisena yksityiskohtana kerrottakoon, että elokuvassa pelataan jopa venäläistä rulettia. 4 / 5