Onko kukaan saanut sitä Zavvin IOSS-numeroa sattumalta? Omakin paketti pamahti tulliin, vaikka muka ei pitäisi. Taitaa jäädä tilailut taas täältä toistaiseksi, kun joka paketin kanssa aina säätöä.
Posti pyysi IOSS-numeroa, Zavvi ei sitä antanut, sitten lupasi olla yhteydessä suoraan kuriiriin, mutta kun viikkoon ei mitään kuulunut, kyselin uudestaan. Seuraava viesti oli tasoa "sori ettet ole vielä saanut pakettia, tarkistathan ettei joku muu ole vastaanottanut sitä". Ilmoitin seurannan näyttävän kyllä missä paketti on, mutta kun IOSS puuttuu niin se ei liiku mihinkään. Sain toisen vastauksen tyhjää täynnä, joten oli pakko maksaa alvit itse. Nyt kyselin korvauksen perään, lupasivat palata asiaan viikon sisällä. Helvetinmoista sähläystä, joka ei erityisemmin innosta tilaamaan tuolta uudestaan, vaikka nuo rahat todennäköisesti takaisin saankin.
Mieli tahtoo sulkeutua väkisin tuollaista tuulimyllyilyä sivusta seuratessa. Henkilökohtaisesti yksinomaan kimppatilauksiin (ulkomailta tilattaessa) ja niihinkin enää aniharvoin osallistuvana saan onnekseni jättää tuon tyhjäkäynnin toisten osapuolin migreeniksi. Tätä(kin) ketjua lukiessa muistaa hyvin miksi. Ei käy tippaakaan kateeksi, vaikka sympatiat on aina ja poikkeuksetta valinnoillaan fyysistä formaattia tukevan puolella.
Pakko itsekin täällä kertoa tämän päiväisen kokemuksen firmasta. Olen yli viikon verran käynyt kirjeenvaihtoa liikkeen kanssa. Kaikki tuntui menevän hyvin loppujen lopuksi, kun pyysivät näyttää kululaskelman tullista, joten lähetin sen tullin sivuilta. Vastaukseksi sain "viisaan" tuntuiselta Zavvin edustajalta aivopierun "myyntiverot ja tullimaksut ja verot ovat erilaisia emmekä ole vastuussa mistään tulliin liittyvästä, koska Zavvi on Iso-Britanniassa toimiva yritys". Tämä oli suora käännös. Juuri isosti ilmoittavat Brexit Update päivityksessä, että huoletta voi tilata, että he hoitavat kuriirin kanssa kaikki kulut ja verot. Prkl mikä lafka! Laitoin palautetta uudelleen ja saa nähdä mitä vastaavat. Toinen paketeista taitaa tulla suoraan postiin, koska omapostissa oli ilmoitus, että tullattu ja saapuu tiistaina.
Joku vuosi sitten luin että he kunnioittivat verojen takaisinmaksua vain jos on tilannut zavvi.ie eli ikäänkuin EU alueelta irlannista. Ehkä heidän politiikka muuttunut ajan mittaan mutta yksittäisen työntekijän tiedot ei?
Yllättäen viikon sisällä mitään ei kuulunut, mutta toiseen kyselyyni vastattiin, että rahat palautetaan viikon sisällä. Mutta en kyllä uskalla tuuletella ennen kuin rahat ovat tilillä, niin vaikeaa näiden kanssa on ollut joka vaiheessa.
Kaksi pakettia tuli tilattua tässä elo/syyskuun aikana Zavvilta. Molemmat tuli nätisti suoraan postiin noudettavaksi, eikä mitään lisämaksuja tullut Suomen päässä. Näin luki seurannassa: "Lähetyksen ALV on maksettu ostovaiheessa. Posti hoitaa tulli-ilmoituksen puolestasi."
Tiedonantona: Zavvin postikulut nousseet pilviin. Nyt vähintään 11,99 kaikille tilauksille, riippumatta koosta. Eipä paljon yksittäisiä levyjä kannata enää tilata. Ennenhän oli miniminä 2,99.
Yksittäisten julkaisujen kohdalla kannattaa tsekata Base.com, josta toimitus Suomeen tekee tällä hetkellä €1.15. Valikoima ei ole läheskään Zavvin luokkaa, mutta esim. Eureka ja BFI ovat hyvin edustettuina. Rarewaves.com on niin ikään pitänyt postarinsa maltillisina. Tosin sen kohdalla toimitusajat ovat surkeita eivätkä omat kokemukseni ole muutenkaan erityisen hyviä. IOSS-rekisteröityjä molemmat.
Zavvin saaga sai päätöksensä, ensin tappelin aspan kanssa IOSS-numerosta kolmisen viikkoa, kunnes luovutin ja maksoin ylimääräiset ALVit. Sitten tappelin aspan kanssa ALVien palautuksesta kuukauden. Tekee helvetisti mieli tilata Zavvilta uudestaan. Alla tiivistelmä omin sanoin dialogista aspan kanssa: Spoiler - Moi. Posti ilmoitti että tarvitsee IOSS-numeron. Mikä se on? - Otathan yhteyttä tulliin, valitettavasti emme voi antaa IOSS-numeroa. - Häh? Kuka muu muka voi TEIDÄN IOSS-numeron antaa? - Olemme aktiivisesti kontaktissa kuriirin kanssa. * reilun viikon odotus * - Moi. Onko tilanne edennyt? - Asia pistetty selvitykseen. * reilun viikon odotus * - Moi. Onko tilanne edennyt? - Varmistathan että osoite on tilauksessa oikea ja ettei joku muu ole vastaanottanut tilausta. - Mitä te nyt sekoilette? Seuranta näyttää että paketti on edelleen tullissa ja IOSS-numero puuttuu. - Pahoittelut. Toimitus voi kestää jopa 30 päivää, otathan meihin yhteyttä jos paketti ei tule perille. - Aha. Kun ette näköjään halua auttaa, maksoin ylimääräiset ALVit että sain paketin liikkeelle. Hyvitättekö? - Asia pistetty selvitykseen. * 10 päivän odotus * - Moi. Onko tilanne edennyt? Lupaatte että ulkomaisille tilaajille ei tule lisäkuluja. Hyvitättekö nuo ylimääräiset ALVit vai hä? - Asia pistetty selvitykseen. * viikon odotus * - Emme pystyneet hyvittämään alkuperäiselle maksumetodille. Olisiko sinulla vaikka PayPal-tiliä jota voisi käyttää? - Mitä te NYT sekoilette? Se alkuperäinen maksumetodi OLI PayPal. - Asia pistetty selvitykseen. * kahden viikon odotus * * hyvitys perillä *
Ihan sama kokemus Arrowista. Aspa lienee näissä sama. Aivan kuin siellä arvottaisiin randomina valmiista vastauksia joku, riippumatta mitä asiakas kysyy.
Tätä se on ollut pahimmillaan jo +10 vuoden ajan Hutin kanssa. Onnekkaat ovat vain välttyneet siltä pahimmalta palvelutasolta ja onnekkaasti saaneet myös pyytäessä nopeasti ALV-palautukset. Hut todennäköisesti kuitenkin pyrkii vintsukan saamaan palvelutasoon . Pari tosi ikävää ja 1-2 kk kestänyttä kokemusta on itselläkin muistissa vuosien takaa.
Toimiikohan zavvin preorder tilaukset enää tai yleensäkään muut tilaukset. Yritin laittaa TCM tilaukseen niin antaa vain UK lähetysosoitteeksi. Martinin tilasin jo aiemmin eikä ole peruttu (Martinia ei saanut tilattu Second Sightin sivuilta). Redditissä oli keskustelua etteivät lähettäisi ainakaan steelbookeja USA:n.
Ilmeisesti Zavvi ei enää lähetä Suomeen? Ei ole enää mahdollisuutta valitan "shipping to" maaksi suomea ja jos yrittää laittaa tilausta sisään tarjoaa vain brittejä mahdolliseksi lähetysmaaksi.
^ Välittömästi kun tuo paska kävi toteen, iski syvä tyytyväisyyden tunne mm. kaikista niistä upeista teräskirjajulkaisuista joita tuon umpimielisen asiakaspalvelun perseilyjen ikeestä on saanut pelastetuksi omaan kokoelmaan. Monet em. on jo muutenkin sellaista arvotavaraa keräilijöiden keskuudessa, ettei niistä huokein perustein saatikka ilman tuntuvaa korvausta tulisi mieleenkään luopua. Hyviä muistoja ajasta, jolloin julkaisujen estetiikkaan panostettiin sata lasissa.
Eikös ne teräskirjat ole kuitenkin lommoilla totaalisen välinpitämättömän kusipäälogistiikan toimesta, koska eihän umpimielinen asiakaspalvelu perseilessään niitä suostu vaihdatuttamaan? Semmoset kelpaa kuin verkonpainoksi.
Kenellä on, kenellä ei. Onnekseni voin todeta, ettei lommoja taida löytyä kuin yhdestä, korkeintaan kahdesta kokoelmani teriksestä, ja niidenkin kohdalla kyse on muistaakseni hyvin olemattomista painaumista spinessä tai reunoilla, jotka sinällään ei vielä oikeuta "verkkopainoiksi" joutamista, marginaalisesta jälleenmyyntiarvon alenemisesta huolimatta. Osa, kuten mainitsin, on nimenomaan onnistuttu pelastamaan Zavvin umpimielisen asiakaspalvelun perseilyjen ikeestä, jotka (sanojasi lainatakseni) sen "totaalisen välinpitämättömän kusipäälogistiikan toimesta" lie ryssitty. Loppujen kohdalla täydellisessä kunnossa perille saapumisen osalta puhuttanee lähinnä jonkin keijupölyn laskeuman luomasta onnesta. Niin tai näin ja aivan sama, huippukuntoiset teräskirjajulkaisut (painoksesta riippuen) on arvokamaa tulevaisuudessakin, mikä tietenkin on osasyy kysyntään. Toki keräilijän(kin) harteille jäävä asianmukainen säilytys näyttelee tässä mielessä tärkeää roolia, kuten yleisesti hyvin tiedossa. Ja kuten kaikessa: toiset tykkää, jotkut ei.
Onhan tämä kauhea tilanne. Koko ajan myyjien määrä vähenee näin peräpohjolan näkökulmasta. Valehtelematta aina kaupungeissakin kulkiessa tulee fiilsteltyä muistojen tulvana, miten missäkin oli Anttila ja miten niissä tuli poikettua katsomassa mitä uutta hyllyyn oli ilmestynyt ja mitä olisi ale-laarissa. Vieläkään ei siis ole tottunut Anttiloiden poistumiseen katukuvasta. Ja nyt sitten verkossakin on kohta enää jäljellä lähinnä Amazonit.