Nyt on nähty ja pakko tunnustaa, että olin väärässä. Phoenix oli Cashinä aivan ilmiömäinen. Kylmät väreet menivät kun kuului legendaarinen "Hello. My name is Johnny Cash" tutulla matalalla äänellä. Witherspoonista en normaalisti pidä yhtään, mutta tässä pätkässä kyllä menetteli ja veti erittäin hyvin roolinsa. Olen lukenut Cashista muutamankin elämänkerran joten tiesin mitä halusin nähdä kankaalla ja mitkä omasta mielestäni määrittelivät miehen hienosti. Siihen oltiinkin napattu kolme tärkeimmistä eli veli Jack, isä Ray ja Folsomin vankila episodi. Elokuvasta toki puuttui myös paljon mielenkiintoisia jaksoja Cashin elämässä jotka tapahtuivat sen jälkeen kun tämä elokuva jo loppuu. Ymmärrän kuitenkin, että yli 2 tunnin elokuvaan ei paljoa enempää olisi saanut fiksusti mahtumaan ellei sitten halua tehdä sillisalaattia a'la ROTK. Kuvaus oli erittäin hienoa ja tunnelmaltaan lämmintä sekä kylmää oikeassa suhteessa kuitenkin ajan henkeä kunnioittaen. Musiikki nyt oli oletusarvoisesti loistavaa ja vaikka en country musiikista erityisemmin pidä, Johnny Cash on aina ollut erittäin mielenkiintoinen ja kiehtova henkilö minulle. Itse olisin valinnut lopputekstien ajaksi soimaan Hurt biisin. Sen sanat osuvat niin kohdalleen Cashin elämään ettei mitään rajaa vaikka ovatkin Trent Reznorin käsialaa. Johnny Cashin versio tuosta kuitenkin on yksi parhaita musiikkikappaleita mitä on ikinä levylle äänitetty. Miinusta täytyy antaa pienistä suvantovaiheista, mitä ei kuitenkaan liikaa ollut. Lisäksi minulla myös se hieman häiritsi, että kun tiesin Cashin elämästä etukäteen paljon niin odotin koko ajan joitakin kohtauksia mitä ei ikinä tullut. 5-/5
Hyvin toimiva paketti rohkeilla roolisuorituksilla. Pääpari Phoenix & Witherspoon hoitivat urakkansa erittäin mallikkaasti, varsinkin energisissä konserttiosuuksissa (Folsom Prison keikka - WOW!), joita oli mahdutettu mukaan kiitettävästi. Jos kumpainenkaan näyttelijä ei ole ennen tätä elokuvaa pahemmin puuhastellut laulantaa ja soittoa (Phoenix taitaa hoitaa myös kitarointia itse), niin sitä vaikuttavammalta tuo nähty ja kuultu lopputulos tuntuu. Se on todellakin sen kuuluisan hatunnoston paikka. Cashin elämäntaipaleelta olisi löytynyt varmasti enemmänkin mielenkiintoisaa kerrottavaa, mutta kyllähän tuo ajanjakso 50 ja 60-luvulta taisi sisältää ne suurimmat highlightit. Kaikenkaikkiaan erittäin tyylikkäästi ohjattua ja näyteltyä draamaa. Kehunsa ansainnut tapaus. " What's with the black? He looks like he's going to a funeral! ...Maybe i am."
Phoenix opetteli soittamaan kitaraa ihan nollasta ja samoin myös Witherspoon sitä harppua vai mikä sillä olikaan. Cashin biisit nyt ei onneksi ole mitään hirveitä virtuoositaitoja vaativia jamituksia joten tuo kitaran opetteleminen oli varmaan se helpoin osio
Hyvä elokuva. Kuten jo moneen kertaan todettu, niin Phoenix ja Lusikkansakanssa olivat pääparina erinomaiset. Hurricanen kaksoisolennossa on juuri sopiva ripaus Cashin rooliin tarvittavaa jäyhyyttä ja Witherspoonin komediennetausta oli osuvasti hyödynnetty. Tarinallehan ei mitään voi, mutta yhtymäkohtia Rayhyn oli jo häiritseväksi asti: Spoiler veljen kuolema lapsena ja siitä traumatisoituminen, oman soundin löytyminen, ongelmat vaimon kanssa, naisseikkailut, huumeriippuvuus, vieroitus jne. Taitavat aikakauden muusikoilla mennä lähes kaavan mukaan nämä. Pohjimmiltaan tämä kuitenkin oli rakkaustarina, ihastus Juneen oli se lanka, jota elokuva alusta loppuun seurasi. Suurimman vaikutuksen tekivät musiikkiesitykset, joihin oli saatu tarvittavaa tunteen paloa. Vertailua Rayhyn ei pysty samankaltaisuudesta johtuen välttämään. Pitkälti saman tasoisia elokuvia kumpainenkin, Ray ehkä hiuksenhienosti edellä. ½
Aha, taas näitä tulevia hevikitaristeja :grr: , se mikä kuulostaa helpolta ei aina sitä ole, tiluttamaan oppii Simpassikin kahdessa pvä:ssä . Yritäppä soittaa tuota veitsellä leikattua junarytmiä Stack:a, Stack:a jne. niin hoksaat että vaatii rytmitajua, lievästi osaavaa kitarankäsittelyä, veikkaan että Phoenix sai pikakurssin parhailta(jos edes kylmiltään saunaan menikään). Tuossahan on toinenkin legenda, Reese oppi laulamaan vasta kun pääsi leffaan, jep, jep, jos osaa tuolla tavalla vääntää etelän murretta kuin ms. Winterspoon, niin osaa kyllä laulaakin kuin vuoristolainen. Muutenhan tuo pätkä on mielenkiintoinen, jos niinkin hullunmiehen, niin kuin Killer on, matkaan joutuun niin ihmekös tuo sitten, että alkaa vähän luistamaan. Kaikkihan tuosta porukasta oli jonkun aineen väärinkäyttäjiä, Killer, King, Cash jne. On se luomisen tuska hirveä, ellei pärjää ilman puuduketta, jos ei teinipimut piisaa :thumbsup: .
Ei pysty ei, aiheeltaan hyvin samanlaisia elokuvia ovat. Mutta sitä tuskin on hyvin helppo välttää: miten tylsä olisi elokuva huumeita käyttämättömästä muusikosta? Walk the Line on kuitenkin minulle se selvästi parempi elokuva: se kertoi rakkaustarinan. Ray kertoi päähenkilönsä elämäntarinan, mistä johtuen se rönsyilikin turhan paljon eikä oikein pysynyt kunnolla kasassa. Ja niin uskottavasti kuin Jamie Foxx näyttelikin, Phoenix näytteli aivan toisella intensiteetillä. Tosin hahmotkin ovat hyvin erilaisia ja Cashin tulisemmasta luonteesta on katsojankin helpompi saada kiinni. Eikös kohta ole tulossa taas uusi muusikkoelokuva, jossa varmaan on taas viinaa, huumeita ja naisia? En vain muista kenestä se oli tarkoitus tehdä...
Eikös se ole jo tehty? http://www.imdb.com/title/tt0079826/ ei tosin taida olla ihan oikea elämänkertaelokuva, mutta kuitenkin.
Juuri luin jonkun jutun elämäkertaelokuvista ja Janiksesta oli tekeillä uusi. Myös Marvin Gayesta oltin tekemässä elokuva. Kimppakeräys lentolippua varten Timo Koivusalolle, pääsisi tekemään hienoja elämäkertaelokuvia Hollywoodiin asti. Se kun ne osaa :thumbsup:
Ehkä samasta syystä Ray itselle oli mieluisampi (jos oli, pitkälti yhtä paljon näistä pidin) - se tarjosi kokonaisemman kuvan päähenkilöstään, Cashin keskityttyä toki kiinnostuksen ylläpitävällä intensiteetillä vonkaamiseen. Hyviä elokuvia kumpainenkin, omasta mielestä Raykin pysyi varsin hyvin kasassa vaikka pienoisia kerrontaongelmia molemmista löytyykin. Marvin Gayesta ollaan ainakin tekemässä elokuvaa. Saapa nähdä koska ison luokan elämänkertaelokuvan kohteeksi otetaan itse Elvis.
Jep, Marvin Gaye se oli. Toivottavasti löytävät siihen jonkin vähän tuoreemman perspektiivin, näiden kahden mainitun jälkeen on paha tulla ilman mitään uutta mukanaan.
Hieno uutinen (taas siis vain ja ainoastaan mulle, kaikki muut on jo lukeneet tästä neljä vuotta sitten). No ruma tuo Reino ainakin on, että sopii Jäniksen rooliin. Toivottavasti musat otetaan Janikselta itseltään, sillä en usko että samanlaisiin tulkintoihin pystyy kukaan!
Samaan aikaan tulossa on myös toinen Janis-elokuva, jossa Joplinia näyttelee laulajana paremmin tunnettu Pink Gospel According to Janis.
Kerrottakoon ensin se mitä tiedän Johnny Cashista: Ring of Fire, mustaan pukeutuminen ja "My name is Johnny Cash". Eli tuon pohjalta lähdin teatteriin katsomaan leffaa. Ennakko-odotukset olivat kuitenkin kohtuu korkealla Rayn hyvyyden ja hypetyksen johdosta. Elämänkertaelokuvat ovat muutenkin vähän mitä ovat, mutta leffan jaksoi hyvin katsoa loppuun asti. Pidin tästä vähän enemmän kuin Raysta, jotenkin musiikkiosuudet olivat paremmalla tunteella vedettyjä ja huumoriahan saa aina olla vähän mukana eikös vaan? Ensimmäisenä kyllä tuli mieleen tarinan samanlaisuus Rayn kanssa, mutta kaipa ne kuuluisat muusikot saavat legenda-arvonsa sitten, että välillä vähän kaidalta tieltä poistutaan ja menetyksiä tulee. Reese Witherspoonia katseli mielellään (normaalisti näyttelijänä ala-arvoinen) ja Joaquin Phoenix teki uransa parhaan roolin Cashina. Eniten näissä elämänkertaelokuvissa ärsyttää oikeastaan se, että kun elämä on tarua ihmeellisempää niin saadaan hienoja kohtauksia joita muuten olisi vaikeaa kuvitellakkaan keksittävän, mutta kolikon kääntöpuolena sitten pitää kertoa ne tylsät ja kerrontaa laahavat seikat myös. Kokonaisuutena silti erittäin onnistunut Oscar täky. 4+/5 Ps. Elvis oli hauska
Johnny Cash on soinut viime vuosien aikana niin tiiviisti stereoissa, että "Walk the Line" oli käytävä ehdottomasti katsomassa. Ja hyvä "Walk the Line" olikin, mutta kärsi hieman tapahtumien tuttuudesta (luin elämäkerran joku vuosi sitten). Lisäksi tarina muistutti hyvin paljon "Rayta", ja muutamassa kohtauksessa yhtäläisyydet pistivät silmään melkoisesti (vrt. I Walk the Linen "Jackson" ja Rayn "Hit the Road, Jack" -kohtaukset). Nuori Johnny Cash ei ollut mitenkään miellyttävä persoona tai erityisen mukava ihminen, ja tästä kohtalaisen kaunistelemattomasta kuvauksesta täytyy kyllä nostaa hattua. Draaman kaaren kannalta oli fiksua rajata elokuva 1960-luvun loppupuolelle, sillä sen jälkeen Cashin elämässä tai levytysuralla ei tapahtunut enää mitään hirvittävän mieleenpainuvaa. Näyttelijät suoriutuivat urakastaan hyvin. Phoenix oli country-tähtenä hyvä, ja tuollaisista rooleistahan ne Oscarit monesti voitetaan. Aivan samanlaiseen kiitoon kuin Jamie Foxx tämä ei silti pystynyt. Witherspoonia katselee valkokankaalla mielellään, ja erityisesti kiitosta taitavista June Carter-lauluosuuksista (parempia kuin Phoenixin vastaavat). Kuka olisi muuten uskonut vielä pari vuotta sitten, että tämän vuoden parhaista suorituksista olisivat vastaamassa Heath "Ritarin tarina" Ledger, Michelle "Dawson's Creek" Williams ja Reese "Blondin kosto" Witherspoon? Alun kamera-ajo voimistuvine musiikkeineen oli hienosti toteutettu. Siitä iso plussa. Ja musiikkihan oli tietysti erinomaista. Arvosanaksi kohtalaisen hyvä * * * 1/2, mutta odotuksiin nähden tämä oli pieni pettymys. Lieneekö elokuvamaailma nyt entistä kiinnostuneempi populaarimusiikista, sillä Marvin Gayen lisäksi äskettäin valmistuivat Gus van Santin Cobain-pätkä (oliko "Last Days") ja itseäni paljonkin kiinnostava "Stoned", joka kuvaa alkuperäisen the Rolling Stones -kitaristin Brian Jonesin mysteeriksi jäänyttä kuolemaa. Jälkimmäinen on tosin saanut osakseen vähän vaisuhkoja arvosteluja, joten tiedä tuota sitten.
Ei ollut pahemmin suurempia odotuksia leffalta, muutoin kuin se, että kohtuullinen raina pitäisi olla kyseessä. Ja hyvähän tämä oli, jopa erinomainen. Jos elokuva saa edes hieman ajattelemaan, niin se on aina hyväksi elokuvalle. Näyttelijät tuntuivat olevan hyvin paikoillaan. Olipahan vain raikastavaa tämän elokuvan takia käydä pitkästä aikaa elokuvateatterissa...näin jälkikäteen, kun viisastelee.
Olen katsonut Walk the Linen (upea!) jo pari kertaa ja nyt vasta perehdyin Johnny Cashiin kirjallisesti - luin ainoan käsiini saaman kirjan: Laulu Elämälle, joka on melko uskonnollissävytteinen. kuten tietty Cashikin vanhempana ehkä oli lauluineen. Jäin miettimään kenen kertomaan/näkemykseen elokuva perustuu (toki suurimmaksi osaksi Cash-Carterin perheen tietty?) ja miksi elokuvassa Cashin isä Ray on sellainen paskiaisen oloinen äijä, vaikka ainakin tuo Laulu Elämälle-kirja antaa Johnnyn isäsuhteesta aivan toisenlaisen kuvan?? V.
Leffahan perustuu Cashin omaan elämänkertaan joka löytyy kyllä ihan Akateemisesta kirjakaupasta. Taitaapi kirjan nimi olla tyylikkäästä Cash: Omin sanoin. Erittäin hyvä kirja, mutta jos ei Cashin elämää tunne aikaisemmin niin mitä luultavammin kirja on hieman sekava.