Capone 2/5 Roger Corman tuottama halpis-gansterileffa, jossa oli ihan kiva juoni. Muuta kivaa ei sitten ollutkaan. Näyttelijäsuorituksia kuvaa parhaiten se, että Sylvester Stallonen roolisuoritus oli leffan parasta antia näyttelijätyön osalta. X-Men 3½/5 Tulipa katsottua tämäkin sarjisleffa. Odotukset olivat nollassa leffan suhteen, koska sarjiksena x-menit ovat itselleni edustaneet supersankari-sarjiksista kura-osastoa. Tähän peilattuna leffa oli todella mukava yllätys. Toimivaa scifi- /sarjis-leffaa, jossa saa ja täytyy laittaa aivot narikkaan ja antaa supersankareiden rellestää. X-2 3½/5 Edellisen jatkoksi tuli samantien katsottua jatko-osa, joka toimi jopa astetta parempi kuin ykkönen. Woyzeck 3/5 Aloitin Herzog & Kinski boksin katselun tällä Georg Büchnerin näytelmän elokuvaversiolla. Aika ristiriitainen fiilis jäi leffan jäljiltä, Kinski oli kieltämättä hyvä omassa roolissaan... mutta... jos tehdään elokuvaa, niin miksi siitä pitää tehdä teatteria. Great Dictator, The 4/5 Hieman oli aika kullannut muistoja tästä Chaplinin klassikosta. Enivei hieno, humaani elokuva, mutta ei yllä Chaplinin parhaimpien teosten tasolle (kaupungin valot, nykyaika). -- JP
Starship Troopers Tuli tutkailtu Paul Verhoevenin 1997 valmistunut tuotos. Goren ystäville elokuva tarjoaa paljon sitä itseään ja jaksoi pitää otteessaan vielä toisellakin katsonta kerralla. Kuvanlaatu oli lätyllä varsin mainio, ääniltä olisin odottanut enemmän, joten täytynee varmaan vaihtaa SE versio Superbittiin parempien jytinöiden toivossa. Parin katsonta kerran kestävä, omalaatuinen ja hyvillä tehosteilla (huom. valmistusvuosi) varustettu elokuva, joka on luokassaan erinomainen. ***½/*****
True Romance 5/5 Tarantino käsikirjoitti, Tony Scott ohjasi. Vaikea kuvitella, että tästä olisi Q:nkaan ohjaamana tullut vielä jotenkin merkittävästi parempi. Paitsi ehkä loppuratkaisun osalta. Muutoin tästä löytyy kaikki: loistavat roolisuoritukset, nerokasta dialogia (aivan huippuina kohtaukset Hopper-Walken ja Slater-Oldman), Detroitin rumia kaupunkimaisemia ja reippaasti väkivaltaa. Ei häviä Tarantinon omille mestariteoksille kuin korkeintaan karvan mitalla. The Streetfighter 4/5 True Romancen lämmittelynä oli tietenkin katsottava tämä ja jatko-osa. Äärimmäisen tyly karate-elokuva, jossa Sonny Chiba pistää vastustajia pinoon vähämmän kohteliailla tavoilla. Kyllä tällaista Asenteella tehtyä menoa on ilahduttava katsella Hollywoodin kaavamaisten nössöilyjen jälkeen. X-ikäraja ei ollut ihan tuulesta temmattu. Return of the Streetfighter 3-/5 Samalla linjalla jatketaan kuin ykkösessä, mutta aika monta minuuttia elokuvasta vaikuttaisi olevan ihan täytemateriaalia. Olisiko tullut kiire tehdä äkkiä jatkoa alkuperäiselle, näin voisin veikata. Ihan kelvollinen jatko-osa kuitenkin. Sister Streetfighterista kun vielä saisi kunnollisen julkaisun. Being John Malkovich 5/5 Mitähän tästäkin osaisi kirjoittaa. Nyt kolahti lopullisesti. Nerokas, hillittömän hauska, omituinen ja omaperäinen elokuva. Katsokaa itse.
The Black Hole (1979) 2,5/5 Disneyn "Star Wars/2001 A Space Odyssey" -ripoff joka ainakin kakarana kolahti meikäläiseen. Nyt, yli 25 vuotta myöhemmin tuli katsottua uudelleen. Olin varautunut antamaan vain yhden pisteen (täyskökkö). Toisin kävi. Sormet odotuksesta täristen asettelin DVDtä koneeseen ja pelkäsin pahinta. Yllätyksekseni kokonaisuus ei ollutkaan niin kökkö kuin muistelin/pelkäsin. Kökkö se toki oli, mutta olin kyllä odottanut jotain paljon pahempaa. Siitä mukavasta yllätyksestä yksi lisäpiste. Näyttelijätyö ja tarina on huonommasta päästä. Tästä saamme "kiittää" ohjaajaa, joka ei mielestäni ole kyennyt potkimaan - nimekkäitäkin - näyttelijöitään tarpeeksi persauksille. Tarina on aika "outo" (sekä peitellysti kopio Star Wars:sta tai 2001:stä) ja se vaatii ohjaajalta aika paljon, jotteivät näyttelijät tunne itseään vaivautuneiksi. Tässä vaivautuneisuuden saattoi lähes maistaa. Tyhmät taistelukohtauksetkaan eivät asiaa paranna. Aikoinaan K-12 elokuva ei ikärajastaan huolimatta yllä aikuisten tasolle (oli jenkkilässäkin PG), joten tästä ei lisäpisteitä herunnut. Puolikas lisäpiste tulee musiikista. John Barry (mm. 007) on luonut mukavan uhkaavan äänimaailman leffan scoreen. Hyvä niin. Ilman tuota musiikkia olisi leffa jäänyt aika latteaksi. -DMC-
En tiedä olisiko muuttunut parempaan vai huonompaan suuntaan, mutta kommenttiraidalla Tarantino kertoi alkuperäisen kässärin kulkeneen epäkronologisesti, eli samaan tapaan kuin kaikki miehen ohjaukset.
Kyllä, tämä taidettiin mainita myös miehestä kertovassa kirjassa. Se loppu myös olisi ollut vähemmän onnellinen ja sopinut yhteen Reservoir Dogsin kanssa (Mr White & Alabama).
Escape from the Planet of the Apes (1971) POTA-leffasarjan kolmas elokuva parantaa jonkin verran edellisestä, vaikka juoni onkin väkinäisen tuntuinen. 2/5 Conquest of the Planet of the Apes (1972) Leffasarjan neljäs osa on mielestäni jatko-osista paras ja ihan kohtuu hyvä leffa. 2½/5 Battle for the Planet of the Apes (1973) Sarjan viimeinen osa onkin sitten lähinnä pelkkää aivotonta ja tyhjää action-rymistelyä. 1½/5 Planet of the Apes (2001) Tulipa sitten vielä katsottua uudelleen tämä vuoden 2001 versio. Ensimmäisen kerran kun tämän katsoin en ollut vielä nähnyt alkuperäistä vuoden 1968 leffaa mutta nyt sen nähtyäni tämä uusi versio tuntuu huomattavasti heikommalta. Ensimmäisen katsomiskerran jälkeen arvioin tämän kolmen tähden arvoiseksi, mutta nyt tulee yksi tähti vähemmän. 2/5
The League of Gentelement's Apocalypse Brittien suosimaan komediasarjaan "perustuva" elokuva Royston Vaseyn erikoisista hemkilöistä. Leffa oli "ihan kiva" mutta ei lähelläkään tv-sarjan tasoa. Ylipäätänsä mielestäni elokuva ei ollut mitenkään erikoisen hauska joka oli ehkä lievähkö pettymys tv-sarjasta tykänneelle. Kuitenkin toimi hyvin omana elokuvana eikä rahat mennyt täysin hukkaan. 3½/5
Star trek VI - tuntematon maa (Star Trek VI: The Undiscovered Country) Vanhan miehistön viimeinen kunnon elokuva ja samalla yksi sarjan parhaista elokuvista. Juoni toimii ja näyttelijät ovat hyvässä vedossa, arvosanaan taisi tosin livahtaa yksi naamallinen Trek-lisää. - Merihaukka (The Sea Hawk ) Hyvä vanhanajan meriseikkailuelokuva. Pienoinen keston lyhennys olisi tehnyt hyvää, mutta kyllä tämä tällaisenakin toimi. ½ Pat Garrett ja Billy the Kid (Pat Garrett & Billy the Kid) Tyylillisesti tämä oli jälleen selvästi Peckinpahin tuotos, verikaaria myöten. Pääkaksikko oli hyvä ja tarinakin tuttuudestaan (kaverukset toisiaan vastassa) huolimatta kiinnostava. Bob Dylanin musiikit sopivat yllättävänkin hyvin westerniin. Uuden julkaisun kanssa sai tovin painiskella kumman siltä löytyvistä versioista katsoisi ja lopulta päädyin kakkoslevyltä löytyvään vuoden '88-versioon. Se tiettävästi tehtiin pitkälti sellaiseksi, kuin Peckinpah olisi elokuvan alunperin halunnut. Uutta versiota on kritisoitu suoraviivastamisesta ja siitä, että kyseessä on enemmänkin Peckinpah-asiantuntija Paul Seydorin mielen mukainen versio, kuin Peckinpahin tahtoa kunnioittava leikkaus. Harmi vain, että kuvan- ja äänenlaadullisesti tuohon 1988-versioon ei ole julkaisussa kiinnitetty läheskään niin suurta huomiota, kuin uuteen leikkaukseen. - Alice ei asu enää täällä (Alice Doesn't Live Here Anymore) Tämä vanhempi Scorsesen tuotos olikin ennakkoon näkemättä ja onnistui tarjoamaan varsin miellyttävän yllätyksen. Elokuva oli kaikin puolin vahvaa työtä, näyttelijät suoriutuivat rooleistaan oivasti. "Pikkukaupunkidraama" on genrenä itselle yksi mieluisimmista ja tämä oli vahva kyseisen lajin edustaja. Komediaakin oli mukaan onnistuttu ripottelemaan juuri sopivassa suhteessa. Tämän katsottuaan alkoi aivan harmittaa Scorsesen nykysuuntaus tehdä vain suureellisia elokuvia, koska pienimuotoinen draama on luistanut mieheltä aikoinaan näin hyvin. Ohjaajan parhaiden elokuvien joukkoon pääsee tämä. ½
Kreivi (1971) ½ Juuri äsken loppui Yle Teemalla ainoa Peter von Baghin ohjaama näytelmäelokuva. Kreivi kertoi tarinan suomalaisesta playboysta, Pertti Ylermi Lindgrenistä, joka vaihteli naisia juuri heidän rakastuttua häneen. Tarinankerronnassa oli suuria puutteita ja jatkuvasti huoppuva kamera vaativat kärsivällisyyttä. Mukana oli "oikeitakin" kuvia, kohtauksia juhannustapahtumista jne. Parasta antia olivat kuitenkin erinomaiset naisnäyttelijät - Elina Salo, Titta Karakorpi ja viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä, ihana Kirsti Wallasvaara. Elokuva floppasi aikoinaan, mutta mielenkiintoista on kuvitella millaisia leffoja von Bagh olisi ohjannut, mikäli Kreivi olisi ollut menestyksekäs.
Kingdom of Heaven Taistelukohtaukset toivat aivan liikaa mieleen Gladiaattorin. Pirun heppoinen käsikirjoitus, ja elokuvan jälkeen oli sellainen "häh"-fiilis. Eihän siinä oikeastaan kerrottu yhtään mitään, eikä mitään jäänyt käteen, kuin se omituinen tyhjä fiilis. Total waste of my time. 2,5/5 Elisabethtown Rakastuin, ah. Enkä suinkaan Orlando Bloomiin, vaan Kirsten Dunstin näyttelemään erikoiseen tyttöön. Kerrassaan lämmin ja rakkautta huokuva elokuva. Pakko vielä hankkia omaksi. 4/5 Broken Flowers Bill Murray on kunkku... Jim Jarmuschia unohtamatta. 5/5
Tuli juuri katseltua Wimbledon ja voisin sanoa samaa. En siis rakastunut Paul Bettanyyn vaan nimen omaan Dunstiin. Ihastunut olen häneen ollut aina, mutta nyt rupeaa olemaan jo vakavaa... Elokuvahan oli itsessään oikea malliesimerkki siitä miten tehdään kaavamaista, mutta ah niin ihanaa rakkauselokuvaa. Kyllä ne Britit osaa. Näitä on mukava aina välillä katsella. Varsinkin kun näyttelijät ovat tätä luokkaa. ****
Minäkin liityn Dunstin fan clubiin. Tähän saman threadiin joku aika sitten kirjoittelin katsomastani täysin päättömästä Get Over It -leffasta, jossa hurmaannuin täysin Dunstin valloittavasta persoonasta. Osaa näköjään piristää kaavamaisiakin leffoja
Joo siis Dunstihan on ihanin <3 Tytöllä on ollut paikka mun sydämessäni aina Virgin Suicidesin keimailuista lähtien, eikä Spidermanin nännikohtaus ainakaan kiinnostusta vähentänyt... Lisäksi se on hyvä näyttelijäkin.
En ymmärrä lainkaan, eihän se Dunst ole edes nätti, puhumattakaan ihanasta. Mutta tätähän mun piti kommentoida: Ei kai siitä ole edes mitään epäselvyyttä, onko rasistinen vai ei? Ku Klux Klan laukkailee sinne tänne pelastamaan tilannetta, ja on selvästi tarinan sankari. Tummaihoisista ihmisistä esitetään positiivisessa valossa vain ne palvelijat, jotka "tietävät paikkansa", eivätkä rupea kyseenalaistamaan valkoisten etuoikeutettua asemaa. Ja muitakin stereotypioita riittää sen verran, että otsasuoni rupesi kyllä tykyttämään katselun aikana. Tämän takia onkin minulle mahdotonta tuota elokuvaa arvostaa, vaikka hyvin tehty onkin.
Toisaalta onko se rasismia, jos kuvaa tarkasti historian tapahtumia? Tietenkin ne lankatut valkoihoiset olisi voinut vaihtaa aitoihin mustiin, mutta ei se tee IMO rasistiseksi, jos näytetään asiat niin kuin ne on. Onkos sitten American History X rasistinen? Siinäkin kuvataan rasisteja, mutta varsinainen sanoma tuskin on sitä. Kommentteja... EDIT: Birth of a Nation (1915) -leikattunakin.
No ei, sehän ei ole rasismia, jos historiaa kuvataan neutraalisti ja todenmukaisesti. Mutta siitähän ei Kansakunnan synnyssä ole kysymys. Varsin paljonhan siinä on täyttä fiktiota, mm. useaan otteeseen siinä kuvataan mustat diskrinoimassa valkoisia, sen sijaan valkoisten harrastamaa syrjintää mustia kohtaan ei juurikaan näytetä (ja kaikkein törkeinkin valkoisten harrastama terrori, esim. KKK, näytetään sellaisessa valossa, että se olisi ollut olosuhteiden vuoksi ymmärrettävää ja hyväksyttävää "itsepuolustusta"). Kuitenkin todellisuus oli varsin toisennäköinen. Ei siellä Amerikassa tuolloin mustat olleet koskaan sellaisessa asemassa, että olisivat päässeet valkoisia kyykyttämään, toisinpäin sen sijaan asetelma oli ihan tavallinen. Eli elokuva esittää tämän asian ihan päinvastoin, mitä todellisuudessa oli. Henkilöhahmothan ovat varsin stereotyyppisiä, ja eittämättömän rasistisella tavalla. Tarinan "hyvät mustat" pysyvät uskollisina valkoisille isännilleen, kun taas "pahat mustat" ovat aivan sieluttomia hirviöitä. Kuten se mies, joka olisi ilmeisesti raiskannut valkoisen naisen, ellei tämä olisi nähnyt paremmaksi kohtaloksi heittäytyä kalliolta kuolemaan. Kaikenkaikkiaan, elokuvahan sopisi vaikka KKK:n mainosvideoksi (no ehkä pitäisi vähän lyhentää), joten ei sen rasistisesta asenteesta ole oikein mitään epäselvyyttä. Tietysti voi yrittää unohtaa sen puolen, ja nauttia elokuvan muista taiteellisista arvoista, jos pystyy. Minä en oikein pysty.
En kiellä Kansakunnan synnyn rasismia, onhan se törkeää kaikin puolin. Mutta melkoista kapeakatseisuutta osoittaa se, ettei elokuvaa pysty asettamaan historiallisiin uomiinsa. Kyseessä on kuitenkin 1910-luvun tuote ja sen tekijä etelävaltioiden riveissä palvelleen upseerin poika, joka todennäköisesti on saanut melkoisesti vaikutteita isänsä tarinoista ja joka muisteli koko elämänsä ajan kaiholla "lapsuutensa rauhallista etelää" (tämähän tiedetään). Toisekseen, tuohon aikaan maailma oli jokseenkin erilainen enkä ainakaan muista lukeneeni, että mustia olisi ylipäätään kovinkaan ylevinä kohdeltu. Sen puolestaan muistan lukeneeni, että Griffith karsi Thomas Dixonin tarinan rasistisia elementtejä melkoisesti elokuvaa varten, joten kai tässä yhtä syyllinen sitten kirjailijakin on ollut. Mutta eikö rasistista ole myös sekin, että sitä mukaa kun mustien elokuvantekijöiden sana on alkanut painaa amerikkalaisessa filmiteollisuudessa yhä enemmän, on Griffithin nimeä alettu vetää järjestelmällisesti lokaan. Jopa siinä määrin, että nykyään ei suostuta enää yksimielisesti tunnustamaan Griffithiä amerikkalaisen elokuvan suurimmaksi edelläkävijäksi - kaikki tämä pitkälti vain Kansakunnan synnyn vuoksi. Osoituksena tästä toimii myös se, että ennen D. W. Griffith Awardina tunnettu ohjaajille annettava palkinto nimettiin uudelleen vuosituhannen vaihteessa. NAACP:n Presidentti Kweisi Mfume ei kieltänyt Griffithin suuruutta ohjaajana, mutta lisäsi ettei tämän nimiin olisi saanut koskaan moista palkintoa edes nimetä, miksiköhän?